Aivan älytön aihe tapella,mutta me tapellaan siitä silti...haluan että poikaystäväni vie minua häiritsevät kirjat pois,eikä hän tähän suostu.Tästä aiheesta on keskusteltu jo pidempään, olemme asuneet yhdessä pari vuotta ja alunperin minua häiritsevät kirjat olivatkin poissa silmistäni.Kysymyksessä on musakirjat, mutta saan aivan käsittämättömän alemmuudentunteen puolialastomien naisten kuvista joita niissä on..Olemme kummatkin mustasukkaisia,mutta tämä kyseinen tunne johtuu vain epävarmuudestani ja tunteesta etten koskaan ole tarpeeksi hyvä hänelle-enkä etenkään itselleni.Tähän ei auta hänen kauniit sanansa,tiedän olevani paljon rumempi ja vajavaisempi kuin yksikään muu.Hän tietää kyllä mistä on kyse,hän on myös tietoinen syömishäiriö-taustastani.Joskus ajattelen olevani kohtuuton mutta en millään voi käsittää miten kirjat voisivat olla tärkeämpiä kuin meidän suhteemme.Tulee tunne ettei hän todella rakasta minua koska ei kunnioita tunteitani..
Tiedän ettei kirjojen poisvienti poista kaikkia kauniita naisia joita on joka paikassa mutta olemme nyt tehneet tästä enemmän kuin "periaatekysymyksen",tämä tuntuu niin suurelta asialta että se saattaa aiheuttaa jopa eron. Puhumattomuutta on jatkunut jo jonkin aikaa emmekä juuri näe toisiamme työn takia,kun yöllä olemme vierekkäin tuntuu kuin olisin yksin. Hän ei jaksa keskustella asiasta,minulle se olisi välttämättömyys,lähes pakko.Mitään hyvää ei seuraa siitä että asiat jättää selvittämättä. Jos taas lähden karkuun,yöksi tai pariksi pois tilanne tuntuu vain entistä hankalammalta.Täytyykö hänen luopua kirjoista jotka ovat hänelle rakkaita ja tuovat muistoja vai täytyisikö minun niellä paha oloni ja surra yksikseni;oppia pitämään turpani kiinni...????
Tiedän ettei kirjojen poisvienti poista kaikkia kauniita naisia joita on joka paikassa mutta olemme nyt tehneet tästä enemmän kuin "periaatekysymyksen",tämä tuntuu niin suurelta asialta että se saattaa aiheuttaa jopa eron. Puhumattomuutta on jatkunut jo jonkin aikaa emmekä juuri näe toisiamme työn takia,kun yöllä olemme vierekkäin tuntuu kuin olisin yksin. Hän ei jaksa keskustella asiasta,minulle se olisi välttämättömyys,lähes pakko.Mitään hyvää ei seuraa siitä että asiat jättää selvittämättä. Jos taas lähden karkuun,yöksi tai pariksi pois tilanne tuntuu vain entistä hankalammalta.Täytyykö hänen luopua kirjoista jotka ovat hänelle rakkaita ja tuovat muistoja vai täytyisikö minun niellä paha oloni ja surra yksikseni;oppia pitämään turpani kiinni...????
Vastaukset 9
Vanhimmat
Haloo...!
Asia on suuri ehkä sun silmis mut pieni muitten, ainaki mun...
Sul on poikakaveri, se on ok.
Kunnioita hänen tahtoaan... Hän on yksilö, mut et voi imeä häntä kuiviin...
Katsella voi, mut ei koskea. Ei kuvat oo millään tavalla sulle tai teidän liitolle millään tavalla vaaraksi.
Herää huomaamaan oma arvos ja salli toiselle mitä hän haluaa niin teidän liitto on takuulla onnellisempi.
Eipä hän sun kans olis jos ei rakastais just sua juuri sellaisena ku oot...
Huomaa se mikä on totta.... Kirjat on oikeesti yhdentekeviä!
T.Kaikel kunnioituksel Pau...
Jos se ois vieny ne kirjat pois, niin sehän osottais, että ne ois sillekin joku ongelma ja että sillä ois jotain hävettävää. Nyt ongelma on onneksi vain sinun pääsi sisällä.
Hei, ymmärrän että tuntuu kurjalta. Mutta vika ei ole todellakaan kirjoissa, vaan juuri omassa itsetunnossasi. Et korjaa tilannetta hävittämällä esineitä, tulet pian keksimään uuden aiheen mustasukkaisuudelle. Yritä sen sijaan opetella käsittelemään omia tunteitasi ja saada hieman etäisyyttä niihin. Et voi kontrolloida miestäsi tuolla tapaa ja jos miehesi antaa periksi tässä asiassa, tulet vain jatkamaan tätä käytöstäsi.
Älä käytä syömishäiriötä manipuloidaksesi toista ihmistä käyttäytymään tietyllä tavalla. Ei hän ole velvollinen muuttamaan täysin 'viattomissa' asioissa. Älä ihmeessä tee tuollaisista asioista niitä jotka ratkaisevat suhteenne tulevaisuuden tai että pitäisit tätä kirja-asiaa jonkinasteisena tottelevaisuuden mittana miehestäsi. Kyllä hän sitten kun on järkevästä asiasta kyse myös osaa tehdä kompromisseja ja myönnytyksiä.
Panosta nyt kuitenkin kaikki tämä energia mitä laitat tähän, siihen että toimit toisella tavalla. Päätä mykkäkoulunne ja puhu jostain muusta kivasta, niin tilanne varmasti korjaantuu. Jos et näin tee niin epäilenpä että miehesi jaksaa epäkypsää käytöstäsi katsella. Ei millään pahalla, mutta luulenpa että sinun täytyy vaihtaa uudelle ajatusraiteelle, koska tuskinpa kukaan mukaan mies tuollaista ymmärtää pidemmän päälle. Eikä tarvitsekaan. hyvää jatkoa ja onnea!
apua,teidän vastauksia kun lukee,niin tuntuu että olen varsinainen paholainen,tai jonkinlainen monsteri..en ole mikään nalkuttaja-tyyppi; minulla ei ole sanomista hänen rahankäyttöönsä, harrastuksiinsa tai vapaa-ajan käyttöönsä;en myöskään vastaavasti halua hänen puuttuvan omiin touhuihini.en kai minäkään voi olla täydellinen,jatkuvasti tyytyväinen jne. en näe siinä mitään pahaa että ilmaisen hänelle asiasta joka minua vaivaa...kai jokaisella naisella on edes yksi asia josta olla miehen kanssa erimieltä ja päinvastoin..en kuitenkaan ole sulkemassa häntä koppiin ja piilottamassa avainta mereen...=)
sen toki tiedän että tämä ei ole "normaalia" jos nyt sitten jonkinlaiset normaalin määritelmät on parisuhteelle olemassa.tiedän ettei kirjojen poisvienti ratkaise omia ongelmiani..miksi silti niin kovasti intän asiasta? en tiedä,ehkä niiden poisvienti kodistamme toisi hetkellisen hyvän olon tunteen.en myöskään näe etteikö hänellä olisi syytä ymmärtää tai koettaa ymmärtää minua; sehän juuri tekee meistä toisilleme erikoiset ja ainutlaatuiset -ymmärrys.silti teen väärin kun koetan hänen kauttaan hakea itse itselleni sen hyväksynnän jota niin kovasti kaipaan ja tarvitsen.en voi muuttua hetkessä,oivalluksen voimalla.."ahaa,nyt sen ymmärrän en ole sen huonompi kuin muut,ja minuahan jo rakastetaankin!"
eilen keskustelimme asiasta ensin puhelimitse ja sitten vielä kun hän pääsi töistään.hän todella yrittää käsittää minua ja olen suunnattoman onnellinen hänen kärsivällisyydestään.tiedän miten paljon toisillemme merkitsemme ja kuinka paljon olemme valmiita tekemään tämän suhteen eteen.mielummin kadun tekojani kuin tekemättä jättämiäni.ei voi olla turvallisempaa syliä itkeä kuin hänen..
kamalinta on se ettei mieheni ole syyllinen ajatuksiini eikä näkemykseeni itsestäni;hän pitää minua maailman ihanimpana naisena..en tiedä miksi tämä laukeaa juuri tällä tavoin ja juuri hänen kanssaan;en ollut edellisessä suhteessani lainkaan näin epävarma itsestäni saati sitten että olisin tuntenut samanlaisia mustasukkaisuuden pistoksia.tuntuukin että tämä on jotain aivan muuta verrattuna mihin tahansa aikaisempaan;hän on minulle kaikki,me olemme hänen sanojensa mukaankin kaksilo.olen niitä "kaikki tai ei mitään" ihmisiä,hän on hieman joustavampi,mikä helpottaa useissa tilanteissa.kun riitelemme se käy usein raivokkaasti ja loppuu lyhyeen.kaikki on vain niin käsittämättömän intohimoista.hän on juuri sellainen mies jonka minä tarvitsen;vaikka ei hänkään AIVAN täydellinen voi olla..
hän on valmis viemään haluamani kirjat pois,enää en vain tiedä onko se oikein.tai haluanko vaatia häneltä tälläistä..miten itse suhtaudun kirjoihin jos ne jätetään paikoilleen;huonona päivänä puran varmasti turhautumiseni samaan asiaan..ellen keksi parannuskeinoa itseleni...
Minä ymmärrän täysin. Jos sinulla on itsetunto ongelmia (kuten minullakin on ollut, tienyt kirjoista mutta en esim. sietänyt mieheni MTV:n videoiden katselua). Näistä naisista jotka hyväksyvät miehensä muiden naisten katselemisen, asia varmasti kuulostaa "sairaalta". Ja et todella asian yli pääse ennen kun saat itsetuntosi takaisin jostain... (se on vaikeaa mutta mahdollista) Jos miehesi todella välittää sinusta ja on tietoinen ongelmistasi, miksi hän haluaisi väkisin kiusata sinua? Jos hän kerran ei katsele niitä naisten kuvia, eikö hän sitten voisi viedä kirjat vaikka varastoon, eihän niitä pois tarvitse heittää jos ovat muistorikkaita..? Minusta se ei ole liikaa pyydetty. Ja ehkä keksit myöhemmin uuden mustasukkaisuuden kohteen, mutta ymmärrän sinua täysin siinä että kirjoista on muodostunut sinulle pakkomielle, ja sillä että miehesi ei suostu luopumaan niistä hän mielestäsi samalla ilmoittaa että niiden naistenkatseleminen on hänelle sinua tärkeämpää. Näin ei varmasti ole, mutta tiedän itse mitä ajatuksia tuollainen aiheuttaa... Minusta miehesi voi auttaa sinua sen verran että vie ne hiton kirjat pois sinua kiusaamasta ja sinä puolestasi yrität kehittää itsetuntoasi. Minulla siihen auttoi se että lopetin esim kaupungilla kyttäämästä että keitä naisia mieheni katselee ja vertaamalla itseäni niihin. Ja aloin puhua ongelmastani. Ihmisiltä saamani kommentit "miten kukaan niin kaunis kuin sinä voi edes ajatella tuollaisia jne" saivat hieman uskao siihen että en minä ole muita huonompi. Nyt jopa uskon että olen paljon parempi kuin useat muut. ;)Ja jos se mustasukkaisuus kolkuttelee aikaajoin niin vaimennan sen sillä että minkäs minä sille voin jos miehelläni on huono maku ja katselee hutsuja!! ;D Minä keskityn niihin miehiin ja heidän kanssaan silmäpeliin, katselkoon mies mitä tykkää. Asenne on kovan (ja useiden vuosien)työn tulsota mutta ainakin olen saanutmielenrauhan. :) Kaikkea hyvää sinulle. Usko pois, olet aivan yhtä viehättävä kuin ne kirjan naisetkin...
"Nyt jopa uskon että olen paljon parempi kuin useat muut."
Ei millään pahalla, mutta eikö sekin ole vertailemista?
LIVE AND LET OTHERS LIVE!
On sekin vertailemista, mutta koska se tapahtuu minun edukseni niin se ei häiritse mielenrauhaani. Nih. :)
mahtavaa kun joku tajuaa... =)
en silti aio pyytää häntä luopuman kirjoistaan. ainakaan vielä.koitan kestää itse omat angstini.
Miksi tuo mies sitten ylipäätään hengailee sun nurkissa? Kai siihen jokin syy on, esim. ettei halua olla erossa moisesta visuaalisesta lumosta!
Mikä sinussa muuten on erityisen vajavaista? Itsetunnon ja itsekunnioituksen puutteet?