Tulevaisuustilaston valossa vaikuttaa siltä, että viimeinen vantaalainen lähtee tai häviää Vantaalta vuoden 2055 paikkeilla. Aikaa siis reilu 30 vuotta.
Vieraskielisten osuus on tehnyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana todellisen harppauksen. Kun vuonna 2000 vieraskielisten osuus oli vain n. 4 %, niin vuonna 2020 heitä oli jo 22 %. Vuoden 2036 paikkeilla vieraskielisiä on Vantaalla jo puolet. Ja lopulta viimeinen vantaalainen muuttaa pois/ lakkaa olemasta vuoden 2055 jälkeen.
Kehitys on ihan samanlaista kuin Ruotsin eräissä kaupungeissa, kuten Södertäljessä joka ei enää ole ruotsalainen kaupunki.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Juu lähijunalla matkailu täällä vantaa on jo aika eksootista.
Ja suuri osa muslimeita.
Jep.
Rakastan vieraskielisiä. Erityisesti tummaihoisia miehiä <3
Ota lääkkees.
Sitä ennen raiskataan kaikki viimeiset.
Sekin vielä.
Espoossa sama meno.