Löytyykö kokemuksia tilanteesta, että on jo saanut kielteisen vastauksen työnantajalta mutta kutsutaan kuitenkin haastatteluun? Itselläni kävi niin että olin ekalla haastattelukierroksella etähaastattelussa, jonka jälkeen ilmoitettiin että en ole jatkossa mukana. Nyt kuitenkin soittivat ja pyydettiin käymään. Mielenkiintoista, mitä lie odotettavissa, onko joku kieltäytynyt tai tarjoavatko jotain muuta paikkaa... Luulisi olevan suht hyvä mahdollisuus työllistyä, kun näin jälkikäteen pyydetään haastatteluun?
Kielteisen vastauksen jälkeen kuitenkin haastatteluun?
4
396
Vastaukset
- Anonyymi
Enpä tiedä mitkä mahikset. Joku varmaan jäänyt pois tai huomattu sinun taidot paremmin tms. Minulla oli silleen päin että 3 jatkohaastateltavan lisäksi minunkin piti mennä haastatteluun mutta se lopulta torpattiin kokonaan. Ikä 60+ ni mitäpä sitä kuluttamaan aikaa mokomaan vanhukseen. Minulla oli vankka ja monipuolinen komemuskin, uskon että olisin ollut vahvoilla loppuhaastattelussa. Työkykyni on ihan 120% et sitäkään ei tartte ihmetellä.
- Anonyymi
Kerran haastattelussa yksi työhönottaja oikein testasi omia taitojaan ja veti homman tosi henkilökohtaiseksi. Käytti kai koulussa oppimiaan erikoisia keinoja ja kysymyksiä, jotka eivät oikeastaan liittyneet työhön lainkaan.
Tuli tosi hyväksikäytetty olo. Varsinkin, kun oli ilmeistä, ettei kuitenkaan aio palkata. Sivulauseista kävi ilmi, että muut työntekijät ovat aivan eri tyyppisiä ja eri ikäisiä ja oikeasti haetaan tuohon porukkaan sopivaa. Silti veti koko shown läpi ihan vain omaksi ilokseen. Pakko oli leikkiä mukana, eikä "ei palkata" ollut yllätys.
- Anonyymi
Kokemuksella voin sanoa että on niin paska työpaikka joten tarjoavat sinulle koska muut eivät ottaneet älä mene siiheen kusetukseen
- Anonyymi
Tottakai. Minä sain kerran hyvän paikan, kun ekaksi valittu ei pärjänny työssä ja sai potkut. Vääriä rekryjäkin tapahtuu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1383936Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.372486Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442128Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet231164Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711072- 52992
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34923Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63906Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies104825- 44825