Maailman luontokato johtuu lisääntyvästä ruuan tuotannosta. No mitäs se sitten johtuu ? No siitä väestöräjähdyksestä . Nyky tilannetta verratiin 1970 luvun tilanteeseen silloinhan koko maailmassa oli 3,7 miljardia. Vuonna 2000 oli
väestön määrä jo 6,1 miljardia ja nyt se on jo 8,1 miljardia.
väestön määrä jo 6,1 miljardia ja nyt se on jo 8,1 miljardia.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Just näin...ja sitten öyhötetään lihansyönnin turmiollisuudesta ja ympäristöhaitoista, metaanipäästöistä jne...hmm.
No nuohan ovat juuri sitä haitallista ruoantuotantoa. Ja nykyään moninkertaisesti suuremmassa skaalassa kuin 70-luvulla.
No tuossa uutisessa mainittiin, että metsiä kaadetaan ja poltetaan kokoajan kasvavan
viljapeltojen maa-alan lisätarpeen saamiseksi viljan tuotantoon.
Tuleehan siitä ruoan tuotannostakin haitallista kun se kasvaa koko ajan väestönkasvun rinnalla. Kaikesta kulutuksesta tulee haitallista, veden kulutuksesta, jätevesien käsittelemättömyydestä, hiilidioksidipäästöistä jne. Kaiken perussyy on kuitenkin väestönkasvu, ei ruoantuotanto.
Kiitos Sinulle, että ymmärsit tuo ylimmän kommenttini "oikein päin". Ei kai ihme liene, että lihaakin tuotetaan tolkuttomasti väestön ollessa jo yli 8 mrd.....:/ .
Asiat olisivat hallinassa 3-4 miljardin väestömäärällä....siis se 70-luku, johon joku viittasi..
Tarkemmin hallitsematon ja rajoittamaton väestön liikakasvu. Usein syynä on uskontojen pakoittamina tehdään pentuja vaikka varaa, ei olisi elättää entisiäkin aiemmin syntyneitä pentuja.
Ja Suomessa pellot ovat kesannolla.
Afrikassa sikiävät kuin kanit. Sitä kehitysapu on saanut aikaan. Ompa sitten enemmän eurooppaan tulijoita. Samalla meitä syytetään luontokadosta.
Ihan sama asia koskee lähi-itää syntyvyys on täysin hallitsematonta.
Tästä syystä pidän elokapinaa
etanan tappavana loisena.
Elopapina ei keskustele, ei puhu systä.
Elokapina vaan riehuu.
Entäs miten on oman perheesi laita? Montaako elätät itsesi lisäksi
Åpropoo - "porolisä", tätä häijyä huijausta tuskin edes huomaakaan
https://www.hs.fi/talous/art-2000010738383.html
https://www.iltalehti.fi/rahavinkit/a/4f4af3c4-7e78-4d58-8ceb-95a4516e8ba5
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/66e62b5a-d74a-4043-af71-b05024f0cbc6
https://www.iltalehti.fi/talous/a/979bf011-339b-4ccb-8421-4e4af3cc8071
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010741107.html
Syynä maailman liikakansoitus. Mutta mitä Suomi tekee asian eteen?
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006089194.html
Suomen on tuettava vain kanta suomalaisia lapsen hankintaan, ei noita oleskelijoita ja elintasosurffareita.
Juurikin niin.
On rasismia kadottaa luontoa vain Suomesta. Luontoa pitää kadottaa tasa-arvon vuoksi enemmän Afrikasta ja Lähi-idän maista sekä Kiinasta.
Eli siis maailman ongelmat johtuvat YLENSYÖNNISTÄ. Olen aina tiennyt, että läskit ovat syyllisiä kaikkeen!
https://www.youtube.com/watch?v=_64LfXs3MsA
Sotateollisuus ja armeijat kuluttaa luonnonvaroja aivan turhaan, tuottamattomaan toimintaansa.
No onneksi meillä Suomessa on edes joku asia hyvin, vaikka vihreät osaa kyllä tälläkään n ahdistaa muita ihmisiä.
Biodiversiteetti-indeksi: Suomen luonnon monimuotoisuus EU:n huippua
Biodiversiteetti-indeksi (BII) eri EU-maissa
Kypros 100 %
Suomi 95,98 %
Saksa 95,98 %
Ruotsi 94,93 %
Kreikka 91,16 %
*
*
Unkari 59,99 %
Luxemburg 53,15 %
Tanska 44,89 %
Irlanti 40,59 %
Lähde: Natural History Museum, London
https://www.metsalehti.fi/uutiset/biodiversiteetti-indeksi-suomen-luonnon-monimuotoisuus-eun-huippua/#aefcc92d
Ja vielä meille kustannukset.
Indeksin mukaan Suomen, kuten myös Ruotsin, biologinen monimuotoisuus on yli 90 prosentin tasolla ja on parantunut parilla prosenttiyksiköllä vuodesta 1970. Lontoon luonnonhistoriallisen museon mukaan näin korkea indeksiluku kertoo, että luonto on monimuotoista ja että ekosysteemit toimivat hyvin.
Indeksivertailu on sikälikin kiintoisa, että EU:n äskettäin julkaistu ennallistamisasetus sälyttää Suomelle suhteellisesti suurimmat kustannukset luonnon monimuotoisuuden palauttamisesta kaikki EU-maat huomioon ottaen.
Tätä totuutta, ei haluta ottaa tosissaan.