"Omistan pienen talon syrjäisessä metsässä Pohjois-Suomessa kaukana asutuksesta. Talo on suurimman osan vuodesta tyhjillään mutta käyn siellä talvella useita kertoja rentoutumassa ja hiihtämässä läheisillä laduilla. Taloni ympärillä on tiheää metsää ja lähin naapuri asuu noin kilometrin päässä järven toisella puolella. Naapurini on eläkeläispariskunta jonka kanssa vaihdan joskus kuulumisia mutta muuten paikka on hiljainen ja eristyksissä juuri niin kuin haluan.
Menin mökille ensimmäisen kerran viime tammikuussa. Saavuin iltapäivällä ja talo oli hyytävän kylmä joten ensimmäinen tehtäväni oli laittaa takkaan tuli ja kytkeä sähköt sekä vedet päälle. Heti saavuttuani kuulin jostain kauempaa lasten ääniä mikä tuntui oudolta sillä tiesin ettei lähistöllä asu lapsiperheitä varsinkaan talvella. Ajattelin että ehkä joku paikallinen oli tuonut sukulaisiaan käymään ja jätin asian sikseen. Ensimmäinen yö sujui hyvin. Seuraavana aamuna heräsin aikaisin, söin aamiaisen ja vaihdoin hiihtovarusteet päälle.
Kun astuin ulos huomasin pihalla ison lumipallon joka näytti oudolta keskellä lumista pihaa. En ollut nähnyt sitä edellisenä päivänä. Oletin että joku oli käynyt leikkimässä lähistöllä ja jättänyt pallon. Joten potkaisin sen metsän reunaan. Ja lähdin hiihtämään. Paluumatkalla hämärän laskeutuessa huomasin saman lumipallon pihalla samassa paikassa kuin aamulla. Se oli outoa mutta en antanut sen häiritä itseäni. Keskellä yötä heräsin, tällä kertaa en väsymyksen vuoksi vaan siksi että kuulin lapsen naurua jostain ulkoa.
Kello oli noin kaksi aamuyöllä ja nauru kuulosti tulevan niin läheltä että tuntui sen tulevan suoraan mökin pihalta. Nousin sängyltä ja menin katsomaan ikkunasta ulos. En nähnyt ketään mutta sama lumipallo oli taas pihalla täsmälleen samalla paikalla kuin ennenkin. Kävelin ulko-ovelle ja avasin sen katsoen ympärilleni. Metsä oli hiljainen ja täysin pimeä. Lumipallo oli edelleen siinä mutta ketään ei näkynyt. Suljin oven nopeasti ja lukitsin sen. Seuraavana aamuna lähdin uudelleen hiihtämään. Kun palasin mökille illalla kävelin pihalle ja näin sen lumipallon samalla paikalla kuin ennenkin.
Tällä kertaa en koskenut siihen. Astuin mökkiin ja kun vedin oven kiinni takanani kuulin selvästi yhtäkkiä askelia lumessa. Joku liikkui pihallani mutta kun kurkkasin varovasti ikkunasta näin vain varjon katoavan metsään. Olin yksin mutta silti tuntui että mökissä olisi joku muukin. Ehkä joku vain yritti pelotella minua. Yöllä heräsin jälleen lapsen nauruun. Tällä kertaa se oli kumeampaa ja kuulosti kuin se olisi tullut mökin sisältä, ei ulkoa. En löytänyt ketään mutta olohuoneen ikkunasta katsoessani näin jälleen saman lumipallon ja sen vieressä seisoi pieni hahmo joka tuijotti minua suoraan ikkunan läpi. Hahmo oli liikkumaton mutta sen kasvot olivat täysin varjossa kuin ne olisivat piilossa pimeydessä.
Sitten hahmo yhtäkkiä kääntyi ja katosi jälleen metsään. Aamulla pakkasin tavarani nopeasti ja lähdin mökiltä ennen auringonnousua. Kun ajoin pois vilkaisin vielä taakseni ja näin että lumipallo oli yhä pihalla paikallaan ja täysin koskemattomana. Sen vierellä ei ollut ketään. En ole palannut mökille sen jälkeen enkä tiedä mitä siellä tapahtui."

Vastaukset 1
Vanhimmat
BÖÖÖÖÖ!!!
Kuka pelkää öljylämitystä?