Avautuminen

Olen muutama kuukausi sitten aloittanut uudessa työpaikassa. Työskentelen tiimin kesken läheisesti. Jokaisella työvuorolla on tiettyjä tehtäviä, mutta on työtehtäviä että se joka ehtii ja ottaa koppia, tekee näitä tehtäviä. Tiimillä menee mielestäni hyvin, mutta yksi tiimin jäsenen käytös minua kohtaan mietityttää. En ole kuullut tai havainnut että hän olisi tehnyt tätä muille.

Tein erästä työtehtävää toisen työkaverini kanssa, jolloin tämä kyseinen työkaverini, jonka käytös minua kohtaan mietityttää, tuli luokseni, katsoi silmiin ja sanoi: "ei ei ei ei näin! Tehkää tämä vasta myöhemmin" ja jatkoi perään "ei ei ei" hokemista, katsoi minua silmiin ja naurahti! Tässä oli muitakin ihmisiä kuulemassa. Menin tästä aivan lukkoon ja huomasin, että itku oli tekemässä tuloaan, mutta sain sanottua että "olen ymmärtänyt varmasti jotakin väärin, muistan ensi kerralla tehdä toisin". Toinen kerta oli eilen, kun olin tekemässä työtehtävää josta muut eivät ehtineet ottaa koppia. Työtehtävää on luonteeltaan sellainen, että tässä ei voi hidastella vaan tehdä ripeätahtisesti. Hän pörräsi ympärilläni. Kun muut tiimin jäsenet tulivat, lähdin käymään työtehtävää varten toisessa huoneessa. Kun olin tulossa takaisin, kuulin käytävälle kun hän sanoi muille tiimin jäsenille, että "tästä täytyy puhua ensi palaverissa, joku luulee että tässä täytyy toimia nopeasti ja hosua". Tilanteessa oli myös muita ihmisiä. Kun tulin huoneeseen, huomasin että muut tiimin jäsenet "pelästyivät" kun saavuinkin huoneeseen odotettua nopeammin ja pelästyi myös kyseinen tiimin jäsen. Koska tilanteessa oli muita ihmisiä, koin että olisi ollut "noloa" nostaa tästä metakkaa. Minua harmitti koko loppupäivän ja itku oli tekemässä tuloaan ja tietoisesti ehkä välttelinkin hänen kohtaamistaan loppupäivän.

Lisäksi palaverissa, jossa oli yksi esihenkilöistämme, hän toi mutkan kautta asioita ilmi, joita hän ei ole sanonut ainakaan minun kuulleni - mm että yhteistyömme ei toimi tai aikaa ei ole riittävästi.

Koenko itseni hölmöksi, kun kuvittelen, että hän yrittää nolata tai kyykyttää minua tahallaan? :( Kun tällainen tilanne tulee vastaan, mitä minun kannattaisi sanoa takaisin, että "menee luu kurkkuun"? Olen tällä hetkellä koeajalla, joten pelkään sitä, että hän menee esim valittamaan esihenkilöilleni minusta vaikka yritän kunnialla tehdä työni.
3383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet aloittanut muutama kuukausi sitten. Onko perehdytys ollut ok?

Tuo eieiei-tyypin käytös kuulostaa siltä, että hän tulee perä edellä vastaan luultavasti kaikkia uusia. Ehkä hänellä on "silmätikkuja" myös vanhojen työntekijöiden joukossa?

Sinuna varmistaisin esimieheltä, että osaamispuoli on kunnossa. Sitten katselisin muutaman viikon/kuukauden ja mikäli nyreksiminen jatkuisi alkaisi etsiä uutta työpaikkaa. On parempi lähteä ennemmin kuin myöhemmin.

Itse tein sen virheen, että jäin vihamieliseen työyhteisöön, koska pidin työstäni ja osasin sen. Olin mielestäni tSe ei tietenkään estänyt sekopäitä järjestämästä minulle vaikeuksia ja paskomasta mainettani. Lähdin pois aivan liian myöhään.

Äänestä

Yleensä nämä hutunkeittäjät saa lopulta fudut olen nähnyt työpaikallani. Olet uhka koska hän näkee että olet hyvä työntekijä ja kadehtii siksi. Itkeä ei kannata tuollaisten takia koska kiusaaja on epävarma ja käytös kertoo vain hänestä.Yritä tulla juttuun näiden muiden hyvien kollegoiden kanssa koska kyllä heilläkin silmät on ja katko heti väärät väittämät jos kuulet niistä. Jos käy niin että työt loppuu niin kyllä sulla on oikeus antaa palautetta ja mennä eteenpäin parempaan työhön. Leuka pystyyn,älä anna hänen musertaa.

Äänestä

Olen työskennellyt eräässä työpaikassa noin kuukauden verran. Vanhin työntekijä nainen huomautti monesta asiasta miten jokainen työhön käytetty tavata täytyy laittaa juuri sille paikalle mille se kuuluu. Yksi pullo oli pari milliä sivumpana kuin pitäisi sai tästä huomautettavaa. Tulin viikon saikulta, tältä vanhalta työntekijältä tuli heti töiden alkuun nootti , tavarat on laitettava juuri oikeisiin paikkoihin, kysyin mitä täälä on tapahtunut sillä aikaa kun olen saikulla, tää akka ei tiennyt mitä sanoa kun häkeltyi. Joka viikko on muistutttava jos jostain pikkuasiasta , luonnevikainen kun on, onnsaatava nostaa omaa hyvyyttään...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen muutama kuukausi sitten aloittanut uudessa työpaikassa. Työskentelen tiimin kesken läheisesti. Jokaisella työvuorolla on tiettyjä tehtäviä, mutta on työtehtäviä että se joka ehtii ja ottaa koppia, tekee näitä tehtäviä. Tiimillä menee mielestäni hyvin, mutta yksi tiimin jäsenen käytös minua kohtaan mietityttää. En ole kuullut tai havainnut että hän olisi tehnyt tätä muille.

Tein erästä työtehtävää toisen työkaverini kanssa, jolloin tämä kyseinen työkaverini, jonka käytös minua kohtaan mietityttää, tuli luokseni, katsoi silmiin ja sanoi: "ei ei ei ei näin! Tehkää tämä vasta myöhemmin" ja jatkoi perään "ei ei ei" hokemista, katsoi minua silmiin ja naurahti! Tässä oli muitakin ihmisiä kuulemassa. Menin tästä aivan lukkoon ja huomasin, että itku oli tekemässä tuloaan, mutta sain sanottua että "olen ymmärtänyt varmasti jotakin väärin, muistan ensi kerralla tehdä toisin". Toinen kerta oli eilen, kun olin tekemässä työtehtävää josta muut eivät ehtineet ottaa koppia. Työtehtävää on luonteeltaan sellainen, että tässä ei voi hidastella vaan tehdä ripeätahtisesti. Hän pörräsi ympärilläni. Kun muut tiimin jäsenet tulivat, lähdin käymään työtehtävää varten toisessa huoneessa. Kun olin tulossa takaisin, kuulin käytävälle kun hän sanoi muille tiimin jäsenille, että "tästä täytyy puhua ensi palaverissa, joku luulee että tässä täytyy toimia nopeasti ja hosua". Tilanteessa oli myös muita ihmisiä. Kun tulin huoneeseen, huomasin että muut tiimin jäsenet "pelästyivät" kun saavuinkin huoneeseen odotettua nopeammin ja pelästyi myös kyseinen tiimin jäsen. Koska tilanteessa oli muita ihmisiä, koin että olisi ollut "noloa" nostaa tästä metakkaa. Minua harmitti koko loppupäivän ja itku oli tekemässä tuloaan ja tietoisesti ehkä välttelinkin hänen kohtaamistaan loppupäivän.

Lisäksi palaverissa, jossa oli yksi esihenkilöistämme, hän toi mutkan kautta asioita ilmi, joita hän ei ole sanonut ainakaan minun kuulleni - mm että yhteistyömme ei toimi tai aikaa ei ole riittävästi.

Koenko itseni hölmöksi, kun kuvittelen, että hän yrittää nolata tai kyykyttää minua tahallaan? :( Kun tällainen tilanne tulee vastaan, mitä minun kannattaisi sanoa takaisin, että "menee luu kurkkuun"? Olen tällä hetkellä koeajalla, joten pelkään sitä, että hän menee esim valittamaan esihenkilöilleni minusta vaikka yritän kunnialla tehdä työni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu