Olen tässä miettinyt, että ylireagoinko siihen mitä mun poikaystävä ajattelee.
Ollaan oltu pari vuotta yhdessä, ja mulla on ainakin vuoden ollut olo, että tässä suhteessa ja tyypissä on jotain erityistä, miltä ei ole ennen tuntunut missään aikaisemmassa suhteessa, ja että tää tyyppi on se oikea.
Tästä fiiliksestä oon kertonut poikaystävälle ja kysynyt että tunteeko hän samoin, niin hän sanoi, että no kyllä hän saisi nämä fiilikset kenen vaan kanssa kenen kanssa olisi yhdessä kun tarpeeksi hengaisi, eikä tiedä mikä tai kuka on hänelle oikea.
Mulla on jotenkin todella ikävä fiilis, kun hän ei koe mua kohtaan samoin.
Nyt mietinkin, että kannattaisko mun vaan erota, koska haluaisin että mun kumppani voisi ajatella samoin musta ja tämä fiilis syö mua ettei hän koe samoin.. toki ymmärrän ettei tunteet ole aina täysin samat, mutta että ei ajattele että meidän suhteessa on jotain erityistä ja hän voisi ajatella että olen oikea hänellekkin takaisin, niin tuntuu että tunteet ovat liian eriävät.
Py on kuitenkin kohta jo 30v, joten kannattaako mun jäädä odottelemaan tulisiko ne tunteet ajan kanssa, vai onko tämä ihan normaalia suhteessa että toinen ajattelee että toinen on oikea ja toinen ei koe niin ja mä vaan jotain ihmettä haluan, mitä ei ole mahdollista saada suhteissa.
Kyllä py tykkää musta, muttei osaa sanoa sen enempää, hän myös usein sanoo, että hänen exäkin on kyllä oikea, jos mäkin olisin.
Tuntuu etten voi muuta ajatella kun tätä, ja miten hän on monesti sanonut ettei tiedä olenko oikea tai että jos olen niin exäkin on joka särähtää aina mun korvaan. Hän ei vaan koskaan voi sanoa että juuri mä olen oikea, vaikka ajattelisikin mielessään exänsäkkin olevan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa lähinnä tunteettomalta. Ei rakkaus syty kehen vaan vaikka kuinka hengaisi. Se tulee kyllä jos on tullakseen. Ehkäpä hän ei kykene edes tuntemaan rakkautta.