Alimainostettu aktiivisuusranneke auttaa laihtumisessa ja painonhallinnassa

Anonyymi-ap

Oikein ihmetyttää miten näin hyvää laitetta kuin aktiivisuusranneke ei mainosteta yhtään netissä eikä missään laihdutukseen.
Se mittaa tehokkaasti ja luotettavasti päivän aikaisen kalorivajeen josta tietää miten paljon laihtuu kuukaudessa.
Siihen laitetaan päivän aikana syönyt ateriat ja liikuntasuoritukset ja se laskee kalorivajeen niiden perusteella.
Se laskee kalorivajeen silloinkin vaikka ei harrastaisi yhtään liikuntaa kunhan siihen merkkaa tarkasti kaikki mitä on syönyt päivän aikana.

500 kalorin vajeella laihtuu sen mukaan 2 kiloa kuukaudessa.
Ainakin huavein aktiivisuusranneke minkä ostin oli erittäin hyvä kalorilaskuri ja helppo käyttää
Kaikki mitä on käyttänyt tallentuu jokaiseen  ateriaan ja seuraavana päivänä ei tarvitse muuta kuin valita sieltä ne mitä käyttää sinä päivänä.
Siihen tulee sitten vielä hiilihydraatit,rasvat,proteenin osuus kokonaiskaloreista.
Itse käytän sitä niin että en pidä sitä kädessä yöllä ja näin kalorivaje pienentyy noin 500 kal päivässä joten vaje ei voi olla tuolla tavalla tehtynä ainakaan liikaa.
Ostin sen aivan vasta ja tämä kalorivaje asia pitää tutkia seuraavan kolmen kuukauden aikana.
Siihen pitää syöttää alussa päin,pituus ikä ja sukupuoli mitkä vaikuttaa SUURESTI omaan henkilökohtaiseen kalorin tarpeeseen.
Mitä isompi kokoinen ja mitä pitempi on niin sitä isompi on kulutus aivan niinkuin autoillakin

97

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siksi että energiankulutuksen laskennassa voi olla merkittävä virhe kuten aterioiden energiasisällössäkin. Laihtuminen perustuu ruuan energiamäärän vähentämiseen noin 80%:sesti eikä tuollainen ranneke vähennä syömistä.

      • Anonyymi

        Vähentää se JOS pitää koko ajan kalorivajeen.Se tietää siitä koko ajan reaaliaikaisesti JOS merkkaa heti siihen syömiset.
        Ne syönnit kannattaa merkata yleensä jo etukäteen.
        Jos käy niin että kalorivaje alkaa pienentyä,lisää liikuntaa tai jättää iltasyömisen vähemmälle niin sopiva kalorivaje pysyy koko ajan yllä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun arvioit ruuan määrän ja ruoka-ainetaulukoissa on isot erot niin ruokapäiväkirjan luotettavuus on jotain +-20% ja energiankulutuksen virhe samaa luokkaa niin ei noilla voi optimoida syömisiään.

        Valitettavasti ratkaisu on syödä vähäenergistä ruokaa ja maltillisia annoksia ja liikkua sen verran kun tykkää.

        Sen sijaan nuo ovat oikein hyviä askelmäärän seuraamiseen, pulssin pitämisessä sopivana liikkuessa ja unen laadun seuraamisessa.

        Huawei on 54 € ja Fitbit 100€. Noista on testi tämän vuoden ensimmäisessä Kuluttaja-lehdessä. Yritän lukea sen maanantaina.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Kun arvioit ruuan määrän ja ruoka-ainetaulukoissa on isot erot niin ruokapäiväkirjan luotettavuus on jotain -20% ja energiankulutuksen virhe samaa luokkaa niin ei noilla voi optimoida syömisiään.

        Kyllä se näyttää toimivan,nyt kun söin vähän enemmän eli 2800 kaloria kalorivaje pienentyi sen mukaan vain 150 kaloriin kun se aikaisemmin on ollut 800.

        Se on siitäkin hyvä että siinä on sarakkeet ylimääräisille aterioilla,niistä voi katsoa sitten jäljestä päin MISTÄ ne ylimääräiset lihottavat kalorit on tulleet.
        Tämäkin asia on ollut ennenkin tiedossa,mutta nyt ne näkee erittäin tarkasti.
        Tällä kertaa ne tuli turkkilaisesta jugurtista ja terveellisestä proteenileivästä mitä tein itse kun maistoin onnistuiko leipä.Leipä oli ihmeen hyvää vaikka pistin siihen kaikkia proteenituotteita yli puolet painosta.Kyllä se on paljon paremman makuista ruokaleipänä kuin tavalliset pullaleivät esim kaurapalat.
        Laitoin siihen Raejuustoa,kananmunia,soijarouhetta,riisiproteenijauho,pellarouhetta,herneproteenijauhoa,härkäpapujauhoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on omiin museoihin kusemista JOS et merkkaa syötyjä ruokaaineita kalorilaskuriin.

        Elä kyse omiin muroihin

        Se vanha systeemi että merkkaa ne ylimääräiset syömiset sen päivän kohdalle minä on syönyt ylimääräistä myös toimii.
        Siinä on se etu että koko kuukauden tiedot voi katsoa kerralla yhdestä paperista.
        Kuvien mukaan olin laihtunut paljon mahasta 1,10-15.10 välisenä aikana juoksumattoreenillä minkä vaihdoin sitten pyöräilyyn kun kyllästyin juoksumatolla kävelyyn.Voi olla että nyt käytän niitä kumpaakin.
        Pyöräily on siitä hyvä laji että vaikka ei olisi yhtään liikuntahaluja se onnistuu aina.
        Pyöräilemään pystyy vaikka kuinka väsyneenä ja liikuntahaluttomana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on omiin museoihin kusemista JOS et merkkaa syötyjä ruokaaineita kalorilaskuriin.

        Elä kyse omiin muroihin

        Minusta sinä kyllä kyset omiin museoihin kun ostelet näitä välineitä kun kuitenkin sinulla on jo karkkisäkki ja jäätelöt odottamassa seuraavaa kolmen kuukauden syöpöttelyjaksoa. Kun ei jaksa muuta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se näyttää toimivan,nyt kun söin vähän enemmän eli 2800 kaloria kalorivaje pienentyi sen mukaan vain 150 kaloriin kun se aikaisemmin on ollut 800.

        Se on siitäkin hyvä että siinä on sarakkeet ylimääräisille aterioilla,niistä voi katsoa sitten jäljestä päin MISTÄ ne ylimääräiset lihottavat kalorit on tulleet.
        Tämäkin asia on ollut ennenkin tiedossa,mutta nyt ne näkee erittäin tarkasti.
        Tällä kertaa ne tuli turkkilaisesta jugurtista ja terveellisestä proteenileivästä mitä tein itse kun maistoin onnistuiko leipä.Leipä oli ihmeen hyvää vaikka pistin siihen kaikkia proteenituotteita yli puolet painosta.Kyllä se on paljon paremman makuista ruokaleipänä kuin tavalliset pullaleivät esim kaurapalat.
        Laitoin siihen Raejuustoa,kananmunia,soijarouhetta,riisiproteenijauho,pellarouhetta,herneproteenijauhoa,härkäpapujauhoa.

        Kyllä nuo laskevat oikein mutta mittauksessa voi olla paljonkin virhettä.

        Pitkällä tähtäimellä syömisten täytyy olla riittävän vähäisiä ilman ruokapäiväkirjaa ja liikunta on sitten tuon päälle (tai oikeastaan pois) mutta liikunnan määrällä ei normaalilla ihmisellä ole juurikaan merkitystä laihtumisen kannalta. Kävelen päivässä reilut 2 km, olisiko 150 kcal.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Kun arvioit ruuan määrän ja ruoka-ainetaulukoissa on isot erot niin ruokapäiväkirjan luotettavuus on jotain -20% ja energiankulutuksen virhe samaa luokkaa niin ei noilla voi optimoida syömisiään.

        Valitettavasti ratkaisu on syödä vähäenergistä ruokaa ja maltillisia annoksia ja liikkua sen verran kun tykkää.

        Sen sijaan nuo ovat oikein hyviä askelmäärän seuraamiseen, pulssin pitämisessä sopivana liikkuessa ja unen laadun seuraamisessa.

        Huawei on 54 € ja Fitbit 100€. Noista on testi tämän vuoden ensimmäisessä Kuluttaja-lehdessä. Yritän lukea sen maanantaina.

        Miksiköhän 50 luvulla ei nähty koskaan liikalihavia , olisko aika huomata että kun syö vaan vaihtelevaa ravintoa niin muuta ei tavikse kun pitää huoli että liikkuu myös, sen osaa ilman tekokonsteja

        50-luvulla ruoka oli kallista ja yksipuolista, ihmiset myös liikkuivat enemmän.

        Ei ollut hampurilaisia, pitsaa, virvoitusjuomia, perunalastuja, karkkeja jne.. Perunaa ja leipää oli.

    • Anonyymi

      Ei ranneke laihduta eikä se edes kerro syötyä energiaa ennenkuin laitetaan aturi mahaan josta se saa todellisen energiamäärän.

      Itse ostin rannekkeen poistolaarista hintaan 20€.
      Toisinaan katson askeleet (pyörivät 5000 - 18 000askeleen välimaastossa) sekä unen laatua.
      Pääasiallinen käyttötarkoitus on toimia rannekellona.

      • Anonyymi

        Ainakin huavein mallissa on erittäin hyvä ja helppokäyttöinen kalorilaskuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin huavein mallissa on erittäin hyvä ja helppokäyttöinen kalorilaskuri.

        Se on tosiaan niin helppo käyttää että laittaa siihen tarkasti kaikki mitä on syönyt päivässä ja se laskee automaattisesti kalorivajeen.
        500 kalorin päivävajeella LAIHTUU 2 kiloa kuukaudessa.

        Ainakin tämä malli on sellainen jossa on kaikki ominaisuudet.Pitää maksaa vähän enemmän että saa laadukkaan laitteen pitkällä akunkestolla.

        https://www.power.fi/puhelimet-ja-kamerat/alykellot-ja-puettavat-laitteet/aktiivisuusrannekkeet/huawei-band-9-aktiivisuusranneke-musta/p-3122024/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin huavein mallissa on erittäin hyvä ja helppokäyttöinen kalorilaskuri.

        Jaa, käytätkö vaakalla kaikki syömäsi?
        Epäilen että kaikki syömäsi ruoka ja niiden määrät ovat arvioita ja tuo ranneke sitten etee valistuneen arvauksen sinun energiansaannista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, käytätkö vaakalla kaikki syömäsi?
        Epäilen että kaikki syömäsi ruoka ja niiden määrät ovat arvioita ja tuo ranneke sitten etee valistuneen arvauksen sinun energiansaannista.

        Kyllä minä ne aina punnitsen,ja osaan kyllä arvioidakkin aika tarkasti.Joskus niitä pitää arvioida,mutta siinä tulee niin pienet heitot ettei sillä ole mitään merkitystä.
        Jos joutuu arvioimaan,niin kannattaa arvioida aina vähän yläkanttiin.
        Suurin osa niistä on kuitenkin samoja tuttuja annoksia.
        Esim pienessä omenassa ja piirakan palassa ,lasillinen juomaa tai vanukasta on aina samat kalorit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuossa ole "kaikkia"toimintoja. Läheskään.

        Ei siinä kaikkia tarvitse ollakaan,noilla toiminnoilla pärjää oikein hyvin.
        Kalorivaje ja kalorilaskuri sekä syke on tärkeimmät.
        Itse en pidä sitä yöllä ollenkaan niin se ei anna ainakaan liian suurta kalorivajetta.
        Yö aikainen kulutus on noin 500-700 riippuen unen pituudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minä ne aina punnitsen,ja osaan kyllä arvioidakkin aika tarkasti.Joskus niitä pitää arvioida,mutta siinä tulee niin pienet heitot ettei sillä ole mitään merkitystä.
        Jos joutuu arvioimaan,niin kannattaa arvioida aina vähän yläkanttiin.
        Suurin osa niistä on kuitenkin samoja tuttuja annoksia.
        Esim pienessä omenassa ja piirakan palassa ,lasillinen juomaa tai vanukasta on aina samat kalorit

        Hankalaa on elämä.
        Itse syön mitä syön ja lämpimän ruuan vain 1 kerran vuorokaudessa.
        Päivällä yhden leivän.
        Ei tarvitse laskea ja punnita yms.
        Mulla keho kertoo milloin on ravinnontarve, ikää 60v ja koko ikäni on tuolla menty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hankalaa on elämä.
        Itse syön mitä syön ja lämpimän ruuan vain 1 kerran vuorokaudessa.
        Päivällä yhden leivän.
        Ei tarvitse laskea ja punnita yms.
        Mulla keho kertoo milloin on ravinnontarve, ikää 60v ja koko ikäni on tuolla menty.

        Kyllä se KESTÄÄ syödä kaloreilla 2800 KOLME kertaa enemmän,ei siitä liho.
        Ne on vain ne HERKUT jotka lihottaa.Niillä kalorit menee helposti 3500-5000 kal päivässä.

    • Anonyymi

      Sinun pitkän aikavälin trendi on se että painosi on vain nousemaan päin. Kun menet askeleen eteen päin, niin seuraavassa kohtaa taannut 2 askelta taakse. Ei siinä rannekkeet sinua auta kuin vain itsepetoksessa... kun tarvitset ensisijassa lanttumaakaria.

      • Anonyymi

        Kyllä minä nyt koko ajan laihdun,mutta hitaasti.
        Nyt lähti vyötäröstä 1 cm mutta pihtimittaustulos on pysynyt samassa pitempään.
        Voi olla että nyt on laihtunut sisäelinrasvaa.Raskas liikunta mitä harrastin aikaisemmin juoksumatolla laihdutti hyvin vatsarasvaa,voi olla että aloitan sen reenin uudestaan.
        Kaikkein parasta olisi jos tekisi kummankin reenin.
        Kalorit olleet nyt noin 2000 päivässä

        "Kyllä minä nyt koko ajan laihdun,mutta hitaasti."

        Kunnes taas lihot,mutta nopeasti.

    • Anonyymi

      Luulen että niitä ei mainosteta siksi koska halutaan ennemmin myydä kalliita 500-1500 euron älykelloja,ja toinen tekijä on se että nämä vähentäisivät liikuntaalan työpaikkoja koska siitä saa tarkat tiedot,eli silloin valmentajaa tarvita.
      Vain sitä mainostetaan mistä saa paljon rahaa.Hyviä ilmaisia liikuntamuotoja on laihdutukseenkin,mutta ei niitä missään mainosteta,esim suolla kävely.Ennemmin mainostetaan kuntosaleja ja kuntoilulaitteita.

      • Anonyymi

        "Luulen että niitä ei mainosteta siksi koska halutaan ennemmin myydä kalliita 500-1500 euron älykelloja,ja toinen tekijä on se että nämä vähentäisivät liikuntaalan työpaikkoja koska siitä saa tarkat tiedot,eli silloin valmentajaa tarvita."

        😂😂😂😂 Ai saakeli kun hyvä selitys.

        Kyllä se niin onkin,kauppiaat ajattelee vain myyntiä.
        Esim Ostin muutama vuosi sitten erittäin hyvän taskulampunkiinnikkeen polkupyörään.Olisin ostanut muutaman lisääkin vuoden kuluttua,mutta niitä ei saanut enään mistään ja yritin entistäkin katsella niitä.
        Selitys siihen on se että näin hyvä kiinnike olisi vähentänyt huomattavan paljon muitten lamppujen myyntiä kun samaa lamppua pystyy käyttämään joka paikassa.
        Onhan niitä kiinnikkeitä nytkin,mutta ei niillä mitään tee.Niihin muovisiin ei saanut painettua edes lamppua kiinni ja remmitarrasysteemit on tosi huonoja verrattuna siihen kumiseen kiinnikkeeseen minkä ensin ostin.

        Motonetissa sanoi yksi myyjä suoraan ettei niitä tule koskaan enään saamaan.

        Ei sitä voi laihtua yhtään sen paremmin näillä kalliilla urheilukelloilla jos ei noudata kalorivajerajoitusta.

        Kalorirajoitusta voi aivan hyvin seurata ilman kellojakin. Varsinkin sinulla kelloilla ei ole mitään väliä kun kuitenkin tulee kohta ahmimisjakso.

    • Anonyymi

      Höpöukko: -Hyviä ilmaisia liikuntamuotoja on laihdutukseenkin,mutta ei niitä missään mainosteta,esim suolla kävely.

      Jotkut kävelevät myös kuivissa metsissä, poluilla, tiellä ja kaduilla.

      Toiset pelaavat suojalkapalloa tai kantavat eukkoja. Ne lajit eivät ole ilmaisia.

      Paljonko oikeaa läskiä voi laihtua ilman erittäin propeenia?

      • Anonyymi

        Ei se kovilla poluilla kävely aivan kevyesti mitään laihduta.
        Liikunnan pitää olla nimenomaan RASKASTA että sillä laihtuu😦

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se kovilla poluilla kävely aivan kevyesti mitään laihduta.
        Liikunnan pitää olla nimenomaan RASKASTA että sillä laihtuu😦

        Kevyellä liikunnalla laihtuminen perustuu vain vähään syömiseen.

    • Anonyymi

      "Oikein ihmetyttää miten näin hyvää laitetta kuin aktiivisuusranneke ei mainosteta yhtään netissä eikä missään laihdutukseen.
      Se mittaa tehokkaasti ja luotettavasti päivän aikaisen kalorivajeen josta tietää miten paljon laihtuu kuukaudessa."

      Ihan juuri toisessa ketjussa kerroit että rannekkeen lukemiin ei ole luottamista kun se näyttää kalorit väärin. Nytkö se on tehokas ja LUOTETTAVA?

      • Anonyymi

        Se yhden päivän mittaus oli kyllä liikaa,mutta olin ottanut sen vasta käyttöön ja olen voinut tehdä jotain väärin.

        Kyllä se ainakin nyt on näyttänyt oikein kulutuksen.
        En pidä sitä siis kädessä yöllä ja kulutus pienentyy siitä noin 500-700 kal joten ei se ainakaan näytä yhtään liikaa.

        Lopullisesti tiedän sen tarkkuuden vasta kolmen kuukauden kuluttua.

        Tänään aktiivisuusrannekkeen mukaan
        poltetut kalorit 2230
        Kalorivaje 684
        Kokonaisyönti 1538
        Kyllä se perinteisellä tavalla laskettunakin on tuo sama vaje

        Se miten paljon laihtuu näkee siis kännykän näytöltä.😯

        Minä kyllä suosittelen käyttämään vaakaa siihen tarkoitukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään aktiivisuusrannekkeen mukaan
        poltetut kalorit 2230
        Kalorivaje 684
        Kokonaisyönti 1538
        Kyllä se perinteisellä tavalla laskettunakin on tuo sama vaje

        Nyt klo 23.00
        Poltettu 267 kal
        Kakorivaje643 kal
        Kokonaisyönti 2035 kal

        Lisäsin kokeeksi siihen pitsan ylimääräisen aterian kohdalle ja sitten poistin sen.
        Kalorit nousu 3035 kaloriin
        Ja miinus kaloreita tuli 300 ELI niitä joista lihoo

        JOS miinus kaloreita tulee joka päivä 300 LIHOO kuukaudessa kilon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään aktiivisuusrannekkeen mukaan
        poltetut kalorit 2230
        Kalorivaje 684
        Kokonaisyönti 1538
        Kyllä se perinteisellä tavalla laskettunakin on tuo sama vaje

        Nyt klo 23.00
        Poltettu 2678 kal
        Kalorivaje 643 kal
        Kokonaisyönti 2035 kal

        Lisäsin kokeeksi pitsan ylimääräisten aterian kohdalle,jonka sitten poistin
        Kalorit nousi 3035 kaloriin
        Ja miinuskaloreita tuli 300

        Jos syö joka päivä 300 ylimääräistä kaloria niin kuukaudessa lihoo kilon

        Jos olisin kävellyt juoksumatolla illalla tunnin kalorivaje olisi ollut 500 kaloria enemmän eli 1100

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä kyllä suosittelen käyttämään vaakaa siihen tarkoitukseen.

        Ei painosta mitään laihtumista näe.Sitä voi olla vain vähemmän suolistomassaa tai nestepaino on pienentynyt.
        Laihtumisen tietää etukäteen TARKASTI vain kalorivajeesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisin kävellyt juoksumatolla illalla tunnin kalorivaje olisi ollut 500 kaloria enemmän eli 1100

        Tuosta reaaliaikaisesti tarkasta seurannasta on aivan selvästi hyötyä.JOS valitsee ylimääräisen aterian tilalle kävelyä,kalorivaje suurentuu.Kalorivaje on silloinkin suurempi vaikka söisi ylimääräisen aterian jos käyttää lisää liikuntaa.Pitää vielä tarkistaa alkaako se mittaamaan tasan 24.00,niin se varmasti pitäisi olla eli kalorit ja kulutetut kalorit pitäisi olla silloin 0

        Ne ylimääräiset ateriat kannattaa kirjoittaa pienelle lapulle JOS niitä tulee eikä merkata koko ajan niitä sitä mukaa puhelimeen.

        Kannattaa ehdottomasti hommata niin tietää todellisuuden.

    • Anonyymi

      Jos vaan pärjää ilman mitään rannekkeita niin miksi sellaista edes tulisi hommata.

      • Anonyymi

        Pärjää sitä ilmankin,mutta sillä saa kaksinkertaisen varmuuden kalorivajeesta.
        Olen minä nuo kulutukset ja kalorivajeet tiennyt ennenkin perinteisellä menetelmällä,mutta tämä uusi systeemi on 100 kertaa helpompi entiseen verrattuna
        Ne entiset ohjelmat mitä olen aina ennen käyttänyt ja joista olen tännekkin kirjoitellut toimii erittäin hyvin.
        Aloin käyttämään niitä itsekkin nyt uudestaan eli pitkän matkan pyöräilyä.
        Mikään muu ei ole muuttunut miksikään,ainoastaan on tullut uusia lajeja lisää ja tämä aktiivirannekkeella kalorivajeen seuranta

    • Anonyymi

      Vaikka ranneketta ei pidä yöllä se laskee yönaikaiset kalorit mitkä oli minulla 600,siihen sitten liikunnasta tulevat kalorit pyöräily 3 tuntia 1100+peruskoulutus kaloritYht 2300 vaje suunnillen noin 500
      Kyllä se aivan oikein näyttää.

      Liikunnalla näyttää olevan SUURI merkitys,se lisää myös huomattavan paljon hormoonitoimintaa.
      Pienet kalorit ei sitä pienennä eikä rasvan vähäisyys vaikka sitäkin luulin.
      Ilman liikuntaa hormoonitoiminta menee aivan pilalle.
      Kyllä sitä laihtuu hyvin pienillä kaloreilla ilman liikuntaakin,mutta kunto huonontuu.

      • Anonyymi

        Minulla poltetut kalorit onkin yleensä 2900 eikä 2300

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla poltetut kalorit onkin yleensä 2900 eikä 2300

        Tuon saman olen laskenut aina ennenkin ilman aktiivisuusranneketta.On se ollut joskus 3500 kalorilaskin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon saman olen laskenut aina ennenkin ilman aktiivisuusranneketta.On se ollut joskus 3500 kalorilaskin.

        Paino oli silloin 62-65 kiloa Nyt on ylipainoa noin 6 kiloa jotka on nyt tosissaan tarkoitus laihduttaa pois.

    • Anonyymi

      Kuinka paljon pitää mainostaa euroissa tai tunneissa, ettei ole alimainostettu?

      Riittääkö 5000 euroa tai sata tuntia mainostusta?

      Voiko mainostaa New York Times:ssa tai Oulu-radiossa samalla rahalla?

      • Anonyymi

        Ei sitä tosiaan yhtään mainosteta laihdutukseen,vaikka se on siihen erittäin hyvä.Minäkin ostin sen alussa vain sykkeen seurantaan.Huomasin vasta sitten kun aloin tutkimaan ja testaamaan sitä miten hyvä se on.

        Niin mutta paljonko pitää mainostaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta paljonko pitää mainostaa?

        Sen verran että ihmiset tietäisivät että sillä pystyy laihduttamaan kuka vain.
        Sillä pystyy laihduttamaan kuka vain,nekin jotka ei ymmärrä yhtään kalorinkulutuksista ja ravintoaineitten energiasisällöstä.
        Nythän se on niin että myydään erillaisia kelloja erilaisilla ominaisuuksilla eikä kalorivajeen mittauksista mainita missään sen kummemmin.

        Mutta tuollainen mainostaminenhan olisi harhaanjohtavaa.
        Minulla on aktiivisuusranneke mutta ei se osaa ketoa mitään minun energiansaannista.
        Eli itse ranneke on pirun tyhmä, sille pitää kertoa tarkalleen mitä syö jotta se osaa laskea kalorit.
        Mutta vaikka syöttäisit siihen tarkat tiedot niin ei se siltikkään laihduta kättäjäänsä.

        Aktiivisuusranneke toimii laihdutuksessa vain ja ainoastaan jos käyttäjä aktiivisesti syöttää siihen tietoa ja silloinkin se toimii vain jos käyttäjä aktivoi toimintaa siihen suuntaan että joko kulutus kasvaa tai energian saanti pienenee.

        Jos aletaan markkinoimaan että ranneke laihsuttaa on se väärää tietoa ja jos markkinoidaan että kuka hyvänsä pystyy laihtumaan rannekeen avulla niin sekin on väärää tietoa.

        Rannekeen avulla laihtuu vain ja ainoastaan ne jotka kykenisivät laihduttamaan muutenkin.

        Tietenkin sinun pitää laittaa siihen mitä olet syönyt päivän aikana,eihän se nyt muuten mitenkään VOI toimia.

        Tuokaan ei ole totta että sillä pystyy laihtumaan vain ne jotka muutenkin pystyy laihtumaan KOSKA lihominen JOHTUU vain siitä ettei ajatella ollenkaan ruuan ravintosisältöä JA liikuntaa vähätellään,siitä ei monenkaan mielestä ole MITÄÄN hyötyä,kun siitä oikeasti ON erittäin paljon hyötyä 😮

        Tästä se lihominen vain johtuu🤔ja tietysti liikunnan puutteesta.

        https://vm.tiktok.com/ZGdRJkt8t/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tuollainen mainostaminenhan olisi harhaanjohtavaa.
        Minulla on aktiivisuusranneke mutta ei se osaa ketoa mitään minun energiansaannista.
        Eli itse ranneke on pirun tyhmä, sille pitää kertoa tarkalleen mitä syö jotta se osaa laskea kalorit.
        Mutta vaikka syöttäisit siihen tarkat tiedot niin ei se siltikkään laihduta kättäjäänsä.

        Aktiivisuusranneke toimii laihdutuksessa vain ja ainoastaan jos käyttäjä aktiivisesti syöttää siihen tietoa ja silloinkin se toimii vain jos käyttäjä aktivoi toimintaa siihen suuntaan että joko kulutus kasvaa tai energian saanti pienenee.

        Jos aletaan markkinoimaan että ranneke laihsuttaa on se väärää tietoa ja jos markkinoidaan että kuka hyvänsä pystyy laihtumaan rannekeen avulla niin sekin on väärää tietoa.

        Rannekeen avulla laihtuu vain ja ainoastaan ne jotka kykenisivät laihduttamaan muutenkin.

        Tuokaan ei ole tottaa että siihen pitää syöttää koko ajan tietoa,😂😂siihen menee päivästä VAIN puoli minuuttia
        KOSKA siihen aikaisemmin tallennetut ateriat tallentuu muistiin ja myöhemmin ei tarvitse muuta kuin valita sieltä kaikki ne mitä aikoo syödä päivän aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tuollainen mainostaminenhan olisi harhaanjohtavaa.
        Minulla on aktiivisuusranneke mutta ei se osaa ketoa mitään minun energiansaannista.
        Eli itse ranneke on pirun tyhmä, sille pitää kertoa tarkalleen mitä syö jotta se osaa laskea kalorit.
        Mutta vaikka syöttäisit siihen tarkat tiedot niin ei se siltikkään laihduta kättäjäänsä.

        Aktiivisuusranneke toimii laihdutuksessa vain ja ainoastaan jos käyttäjä aktiivisesti syöttää siihen tietoa ja silloinkin se toimii vain jos käyttäjä aktivoi toimintaa siihen suuntaan että joko kulutus kasvaa tai energian saanti pienenee.

        Jos aletaan markkinoimaan että ranneke laihsuttaa on se väärää tietoa ja jos markkinoidaan että kuka hyvänsä pystyy laihtumaan rannekeen avulla niin sekin on väärää tietoa.

        Rannekeen avulla laihtuu vain ja ainoastaan ne jotka kykenisivät laihduttamaan muutenkin.

        Eikä tuokaan pidä paikkansa että olen sanonut että aktiivisuurannekkeella laihtuu.

        Siinä sanotaan jo otsikossa että se AUTTAA laihtumaan.
        Esim ennen vanhaan kuljettiin pelkän kartan ja kompassin avulla ja laihdutettiin laskemalla kalorit käsin laskimella ja sekin piti sitten selvittää paljonko kuluu energiaa.
        Nykyään ei tarvitse muuta kuin pistää aktiivisuusrannekkeen kaikki mitä on syönyt ja se KERTOO tarkasti laihdutko vai lihotko.😯🧐

        Täällä on näköjään vain idiootteja kommentoimassa näitä aloituksia.JOS on vähänkään järkeä päässä niin tuon asian kyllä tajuaa 😂

        Mutta puutikkukin auttaa laihtumaan.
        Toiseen laitaan loveat syönnit ja toiseen laitaan kulutuksen.

        Siis ihan tosi, jos 200 kiloselle annetaan aktiivisuusranneke niin laihtuuko hän?
        Juu ei taida laihtua.
        Jos joku päättää laihduttaa niin pystyykö laihtumaan ilman ranneketta?
        Juu pystyy.
        Ranneke on vain ja ainoastaan tekninen härpäke jota voi käyttää laiduttamiseen.
        Ennen käytettiin laskinta ja ruutupaperia.

        Mutta palataampa takaisin itse laihduttamiseen, on jo aikoja sitten todettu että mikään kuuri ei tuo pysyvää laihtumista ja mistähän se johtuu?
        Se johtuu siitä että kuurit, kalorien laskemiset yms. ei ole normaalia elämää ja kun normaalitila palaa niin kilot palaavat.

        Eli sitä normaalitilaa pitää muuttaa.

        "Täällä on näköjään vain idiootteja kommentoimassa näitä aloituksia.JOS on vähänkään järkeä päässä niin tuon asian kyllä tajuaa 😂"

        Jos sinulla olisi älykkyysosamäärä enemmän kuin 60p niin sinä olisit mennyt hakemaan ahmimishäiriöön oikeata apua. Siihen ei kellot ja mittarit auta mitään. Onko sulla ketään omaista, joka hoitaa asioitasi?

        https://tieku.fi/ihminen/aivot/sokeri-on-aivoille-huumetta

        Kun nautit sitä, kehoon leviää hyvänolontunne ja haluat sitä lisää. Kyse ei ole huumeesta vaan hyvin arkisesta asiasta: sokerista.

        Tämä oli minusta tosi hyvä kirjoitus.

        Myös rasva on aivoille huumetta.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Myös rasva on aivoille huumetta.

        Voit kokeilla syödä 50 g voita tai juustoa tai 50g karkkia että mikä ero on ",himossa". Rasvaa ei voi syödä juurikaan ja se tekee kylläiseksi ja liika alkaa ällöttää. Karkkia himoitsee vain lisää ja lisää kuten karkkipiilottaja on kertonutkin: "on pakko syödä kaikki"

        Ihminen syö helposti 300 kcal liikaa jos syö rasvaista ruokaa eikä sitä sokeriakaan syödä pussista vaan karkkina/virvoijuomina etc..

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Ihminen syö helposti 300 kcal liikaa jos syö rasvaista ruokaa eikä sitä sokeriakaan syödä pussista vaan karkkina/virvoijuomina etc..

        Karppaus perustuu kuitenkin juuri tähän että rasvaa ei tee mieli syödä, kuten sokerisia tuotteita. Siksi energia jää alhaiseksi, kun kylläisyys tulee nopeasti. Rasvan ja sokerin yhdistelmä toki on vielä herkullisempi kuten leivonnaisissa juuri sekä suklaassa etc. Siksi karppauksella pääsee mukavasti sokerikoukusta ja jyrkistä verensokerin vaihteluista. Vain hoikaria ja juuri korkean GI:n tuotteet minimoidaan. Tilalle ei oteta lisää rasvaa kuten sinä promoat valheellisesti.

        Semmoinen joka on kovin riippuvainen sokerista ja korkean GI:n tuotteista kuten sinä oluesta muutenkin ei karppaus helposti onnistu koska ei ole pitkäjännittyeisyyttä ja hermoja kestää sokerinvieroitusoireita tai alkoholiriippuvuuden oireita. Voivat olla koviakin. Pitää ostaa hermoja rauhoittamaan uusi laihdutuslelu tai uusi vispilä, tai käyttää vahingoittavia lääkkeitä ennemmin kuin kestää mitään vieroitusoireita ja voisi ryhtyä syömään ja elämään terveellisesti. Ihmiset on niin heikkotahtoisia.🙂

    • Ei ollut kirjastossa tämän vuoden ensimmäistä Kuluttaja-lehteä jossa on vertailu noista aktiivisuusrannekkeista. On sellainen kutina että Fitbit sijoittui paremmin kuin Huawei mutta Huawei on mekaanisesti parempi ja olen kiinnostunut askelmittauksesta, pulssista ja unen laadusta niin tilasin Huawein.

      • Anonyymi

        Huavei on paras,se näyttää erittäin tarkasti kalorivajeen,jos esim syö 2 riviä suklaata ja pienen suklaavanukkaan kalorivaje pienentyy heti 400 kaloria.

        Siinä on erittäin hyvä kalorilaskuri jossa aiemmin syönyt ateriat tulee valikossa automaattisesti valikon yläpuolelle mikä nopeuttaa huomattavan paljon merkkausta,ja ylimääräisille aterioilla on oma sarake mikä sekin on erittäin hyvä ominaisuus KOSKA siitä näkee mistä liiat kalorit on tullut jos niitä on tullut

        Liikuntasuorituksia ei välttämättä tarvitse merkata ollenkaan,riittää että sitä pitää ranteessa päivällä koko ajan.Se näyttää siltikin päivän aikaisen kulutuksen.
        Jos haluaa tietää tietää liikunnan aikaisen kulutuksen sitä kannattaa käyttää.
        Oma koulutukseni 2,5 tunnin pyöräilystä oli 1100 kaloria
        Yritän alkaa käyttämään iltapäivisin vielä lisäksi juoksumattoa jos on aikaa ja jos jaksaa.
        Kalorivajetta olen aikonut ennenkin seurata,mutta se on perinteisillä menetelmillä erittäin isotöistä alkaa niitä laskemaan.

        Joissakin kalleimmissa malleissa on myös luotettava verenpaineen mittaus ja veren sokerin mittaus mikä ei VIELÄ tällä hetkellä ole kovin hyvä ,mutta sekin saattaa parantua muutaman vuoden kuluttua.

        Englannissa näitä rannekkeita aletaan lahjoittamaan ilmaiseksi kansalaisille.Siellä ihmiset kuolee leikkausjonoihin.

        Halvalla ei saa hyvää. Sinä tietty tyydyt siihen kun et paremmasta tiedäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Englannissa näitä rannekkeita aletaan lahjoittamaan ilmaiseksi kansalaisille.Siellä ihmiset kuolee leikkausjonoihin.

        Onpa se huavei hyvä kun sillä tehdään jo leikkauksetkin. Mutta korjaako se syömishäiriön?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa se huavei hyvä kun sillä tehdään jo leikkauksetkin. Mutta korjaako se syömishäiriön?

        Korjaa tai ei, niin tieto siitä menee Kiinan kommunistiselle puolueelle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joissakin kalleimmissa malleissa on myös luotettava verenpaineen mittaus ja veren sokerin mittaus mikä ei VIELÄ tällä hetkellä ole kovin hyvä ,mutta sekin saattaa parantua muutaman vuoden kuluttua.

        Ei ole. Eivät näytä verenpainetta eivätkä -sokeria millään hyödyllisellä tarkkuudella. Apple Watch saattaa erehtyä 30% energiankulutuksessa vaikka se mittaa pulssin varsin tarkasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa se huavei hyvä kun sillä tehdään jo leikkauksetkin. Mutta korjaako se syömishäiriön?

        Huavei on hyvä, liekö paras peräti? Siks jätän sen kauppiaan hyllylle.

    • Anonyymi

      Nilkkapalliremmi ehkäisyksi?

    • Anonyymi

      Oura, Polar ja Garmin ovat parhaat!

      • https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1440244023001779#:~:text=The%20Apple%20Watch%206%20tends,%E2%80%933.51%20%25%20to%2011.33%20%25.

        'Monitoring energy expenditure for both treadmill and ground, the Apple Watch 6 (range: 13.40–50.34 %) had a higher mean absolute percent error than the Polar A370 (range: 12.74–27.70 %) in resting and running state, while the mean absolute percent error of the Apple Watch 6 (range: 9.71–32.81 %) is smaller than that of the Polar A370 (15.79–43.51 %) in post-exercise. The Apple Watch 6 tends to overestimate energy expenditure, with a mean percent error ranging from –6.61 % to 53.24 %, while the Polar A370 tends to underestimate energy expenditure, with a mean percent error ranging from –3.51 % to 11.33 %.'

      • Anonyymi

        Myös Suunto on hyvä.

    • Anonyymi

      En ole raatsinut ostaa aktiivisuusranneketta. Naapurin emäntä sellaisen osti. Se auttaa minuakin vaikka asun toispuolkylää.
      resupekka.

    • Anonyymi

      huavei maksaa normaalisti 50 euroa mutta alennuksesta tein HYVÄT kaupat 15 euroa on HUOMATTAVASTI parempi kuin 500 euron urheilulellot ja toimii mononlämmittimenä SAMALLA LAILLA kuin 1000 euron mallit ja urheilulellot kun akun kesto ON 2ksi viikkoa se kannattaa ostaa kun tarvi jatkojohtoja kuten ennen joutui ja ja se löytää kellariin piilotetut karkit 0,8123 kalorien tarkkuudella mihin ne olen laittanut ja huavei imee kolesteloorin kedapista ja fasupaloista.ja verenpainetta ei tule salmiakista mitä syön.painetta ei ole enään YHTÄÄN kun ostin tämä huavein.kalorit tulisi normaalisti syötyjen kalorien taulukkoon oikealle puolelle jotka laitan vihkoon.mutta huavein kanssa riittää että ne on vasemmalla puolella.Näitä HYVIÄ huavei aktiivisuusrannekkeita käytetään jo aivokidurgiassa ja niillä kusi huilaa kuin nuorilla.voi olla että käytän huaveita myös omenapiirakan leipomiseen kun pakastearkku on täynnä omenoita.En ymmärrä miksei huaveita mainosteta enemmän kun minäkin ostin huavein. 😯
      Jos joku taas tulee SANOMAAN tähän jotain huaveista niin ei kannata uskoa mitään koska se on taas se pilailia. 😯

    • Anonyymi

      Näyttää se edelleen kaikki täysin oikein,jos on syönyt vähänkään jotain ylimääräistä josta LIHOO se ilmoittaa sen tarkasti.🧐

      On erittäin hyvä laite ja helppo käyttää,eikä maksa paljon.
      Minulla on vielä 6 kiloa laihdutettavaa niin vatsalihakseni tulee näkyviin veitsenterävänä
      Painoni on nyt 68 kiloa,ja olen aloittanut pyöräilyn uudestaan.

      • Anonyymi

        Saan syödä sen mukaan vähäisellä liikunnalla 2300 kaloria niin että en liho ja kaloreilla 2900 vajetta tulee 500ja laihdun 2 kiloa kuukaudessa.
        Voi olla että lisään kulutusta jonkin verran.

        Nämä ilmaiset netin kalorilaskurit näyttää aivan väärin,niiden mukaan saisin syödä vähäisellä liikunnalla vain 1800 kaloria.

        Kohta syön leipää ja juustoa.

        Pidän laihdutuskalorit noin 2000 päivässä tai vähemmän.
        Ne on ollut ennen yleensä 2300 ja välillä jopa 2900 kaloria.
        En syö mitään juustoleipiä niinkuin tuossa JOKU MUU kirjoitteli,enkä syö OLLENKAAN mitään karkkeja.

        Sinun tarinasi ovat todella epäuskottavia.

        Mitä äitisi sanoo asiasta?

        Äitini sanoo vain huavei.

      • Anonyymi

        Huaveilla saa VEITSENTERÄVÄT vatsalihakset.Sitä pitää mainostaa enemmän koska minullakin on huavei.

      • Anonyymi

        Kun pyydetään lihava kirjaamaan syömisensä niin hän jättää poikkeuksetta kaikki napostelut ja herkuttelut pois ja varmaan myös puolet oikeasta ruuasta pois.
        Sitten ihmetellään että joku mättää kun lihoo siitä huolimatta.
        Rakkekkeessa sama juttu, se ei ilmoita napostelusta ja liikasyömisestä jos käyttäjä ei kirjaa syömisiään oikein.
        Markkinoilla ei tietääkseni ole yhtään ranneketta jotka analysoisi syödyn energiamäärät, eli ranneke on 100% riippuvainen käyttäjän toimista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huaveilla saa VEITSENTERÄVÄT vatsalihakset.Sitä pitää mainostaa enemmän koska minullakin on huavei.

        Kannattais sinunkin ostaa huavei😮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattais sinunkin ostaa huavei😮

        Huaveilla laihtuu ja minä ostin huavein jo toissapäivänä. Laihduin 34jä kiloa päivässä ja tänään huomasin että vatsalihakset oli VEITSENTERÄVÄT.😯 Huomenna pyöräilen ja laitan huavein pyöräntarakalle mansikkakakun kanssa niin se imee 54den kilometrin jälkeen kalorit mansikkakakusta.Pihtimittaa ei enään tarvita kun minulla on HUOMATTAVASTI parempi huavei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidän laihdutuskalorit noin 2000 päivässä tai vähemmän.
        Ne on ollut ennen yleensä 2300 ja välillä jopa 2900 kaloria.
        En syö mitään juustoleipiä niinkuin tuossa JOKU MUU kirjoitteli,enkä syö OLLENKAAN mitään karkkeja.

        Juustoleipä laihduttaa jos pitää sitä huavein päällä 5den minuutin ajan.😯 Jos sinulla olisi huavei niin sinäkin laihtuisit.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ongelmana on, että aktiivisuusrannekkeissa on kymmenien prosenttien virhe kalorilaskennassa. Jopa kalleimmat Applen kellot ovat kymmeniä prosentteja pielessä laskennassa. Joten ei noihin lukuihin yksinkertaisesti voi luottaa. Virhe voi helposti olla yli 500 kaloria päivässä. Ja, kyllä, tämä on ihan tutkittu asia.

      Ja laihduttaminen onnistuu helposti ilman tuollaisia hilavitkuttimia. Itse en aio ikinä hankkia älykelloa tai aktiivisuusrannekkeita, koska ne ovat turhakkeita.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei pidä paikkansa,kyllä se oikein näyttää,EIKÄ OLE TURHAKE.

        Olen seurannut ennen perinteisellä tavalla ja se on 100 kertaa vaikeampi tapa tähän aktiivisuusrannekkeen verrattuna.
        Käytän sitä perinteistä tapaa samaan aikaan ja VERTAAN tuloksia sitten myöhemmin.
        Näyttää siltä että se toimii,siinä TOIMII erityisesti se että se varoittaa HETI JOS olet syönyt liikaa.
        Kun ottaa esiin viikoittaiset syömisen näkymän ja JOS olet syönyt vähänkään liikaa palkki menee HETI PUNAISEKSI

        70 eurolla saa hyvän,ei tarvitse maksaa yhtään enempää,nämä kalliit ei ole yhtään sen parempia kalorivajeen seurannassa.

        Ja silti todistettavasti nämä aktiivisuusrannekkeet mittaavat kalorikulutuksen päin persettä. Ne eivät yksinkertaisesti pysty laskemaan todellista kalorikulutusta. Mikään älykello ja aktiivisuuskello maailmassa ei kykene laskemaan henkilökohtaista kalorikulutusta riittävän tarkasti. Ja painon, pituuden ja sukupuolen lisäksi myös rasvaprosentti ja lihasten määrä vaikuttavat kalorikulutuksen määrään kuten monet muutkin tekijät. Kaksi samanpainoista ja -pituista ja saman ikäistä miestä EI tarvitse saman verran kaloreita. Nämä rannekkeet laskevat sekä kaloritarpeen että kalorien kulutuksen pieleen.

        Eikä laihduttamisessa mitään kalorien mittaamista ylipäätään tarvita. Suurin osa ihmisistä on kyennyt laihduttamaan ja pitämään painonsa hallinnassa ilman mitään kalorien laskentaa. Itsekin olen juuri tiputtanut painoa 20 kiloa enkä ole kertaakaan laskenut kaloreita.

        Älykellot ja aktiivisuusrannekkeet ovat lähinnä turhia leluja.

        Esimerkiksi 120 kiloinen kehonrakentaja tarvitsee kymmeniä prosentteja enemmän kaloreita kuin 120 kiloinen lihava normaali ihminen. Jopa levossa ollessaan. Isot lihakset kun kuluttavat kaloreita levossa ollessakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe