Puhuttiin siis vientivetoisesta palkkamallista.
Demaripomon lapsus tässä kuitenkin eniten naurattaa, eli Antti kertoo videolla kohdasta 4.50 kohtaan 5.40 jotensakin näin, että vientivetoinen palkkamalli ei toimi koska se ei pidä paikkaansa. Se toimii vain jos kaikki muut joutuvat tyytymään pienempiin korotuksiin kuin kuoppakorotuksen saajat. Tuon puheen jälkeen olisi viimeistään toimittajan pitänyt kertoa Antille, että se on kuoppakorotuksen periaate, että:”Kuoppakorotus on palkankorotus, joka sovitaan yleisessä ansiokehityksessä jälkeen jääneille ryhmille muita korkeammaksi”.
Antti kaivoi kyllä eilen itselleen kuoppaa, kun ei ymmärrä mitä kuoppakorotus aidosti tarkoittaa.
Vientivetoinen malli kyllä toimii muualla hyvin, mutta se ei voi meillä toimia, ennen kuin jokainen ymmärtää mitä on kuoppakorotus ja miten aiemmin on Suomessa esimerkiksi hoitoalan matalapalkka-alaa kohdeltu.
Mutta on sentään hyvä, että demareita ei enää johda Marin, joka ei tajunnut taloudesta mitään.
Demaripomon lapsus tässä kuitenkin eniten naurattaa, eli Antti kertoo videolla kohdasta 4.50 kohtaan 5.40 jotensakin näin, että vientivetoinen palkkamalli ei toimi koska se ei pidä paikkaansa. Se toimii vain jos kaikki muut joutuvat tyytymään pienempiin korotuksiin kuin kuoppakorotuksen saajat. Tuon puheen jälkeen olisi viimeistään toimittajan pitänyt kertoa Antille, että se on kuoppakorotuksen periaate, että:”Kuoppakorotus on palkankorotus, joka sovitaan yleisessä ansiokehityksessä jälkeen jääneille ryhmille muita korkeammaksi”.
Antti kaivoi kyllä eilen itselleen kuoppaa, kun ei ymmärrä mitä kuoppakorotus aidosti tarkoittaa.
Vientivetoinen malli kyllä toimii muualla hyvin, mutta se ei voi meillä toimia, ennen kuin jokainen ymmärtää mitä on kuoppakorotus ja miten aiemmin on Suomessa esimerkiksi hoitoalan matalapalkka-alaa kohdeltu.
Mutta on sentään hyvä, että demareita ei enää johda Marin, joka ei tajunnut taloudesta mitään.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Mutta Sanna tajusi sentään bilettämisestä paljon.
SDP:n isoPoika Antti - Möläyttelee Omia Tyhmyyksiä !
- kun SDP:n "Kuiskaaja" - ei ole Studiossa Neuvomassa -
Satonen puhui taas A-studiossa ei-mitään ja höpöhöpöä väitellessään asiasta Lindtmanin kanssa. Nykyään voi valehdella ummet lammet ja väitellä puutaheinää, poliittinen kulttuuri mädäntynyt pataporvarinmustilla hedelmillä.
Yle: Hallituksen esitysluonnos uudesta palkkamallista saa kovaa arvostelua – oikeuskansleri epäilee ja tasa-arvovaltuutettu tyrmää täysin
https://yle.fi/a/74-20102191
Markkinataloudessa markkinat yleensä hoitaneet palkat, nyt OrpoPurraSatosen komento- ja käskytystalous alkanut toteuttaa kapitaalikommunismia, jossa oikeistohallitus EK-politiikallaan päättää palkat.
Markkinatalous ei suomessa ole hoitanut. SAK on aina vaatinut suurempia palkankorotuksia kuin mihin on varaa. Kiristänyt lakkouhkilla. Asiaa on paikattu korottamalla kotimaassa tuotteen hintaa. Seurauksena on tehty tilaa ulkomaalta tuotavalle tavaralle. Ulkomaan kauppa on jäänyt jalkoihin.
Miksei Satonen korjannut Lindtmanin höpötyksiä?
Satonen höpötti aivan käsittämätöntä..
Satonen on jossakin ulkovaruudessa ei noteeraa maanpäällisiä tapahtumia lainkaan
Miten se olisi voinut kun tuo sosialismia työmarkkinoille, hallitus päättää palkat lailla.
Ethän sinä tajua mistään mitään.
Satosen höpötyksiä siis, onkohan tuokaan ollut oikeissa töissä koskaan kauppiaan poika nakkisormineen kuin karikatyyri porvarista. EK-hallitus siis määräisi palkankorotukset yksioikeudella suomessa kaikilla aloilla, porvarin märkä uni, kokomusti ei taida tajuta jotta heitä äänestää myös lauma virkanillkeja joiden palkat on tosiaan nousseet liikaa onko virkamiehiä jo puoli miljoonaa? Pienen maan vientivetoisuus on pieni osa taloudesta, joka jatkossa voi pienentyä huomattavasti, talous voi siirtyä vaikka matkailuun ,kaivostoimintaa jota ei lasketa koska omistukset on ulkomailla Suomi saa vain paskan, valtion omaisuuden viimeiset myyntikierokset on käsillä (loppuu myytävä) ehkä muutama uuis kokomusolikarkki tullee lisää. Kokomustie ja sosdeekujen linjakset oli Marin ajassa lähes samat rahaelitille lisää miljardeja Sanna muisti myös maajussia vähän olihan suulas -Saarikko mukana. Nyt näyttää siltä että maan kurja tila realisoitaisiin kokonaan kokomustien väellä malli lienee 90 luvun lamasta joillon saatanan kissat Iiro&Esko tuhosi elämiä. Minusta suomen tulisi nyt hakea Eun holhoukseen varkaat on holvissa yhä saamme osan kiinni;-D
Ei se halunnut.
Kyllä Satonen korjaili Lindtmanin höpötyksiä koko ajan.
Satonen puhui paljon mutta mitään asiaa ei tullut.
Sokerihumalaisen sössötystä, suu vaahdossa.
Mutta Antti oli se joka munasi.
Punikit elää toisten varoilla. Käenpoikasia kaikki ...
Kiitosta! Sinne uuninpskolle vaan tiedoksi duunarina 42 v joten miten ilkeät väittää loiseksi.
Mieluumminkin punkki kuin näiden hallituspuolueiden kannattaja!
Olet siis eläkeläisdemari?
Suomessa Duunarien palkat on nousseet enemmän kuin muualla euroopassa kansantuloon verraten
Kun joku roti olisi pitänyt olla jo aiemminkin mutta kun jos lääkärit tai asianajajan tai yrittäjän laskutus vaikka talonmaalaamisesta ovat tähtitieteestä pitäisi duunsrinkin saada kunnon palkka.
Satonen on ihan tyyppillinen oikeiston pelle.
Niinhän se on kuten lindtman kertoi... Sato sen puhe oli politiikka ei vastannut mihinkään mitään.
Tyrvääläinen kioskiyrittäjäkö ministeri.. Ei mikä tollo
Pelkkä toope tuo on.
Kuin jättikokoinen pikkupoika.
Tollo tolloin satonen
No ei ole.
Vientivetoinen palkkamalli sitoo palkat vientiin jos vienti ei vedä ei palkatkaan nouse. Meillähän on ammattiliitto ajanut suomen umpikujaan kun palkkoja on nostettu vaikka vienti ei ole vetänyt. Ruotsissa kauppa käy palkat nousee.
Kuinka vähän meillä kovien vääntöjen kautta onkaan nostettu palkkoja kautta linjan jo kauan.
Missä maailmassa elät.
Pieniä ollut Suomen palkankorotukset, enempi on vaadittu ja tyydytty nolla-linjaan useina vuosina.
Kapitalistien ahneus on Suomessa suunnaton, riistämistä suorastaan.
Nyt on menossa verenimeminen duunarien selkänahasta.
EK ja Häkämies ohjeistaa Orpoa ja Purraa ja Yrittäjien Pentikäinen vekuttaa sivusta.
Pitäisi olla samanlaiset korotukset kuin Orpolla,kymmenessä kuukaudessa palkkaan lisää 4000 euroa+veronalennukset.
Vienti ei ole vetänyt ja palkkoja on vain nostettu. Lakolla kiristetty. Tulokset on tässä.
Siis vientialojen korotukset katoksi.
Lakiin ehdotetaan kirjattavaksi, että valtakunnansovittelijan olisi otettava huomioon kansantalouden kokonaisetu sekä palkanmuodostuksen toimivuus.
Vaikka missä olisi tarvetta.
Kas kun ei valtakunnan kansleri???
Voi kun oikeisto osais laittaa maltillisia rajoituksia myös sille isolle rahalle, joka Suomesta valuu pois tai yrittäis estää keinottelua ja kerätä veropetoksellisten ppuutuvat miljardit valtion kassasta!
Luulisi että sopimusvapaus sopimusosapuolten kesken olisi markkinataloudessa linjakas ratkaisu?
Mutta linjakasta markkinataloutta ja työmarkkina on vetää tiukkaa linjaa duunarin palkoista
Sitä ei taideta sanoa oikeistopiireissä kommunismiksi, jos vain pieni. ja keskituloisten ja palkansaajien elämään kurjistetaan? Ja sairaat ja heikoimmat jätetään Herran haltuun?
Vapaa markkinatalous, mutta ainoastaan ihan kaikkein korkeimmille tuloluokille?
No, eihän se olekaan. Se on tyypillistä fasistivaltioille. Siellä pientä hallitsevaa luokkaa kutsutaan eliitiksi, kaadereiksi tai jollain hienolla tittelillä.
Lindtman puhui täyttä asiaa ja se korpeaa nyt oikestoa.
Et siis tajua, mutta Antti vaan munasi.
Sannan ja Antin tilalle kaipaa tosiaan SDPn johtoon Paavo Lipposta.
Juurikin näin. Suomen politiikan teko on aivan jumissa. Vihervasemmisto ei ole enää kykynevä tunnistamaan Suomen hankalaa tilannetta ja käydä edes jossakin määrin rakentavaa keskustelua.
Lindtman ja vielä enemmän Tuppurainen on todella haastava ihminen. Ei kateeksi käy niitä, jotka ovat hänen kanssa nöeuvottelemassa. Ei kuuntele muita. Huutaa koko ajan samoja asioita. Eikä tuo keskusteluun mitään uutta.
Esimerkkinä rakentaminen. Elvytysvara on vähäinen. Myymättä 6 000 asuntoa. Pitäisikö nyt velkarahalla tukea ei suomalaisia rakennusfirmoja? Rakentamisessa perinteisesti on paljon ulkomaalaisia työntekijöitä. Suomi on vuosikymmenten saatossa investoinut liikaa seiniin, olisiko aika oppia siitä virheestä.
Suomen työttömyys ei poistu yhteen toimialaan panostamalla tai subventoimalla asumista velkarahalla.
Toki rakennustyömaalla on paljon demareita ja vaalit lähestyy.
Herr Lindtmann on aina heikoilla kun ei ole ydinosaamisensa parissa, viuhtomassa käsivartta natsiunivormussa.
Asiakysymyksissä, hänelle vaikeissa asioissa kuten budjeteissa ja työllisyyksissä tyhmyys oikein loistaa.
käsittääkseni minkään pakansaajaryhmän ei ole pakko neuvotella valtakunnansovittelijan johdolla. Voivat neuvotella hamaan tappiin asti yritysten edustajan kanssa.
Isompi kysymys on se, että meillä ei ole palveluvientiä lainkaan ja yritykset ovat tulleet takaisin maailmalta turpaansa saaneina ja lyötyinä, mutta kultainen käden puristus aina löytyy.
Suomen pörssi paskaläjä, johon kukaan ei halua sijoittaa, mutta ekollit saavat lekotella mukavuusalueellaan helikopterirahasta nauttien, kun palkat hajoavat duunareilla vain alaspäin.
Turhaan parjaatte Satusta, hän on vaan liian viisas mies, joita politiikkojen joukkoon silloin tällöin putkahtaa.
Jee
Satonen on kuin jättikokoinen pikkupoika, polvihousut jalkaan ja hiekkalapio käteen! Ääni ärsyttää myös, kuin ois räkää kurkussa koko ajan, röhisee ja puhkuu. On meil ministeri!
Herrasväki ei ymmärrä, että Suomen vaihtotase on romahtanut 2008 jälkeen. Vaihtotase on ja pysyy alijäämäisenä. Vaihtotaseen alijäämä johtuu Fortum fiaskojen kaltaisista typeryyksistä, uudet ydinvoimalat ovat jääneet rakentamatta lehmän kauppojen takia.
Sos
Myytti Ruotsin mallista palkoissa on syntynyt Ruotsin SAK:n mainoksista. Niissä verrataan viime vuosituhannen kehitystä palkoissa nykyaikaan, mikä on täysin virheellinen vertailu, koska korkotaso ja inflaatio olivat urkon aikaan kaksinumeroisia.
Ruotsin menestyksen salaisuus ei ole kruunu, vaan kruunun arvo suhteessa dollariin, aina kun työttömyys on kasvanut kruunun arvo suhteessa dollariin on hilattu alas.
Vientivetoisen mallin ylistäminen on hullua, koska silloin kun sitä ei ollut, Ruotsin vienti kasvoi kohisten, kun se tuli vienti laski kokoajan.
Heikon valuutan avulla ei pysty enää dumppaamaan hintoja, joten jäljelle jää sisäinen devalvaatio alentamalla palkkatasoa eli Ruotsi laskee kruunun arvoa ja heikentää ostovoimaa systemaattisesti. Näinhän on käynyt, se on fakta. Tanska kuitenkin pärjää kruunussa ilman näitä temppuja, koska sen vienti ei kilpaile Kiinan kanssa.