Kovasti on kuitenkin veroasiantuntija olevinaan. 😂
Onko Sirpa Selänne maksanut ikinä veroja?
Anonyymi-ap
44518
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Eipä Teemukaan ole Suomeen veroja maksellut kuin ihan pennosia aikoinaan.
Molemmat on punikkeja.
Sekä Sirpalle, että Teemulle on noussut kusi päähän ja rikkaus tekee ajatusmaailman ja näkökentän hyvin suppeaksi. Se on nähty usein.
Älä hölskyttele, tietänet miten käy🙉
On silti oikeassa. Hyvä Sirpa!!!
Oikeassa missä asiassa?
Sirpa ei ole oikeassa missään, puhuu vaan lämpimikseen ja nauttii Suomen eduista ja sitten lähtee takaisin rapakon taa.
Että makkari on hyvä työpaikka---
Onkohan kuitenkaan lähellekään hintansa väärtti? Ammattilaisiakin saisi murto-osalla siitä hinnasta.
Mitä etuja Suomessa annetaan USAn kansalaisille? Ei kai sieltä oteta turvapaikanhakijoita kuin Afrikasta konsanaan?
Jopa Kookoomuksen blondi-osasto häpeää Sirpan puolesta.
Mistä Sirpa veroja maksaisi?
Ostoksista on jotunut maksamaan veroja ostokset on noin 30-50 miljonaa vuosien saatossa mutta onneksi verot on olleet aika pienet vain muutaman miljoonaa sirpalle niin hänellä vielä on varaa ostella toisella 50 miljoonalla.
Mut nekin mahdolliset verot on menneet ameriikkaan. Ottaakohan Sirpa kotimaassaan jenkeissä yhteiskunnallisiin asioihin yhtä hanakasti kantaa? 🤔
Jee minä olen aina fanittanut Bruce Springsteeniä,aivan ihana,ihana.Ja voi joku,kun luin lehdestä,että tukee Kamala Harrisia,seuraavaksi USAN presidentiksi.I love Bruce.
Hahhhahaaaa,tietääkö edes mitä vero sana tarkoittaa.
Onhan se sirpa maksanut sellaset noin 70 kertaa enemän veroja kuin itse ketjun aloitaja on.
Ei olisi Teemu tienannut yhtään killinkiä jos ei olisi verorahoin kustannetuissa jäähalleissa harjoitellut lapsena ja nuorena.
Totta! Ikinä ei tule maksamaan niitä velkojaan Suomelle.
Harmi nyt sun elämä on se takia kurjaa voi sirpa ja teemu minkä teitte hahaha buahaha
Teemuna esiinnyt
Teemun takia sinulla on kurjaa voi teemu minkä teit.
En ole minäkään maksanut veroja, ja tuskin tulen koskaan maksamaankaan.
Onko ollut töissä ?
On oli kotiäiti tienas 80 miljonaa 20v ihan hyvä palkka.
Teemu tienasi ja verot meni velkavetoisen USA:n budjettiin.
Sirpa on synnytellyt ja hoitanut kotia, onhan siinä yhdelle Teemulle muijaa kerrakseen. Vakka on kantensa valinnut ja sivistyneisyys on tuosta kaksikosta etäällä. Onkohan Sirpsu päässyt jo moukkamaisesti roikkumaan Trumpin kaulassa? Toopelimme maailmalla, mutta onneksi rahansa ovat ämeriikassa turvassa. Silti kovasti Suomea arvostellaan.
Mikä ihme tekee jääkiekkoilijasta kaiken alan asiantuntijan, joka laukoo mitä sylki suuhun tuo ja iltapäivälehdet ihan pääjuttuinaan näistä kertoo. Sama koskee rouvaa. Eipä taida hänellä kaksista käsitystä olla edes työelämästä saati sitten verotuksesta. Siitä huolimatta saa kohtuuttomasti julkisuutta. Pöyristyttävää!
Ja kaiken lisäksi varmaan fanittavat Marinia.
Hyvä pokka sillä ainakin on. 😂
Mikäs teitä hermostuttaa siinä, jos USAn kansalaiset pärjää hyvin ja uskaltavat ihmetellä Suomen veropolitiikkaa? Yleensä me suomalaiset ihailemme USAn mahtavan pientä verotusta ja kaikkea siellä olevää hyvää.
Meillä on jotenkin ihanteena se, että seisotaan leipäjonossa, roikutaan sossun ja kelan ovella ja unelmoidaan Neuvostoliiton sosialismimallista, jossa kaikki saa kaiken.
Ovatkohan Sirpa ja Teemu lainkaan huolissaan USA:n holtittomasta velkaantumisesta? 🤔
Et ole tainnut kuulla suomalaista vasemmistolaista arhinmäkiläistä sannontaa että eihän niitä velkoja tarvitse maksaa?
ei kotirouvat maksa veroja ,elävät miehensä siivellä
Ei ole tehnyt töitä ikinä loisinut Teemun rahoilla
Pärjäävät Paremmin kuin aloittaja🙉
Ihana Suomalainen pariskunta🥰
Ovat ihan Parasta☺
Jokainen maksaa veroja, ku ostaa jotain. Verottomana ei osteta mitään!
Opiskelkaa, nolot... 🤦🏼♂️
Tosi tyhmää kirjoittelua amerikan persuilta. Kyllä Selänteiden paikka olisi jossakin muualla kuin suomessa.
Taitaa olla sivistys huonolla tasolla tulla amerikasta asti suomeen ja olla huomaamatta että maat ovat aivan erilaisia keskenään turhaa arvostelua suomalaisista oikeita amerikan persusuomalaisia.
Sirpa on tuottanut maailmaan pikkuteemuja, jääkiekkoilijoita kun on niin vähän, varmaan vähemmän kuin kitaransoittajia.
Onneksi ei sentään tuottanut teikäläsiä lisää huh pelkkä ajatauskin jo.
Ei tunnu olevan veroasiat ihan kohallaan,