Miksi itsemurhista kerrotaan vain, ettei epäillä rikosta?

Korkeintaan vain kuolemansyyn tutkinta on lausunto, mitä poliisi antaa.

Voisi olla rehellisesti, epäillään itsemurhaksi.
Ja sitten, kuolemansyyn tutkinta paljasti tapauksen itsemurhaksi.

Viimeaikoinakin useampiakin tuollaisia tapauksia!
1331712
90Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 133

Vanhimmat

Se noudattaa maan tapaa, jota käytetään kaikessa muussakin uutisoinnissa.

Äänestä
  • Noudattaa vieläpä maan hyvää tapaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Noudattaa vieläpä maan hyvää tapaa.

    Siksi koska epäillään rikosta.

    Äänestä

Poliisijohdossa on vikaa. Alkaa yhä enemmän vaikuttaa siltä. Me ihmiset kestämme totuuden. Tiedoksi vaan pullansyöjille.

Äänestä
  • Suomessa poliisi noudattaa Suomen lakia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Suomessa poliisi noudattaa Suomen lakia.

    Poliisin on noudatettava lakia, jos ei linnaan halua virkavirheestä. Laki kuolemensyyn selvittämisestä kertoo, että kuoleman syy on salassa pidettävä silloin, kun kyseessä ei ole rikos.

    Äänestä

Kuolemansyytä ei ole vielä selvitetty. Kai ainakin avata täytyy ja näytteitä ottaa. Onko sydänpysähdys luonnostaan vai onko lääkkeitä verenkierrossa?

Äänestä
  • Kenties peukkua?

    Äänestä

Peitellään kurjuutta?

Äänestä
  • Mutta Suomessa menee hyvin!

    Äänestä

Eihän onnelassa sellaisia tapahdu. Höpö höpö.

Äänestä
  • Me Suomalaiset olemme raskasmielistä porukkaa.

    Äänestä

Hallitus ei halua että kerrotaan mitä sen toimet ovat aiheuttaneet, joten junan alle kävellyt onkin "henkilövahinko".

Äänestä
  • Niin, ja monesti kerrotaan "onnettomuuksista"!

    Äänestä

  • Kaikki suomalaiset itsemurhat kautta aikojen johtuvat perussuomalaisista.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kaikki suomalaiset itsemurhat kautta aikojen johtuvat perussuomalaisista.

    Tutkimukset osoittaa niin ja kokemus

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kaikki suomalaiset itsemurhat kautta aikojen johtuvat perussuomalaisista.

    Kyllä. Niitä on paljon myös demareissa ja kokoomuksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kyllä. Niitä on paljon myös demareissa ja kokoomuksessa.

    Oikeastaan enemmistö kaikkien puolueiden henkilöistä on persuja.

    Äänestä

Jos kuolee johonkin sairaskohtaukseen, ei se ole itsemurha.
Ei media voi kaikkea julkaista, etenkään ennen kuin asiat on tutkittu.
Kuolemansyyn tutkinta tarkoittaa juuri sitä, ettei ole tapahtunut rikosta, mutta on tietenkin selvitettävä, mitä on tapahtunut.

Äänestä
  • Anonyymi
    2024-10-06 19:03:16
    Kuolemansyyn tutkinta tarkoittaa juuri sitä, ettei ole tapahtunut rikosta, mutta on tietenkin selvitettävä, mitä on tapahtunut.
    +++++++++
    Tutkinta tarkoittaa keskeneräistä.
    Tutkittu on valmis.

    Äänestä

  • Eli voitaisiin, kuten muissakin, alustavasti epäillään itsemurhaa.

    Tai sen selvittyä: on osoittautunut itsemurhaksi (ja ketään ei epäillä rikoksesta)

    Mutta ei tuollaisia poliisin lausuntoja näy

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Eli voitaisiin, kuten muissakin, alustavasti epäillään itsemurhaa.

    Tai sen selvittyä: on osoittautunut itsemurhaksi (ja ketään ei epäillä rikoksesta)

    Mutta ei tuollaisia poliisin lausuntoja näy

    Itse en alkaisi heti aluksi epäilemään itsemurhaa minkään kuoleman kohdalla, jos se ei ole heti itsestään selvää.
    Miksi ihmiset aina takertuu sanaan itsemurha, jos joku on kuollut ? Ihmisiä kuolee paljon muista syistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Itse en alkaisi heti aluksi epäilemään itsemurhaa minkään kuoleman kohdalla, jos se ei ole heti itsestään selvää.
    Miksi ihmiset aina takertuu sanaan itsemurha, jos joku on kuollut ? Ihmisiä kuolee paljon muista syistä.

    Itsemurha ei ole vain joku sana!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Itse en alkaisi heti aluksi epäilemään itsemurhaa minkään kuoleman kohdalla, jos se ei ole heti itsestään selvää.
    Miksi ihmiset aina takertuu sanaan itsemurha, jos joku on kuollut ? Ihmisiä kuolee paljon muista syistä.

    Toivottavasti kuolemansyyn tutkijat eivät epäile mitään erityistä kuolinsyytä ennen tutkimusta.

    Toki alustavaa epäilystä on jo hyvinkin nopeasti saatavilla, jo ennen kuolemansyyn tutkinnan aloitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Itsemurha ei ole vain joku sana!

    En ole niin väittänytkään, ihmettelin vain, että heti ajatellaan itsemurhaa, kun joku on kuollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Toivottavasti kuolemansyyn tutkijat eivät epäile mitään erityistä kuolinsyytä ennen tutkimusta.

    Toki alustavaa epäilystä on jo hyvinkin nopeasti saatavilla, jo ennen kuolemansyyn tutkinnan aloitusta.

    Kuoleman syyn selvittää lääkäri, ei poliisi.

    Äänestä

Aikoinaan oltiin sitä mieltä, että tällainen tiedottelu voi saada aikaan "Nuoren Wertherin" ilmiön.

Äänestä
  • Eli taas jokin vanha jäänne...

    Normipurku käyntiin ja avoimuutta tiedottamiseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Eli taas jokin vanha jäänne...

    Normipurku käyntiin ja avoimuutta tiedottamiseen!

    Koittakaa kestää. Omaisia kohtaan saa olla hienovarainen ja uhri nouskoot kummittelemaan jos ei kelpaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Eli taas jokin vanha jäänne...

    Normipurku käyntiin ja avoimuutta tiedottamiseen!

    Ei kaikkien tarvitse tietää kuolemansyytä aina. Pelkkä uteliaisuus ei ole riittävä syy. Omaisilla on oikeus kieltää kuolemansyyn ilmoittaminen julkisuuteen. Ja näin pitääkin olla. Joidenkin älykääpiöiden uteliaisuus ei ole syy ilmoittaa kuolinsyytä.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei kaikkien tarvitse tietää kuolemansyytä aina. Pelkkä uteliaisuus ei ole riittävä syy. Omaisilla on oikeus kieltää kuolemansyyn ilmoittaminen julkisuuteen. Ja näin pitääkin olla. Joidenkin älykääpiöiden uteliaisuus ei ole syy ilmoittaa kuolinsyytä.

    Ei ole uteliaisuutta nähdä, millaisesti yhteiskunta on epäonnistunut

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Ei ole uteliaisuutta nähdä, millaisesti yhteiskunta on epäonnistunut

    Sinä näet itsemurhien kokonaismäärän tilastoista. Se riittää tiedoksi. Kenenkään muun kuin lähiomaisten ei tarvitse tietää kuolinsyytä.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Sinä näet itsemurhien kokonaismäärän tilastoista. Se riittää tiedoksi. Kenenkään muun kuin lähiomaisten ei tarvitse tietää kuolinsyytä.

    Lisäksi itsemurhien määrä on vähentynyt viimeisten vuosien aikana. Suomessa on itsemurhia 50% vähemmän kuin 1990-luvulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei kaikkien tarvitse tietää kuolemansyytä aina. Pelkkä uteliaisuus ei ole riittävä syy. Omaisilla on oikeus kieltää kuolemansyyn ilmoittaminen julkisuuteen. Ja näin pitääkin olla. Joidenkin älykääpiöiden uteliaisuus ei ole syy ilmoittaa kuolinsyytä.

    Samaa mieltä, mitä se sivullisille kuuluu.

    Äänestä

Kannatan totuutta. Silloin kun ei tiedetä, tutkitaan.
Mun isäni kuoli, sydänpysähdys. Se kerrottiin mulle, lähimmälle omaiselle.
Minä sitten muille. En kirkossa kuuluttanut enkä julkaissut missään mediassa.

Äänestä

"Reippaina käymme rekkain alle..."

Äänestä

Mikä on itsemurha?
Itsemurha on tavallaan aina onnettomuus. Myöskään terve ihminen ei itseään tapa eli kyseessä on aina sairas ihminen. Onko se silloin sairaskohtaus?

Äänestä
  • Mikä on murha?
    Murha on tavallaan aina onnettomuus.
    Myöskään terve ihminen ei tapa eli kyseessä on aina sairas ihminen. Onko se silloin sairaskohtaus?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mikä on murha?
    Murha on tavallaan aina onnettomuus.
    Myöskään terve ihminen ei tapa eli kyseessä on aina sairas ihminen. Onko se silloin sairaskohtaus?

    Etkö tosiaankaan erota murhaa ja itsemurhaa toisistaan? Et näe mitään sävyeroja, moraali, motiivi tms.?

    Äänestä

  • Sairaat hallitukset sairastuttaa sairailla päätöksillään myös kansalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Etkö tosiaankaan erota murhaa ja itsemurhaa toisistaan? Et näe mitään sävyeroja, moraali, motiivi tms.?

    Ei kai ne ihan terveitä ole, jotka tappavat?

    Vai onko ne?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sairaat hallitukset sairastuttaa sairailla päätöksillään myös kansalaisia.

    Kuka sairastuu, kuka ei.
    Kaikki eivät sairastu hallituksen päätöksistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kuka sairastuu, kuka ei.
    Kaikki eivät sairastu hallituksen päätöksistä.

    No ei kaikki, moni toki.
    Kaikki ei niistäkään päädy onnistuneeseen itsemurhaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei kai ne ihan terveitä ole, jotka tappavat?

    Vai onko ne?

    Eivät ole eikä Suomessa siitä rangaistakaan.
    Meillä on vankeinhoitolaitos. Siellä hoidetaan eli kuntoutetaan ja koulutetaan ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sairaat hallitukset sairastuttaa sairailla päätöksillään myös kansalaisia.

    Oma paha olo hallituksen syytä, ei kai sentään.

    Äänestä

Henkilöautolla rekan keulaan on suomessa yllättävän yleinen tapa tehdä itsemurha.

Äänestä
  • Mutta typerä. Ajaisivat kallioon tai ek-talon seinään.

    Äänestä

  • Joo, ja se voi olla erittäin kohtalokasta sille rekkakuskille. Se voi traumatisoitua ja joutua jopa työkyvyttömäksi.

    Äänestä

P*skaako se sinulle kuuluu?
Läheisillä on varmasti kyllin vaikeaa muutenkin ja on oikein jättää heille valta siitä, mitn paljon avautuvvat tai ovat avautumatta.

Äänestä

Kyllä itsemurhat tilastoidaan. Mutta kun se on läheisille monesti kova paikka muutenkin, yksityisyyden suoja on kyllä suotava.
Jos itse puhuvat, niinkuin monet, ajan päästä, kun ovat saaneet surra ja käsitellä asiaa, se on sitten eri asia.

Äänestä
  • Erityisesti lapsille.

    Äänestä

Yhtälailla muutkin viranomaistapahtumat ym. pidetään nimettöminä. Miksei myös näistäkin kerrota ja toki ilman nimiä...

Äänestä
  • Miksi ihmisiä kiehtoo kaikki ikävät asiat ?
    Paljon mukavampihan se olisi uutisistakin seurata hyviä uutisia, eikä aina vaan tappoja, murhia, sotia, ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Miksi ihmisiä kiehtoo kaikki ikävät asiat ?
    Paljon mukavampihan se olisi uutisistakin seurata hyviä uutisia, eikä aina vaan tappoja, murhia, sotia, ym.

    Tottakai tarvitaan tietoa ja ajankohtaisia asioita, on ne sitten mukavia, ikäviä tahi neutraaleja...

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tottakai tarvitaan tietoa ja ajankohtaisia asioita, on ne sitten mukavia, ikäviä tahi neutraaleja...

    Tämä tieto on kuitenkin arvoton. Mitään syytä ilmoittaa kuolinsyytä julkisuuteen ei ole. Edes julkkisten kuolinsyytä ei tarvitse kertoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Tämä tieto on kuitenkin arvoton. Mitään syytä ilmoittaa kuolinsyytä julkisuuteen ei ole. Edes julkkisten kuolinsyytä ei tarvitse kertoa.

    Kyllä tiedolla on arvoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kyllä tiedolla on arvoa!

    Ei tiedolla yksittäistapauksista ole mitään arvoa kuin uteliaille älykääpiöille.

    Äänestä

Kristallinkirkkaita tapauksia yhtäkaikki? Yhteenkään ei juuri puututa.

Äänestä

Tähän muutosta!

Äänestä

Miksi muiden pitäisi tietää kuolemansyy? Omaisilla on myös oikeus kieltää kuolemansyyn ilmoittaminen julkisuuteen. Jos kyseessä ei ole rikos niin muiden kuin lähiomaisten ei tarvitse tietää kuolemansyytä.

Äänestä
  • Ei yhteiskunnassa elävä ihminen tarvitse tietää yksilön nimeä tms.

    Mutta toki niistä itsemurhistakin, joita ympärillään esiintyy

    Äänestä

  • Lisäksi itsemurhien määrä tilastoidaan jo. Kukaan ei tarvitse tietoa yksittäistapauksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ei yhteiskunnassa elävä ihminen tarvitse tietää yksilön nimeä tms.

    Mutta toki niistä itsemurhistakin, joita ympärillään esiintyy

    Eikä yhteiskunnassa elävä ihminen tarvitse tietoa yksittäistapauksistakaan, ei edes ilman nimiä.

    "Mutta toki niistä itsemurhistakin, joita ympärillään esiintyy"

    Ei kukaan muu kuin lähimmät omaiset tarvitse tuota tietoa. Tuota tietoa kaipaa vain uteliaat paskiaiset. Tässä on syy miksi valehtelen usein yksityisasioistani työpaikalla, en pidä siitä miten jotkut ovat uteliaita juoruajia.

    Äänestä

Epäilty XX vuotias ihmis-oletettu. Syyllistynyt mahdollisesti itseensä kohdistuneeseen henkilövahinkoon käveltyään junan eteen valtion rautatiellä. Mahdollisesti syyllistynyt murhaan, sillä teko on osoittautunut suunnitelluksi joten henkilö pitänee passittaa vankilaan.

Äänestä

Yksittäistapaus, yksittäistapauksia...

Äänestä

Mielestäni itsemurha on yksityiasia, eikä se kuulu julkisten asioiden piiriin. Toki viranomaisilla on oikeus tutkia syitä ja seurauksia ja pohtia ehkäiseviä toimenpiteitä ja kertoa uteliaille vain tilastotietoa. Jonkun itsemurha ei ole naapurien juoruakoille ja -äijille kuuluvaa vapaata riistaa.

Äänestä
  • Miksi se pitäisi naapuriin mennä kertomaan?

    Äänestä

  • Tilastot raahaa monta vuotta jäljessä.

    Äänestä

Itsemurha on rikos ja henkirikos sellainen, miksi poliisi valehtelee?

Äänestä

Kuolemansyyn tutkinnat ja ajautumiset kasvussa?

Äänestä
  • O

    Äänestä

"ei epäillä rikosta..."

Äänestä

Traktorit on kalliita vaihtaa vuodesta vuoteen. Välinpitämättömyys toimii jopa puskurina möröillä ja köllillä.

Äänestä

Nousussa

Äänestä

Hallitus?

Äänestä

Onko itsemurhat jo nousseet?

Äänestä
  • Tilastot raahaa

    Äänestä

Yhteiskunnan tilan indikaattori

Äänestä

Huonoon suuntaan Suomessa menty!

Äänestä
  • Yhä vain!

    Äänestä

Miksi ns. kuolemansyyn tutkinnat lisääntyneet?

Äänestä

Vain lääkäri saa todeta kuolleeksi. Poliisi ei ole lääkäri

Äänestä

Kunniamurhat ovat yleisiä rauhan uskonnon keskuudessa

Äänestä

Kuoleman syyn tutkinnat nousussa tällä hallituskaudella

Äänestä

Jospa tytöt uskoivat mainokseen että Redbull antaa siivet.

Äänestä

Videolla toinen hyppääjä näytteli jotain käsimerkkejä. Toinen ruskea, toinen vaalea hiuksinen. Nättejä tyttöjä, ei mitään mamuja.

Väärin valitsivat.

Äänestä

Ei haluta leimata.
Sitä paitsi ne tapaukset ei aina ole selviä, niitä vain ei tutkita sen enempää.

Äänestä

Kyllähän se tulee olla tiedossa

Äänestä

Tähän tulee saada viimein muutos!

Äänestä

Jos itsemurhista tehdään lailla kiellettyjä, niin silloin ei tarvitse sanoa, että ei epäillä rikosta.

Äänestä
  • Silloinko vasta ne osaisivat kirjoittaa, että tässä aiheessa epäillään itsemurhaa???

    Äänestä

Hallitus toimillaan

tai toimettomuuttaan...

Äänestä

itsemurha ei siis ole rikos.entä itsemurhaan pakottaminen saatanallisella hoidolla

Äänestä

Epäilen murhaksi. Jokaisen 199 edustajan pysyttävä eduskunnassa tai sen lähettyvillä, kunnes tapaus on selvitetty.

komissaario peppone

Äänestä

Selvästi tutkitut ja turvalliset toimivat.

Viimeisen tiedon mukaan ne sisälsivätkin synteettistä kopramyrkkyä, joka hitaasti tuhoaa sisäelimet ja muodostavat tukoksia verisuoniin.

Äänestä

Avoimuutta lisättävä!

Äänestä

Onhan se hurjaa ollut!

Äänestä

Aloituksesta en sano mitään, mutta itsemurhien todennäköisistä henkilökohtaisista syistä ja asianomaisten elämäntilanteista ei ole kerrottu tai tilastoitu mitään. Se tieto tavallaan jätetään kertomatta. On luonnollisia syitä kuten vakava sairastuminen, mutta on varmasti myös ulkoisia tekijöitä. Ahdistuneisuudella ja masennuksella on ympäristönsä. Molemmathan tarkoittavat ettei henkilöllö ole mahdollisuutta tai voimia toteuttaa itseään. Itsetuhoajatukset ovat luonnollisia, kuten myös ajoittainen masennus ja ahdistuneisuus.

Äänestä

Olisi hyödyllistä tietää, kun itsemurhien yrityksiä tulee lisää. Jotta mistä johtuu

Äänestä
  • Syynä itsemurhiin on Suomen oman kansan heitteille jättö . Muslimien viedessä kaiken mitä itse Suomalaiset itsekin osasivat tehdä . Esim . Minä en ikinä syö/juo mitään Muhamettien ravintoloissa . Enkä Takseihinsa pimeisiin mene . Nämä lisäksi vieneet Kantis-nuorten työpaikat kaikki . HUS YÖPÄIVYSTYS = KUIN AFRIKAN VIIDAKOSSA VALKOISISSA KIELITAIDOTTOMISSA KAAVUISSA VÄHÄ - ÄLLISET Pot. VAHINKOJA KYHÄÄMÄSSÄ . ITSESTÄNI NÄMÄ TEKIVÄT SELKÄINVALIIDIN .

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Syynä itsemurhiin on Suomen oman kansan heitteille jättö . Muslimien viedessä kaiken mitä itse Suomalaiset itsekin osasivat tehdä . Esim . Minä en ikinä syö/juo mitään Muhamettien ravintoloissa . Enkä Takseihinsa pimeisiin mene . Nämä lisäksi vieneet Kantis-nuorten työpaikat kaikki . HUS YÖPÄIVYSTYS = KUIN AFRIKAN VIIDAKOSSA VALKOISISSA KIELITAIDOTTOMISSA KAAVUISSA VÄHÄ - ÄLLISET Pot. VAHINKOJA KYHÄÄMÄSSÄ . ITSESTÄNI NÄMÄ TEKIVÄT SELKÄINVALIIDIN .

    Syy itsemurhiin taitaa olla lapsuusajan kasvatus.
    kasvatetaan pumpulissa ja vältetään vastoinkäymisiä, ei sana on tuntematon ja rahaa saa aina.
    Kun sitten kohtaa todellisuuden ja tulee vastoinkäymisiä ja ei sana tulee vastaan eikä rahakaan riitä joka vyosi ostaa niitä uusia iphoneja ja padeja eikä merkkivaatteita niin kyllähän se vaikuttaa.
    Nykyajan vastoinkäymiset ovat ihan pikku juttuja oikeisiin vastustuksiin.

    lapsille pitää opettaa perspektiiviä elämään, vastoinkäymiset pitäisi vain vahvistaa.

    Äänestä

Mitä se kuolemansyy kuuluu vieraille ihmisille?

Äänestä

Yhden vuoden aikana 18 000 poliisi hälyytysajoa itsemurhien takia!

Määrä noussut 60% muutamassa vuodessa.

Mikä suomalaisia nykyisin vaivaa, suurin osa nuoriakin.

Äänestä
  • Sosiaalinen media, luureilla ja tietokoneilla pönötys, yksinäisyys, huumeet, työttömyys.

    Äänestä

  • Ei saa kertoa, vieraille ihmisille!

    1Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Ei saa kertoa, vieraille ihmisille!

    joku vois epäillä, että yhteiskunnassa on hallituksen toimin kurjennus..

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Ei saa kertoa, vieraille ihmisille!

    joku vois epäillä, että yhteiskunnassa on hallituksen toimin kurjennus..

    Äänestä

Anonyymi00108

Äänestä

Olisi hyvä tietää!

Äänestä

Näkee että Gazan tilanne on rauhoittunut kun vassu etsii muita asioita joilla mässäillä.

Äänestä

Vaihtumassa kulttuuri

Äänestä

Olisi hyvä tietää!

Äänestä

Milloin alkaisivat taas vähetä?

Äänestä
  • Eikös ne ole nyt noussut täs nää muutama vuos?

    Äänestä

Miksi itsenurhat on nousussa?

Äänestä
  • Itsetuhoisuus on se, mikä on noussut ja nousussa!

    Äänestä

Miksi siitä pitäisi kertoa?
Ihmiset ovat rajattoman uteliaita.

Äänestä
  • Siksi, että se kertoo ihan kansakunnan tilasta.

    Äänestä

Onko ne sitten "onnettomuuksia"

Äänestä
  • Näin merkitään

    Äänestä

Tilastot tulevat jälkijunassa!

Äänestä

Ja taas!

Äänestä

Suomen itsemurhaluvut ovat järkyttävät.

Äänestä
  • Vielä niitä tapahtuu

    Äänestä

Eiköhän ne ala kääntymään laskuun, kun hallituksen vaihtuminen lähenee

Äänestä
  • Hyvempään menossa

    Äänestä

Ei ole rikos, niin ei tarvitse kertoa sen enempää kuin kenenkään sairauskohtauksista. Jos kuolet julkisella paikalla sairaskohtaukseen tai itsemurhaan, sitten voidaan kertoa, kuten parkkipaikan katolta hypänneet teinit.

Äänestä

Eihän hyvinvoivassa maassa itsemurhia tapahdu.
Siksi niitä ei Suomessa ole

Äänestä

Niiden uutisointien tarkoitus ei ole tyydyttää some-tirkistelijöiden loputonta uteliaisuutta.
Lisäksi asia voi olla toisin kuin ensivaikutelma kertoo ja omaisillekin voi olla kynnys siihen mitä asiasta huudellaan.

Asialinjalla poliisi on, antaa omaisten itse päättää mitä kertovat, jos kyseessä ei ole rikos.

Äänestä

Parempaan suuntaan menossa

Äänestä

Eihän niitä enää tapahdu, hallitus pannut toimeksi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Korkeintaan vain kuolemansyyn tutkinta on lausunto, mitä poliisi antaa.

Voisi olla rehellisesti, epäillään itsemurhaksi.
Ja sitten, kuolemansyyn tutkinta paljasti tapauksen itsemurhaksi.

Viimeaikoinakin useampiakin tuollaisia tapauksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu