Onko Sodilla Palestiinassa ja Ukrainassa on yhteys?

Tiesitkö sen, että liittolaisiemme Yhdysvallat on sitoutunut osallistumaan kaikkiin konflikteihin, jotka ulottuvat Libanoniin ja Iraniin? Kyllä! Siellä USA tekee bisnestä, Yhdysvaltain valmistamilla ja maksamilla aseilla, joista edistyneimpiä hallitaan Yhdysvalloista käsin.

Sekä Ukrainan että Israelin kyky käydä täysimittaista sotaa Venäjää ja Hamasin sissijoukkoja vastaan olisi olematon ilman tätä toimeksiantajaa, jollaisena itse itsensä maailmanpoliisiksi nimennyttä Yhdysvaltoja on pidettävä. Pentagonin periaatteena on välttää omien miesten tapattamista viimeiseen asti, koska Vietnamissa, Irakissa ja Afganistanissa kärsittiin nöyryyttävä tappio. yhdysvaltalaisten sijasta: ukrainalaiset, venäläiset, palestiinalaiset ja israelilaiset hoitavat bisnekset.

Sääliksi käy Suomea, sillä USA vähät välittää meistä. Olemme hyödyllinen idiootti.

Entinen brittidiplomaatti ja MI6-tiedustelupalvelun toimihenkilö Alastair Crooke on vastikään julkaissut artikkelin Closing Hatches Before Rains Founder the Western Vessel (kirjaimellisesti ”Sulkemassa luukkuja ennen kuin sateet upottavat länsimaiden aluksen”), jossa hän puntaroi rinnakkain tilannetta Palestiinassa ja Ukrainassa. Kannattaa lukea, vaikka olisi kiihkomielinen Natohihhuli.
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tiesitkö sen, että liittolaisiemme Yhdysvallat on sitoutunut osallistumaan kaikkiin konflikteihin, jotka ulottuvat Libanoniin ja Iraniin? Kyllä! Siellä USA tekee bisnestä, Yhdysvaltain valmistamilla ja maksamilla aseilla, joista edistyneimpiä hallitaan Yhdysvalloista käsin.

Sekä Ukrainan että Israelin kyky käydä täysimittaista sotaa Venäjää ja Hamasin sissijoukkoja vastaan olisi olematon ilman tätä toimeksiantajaa, jollaisena itse itsensä maailmanpoliisiksi nimennyttä Yhdysvaltoja on pidettävä. Pentagonin periaatteena on välttää omien miesten tapattamista viimeiseen asti, koska Vietnamissa, Irakissa ja Afganistanissa kärsittiin nöyryyttävä tappio. yhdysvaltalaisten sijasta: ukrainalaiset, venäläiset, palestiinalaiset ja israelilaiset hoitavat bisnekset.

Sääliksi käy Suomea, sillä USA vähät välittää meistä. Olemme hyödyllinen idiootti.

Entinen brittidiplomaatti ja MI6-tiedustelupalvelun toimihenkilö Alastair Crooke on vastikään julkaissut artikkelin Closing Hatches Before Rains Founder the Western Vessel (kirjaimellisesti ”Sulkemassa luukkuja ennen kuin sateet upottavat länsimaiden aluksen”), jossa hän puntaroi rinnakkain tilannetta Palestiinassa ja Ukrainassa. Kannattaa lukea, vaikka olisi kiihkomielinen Natohihhuli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu