Kävin Motonetissä

Ostamassa renkaantäyttökahvaa paineilmaletkuun.
Lösin yhden, mutta oli huono, joten infotiskille (kaverini jäi pekomaan hyllyjä)
Infotiskillä kaksi asiantuntijaa ilmoitti, ettei heillä enää ole juuri sitä Eurodainu-merkkistä ja että heillä on vain painepulloja rikkoutuneen renkaan täyttöön ja niitä autossa mukana kuljetettavia pieniä kompressoreja.
Väitin vastaan, että ainakin edellisellä viikolla netti väitti niitä olevan, mutta ei kuulemma ollut.
Samassa hetkessä keverini marssii paikalle juuri sen oikean vempeleen kanssa ja näytän sitä infotiskiläisille, että TÄSSÄ.

Viimeksi kun ostin sieltä ilmakiväärin panoksia, niin ne pakattiin huolellisesti kassalla avattavaan muovilaatikkoon ja kun ihmettelin sitä, niin infotiskiläinen ilmotti niiden olevan niin vaarallisia, ettei niitä voi jättää suoraan ostoskorin pohjalle.

Helsingissä idiotismi on yleistynyt infotiskihenkilökunnan keskuudessa.

Pöh jne.
7163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

2x pöh, eli lähti näköjään kirjautumattomana.

Äänestä

No höh, renkaantäyttölaite on nyt yksi yleisimmistä kapistuksista paineilmapuolella. Nykyään katson motonettiin mentäessä saldon ja hyllynumeron ennakkoon, suosittelen samaa

Äänestä
  • Viisaampaa olisi, mutta tuolloin olimme hakemassa kaverini vesijohtojuttuun työkalua, eli se oma ostokseni oli äkillisesti muistettu täydennys.

    Äänestä

Ihan hyvä kalastuspuoli siellä on mutta auton varaosia ei kannata sieltä ostaa saa aina vääriä osia

Äänestä
  • Itse olen ostanut niin idioottivarmoja osia, etteivät ole päässeet erehtymään.

    Äänestä

Ilmakiväärin panoksia turvajärjestelyin! Jo on aikoihin eletty. Olisivat napanneet salaa kassan jälkeen ostoskoristasi, jolleivat halua yhtään lintumurhattua

Äänestä
  • Täällä ammuskellaan ilmakiväärillä vain pahvitauluun.
    Lintuja varten olisi valtava määrä pienoiskiväärin panoksia, jotka kaverini lahjoitti minulle (oli saanut ne perintönä, mutta hänellä ei ollut niille käyttöä). Naakkoja pitäisi kyllä vähentää, sillä ne aiheuttavat haittaa muille lajeille ja niitä on nykyään ihan liikaa (aiemmin ei ollut ainuttakaan ja se olisi parempi tilanne).
    Tänä vuonna rastaita ei ollut montaakaan marjapuskien kimpussa ja ne tulivat pihaan vasta todella myöhään ja söivät vain ylikypsiä omenia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ostamassa renkaantäyttökahvaa paineilmaletkuun.
Lösin yhden, mutta oli huono, joten infotiskille (kaverini jäi pekomaan hyllyjä)
Infotiskillä kaksi asiantuntijaa ilmoitti, ettei heillä enää ole juuri sitä Eurodainu-merkkistä ja että heillä on vain painepulloja rikkoutuneen renkaan täyttöön ja niitä autossa mukana kuljetettavia pieniä kompressoreja.
Väitin vastaan, että ainakin edellisellä viikolla netti väitti niitä olevan, mutta ei kuulemma ollut.
Samassa hetkessä keverini marssii paikalle juuri sen oikean vempeleen kanssa ja näytän sitä infotiskiläisille, että TÄSSÄ.

Viimeksi kun ostin sieltä ilmakiväärin panoksia, niin ne pakattiin huolellisesti kassalla avattavaan muovilaatikkoon ja kun ihmettelin sitä, niin infotiskiläinen ilmotti niiden olevan niin vaarallisia, ettei niitä voi jättää suoraan ostoskorin pohjalle.

Helsingissä idiotismi on yleistynyt infotiskihenkilökunnan keskuudessa.

Pöh jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu