Putinistien ja vasemmistolaisten propagandassa paljon samaa

kun vähän tarkemmin katselee, niin sen huomaa.

Putinisteilla ja vasemmistolaisilla on monenlaisia, mutta samanlaisia kikka kakkosia, eli jekku kakkosia, joilla pyritään hämäämään kuulijaa. Esim. tällä palstalla vasemmistolaiset koittaa kovasti selittää persuja venäjämielisiksi, vaikka todellisuudessa se venäjämielisyys tulee edelleen vasemmistosta, esim. demareilla on venäjämielinen seura ja media eli Naapuriseuran Sanomat.

Yksi perusjuttu on väittää asioiden olevan monimutkaisia. Etenkin kun niihin esittää yksinkertaisia ratkaisuja, niin tätä sanotaan helppoheikki-ratkaisuksi. Tämä pätee niin Ukrainan sotaan, kuin Israel-Palestiina-konfliktiinkin. Palestiinan tilanteessa vasemmisto pyrkii luomaan kuvaa jostakin koston kierteestä, vaikka kyse on ihan yksinkertaisesti hyökkäys vastaan puolustus.

Eskalaatio on toinen yleissössötys. Venäjän suhteen putinistien kovin pelkopainajainen on “eskalaatio”: yhdestä kuvitellusta eskalaatiosta on päästy yli, niin tulilla on jo toinen. Venäjän pelätään käyttävän ydinasetta ja sen varjolla Ukrainan pitäisi antautua. Palestiinan tilanteessa Iranin pelätään eskaloittavan tilannetta, jos Israel sitä tai tätä.

Kiistaton fakta.
105417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 105

Vanhimmat

Mutta kenen sanomaa Kokoomuksen CIA vakoojat ja muut NATOtrollit levittää, ei ainakaan Suomen kansan hyvinvointia parantavaa.

Äänestä
  • Salaliittoja näkevä ikityötön vassari se siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Salaliittoja näkevä ikityötön vassari se siellä.

    Onko valhessa ja valheella elävä NATOtrolli taas asialla.

    Äänestä

  • Igor se siellä vai?

    Äänestä

  • Mikä lieneen tämä aloittaja nisti olevankaan?? :DDD

    Äänestä

  • Sun hyvinvointia ei mikään paranna.

    Äänestä

  • Ihan vakoojiakin täällä jo on....

    Äänestä

  • "Anonyymi
    2024-10-09 13:27:09
    Vain te ryzzänrakastajat elätte valheessa".
    ++++++++++++
    Tuo lause kuvaa hyvin putinisti persuja.
    Haukutaa muita sellaisikis mitä itse ovat suomen populistisena ja venäjänmielisempänä
    puolueena

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    "Anonyymi

    Mikä on mielensairautesi laatu?

    Äänestä

  • Muuta venäjälle.

    Äänestä

  • Kenen sanomaa sinä levität.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    "Anonyymi
    2024-10-09 13:27:09
    Vain te ryzzänrakastajat elätte valheessa".
    ++++++++++++
    Tuo lause kuvaa hyvin putinisti persuja.
    Haukutaa muita sellaisikis mitä itse ovat suomen populistisena ja venäjänmielisempänä
    puolueena

    Sanoo ryzzänrakastaja.

    Äänestä

  • Miten sun pää jaksaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Onko valhessa ja valheella elävä NATOtrolli taas asialla.

    Sinä elät valheessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Mikä on mielensairautesi laatu?

    Se on paha vasurilla.

    Äänestä

Suomessa on myös venäjämielisiä porvareita, ei vain persuja.

Äänestä
  • Missä ne persujen venäjämieliset ovat?

    Äänestä

  • No ketä?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Missä ne persujen venäjämieliset ovat?

    Onha porvareita myös Ruotsalaisissa, Uskovaisissa ja Kokoomuksessa jotka Venäjää eivät vihaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Onha porvareita myös Ruotsalaisissa, Uskovaisissa ja Kokoomuksessa jotka Venäjää eivät vihaa.

    Ketkä sitten vihaa venäjää?

    Onhan se tosin pazka maa.

    Äänestä

  • Vassut ovat niitä. Putte kun on kommu, niin kyllä vassut omansa tuntee.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Vassut ovat niitä. Putte kun on kommu, niin kyllä vassut omansa tuntee.

    Putte viihtyy äärimmäisen hyvin kaverinsa kanssa tuolla pohjoiskoreassa. Jos hän natsi olisi, ei hän noin nauttisi olostaan siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Putte viihtyy äärimmäisen hyvin kaverinsa kanssa tuolla pohjoiskoreassa. Jos hän natsi olisi, ei hän noin nauttisi olostaan siellä.

    Putte on vaan diktaattori.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Vassut ovat niitä. Putte kun on kommu, niin kyllä vassut omansa tuntee.

    Putin on naZi.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ketkä sitten vihaa venäjää?

    Onhan se tosin pazka maa.

    Diktatuuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Missä ne persujen venäjämieliset ovat?

    En tiedä ketään.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ketkä sitten vihaa venäjää?

    Onhan se tosin pazka maa.

    Barbaarimaa se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Missä ne persujen venäjämieliset ovat?

    "Anonyymi
    2024-10-09 12:12:41
    Missä ne persujen venäjämieliset ovat"?
    +++++++++
    Teboil huoltamoilla niitä ainakin kokoontuu fatta palvereihin

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Vassut ovat niitä. Putte kun on kommu, niin kyllä vassut omansa tuntee.

    "Anonyymi
    2024-10-09 13:37:42
    Vassut ovat niitä. Putte kun on kommu, niin kyllä vassut omansa tuntee".
    +++++++++++++
    Jaa ettäkö "1700 luvun rajat takaisin" tsaristi ois kommari??
    Voi voi teijän populistien kaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Putin on naZi.

    100%.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    "Anonyymi
    2024-10-09 13:37:42
    Vassut ovat niitä. Putte kun on kommu, niin kyllä vassut omansa tuntee".
    +++++++++++++
    Jaa ettäkö "1700 luvun rajat takaisin" tsaristi ois kommari??
    Voi voi teijän populistien kaa.

    Miks vanhempasi ihaili neukkulaa?

    Äänestä

Aloittaja täysin oikeassa.

VENÄJÄ JA KOMMARIT = ABSOLUUTTINEN PAHA eli tyrannia.

Viimeiseen hengenvetoon vastustettava näitä
ja neukut välittömästi pois Suomesta.
Jokaikinen näistä on hengenvaarallinen.

Äänestä
  • Jep.

    Äänestä

Nyt olet asian ytimessä, hyvä.

Äänestä

Puheenvuorossa eräs kommunisti puolustaa venäjää henkeen ja vereen.

Äänestä
  • Oliko Lintunen?

    Äänestä

VENÄTÄNTROLLIT JA KOMMARIT ovat koviapoikia ja tyttöjä jauhamaan paskaa.
Asiallista juttua näiltä saat odotella seuraavan vuosituhannen.
Höpötystä piisaa !

Äänestä
  • 100%.

    Äänestä

  • Aivan NATO trollien tapainen.

    Äänestä

Putinisti-vatnikit luuraavat demareiden ja kommarivassareiden joukoissa.

Kiistston fakta.

Äänestä
  • 100%.

    Äänestä

  • Joo, he seisoo puten rinnalla hamasin tukena.

    Äänestä

  • Anonyymi
    2024-10-09 12:19:00
    Putinisti-vatnikit luuraavat demareiden ja kommarivassareiden joukoissa.
    ++++++++++
    Ette te kykene koskaan kumoamaan totuutta:

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006114058.html

    "Mikä puolue on kaikkein Venäjä-myönteisin? IS kokosi eurovaali­ehdokkaiden kannat itänaapuria koskeviin väitteisiin
    Perussuomalaiset erottuu Venäjää koskevissa IS:n eurovaalikoneen vastauksissa selvästi muista puolueista"

    Äänestä

Paras yhdistävä tekijä venäläisessä ja vasemmistolaisessa propagandassa on hyvin samanlainen tyyli. Samanlainen taipumus valehdella ja osoitettuasi valheen valheeksi faktatiedoin, nostaa samat valheet kohta uudelleen esiin. Toinen vahva yhdistävä tekijä on kaavamainen tukeutuminen banaliteettiin. Hyvin usein nämä kaksi esiintyyvät yhdessä.

Äänestä
  • Täyttä asiaa kerrot.

    Äänestä

  • Valehtelu kuuluu vasemmistolaisuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Valehtelu kuuluu vasemmistolaisuuteen.

    Kyllä se niin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kyllä se niin on.

    He valehtelivat pari vuotta sitten ettei ole mitään jengiväkivaltaa. Kuitenkin heidän oli lopulta pakko se myöntää yleisen paineen alla.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    He valehtelivat pari vuotta sitten ettei ole mitään jengiväkivaltaa. Kuitenkin heidän oli lopulta pakko se myöntää yleisen paineen alla.

    Tämä on yksi esimerkki heidän valheistaan

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    He valehtelivat pari vuotta sitten ettei ole mitään jengiväkivaltaa. Kuitenkin heidän oli lopulta pakko se myöntää yleisen paineen alla.

    Jep, ja nyt tuli mamujen surkeat PISA-tulokset.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jep, ja nyt tuli mamujen surkeat PISA-tulokset.

    Kyllä, ja selityksiä riittää suvakeilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jep, ja nyt tuli mamujen surkeat PISA-tulokset.

    Kaikki johtuu rasismista.....öööööö.

    Äänestä

Totuus ei pala tulessakaan.

Äänestä
  • "Anonyymi
    2024-10-09 13:01:23
    Totuus ei pala tulessakaan".
    +++++++++++++++
    Populisti persujen venäjän mielisyys faktat on linkitetty tänne
    niin useaan otteeseen että jos ne ei osaa lukea niin voisiko joku lukea niitä niille ääneen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Punikkikakara(Day)on tyypillinen valehtelija, jonka vanhemmat ihaili neukkulaa.

    Demareilla on muuten venäjämielinen seura eli Naapuriseura, sekä myös Naapuriseuran sanomat, persuilla ei tuollaisia ole.

    Miltä muuten tuntu olla mt-ongelmainen häirikkö?

    Avauksen totuus sattuu populistiin äärivasemmistolaiseen häirikköön...hahahahaaa.

    Äänestä

  • Se sattuu...se sattuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Punikkikakara(Day)on tyypillinen valehtelija, jonka vanhemmat ihaili neukkulaa.

    Demareilla on muuten venäjämielinen seura eli Naapuriseura, sekä myös Naapuriseuran sanomat, persuilla ei tuollaisia ole.

    Miltä muuten tuntu olla mt-ongelmainen häirikkö?

    "Anonyymi
    2024-10-09 13:32:02
    Punikkikakara(Day)on tyypillinen valehtelija,"
    +++++++++++
    Persu(Vig)= saa palkkaa työstä mitä ei tee.
    Populismin taidonnäyte

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    "Anonyymi
    2024-10-09 13:32:02
    Punikkikakara(Day)on tyypillinen valehtelija,"
    +++++++++++
    Persu(Vig)= saa palkkaa työstä mitä ei tee.
    Populismin taidonnäyte

    Kaikki oikeistolaiset on sulle persuja vai?

    Menisit lääkäriin, aikaahan sulla on.

    Äänestä

  • Se sattui DAY-ressukkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Se sattui DAY-ressukkaan.

    Sekopää se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    "Anonyymi
    2024-10-09 13:32:02
    Punikkikakara(Day)on tyypillinen valehtelija,"
    +++++++++++
    Persu(Vig)= saa palkkaa työstä mitä ei tee.
    Populismin taidonnäyte

    Sanoo kelan elätti....hohohohoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kaikki oikeistolaiset on sulle persuja vai?

    Menisit lääkäriin, aikaahan sulla on.

    Anonyymi
    2024-10-09 15:14:09
    Kaikki oikeistolaiset on sulle persuja vai?
    +++++++++++
    Oikeistolaiset kannattavat oikeistoa.
    Ääri-oikeistolikaiset kannattavat perSSuja.

    Äänestä

Punikkeja yhdistää nimenomaan tylsä jankuttaminen.
He eivät esimerkiksi osaa tehdä hauskaa ja mielenkiintoista sisältöä.
Esim. youtubessa punikeiden ohjelmia ei katso juuri kukaan, koska ne ovat HELVETIN TYLSIÄ.

Äänestä
  • Ei ne osaa muuta kuin valehdella.

    Äänestä

  • Ja asioiden vääristely.

    Äänestä

Paha on mennä avausta kiistämään.

Äänestä

Herranen aika, jos ja kun on sama aate, niin pakkohan sitä yhteistä on olla.

Äänestä
  • Putte on vähintään sossu, ellei kommu.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Putte on vähintään sossu, ellei kommu.

    Hän viihtyy äärimmäisen hyvin näiden kommunistimaiden johtajien kanssa eli Kiinan sekä pohjoiskorean paksun pojan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Hän viihtyy äärimmäisen hyvin näiden kommunistimaiden johtajien kanssa eli Kiinan sekä pohjoiskorean paksun pojan kanssa.

    Hän on kgp-taustainen ukko eikä punaväri ihmisestä noinvain lähde
    Hänen valtakunnassa yhäkin sirppi ja vasara liput liehuu. Hän on sanonut että neukkulan hajoitus oli valtava erehdys.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Hän on kgp-taustainen ukko eikä punaväri ihmisestä noinvain lähde
    Hänen valtakunnassa yhäkin sirppi ja vasara liput liehuu. Hän on sanonut että neukkulan hajoitus oli valtava erehdys.

    Juuri tämän takia vihervassut salaa ihailee häntä ja hänen totalitarismia. On tutkittu että vasurit kannattaa totalitarismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Hän on kgp-taustainen ukko eikä punaväri ihmisestä noinvain lähde
    Hänen valtakunnassa yhäkin sirppi ja vasara liput liehuu. Hän on sanonut että neukkulan hajoitus oli valtava erehdys.

    Uusi Stalin.

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Putte on vähintään sossu, ellei kommu.

    Ainakin ollut.

    Äänestä

Viha on aina tullut vasemmistosta.

Äänestä
  • Jo vuodesta 1918.

    Äänestä

Venäjämielinen aloitus tilanteessa, jossa venäjä tietää hyvin myös vasemmiston olevan Suomen Nato-jäsenyyden ja Ukrainan tukemisen takana. Kunhan kylvetään epäilyjä ja epäsopua, niin venäjä hyötyy.

Vihollinen on venäjä, venäjä, venäjä.

Äänestä
  • Niin, kun vasemmiston takki kääntyi äkkiä kun ryzzä hyökkäs.

    Vasemmistolaisethan täällä jatkuvasti valehtelee ja epäsopua kylvää.

    Äänestä

Ja systeeminä on syyttää koko ajan muita venäjämielisiksi.

Äänestä

Hyvä valdimir putin tapa vain ukrainan natzit 👍

Äänestä

Hyvin osuva kirjoitus.

Äänestä

Vasurit on aina olleet venäjämielisiä, ja tulevat olemaan.

Äänestä

Se on juuri niin kuten avauksessa sanotaan.

Äänestä
  • "Anonyymi
    2024-10-10 12:29:40
    Se on juuri niin kuten avauksessa sanotaan".
    +++++++++++++
    Lue sieltä lukion yhteiskuntaopin kirjasta keitä te perSSut ootte.

    Äänestä

Perussuomalaisten suunnalta kuuluu SS-miesten saappaiden kopse.

1Äänestä
  • Hyviä miesten nahkasaappaita saa nykyään etsiä kissojen ja koirien kanssa. Ei ole muodissa. Mutta et ole varmaan saappaattomana huomannut.

    Äänestä

100% samaa.

1Äänestä

Putin on edelleen kommunisti. Itse toimii samoin kuten neukkujen "uusi luokka" yltäkylläisyydessä, mutta tavallinen kansa saa olla köyhyydessä kuten neukkuaikanakin. Rintamalle kyllä kelpaavat ja johtajiaan orjamaisesti palvelemaan.

Äänestä

Demareissa on paljon venäjän ystäviä.

Äänestä

Mites se Heinaluoman mitali?

Äänestä

Putin ja vasemmisto ovat molemmat muslimiterroristien puolella.

Äänestä

Vasukit ja putinistit vihaa isänmaallisia persuja.

Äänestä
  • Ja punavihervähemmistö + persut vihaa isänmaallisia suomalaisia.

    Äänestä

Vasemmisto ei rahoita laitaoikeistoa mutta Putin rahoittaa.
Laitaoikeisto trollailee kuin Putin ja nuolee....

Äänestä

Osut muuten oikeaan.

Äänestä

Persut on Suomen venäjämielisin puolue. Todistetusti

Äänestä

Asiallinen avaus, hyvä.

Äänestä

Nykyvasemmistolla ei ole mitään tekemistä Venäjän tukemisen kanssa.
Se aika oli joskus 20- 30 vuotta sitten.
Nykyään Venäjän ihailusta vastaa äärioikeisto.

Äänestä

Nyt puhut asiaa.

Äänestä

Hevosenkenkäilmiö käytännössä. Ukrainan sota on todellakin pudottanut monet naamiot.

Äänestä

Halla-aho: Fennovoima-hanke ei ole turvallisuusuhka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

kun vähän tarkemmin katselee, niin sen huomaa.

Putinisteilla ja vasemmistolaisilla on monenlaisia, mutta samanlaisia kikka kakkosia, eli jekku kakkosia, joilla pyritään hämäämään kuulijaa. Esim. tällä palstalla vasemmistolaiset koittaa kovasti selittää persuja venäjämielisiksi, vaikka todellisuudessa se venäjämielisyys tulee edelleen vasemmistosta, esim. demareilla on venäjämielinen seura ja media eli Naapuriseuran Sanomat.

Yksi perusjuttu on väittää asioiden olevan monimutkaisia. Etenkin kun niihin esittää yksinkertaisia ratkaisuja, niin tätä sanotaan helppoheikki-ratkaisuksi. Tämä pätee niin Ukrainan sotaan, kuin Israel-Palestiina-konfliktiinkin. Palestiinan tilanteessa vasemmisto pyrkii luomaan kuvaa jostakin koston kierteestä, vaikka kyse on ihan yksinkertaisesti hyökkäys vastaan puolustus.

Eskalaatio on toinen yleissössötys. Venäjän suhteen putinistien kovin pelkopainajainen on “eskalaatio”: yhdestä kuvitellusta eskalaatiosta on päästy yli, niin tulilla on jo toinen. Venäjän pelätään käyttävän ydinasetta ja sen varjolla Ukrainan pitäisi antautua. Palestiinan tilanteessa Iranin pelätään eskaloittavan tilannetta, jos Israel sitä tai tätä.

Kiistaton fakta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu