"Hän on maailman kultaisin"

Otsikon kaltainen teksti iltapäivälehden netissä.

Perheellinen eronnut nainen kertoo uudesta suhteesta eron ja välissä olleen suhteen jälkeen.

Itse olen yksin oleva toista sukupuolta oleva ihminen. Lapsuuden vaikeudet ajoivat siihan, että tapasin 20v iässä ikäiseni nuoren aivan erilaisen naisen/tytön joka olisi halunut olla kanssani. Jouduin tekemään ison kalan tempun ja kieltäytymään ja riuhtomaan itseni irti kertomatta todellista syytä vaikka hän näki kaiken.

Mutta tämä "maailman kultaisin"-adjektiivi.... SIis eikö teillä joilla on edellytykset saada elämään jotain ole moraalia. Menette kirkon alttarille tai maistraattiin ja sormet raamatulla vannotte ikuista rakautta ja myötä ja vastamäessä.... vaikka tiedätte totuuden ettette pysty siihen. Joskus on esitetty pari lukua.... Pieni määrä ihmisiä jotka ovat eläneet aikuisiksi on aina syystä tai toisesta yksin aina ilman toisen ihmisen kosketusta. Joka kolmas ihminen on koko ikänsä ilman pari suhdetta. Joka kolmas avioliitto päättyy eroon 2-5 vuoden sisällä.

Kysymys onkin se, että kuinkahan monta avioliittoa jotka kuuluvat tuohon 70% joukkoon ja ovat kestäneet yli 5v ja ovat hengessä vielä 25-40v perustuu paskaan ja epärehellisyyteen.

Teatteri on kiva harrastus ja joskus aika kovaa peliä.
2396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jokainen keskittyköön omaan parisuhteeseensa eikä niin, että ruotii jatkuvasti toisten sanomisia ja tekemisiä sekä vertailee sitten niitä omaan statukseensa.

On paljon onnellisia pareja, on paljon onnellisia sinkkuja ja myös on paljon onnettomia pareja, on paljon onnettomia sinkkuja. Oma valinta, mihin lokeroon hamuaa ja haluaa.

Äänestä

Mää sanon tähän että jokainen on vastuussa vain ja ainoastaan omasta käytöksestään.
Jos joku valitsee sen moraalittomuuden niin so what,sille ei voi muut mitään kuin se henkilö itse. Hän on oman elämänsä päähenkilö ja käsikirjoittaja.
Kukaan ei oo pakottanut häntä vaan on ihan itse ja yksin vastuussa kaikesta ihan kaikista niistä valinnoistaan jotka on tehnyt.
Siksipä jos haluaa elää oman näköistänsä elämää eikä vaan puhua vaan todellakin pyrkiä yekemään niitä tekoja joista puhuu niin enempään ei kukaan pysty.
Ihmkben yksinkertaisesti vaan valitset teekkö hyvää vai pahaa. On 2 vaihtoehtoo. Ja kataa valintojen seuraukset.
Ei oo mitään selitettävää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Otsikon kaltainen teksti iltapäivälehden netissä.

Perheellinen eronnut nainen kertoo uudesta suhteesta eron ja välissä olleen suhteen jälkeen.

Itse olen yksin oleva toista sukupuolta oleva ihminen. Lapsuuden vaikeudet ajoivat siihan, että tapasin 20v iässä ikäiseni nuoren aivan erilaisen naisen/tytön joka olisi halunut olla kanssani. Jouduin tekemään ison kalan tempun ja kieltäytymään ja riuhtomaan itseni irti kertomatta todellista syytä vaikka hän näki kaiken.

Mutta tämä "maailman kultaisin"-adjektiivi.... SIis eikö teillä joilla on edellytykset saada elämään jotain ole moraalia. Menette kirkon alttarille tai maistraattiin ja sormet raamatulla vannotte ikuista rakautta ja myötä ja vastamäessä.... vaikka tiedätte totuuden ettette pysty siihen. Joskus on esitetty pari lukua.... Pieni määrä ihmisiä jotka ovat eläneet aikuisiksi on aina syystä tai toisesta yksin aina ilman toisen ihmisen kosketusta. Joka kolmas ihminen on koko ikänsä ilman pari suhdetta. Joka kolmas avioliitto päättyy eroon 2-5 vuoden sisällä.

Kysymys onkin se, että kuinkahan monta avioliittoa jotka kuuluvat tuohon 70% joukkoon ja ovat kestäneet yli 5v ja ovat hengessä vielä 25-40v perustuu paskaan ja epärehellisyyteen.

Teatteri on kiva harrastus ja joskus aika kovaa peliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu