ihanaa tavallista duunari miestä, joka haluaa olla naiselleen rehellinen ja uskollinen, haluaa suojella naistaan ja pitää tämän puolia. Mies HALUAA elättää ja huolehtia perheestään, mutta silti antaa naisen käydä töissä ja kenties tienatakin enemmän.
Mies tulee töistä kotiin hikisenä ja kädet mustana työnteosta ja antaa naisellen ison ja turvallisen halauksen. Hänestä on mukavaa tulla kotiin.
Mies ei välttämättä tajua aina kaikkia naisensa kotkotuksia, mutta tykkää silti, että nainen laittautuu kauniiksi häntä varten ja muistaa kehua tätä.
Mies osaa hoitaa talon pikku korjaushommat ja auton hajotessa on takataskussa monta konstia, millä sen voisi ehkä saada pelaamaan. (ei oo pakko toimia, pääasia, että on yritystä) Samalla mies olettaa, että nainen puolestaan hoitaa kortensa kekoon laittamalla ruoan ja pesemällä pyykit. Joskus hommia voi myös tehdä yhdessä.
Mies voi käydä kaljalla kavereidensa kanssa, mutta hän ei koskaan eksyisi vieraan naisen matkaan. Hänen mielestään oma vaimo on MAAILMAN seksikkäin ja kaunein vielä kymmenienkin avioliittovuosien jälkeen, ja mies muistaa myös sanoa sen.
Mies rakastaa lapsiaan ja tekisi mitä tahansa heidän vuokseen.
Mies puhuisi vähän, mutta asiaa. Vaimo saisi onkimalla onkia tietoa mieheltä, jos miestä vaivaa jokin asia. Loppujen lopuksi mies kuitenkin pystyisi kertomaan vaimolleen asioistaan ja pystyisi avautumaan tälle. Mies ei aina huomaisi naisensa pahaa mieltä, mutta ei koskaan menisi nukkumaan, jos nainen itkee, tai jos riitaa ei ole sovittu.
Miehellä olisi työtä tekevän karheat kovettuneet kämmenet ja hän jaksaisi kantaa naisensa kynnyksen yli.
Miehen äo ei tarvitse olla huippuluokkaa, mutta hän osaa pitää puoliaan ja huolehtia perheestään.
ONKO TÄLLAISIA OLEMASSA??? SUOMESSA?

Vastaukset 11
Vanhimmat
.............
terve vaan. Paitti et tienaan kyl enempi ja äo:takin löytyy
Kyllähän meitä on. Itseeni pätee kaikki muut, muttei työn kovettamat/likaiset kädet, teen ihan teollisuustyötä, mutta homma on sellaista ettei likaisia käsiä oikein katsota hyvällä.
Olin naimisissa 10 vuotta. Elätin itseni ohella vaimoni ja lapseni, maksoin laskut, asuntolainan, ruoat, kaiken. Vaimoni ei ollut päivääkään töissä koko seurustelumme/avioliittomme aikana. Kaikki oli siis minun pörssini varassa.
Päivänä muutamana hän ilmoitti että haluaa erota. Syynä oli että sen lisäksi että hänellä oli uusi miesystävä, olin liian tylsä. Hän halusi elämyksiä elämäänsä. Matkoja ja muuta mukavaa. Niitä en pystynyt tarjoamaan joten sain mennä. Velat, omaisuuden ja lapset sain kyllä pitää.
Ja näin luotiin taas yksi tietokoneensa näytön hämyvalossa istuva katkeroitunut yh-isä. Elämä on perseestä mutta onneksi lopussa kuolee.
Tässä loistoesimerkki siitä miten mukavat miehet palkitaan siitä että ymmärtävät ja yrittävät....
Täällä olisi yksi kuvaamasi henkilö...tai ainakin itsekin tekisin tuolla tavalla...kun vain löytyisi se oikea kunnon tyttö kohta 23vuotiaalle nuorelle miehelle...
Kuvailit juuri mieheni. :) Paitsi että ollaan vielä sen verran nuoria, ettei ole lapsia ja opiskellaan, joten pienet tulot kummallakin. Mutta kyllä, muuten osui ihan nappiin.
Otan mieluummin vastaan pikkupusun kuin hikisen ja mustakätisen halauksen... Mustiin käsiin muuten tehoaa kasvojen kuorintavoide (pelottavaa mitä kaikkea naiset naamaansa laittaa).
me ollaan myös vielä nuoria, joten lapsia ei vielä ole... Minä opiskelen ja käyn siinä ohessa töissä. Mies taas on yrittäjä (konealalla), joten ei todellakaan ole mikään pukumies (en sellaista edes huolisi ;) ).
Sydänsarjaan tommoinen juttu. Lällynovelli viime vuosituhannelta.
mutta sellaiset naiset näyttää olevan tosi harvassa joka huolisi tollasen miehen.
joskus törmään johonki teistä:) Siis jotka ootte vielä vapaana:)
Minuun todella kolahti tuo sinun tekstisi! Nyt olen TODELLA onnellinen, kun tiedän että noin ajattelevia naisia on myös.
Täydellistä teksiä, paria kohtaa lukuunottamatta. Niitä kohtia en kerro, enkä myöskään sitä, missä olen ;)
Ajatuksesi ovat hurmaavia, en kuitenkaan ole aivan ihanteidesi mukainen,
harmi.
niin ei sitten missään.
Suurinosa haja-asutusalueella asuvista miehistä täyttää nuo kriteerit. Ainaki uskon niin.