Isku infraan olisi katastrofi etelä-Suomelle!

Stubb: Tällaisia heikkouksia Suomella on infrastruktuurissa

1. INFRA!

90%:sti.

Eipä sitten oikein muuta.
71649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Onneksi olemme varautuneet huolellisesti jo vuosikymmeniä ja viime aikoina aivan erityisesti. Sääliksi käy esim Pietarin asukkaita, jos joku suuri katastrofi sattuisi.

Äänestä
  • Mettässä ei voi käydä paskalla kun joku juutalainen omistaa sen eikä salli likaisten kristittyjen paskata pyhää maataan.

    Äänestä

  • Eikö Pietarissa ole vieläkään sisävessoja !

    Äänestä

Pietarin väestönsuojelu on täysin retuperällä. Kriisin sattuessa kukin saa pärjätä omillaan ja siellä on yli viisi miljoonaa asukasta. Kun infra pettää on selvää ettei järjestystä kyetä pitämään ja seuraa venäläisille perinteinen sekasorto ja ryöstely.

1Äänestä

Mikäli vanhaa pitää niin Stubbin 90 % onkin vain 10 %.
Elikkä meillä ei ole edelleenkään mitään hätää.
Hyvä kun ollaan Natossa.
Toivottavasti Amerikoissa tullaan järkiin ja annetaan Bidenin jatkaa ainakin seuraavat 4 vuotta johtamassa maailman mahtavinta ja viemässä Ukrainan uljaaseen voittoon barbaarisesta Venäjästä.
Stubb todisti viime kesänä, että ei ole epäilystäkään, etteikö Joe hoitaisi nuo hommat ihan lonkalta kuin ennen muinoin The Wild Westissä.

Se on muuten Suomelle aikasen paha paikka, jos Venäjä voittaisikin Ukrainassa. Tai voittaa. Ilman konditionaali. Varma mikä varma.

Mitäpä tekee sitten pikkuinen Suomi kun idän karhu kääntää verenhimoiset silmänsä kohti uutta Natorajanaapuriaan?
Ukrainan konfliktihan alkoi siitä kun Ukraina kinusi päästä Natoon.
Sama se on meilläkin vielä edessämme.

Luotammeko omiin ja lännen kykyihin, vaikka Ukrainassa nähtiin, jottei niistä lännen ihmeaseista paljon apuja ollut?
Vai otammeko järjen käteen ja pyydämme nöyrästi audienssia Kremliin?
Siinäpä sitä on pulmaa kerrakseen Kaj-Jööräneille, Pettereille, Anteille, Elinoille ja muille uussuomettuneille.
Mutta on tätä menoa hauska seurata.

Äänestä
  • "Se on muuten Suomelle aikasen paha paikka, jos Venäjä voittaisikin Ukrainassa. Tai voittaa. Ilman konditionaali. Varma mikä varma.

    Mitäpä tekee sitten pikkuinen Suomi kun idän karhu kääntää verenhimoiset silmänsä kohti uutta Natorajanaapuriaan?"

    Kuten tuostakin tiltuloisen aivopierusta voimme todeta, Suomi teki oikean ratkaisun viime hetkellä liittymällä Natoon. Ryssä tottelee vain voimaa ja sen kohtaaminen on sillä nyt edessä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Se on muuten Suomelle aikasen paha paikka, jos Venäjä voittaisikin Ukrainassa. Tai voittaa. Ilman konditionaali. Varma mikä varma.

    Mitäpä tekee sitten pikkuinen Suomi kun idän karhu kääntää verenhimoiset silmänsä kohti uutta Natorajanaapuriaan?"

    Kuten tuostakin tiltuloisen aivopierusta voimme todeta, Suomi teki oikean ratkaisun viime hetkellä liittymällä Natoon. Ryssä tottelee vain voimaa ja sen kohtaaminen on sillä nyt edessä.

    Ei ihan.
    Suomi teki väärän ratkaisun liittymällä Natoon, sillä se teki meisä uhan Venäjälle.
    Ja se taas johtaa siihen, että idän karhun tassu läimäsee suomalaisia korvalliselle ja oikein kunnolla.
    Me emme vain opi.
    Syntymätyhmyys on periytyvä ja katoamaton kansantauti.
    Varsinkin kokoomuksen piireissä ja sieltä se sitten leviää koko kansakuntaan.

    Mutta siitä on lähdettävä, että tähän on tultu, kuten kepun kansanedustaja Timo Kalli aikoinaan viisasteli.
    Nyt ei auta kuin painaa eteenpäin niskat kyyryssä löysät pöksyissä.
    Ja toivoa, toivoa ja aina vaan toivoa, että Ukraina löytää jonkin ihmeaseen, jolla taltuttaa Venäjän, ettei meihin osuisi idän karhun itsesuojeluvaiston ohjaamat toimenpiteet.
    Saksalainen Bild-lehti jo kertoili, että Ukrainalla on kyky valmistaa ydinpommi muutamassa viikossa.
    Siitä se riemu repeää kun Zele posauttaa ydinlatauksen Moskovaan ja Venäjä pamauttaa koko Ukrainan aikaan ennen ajanlaskua.
    Jonnekin kivikauden ja hirmuliskojen väliselle aikasektorille.

    Sitten alkavat selittelyt.
    Kuka kumarsi Zelenskyä syvimpään, ketkä olivat niitä kaikkein naiivimpeja.
    Suomi korkealla vedonlyöntitilastoissa, kuten euroviisuissa ja muissa hupiohjelmissa tapana on.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ukraina ei tietenkään kykene valmistamaan ydinasetta viikoissa eikä se käyttäisi sellaista ensimmäisenä, vaikka onnistuisikin sellaisen valmistamaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei ihan.
    Suomi teki väärän ratkaisun liittymällä Natoon, sillä se teki meisä uhan Venäjälle.
    Ja se taas johtaa siihen, että idän karhun tassu läimäsee suomalaisia korvalliselle ja oikein kunnolla.
    Me emme vain opi.
    Syntymätyhmyys on periytyvä ja katoamaton kansantauti.
    Varsinkin kokoomuksen piireissä ja sieltä se sitten leviää koko kansakuntaan.

    Mutta siitä on lähdettävä, että tähän on tultu, kuten kepun kansanedustaja Timo Kalli aikoinaan viisasteli.
    Nyt ei auta kuin painaa eteenpäin niskat kyyryssä löysät pöksyissä.
    Ja toivoa, toivoa ja aina vaan toivoa, että Ukraina löytää jonkin ihmeaseen, jolla taltuttaa Venäjän, ettei meihin osuisi idän karhun itsesuojeluvaiston ohjaamat toimenpiteet.
    Saksalainen Bild-lehti jo kertoili, että Ukrainalla on kyky valmistaa ydinpommi muutamassa viikossa.
    Siitä se riemu repeää kun Zele posauttaa ydinlatauksen Moskovaan ja Venäjä pamauttaa koko Ukrainan aikaan ennen ajanlaskua.
    Jonnekin kivikauden ja hirmuliskojen väliselle aikasektorille.

    Sitten alkavat selittelyt.
    Kuka kumarsi Zelenskyä syvimpään, ketkä olivat niitä kaikkein naiivimpeja.
    Suomi korkealla vedonlyöntitilastoissa, kuten euroviisuissa ja muissa hupiohjelmissa tapana on.

    Niin ja tiltu unohti taas, ettei Venäjä voi läimäistä Suomea tuhoutumatta itse, koska Suomi on jo NATO:n jäsenmaa.

    1Äänestä

  • Uli uli uikutuus🐒💩🤣🤣 vielä näkyy PASKA vellovan sun petturin päässä.

    1Äänestä

Venäjän hoideltua Ukrainan, Venäjän karhu ärjäisee rajalla silloin menee vetelät housuun hölmöillä suomipolitikoilla

Äänestä
  • Vain tiltun haaveissa. Tiltu kun ei vieläkään ole sisäistänyt, että Suomi on NATO:n jäsenmaa.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Vain tiltun haaveissa. Tiltu kun ei vieläkään ole sisäistänyt, että Suomi on NATO:n jäsenmaa.

    DIE GRAUEN WÖLFE HELEN BEREITS!

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Vain tiltun haaveissa. Tiltu kun ei vieläkään ole sisäistänyt, että Suomi on NATO:n jäsenmaa.

    On se sisäistetty, se Naton jäsenyys.
    Ja sekin on sisäistetty, että sen jälkeen suurin piirtein kaikki on mennyt päin vittua.
    Sitä tosiasiaa on turha toiseksi vääntää.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    On se sisäistetty, se Naton jäsenyys.
    Ja sekin on sisäistetty, että sen jälkeen suurin piirtein kaikki on mennyt päin vittua.
    Sitä tosiasiaa on turha toiseksi vääntää.

    Vain tiltulla kaikki on mennyt päin vittua, kun Venäjä ei enää voi uhata Suomea. Meillä Suomessa asiat ovat hyvin.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Vain tiltulla kaikki on mennyt päin vittua, kun Venäjä ei enää voi uhata Suomea. Meillä Suomessa asiat ovat hyvin.

    "Meillä Suomessa asiat ovat hyvin." 😂
    Kursseistahan sen huomaa, kuinka hyvin meillä on asiat.
    Pörssikurssit laskevat, konkurssit lisääntyvät.
    Natouskovaisten on vain ihan pakko valehdella niin kauan kuin mahdollista.
    Muistuttaa hyvin paljon lars leevin uskontokuntalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tiesikö tiltu, että Suomen talous kasvoi jo alkuvuonna ja ensi vuodellekin on ennustettu talouskasvua?

    Ja tuossa pörssikurssit, joissa ei ole havaittavissa tiltun väittämää romahdusta:

    https://www.kauppalehti.fi/porssi/indeksit/OMXHPI

    Jaa, jos Venäjä ei enää uhkaa Suomea kun ollaan Natossa, niin mikä maa se sitten laukaisisi sen surullisen kuuluisan 5.artiklan, jolla on yhteistä nunnan kanssa mm. se, että kumpaakaan ei ole kokeiltu.

    "Jos Suomea uhkaisi sota tai tilanne, jossa Naton artikla 5 voitaisiin ottaa käyttöön, kaikki Ruotsin armeijan joukot tulisi pystyä sijoittamaan Suomeen, sanoo eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok). "

    Hyvin ovat asiat meillä Suomessa, nyt meidän sotilaitamme komentavat ruotsalaiset ja Kopran mukaan tänne olisi saatava kaikki Ruotsin armeijan joukot.
    On siinä ruokittavaa ja huolehdittavaa entisten lisäksi.
    Niitten amerikkalaisten ja mitä muita tänne nyt tuleekaan.
    Eikä edelleenkään Venäjä meitä uhkaa.

    Ja kaikki vain since the membership in Nato.

    Jokin tuntematon uhkatekijä on ilmaantunut Natojäsenyyden myötä.
    Mikähän se voisi olla?
    En keksi muuta kuin Natouskovaisten päänsisäiset hallusinaatiot.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Uhkatekijä ei johdu NATO:sta, vaan terroristi- ja rikollisvaltio Venäjän fasismista ja imperialismista sekä sen rikollisesta sodasta Ukrainassa. Mutta edelleenkään Venäjä ei voi hyökätä Suomeen tuhoutumatta itse.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ja tuossa pörssikurssit, joissa ei ole havaittavissa tiltun väittämää romahdusta:

    https://www.kauppalehti.fi/porssi/indeksit/OMXHPI

    Natouskovaisen vääristelyä taas.
    Skaalasit pörssikurssit vuoden ajalta.
    Skaalaappa vuoden 2021 lopulta niin havaitset, että Hexin yleisindeksi on tullut yli 20 % alas.
    Parhaimmillaan tai pahimmillaan käytiin miinus 30 %:ssa kun Natojäsenyyttä oli kestänyt puolisen vuotta.

    Entäpä konkurssien määrä?

    https://stat.fi/uutinen/konkursseja-eniten-25-vuoteen

    "“Konkurssihakemusten määrä on kasvanut suuremmaksi kuin finanssikriisin aikaan vuonna 2009. Toisin sanoen konkurssien määrä on suurin 25 vuoteen. Myös kuukausitasolla konkurssien määrä oli marraskuussa iso”, yliaktuaari Tommi Veistämö sanoo."

    Konkurssien määrä tulee varmaankin lähivuosina vähenemään kun suurin osa yrityksistä on poistunut markkinoilta.
    Pörssikursseille ei ole odotettavissa nousua ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen.
    Ei kukaan halua sijoittaa maahan, joka on potentiaalinen ydinasein suoritettavan ensi-iskun kohde.

    Ja kaikki since the membership in Nato.

    Mitä Ukrainan ja Venäjän keskinäinen nahistelu meitä liikuttaa.
    Rajoillammehan oli rauhallista eikä meihin kohdistunut mitään uhkaa vielä pitkään sen jälkeen kun Venäjä aloitti sen "provosoimattoman"

    Ei meitä liikuttanue sekään kun USA ja UK hyökkäsivät täysin provosoimattomasti (ilman lainausmerkkejä) ja vääristeltyjä "tietoja" hyväksi käyttäen Irakiin, vaikka USA uhkasi kaikkia maailman valtioita "jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan" uhkavaatimuksella.
    Ei meillä synnytetty keinotekoista paniikkia jenkkien imperialistisista tavoitteista, vaikka näin jälkikäteen tosiasiat tiedostaen aihetta olisi ollut.

    No, nyt me olemme joutuneet satimeen, USA on saanut imperialistiset tavoitteensa Suomen osalta tyydytettyä eikä suurin osa meistä edes huomaa tapahtunutta vallankaappausta.

    Me olemme kuin lauma idiootteja, taputamme kun apinoita koijataan.
    Apinakaan ei huomaa kun sitä koijataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Skaalasin vuodeksi, koska tiltu väitti, että pörssikurssit olisivat nyt laskussa. Eivät ole. Vuodesta 2021 kurssit laskivat Venäjän rikollisen sodan vuoksi. Ja ensi vuodelle ennustetaan talouskasvua tiltun toiveista huolimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mitä Ukrainan ja Venäjän keskinäinen nahistelu meitä liikuttaa.
    Rajoillammehan oli rauhallista eikä meihin kohdistunut mitään uhkaa vielä pitkään sen jälkeen kun Venäjä aloitti sen "provosoimattoman"

    Ei meitä liikuttanue sekään kun USA ja UK hyökkäsivät täysin provosoimattomasti (ilman lainausmerkkejä) ja vääristeltyjä "tietoja" hyväksi käyttäen Irakiin, vaikka USA uhkasi kaikkia maailman valtioita "jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan" uhkavaatimuksella.
    Ei meillä synnytetty keinotekoista paniikkia jenkkien imperialistisista tavoitteista, vaikka näin jälkikäteen tosiasiat tiedostaen aihetta olisi ollut.

    No, nyt me olemme joutuneet satimeen, USA on saanut imperialistiset tavoitteensa Suomen osalta tyydytettyä eikä suurin osa meistä edes huomaa tapahtunutta vallankaappausta.

    Me olemme kuin lauma idiootteja, taputamme kun apinoita koijataan.
    Apinakaan ei huomaa kun sitä koijataan.

    Te tiltut tosiaan olette idiootteja ja elätte jossakin ihmeellisessä mielikuvitustodellisuudessanne, jossa Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on muka jotenkin oikeutettu eikä ole uhka koko Euroopalle ja USA on tehnyt Suomessa vallankaappauksen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Te tiltut tosiaan olette idiootteja ja elätte jossakin ihmeellisessä mielikuvitustodellisuudessanne, jossa Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on muka jotenkin oikeutettu eikä ole uhka koko Euroopalle ja USA on tehnyt Suomessa vallankaappauksen.

    Molokille...ammattivalehtelijalle huomautus...
    Ja muistutus....Maailman terveysjärjestö (WHO) on myöntänyt, että “apinarokko” on Covid-mRNA-rokotteista johtuva haitta. Pääsy kyseiseen tietoon on piilotettuna WHO:n VigiAccess -verkkosivustolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Molokille...ammattivalehtelijalle huomautus...
    Ja muistutus....Maailman terveysjärjestö (WHO) on myöntänyt, että “apinarokko” on Covid-mRNA-rokotteista johtuva haitta. Pääsy kyseiseen tietoon on piilotettuna WHO:n VigiAccess -verkkosivustolle.

    Haha. Uskomatonta paskaa. Miten sinua aina voikin kusettaa mitä typerimmillä valheilla?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Haha. Uskomatonta paskaa. Miten sinua aina voikin kusettaa mitä typerimmillä valheilla?

    Sivustolla, joka paljastaa ”apinarokon” taustan on tietokanta, jossa listataan kaikkien julkiseen käyttöön hyväksyttyjen lääkkeiden ja rokotteiden tunnetut sivuvaikutukset. Pfizer BioNTech COVID-19 -rokotteen “mahdolliset sivuvaikutukset” -kohdassa luetellaan “apinarokko”, “isorokko” ja “lehmänrokko” satojen muiden sairauksien lisäksi.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Te tiltut tosiaan olette idiootteja ja elätte jossakin ihmeellisessä mielikuvitustodellisuudessanne, jossa Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on muka jotenkin oikeutettu eikä ole uhka koko Euroopalle ja USA on tehnyt Suomessa vallankaappauksen.

    Niin, kuten tuolla aiemmin jo kerroin, apina ei huomaa kun sitä koijataan.
    Suomi on antautunut USA:lle laukaustakaan ampumatta, eikä Natouskovainen ole sitä havainnut.

    Summa summarum, Natouskovainen on apina.
    Sitä on helppo koijata.
    Ja se koijaaminen on vasta alkanut, ellei Trump voita USA:n vaaleja.
    Jos Harris voittaa, hän kuulemma irtisanoutuu Bidenin politiikasta, jota hän on kannattanut neljä viimeistä vuotta varapresidenttinä.

    Lähi-Idän tilanteesta Biden sanoi vielä vuosi sitten, että sekä Hamas että Hizbollah on tuhottava.
    Nyt, kun Israel sai Hamasin uuden johtajan lähetettyä Allahin tykö, Biden onnitteli Netanjahua ja kannusti jatkamaan eteenpäin.
    Harris ei ole esittänyt pienintäkään vastalausetta Bidenin sanomisista ja toimista.
    Samoin hän on hyväksynyt täysin USA:n touhut Ukrainassa.

    Kuka uskoo, että jos Harrisista tulee USA:n presidentti, jokin muuttuu Ukrainassa?
    Ei tule mitään rauhanprosessia, USA ei ule luopumaan Zelenskyin lupaamista Ukrainan kymmenien biljoonien arvoisista luonnonvaroista.
    Se on sitä imperialismia parhaimmillaan naamioituna demokratian puolustamiseksi.

    Suomella ei ole mittaamattoman arvokkaita luonnonvaroja siinä määrin, että imperialistinen valtio niistä kiihottuisi.
    Ei, vaan Suomella on vähämielinen ja uhriutumaan taipuvainen kansa taistelemaan ja kuolemaan imperialistisen valtion puolesta USA:sta kalliilla ostetuilla aseilla Venäjää vastaan.
    Naton jalkaväki, tykinruoka, lihamyllyyn uhrattava rupusakki.
    Sitä USA on Suomesta tavoitellut ja sen se on saanut.
    Etulinja.
    Me olemme jostakin kumman syystä sitä jopa ylpeitä.

    Kopran puheet Ruotsin koko sotilasvoiman saamisesta Suomea puolustamaan ovat niitä samoja toiveajatteluita kuin Zelenskyin voitonsuunnitelmat.
    Eivät ruotsalaiset ihan tyhmiä ole.

    Apinoita on koijattu ja apinat riemuitsevat.
    Rapakon takanakin nauretaan maha kippuralla. Apinoiden tyhmyydelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Hörhöilet sellaisia älyttömyksiä ettei sinua oikein jaksa ottaa vakavasti!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Sivustolla, joka paljastaa ”apinarokon” taustan on tietokanta, jossa listataan kaikkien julkiseen käyttöön hyväksyttyjen lääkkeiden ja rokotteiden tunnetut sivuvaikutukset. Pfizer BioNTech COVID-19 -rokotteen “mahdolliset sivuvaikutukset” -kohdassa luetellaan “apinarokko”, “isorokko” ja “lehmänrokko” satojen muiden sairauksien lisäksi.

    Haha. Järjetöntä paskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Niin, kuten tuolla aiemmin jo kerroin, apina ei huomaa kun sitä koijataan.
    Suomi on antautunut USA:lle laukaustakaan ampumatta, eikä Natouskovainen ole sitä havainnut.

    Summa summarum, Natouskovainen on apina.
    Sitä on helppo koijata.
    Ja se koijaaminen on vasta alkanut, ellei Trump voita USA:n vaaleja.
    Jos Harris voittaa, hän kuulemma irtisanoutuu Bidenin politiikasta, jota hän on kannattanut neljä viimeistä vuotta varapresidenttinä.

    Lähi-Idän tilanteesta Biden sanoi vielä vuosi sitten, että sekä Hamas että Hizbollah on tuhottava.
    Nyt, kun Israel sai Hamasin uuden johtajan lähetettyä Allahin tykö, Biden onnitteli Netanjahua ja kannusti jatkamaan eteenpäin.
    Harris ei ole esittänyt pienintäkään vastalausetta Bidenin sanomisista ja toimista.
    Samoin hän on hyväksynyt täysin USA:n touhut Ukrainassa.

    Kuka uskoo, että jos Harrisista tulee USA:n presidentti, jokin muuttuu Ukrainassa?
    Ei tule mitään rauhanprosessia, USA ei ule luopumaan Zelenskyin lupaamista Ukrainan kymmenien biljoonien arvoisista luonnonvaroista.
    Se on sitä imperialismia parhaimmillaan naamioituna demokratian puolustamiseksi.

    Suomella ei ole mittaamattoman arvokkaita luonnonvaroja siinä määrin, että imperialistinen valtio niistä kiihottuisi.
    Ei, vaan Suomella on vähämielinen ja uhriutumaan taipuvainen kansa taistelemaan ja kuolemaan imperialistisen valtion puolesta USA:sta kalliilla ostetuilla aseilla Venäjää vastaan.
    Naton jalkaväki, tykinruoka, lihamyllyyn uhrattava rupusakki.
    Sitä USA on Suomesta tavoitellut ja sen se on saanut.
    Etulinja.
    Me olemme jostakin kumman syystä sitä jopa ylpeitä.

    Kopran puheet Ruotsin koko sotilasvoiman saamisesta Suomea puolustamaan ovat niitä samoja toiveajatteluita kuin Zelenskyin voitonsuunnitelmat.
    Eivät ruotsalaiset ihan tyhmiä ole.

    Apinoita on koijattu ja apinat riemuitsevat.
    Rapakon takanakin nauretaan maha kippuralla. Apinoiden tyhmyydelle.

    Vain tiltun mielikuvitustodellisuudessa Suomi on antautunut USA:lle ja rauha palaa vasta kun Venäjä vetäytyy pois Ukrainasta omien kansainvälisesti tunnustettujen rajojensa taakse. Kaikki muu johtaa sodan jatkumiseen ja laajentumiseen. Ukrainan luonnonvarat yrittää ryöstää Venäjä, ei USA. Eikä Suomeen tule sotaa ellei terroristi- ja rikollisvaltio Venäjä tänne hyökkää, mutta se johtaisi Venäjän tuhoon.

    "Ukrainan luonnonvarat yrittää ryöstää Venäjä, ei USA."

    Iltalehden toimittja Lauri Nurmi kirjoittaa:

    ”Ukrainan luonnonvarojen hyödyntämiseen kutsuttaisiin mukaan Yhdysvallat ja EU-maat, jotka suojaisivat Ukrainan infrastruktuuria ja teollisuutta.”

    Zelenskyin voitonsuunnitelman ns. salaiset kohdat, jotka on esitelty muutamille keskeisille valtioille, ei Suomelle, pitävät sisällään Ukrainan luonnonvarojen hallinnan luovuttamisen muutamille länsivalloille, etupäässä USA:lle.
    Zelenskyi sanoi itsekin puheessaan, että kun Ukrainan arvokkaat luonnonvarat ovat länsivaltioiden käytössä, ne eivät hyödytä Venäjää.

    Zelenskyi on jo luovuttanut suuren osan Ukrainan viljelyalueesta Black Rockille ja Vanquardille, jotka eivät ole venäläisiä yhtiöitä.
    Samoin Ukrainan jälleenrakennusprojektin rahoituksen järjestely on luovutettu Zelenskyin toimesta Black Rockille.
    Nyt osana voitonsuunnitelmaansa Zelenskyi on luovuttamassa Ukrainan maperän sisältämät luonnonvarat lännelle.

    Herää kysymys, että miksi Zelenskyi on joutunut luovuttamaan hallitsemansa, tai ainakin virallisesti viime toukokuuhun saakka, maan luonnonvarat länsimaille, lähinnä USA:lle?
    Onko se vastine aseavusta ja rahallisesta tuesta?
    Eikö länsi tuekaan Ukrainaa pyyteettömästi, koska se taistelee demokratian ja läntisen arvomaailman puolesta Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä vastaan?
    Menivätkö USA:n suunnitelmat Ukrainan osalta ns. perseelleen kun Venäjä teki sen täysin provosoimattoman?

    Yrittääkö USA ja länsi ryöstää Ukrainan luonnonvarat käyttäen hyväkseen Zelenskyitä, joka tietää, että kun sota loppuu tai aseet muuten vaikenevat, hänen itsehallintokautensa päättyy ja hänen toimensa joutuvat tarkempaan syyniin?
    Onko USA:lla ja lännellä vain tarkoitus pitkittää sotaa ukrainalaisten kustannuksella saadakseen Venäjän luovuttamaan?
    Liittyikö Boris Johnsonin kielto hyväksyä kevään 2022 rauhansuunnitelma lännen imperialististen tavoitteiden turvaamiseen Ukrainassa?

    Mikäli Ukraina on vielä jollakin tasolla olemassa kun tämä episodi päättyy, Zelenskyillä ja kaltaisillaan tulee olemaan piilopaikoista uupelo.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Venäjä yrittää ryöstää Ukrainan luonnonvarat ja Ukrainan laki estää ulkomaisen maatalousmaan omistuksen. Tiltu ei kykene olemaan valehtelematta.

    Valheella on lyhyet jäljet:

    https://voima.fi/artikkeli/2018/ukrainan-agribisnes/

    "Vuonna 2017 julkisuuteen tuli tieto siitä, että ukrainalaiset suurtilat ja sijoitusyhtiöt olivat lisänneet maaomaisuuksiaan merkittävästi ostamalla pientiloja. Maan suurin maatalousalaan keskittynyt holding-yhtiö, Kyprokselle rekisteröity UkrLandFarming omistaa yli 600 000 hehtaaria maatalousmaata ja on alan suurin toimija Euroopassa.

    Myös ruotsalaiset ovat päässeet Ukrainan markkinoille. Ruotsalaisyhtiöt Agrokultura ja East Capital ovat hankkineet käyttöönsä yli 100 000 hehtaaria paikallista viljelysmaata. Ruotsalaisomisteinen Grain Alliance puolestaan omistaa ukrainalaisen Baryshevo Grain Companyn – ja Baryshevo Grain Company taas omistaa Ukrainassa noin 48 000 hehtaaria maata."

    https://www.maailma.net/uutiset/ukraina-euroopan-vilja-aitta-saa-uudet-isannat

    "Maata kahmitaan
    Byrokratia ja korruptio hidastivat Ukrainan maaseudun uudistumista kommunismin jälkeen, mutta viime vuosikymmenellä ulkomainen omistus ja vaikutus ovat laajentuneet roimasti.

    Yhdysvaltalaisen Oakland-instituutin tuore selvitys kertoo, että vuodesta 2002 Ukrainassa on siirtynyt ulkomaisten yhtiöiden hallintaan yli 1,6 miljoonaa hehtaaria maata. Suurimpia sijoituksia ovat tehneet Luxemburgiin ja Kyprokseen ja Venäjälle rekisteröidyt yritykset."

    https://www.hs.fi/maailma/art-2000006459504.html

    "Parlamentti hyväksyi Ukrainassa maalain, joka mahdollistaa maan myynnin – laista on väännetty lähes 20 vuotta ja kriitikot pelkäävät, että oligarkit korjaavat potin
    Maalaki on yksi vaatimus IMF:n isolle lainalle, jota Ukraina tarvitsee."

    "31.3.2020 18:42 | Päivitetty 31.3.2020 22:08
    Ukrainan parlamentti hyväksyi maanantain ja tiistain välisenä yönä pitkään kiistellyn lain, joka sallii viljelymaan myynnin ensi vuoden kesäkuusta alkaen.

    Päätös on merkittävä, sillä viljelymaan myyntikielto on ollut voimassa vuodesta 2001. Laista alettiin vääntää silloin ensimmäistä kertaa, eikä riitely ole vieläkään laantunut."

    https://kansanaani.org/lannen-imperialismi-aiheutti-ukrainan-kriisin/

    "Uusliberalismi tuli Ukrainaan vallankaappauksella
    Vuoden 2014 vallankaappauksen jälkeen valtaan noussut hallitus aloitti uudelleen neuvottelut EU:n kanssa. Se saikin IMF:ltä 27 miljardin dollarin lainasitoumuksen osoittamalla hyviä aikomuksia puolittamalla ukrainalaisten kaasutuen.

    Tällä lainalla oli useita huo­mionarvoisia piirteitä. Ensinnäkin se oli valtava, paljon suurempi (itse asiassa yli kuusi kertaa) kuin mitä IMF normaalisti myöntäisi vastaavassa tilanteessa. Toiseksi se annettiin valtiolle, joka on keskellä sisällissotaa, mikä on vastoin IMF:n tavanomaista käytäntöä. Kolmanneksi alusta asti tiedettiin, että lainaa ei voida mitenkään maksaa takaisin. Ainoa keino saada se takaisin olisi, että suurpääoma ottaisi hallintaansa Ukrainan maa-alueet ja mineraalivarat ja saisi siitä lypsylehmän."

    "Ukraina laitetaan polvilleen IMF:n ehdoilla
    Länsi valmistautuu ryöstämään sodanjälkeistä Ukrainaa uusliberaalisella shokkiterapialla. Tähän kuuluu yksityistämistä, sääntelyn purkamista ja työntekijöiden oikeuk­sien leikkaamista. Länsimaiden hallitusten ja yritysten edustajat tapasivat Sveitsissä heinäkuussa 2022 ja suunnittelivat ankaraa uusliberaalia politiikkaa sodan jälkeiseen Ukrainaan. Tähän kuuluu työlainsäädännön leikkaamista, avoimia markkinoita, tullien alentamista, teollisuudenalojen sääntelyn purkamista ja valtion omistamien yritysten myyntiä yksityisille sijoittajille."

    Nyt mennään tässä vaiheessa:

    " Kolmanneksi alusta asti tiedettiin, että lainaa ei voida mitenkään maksaa takaisin. Ainoa keino saada se takaisin olisi, että suurpääoma ottaisi hallintaansa Ukrainan maa-alueet ja mineraalivarat ja saisi siitä lypsylehmän."

    Kumma kun Venäjän imperialistisia vaatimuksia ei mainita noissa julkaisuissa. Länsi kyllä mainitaan kun suunnitellaan Ukrainan maaomaisuuden jakoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Oiotaanpa kommunismidiktatuurin puuhastelijaa.

    Venäjän fasismidiktatuuri alooitti imperialistisen hyökkäyssodan Ukrainaan vastaan vuonna 2014, vallaten Krimin ja käynnistäen Itä-Ukrainassa sodan Ukrainaa vastaan.

    "Putin: Krimin valtaus osoitus Venäjän armeijan kyvystä"

    https://yle.fi/a/3-7161714

    "Igor Strelkov venäläismediassa: Olen vastuussa Itä-Ukrainan sodasta"

    https://yle.fi/a/3-7644082

    "Ukrainan sodan ex-johtaja myöntää: Ne ovat Venäjän joukkoja"

    https://www.verkkouutiset.fi/a/ukrainan-sodan-ex-johtaja-myontaa-ne-ovat-venajan-joukkoja/#ea48eff3

    Kiinan ja Pohjois-Korean kommunismidiktatuurien ja Iranin islamilaisen diktatuurin aseistama ja tukema Venäjän fasismidiktatuuri laajensi helmikuussa 2022 hyökkäyssotaansa Ukrainassa koko maan valtaamiseksi, Ukrainan laillisen hallituksen syrjäyttämiseksi ja ukrainalaisten alistamiseksi Vladimir Putinin fasistihallinnon brutaalin sortokoneiston alle, epäonnistuen.

    Kiinan kommunismidiktatuurista.

    Viime vuosina kiinalaiset ostajat ovat ostaneet viljelysmaata Yhdysvalloista ja Ranskasta Vietnamiin. Vuonna 2013 hongkongilainen elintarvikejätti WH Group osti Smithfieldin, Amerikan suurimman sianlihantuottajan, ja yli 146 000 hehtaaria Missourin osavaltion viljelysmaata. Samana vuonna Xinjiang Production and Construction Corps osti 50 vuoden vuokrasopimuksella 9 prosenttia Ukrainan tunnetusti hedelmällisestä viljelymaasta, joka vastaa viittä prosenttia maan kokonaispinta-alasta. (Vuonna 2020 Yhdysvallat asetti kiinalaiselle yritykselle pakotteita ihmisoikeusloukkausten vuoksi.) Vuosina 2011-2020 Kiina osti lähes seitsemän miljoonaa hehtaaria viljelysmaata eri puolilta maailmaa. Brittiläiset yritykset ostivat lähes kaksi miljoonaa hehtaaria, kun taas yhdysvaltalaiset ja japanilaiset yritykset ostivat alle miljoona hehtaaria.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Valheella on lyhyet jäljet:

    https://voima.fi/artikkeli/2018/ukrainan-agribisnes/

    "Vuonna 2017 julkisuuteen tuli tieto siitä, että ukrainalaiset suurtilat ja sijoitusyhtiöt olivat lisänneet maaomaisuuksiaan merkittävästi ostamalla pientiloja. Maan suurin maatalousalaan keskittynyt holding-yhtiö, Kyprokselle rekisteröity UkrLandFarming omistaa yli 600 000 hehtaaria maatalousmaata ja on alan suurin toimija Euroopassa.

    Myös ruotsalaiset ovat päässeet Ukrainan markkinoille. Ruotsalaisyhtiöt Agrokultura ja East Capital ovat hankkineet käyttöönsä yli 100 000 hehtaaria paikallista viljelysmaata. Ruotsalaisomisteinen Grain Alliance puolestaan omistaa ukrainalaisen Baryshevo Grain Companyn – ja Baryshevo Grain Company taas omistaa Ukrainassa noin 48 000 hehtaaria maata."

    https://www.maailma.net/uutiset/ukraina-euroopan-vilja-aitta-saa-uudet-isannat

    "Maata kahmitaan
    Byrokratia ja korruptio hidastivat Ukrainan maaseudun uudistumista kommunismin jälkeen, mutta viime vuosikymmenellä ulkomainen omistus ja vaikutus ovat laajentuneet roimasti.

    Yhdysvaltalaisen Oakland-instituutin tuore selvitys kertoo, että vuodesta 2002 Ukrainassa on siirtynyt ulkomaisten yhtiöiden hallintaan yli 1,6 miljoonaa hehtaaria maata. Suurimpia sijoituksia ovat tehneet Luxemburgiin ja Kyprokseen ja Venäjälle rekisteröidyt yritykset."

    https://www.hs.fi/maailma/art-2000006459504.html

    "Parlamentti hyväksyi Ukrainassa maalain, joka mahdollistaa maan myynnin – laista on väännetty lähes 20 vuotta ja kriitikot pelkäävät, että oligarkit korjaavat potin
    Maalaki on yksi vaatimus IMF:n isolle lainalle, jota Ukraina tarvitsee."

    "31.3.2020 18:42 | Päivitetty 31.3.2020 22:08
    Ukrainan parlamentti hyväksyi maanantain ja tiistain välisenä yönä pitkään kiistellyn lain, joka sallii viljelymaan myynnin ensi vuoden kesäkuusta alkaen.

    Päätös on merkittävä, sillä viljelymaan myyntikielto on ollut voimassa vuodesta 2001. Laista alettiin vääntää silloin ensimmäistä kertaa, eikä riitely ole vieläkään laantunut."

    https://kansanaani.org/lannen-imperialismi-aiheutti-ukrainan-kriisin/

    "Uusliberalismi tuli Ukrainaan vallankaappauksella
    Vuoden 2014 vallankaappauksen jälkeen valtaan noussut hallitus aloitti uudelleen neuvottelut EU:n kanssa. Se saikin IMF:ltä 27 miljardin dollarin lainasitoumuksen osoittamalla hyviä aikomuksia puolittamalla ukrainalaisten kaasutuen.

    Tällä lainalla oli useita huo­mionarvoisia piirteitä. Ensinnäkin se oli valtava, paljon suurempi (itse asiassa yli kuusi kertaa) kuin mitä IMF normaalisti myöntäisi vastaavassa tilanteessa. Toiseksi se annettiin valtiolle, joka on keskellä sisällissotaa, mikä on vastoin IMF:n tavanomaista käytäntöä. Kolmanneksi alusta asti tiedettiin, että lainaa ei voida mitenkään maksaa takaisin. Ainoa keino saada se takaisin olisi, että suurpääoma ottaisi hallintaansa Ukrainan maa-alueet ja mineraalivarat ja saisi siitä lypsylehmän."

    "Ukraina laitetaan polvilleen IMF:n ehdoilla
    Länsi valmistautuu ryöstämään sodanjälkeistä Ukrainaa uusliberaalisella shokkiterapialla. Tähän kuuluu yksityistämistä, sääntelyn purkamista ja työntekijöiden oikeuk­sien leikkaamista. Länsimaiden hallitusten ja yritysten edustajat tapasivat Sveitsissä heinäkuussa 2022 ja suunnittelivat ankaraa uusliberaalia politiikkaa sodan jälkeiseen Ukrainaan. Tähän kuuluu työlainsäädännön leikkaamista, avoimia markkinoita, tullien alentamista, teollisuudenalojen sääntelyn purkamista ja valtion omistamien yritysten myyntiä yksityisille sijoittajille."

    Nyt mennään tässä vaiheessa:

    " Kolmanneksi alusta asti tiedettiin, että lainaa ei voida mitenkään maksaa takaisin. Ainoa keino saada se takaisin olisi, että suurpääoma ottaisi hallintaansa Ukrainan maa-alueet ja mineraalivarat ja saisi siitä lypsylehmän."

    Kumma kun Venäjän imperialistisia vaatimuksia ei mainita noissa julkaisuissa. Länsi kyllä mainitaan kun suunnitellaan Ukrainan maaomaisuuden jakoa.

    Luitko edes linkkisi?

    "Laki muuttuikin paljon alkuvuodesta alkaneessa parlamenttikäsittelyssä. Alkuun maata voivat ostaa vain ukrainalaiset, ja kerralla korkeintaan 100 hehtaaria. Lisäksi ulkomaalaisten oikeudesta ostaa maata päätetään erikseen kansanäänestyksessä, jonka ajankohtaa ei ole päätetty."

    Kansanäänestystä ei ole järjestetty, joten ulkomainen maanomistus on edelleen Ukrainassa kielletty.

    Siis maatalousmaan ulkomainen omistus on Ukrinassa kielletty.

    Juuri näin.Länsi putsaa ja velkoo Ukrainan maat itselleen.Ukrainalaisilla ei ole enään mitään päätös - ja omistusoikeutta Ukrainan viljelysmaihin myyty britelle,jenkeille,ruotsalaisille jne.Sama käymässä myös Suomessa.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tiesikö tiltu, että Suomen talous kasvoi jo alkuvuonna ja ensi vuodellekin on ennustettu talouskasvua?

    Siksikö valtion velanotto onkin jo paljon supistunut...

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ja tuossa pörssikurssit, joissa ei ole havaittavissa tiltun väittämää romahdusta:

    https://www.kauppalehti.fi/porssi/indeksit/OMXHPI

    Helsingin pörssi ei ole kehittynyt kahteen- kolmeen vuoteen mihinkään, itse sen sinulle sijoittajana voin paljastaa...

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Haha. Järjetöntä paskaa.

    Yritä käyttää sivistynyttä kieltä, miksi aina kuitenkin paljastat junttiutesi ottamalla käyttöön milloin mitäkin ala- arvoisia sanoja, tällä kertaa sana on p_ska...

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Venäjä yrittää ryöstää Ukrainan luonnonvarat ja Ukrainan laki estää ulkomaisen maatalousmaan omistuksen. Tiltu ei kykene olemaan valehtelematta.

    Nyt meille esiintyy jo Ukrainan lain erikoisasiantuntijakin, Toveri nro 2 on syntynyt!

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Siis maatalousmaan ulkomainen omistus on Ukrinassa kielletty.

    Ehkä Ukrinassa mutta ei Ukrainassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Siksikö valtion velanotto onkin jo paljon supistunut...

    Valtion velanotto kasvaa, kun menot ovat tuloja suuremmat ja päinvastoin, velkaantuminen vähenee, kun tulot ovat suuremmat kuin menot.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Helsingin pörssi ei ole kehittynyt kahteen- kolmeen vuoteen mihinkään, itse sen sinulle sijoittajana voin paljastaa...

    Juu, vaisua siellä on ollut, mutta ei tiltun väittämää laskua.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Yritä käyttää sivistynyttä kieltä, miksi aina kuitenkin paljastat junttiutesi ottamalla käyttöön milloin mitäkin ala- arvoisia sanoja, tällä kertaa sana on p_ska...

    No minä nyt vain satun olemaan tällainen tavallinen juntti.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Nyt meille esiintyy jo Ukrainan lain erikoisasiantuntijakin, Toveri nro 2 on syntynyt!

    Olisithan voinut itsekin googlata asian ja olla uskomatta noita Venäjän valheita:

    "Ukrainassa maatalousmaan myynti ulkomaalaisille sijoittajille on kielletty laissa. "

    https://faktantarkistus.afp.com/doc.afp.com.32KU79Q

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ehkä Ukrinassa mutta ei Ukrainassa.

    Valehtelet, tiltu.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Meillä Suomessa asiat ovat hyvin." 😂
    Kursseistahan sen huomaa, kuinka hyvin meillä on asiat.
    Pörssikurssit laskevat, konkurssit lisääntyvät.
    Natouskovaisten on vain ihan pakko valehdella niin kauan kuin mahdollista.
    Muistuttaa hyvin paljon lars leevin uskontokuntalaisia.

    Pörssikurssit laskivat Venäjän hyökättyä rikollisesti Ukrainaan, nyt laskua ei enää ole ja tutkimuslaitokset poikeuksetta ennustavat Suomelle taloudellista kasvua ensi vuodelle.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Luitko edes linkkisi?

    "Laki muuttuikin paljon alkuvuodesta alkaneessa parlamenttikäsittelyssä. Alkuun maata voivat ostaa vain ukrainalaiset, ja kerralla korkeintaan 100 hehtaaria. Lisäksi ulkomaalaisten oikeudesta ostaa maata päätetään erikseen kansanäänestyksessä, jonka ajankohtaa ei ole päätetty."

    Kansanäänestystä ei ole järjestetty, joten ulkomainen maanomistus on edelleen Ukrainassa kielletty.

    "Myös ruotsalaiset ovat päässeet Ukrainan markkinoille. Ruotsalaisyhtiöt Agrokultura ja East Capital ovat hankkineet käyttöönsä yli 100 000 hehtaaria paikallista viljelysmaata."

    En tiedä missä maailmassa sinä elät ja mitä sieniä olet popsinut, mutta kaikkien luultavimmin olet ollut jonon hännillä kun älyä on jaettu.

    "Luitko edes linkkisi?", kysyit.

    Kuten kerroin, ulkomaalaiset ovat omistaneet, omistavat ja haluavat omistaa Ukrainan maaperästä sen osan, jolla on taloudellista merkitystä. Olipa se maanviljelykseen sopivaa, kaivannaisteollisuuden tarpeisiin vastaavaa tai johonkin muuhun hyödynnettävään tarpeeseen tulevaa, länsimaat tarvitsevat sitä saadakseen Ukrainalle antamansa rahat takaisin.

    " Kolmanneksi alusta asti tiedettiin, että lainaa ei voida mitenkään maksaa takaisin. Ainoa keino saada se takaisin olisi, että suurpääoma ottaisi hallintaansa Ukrainan maa-alueet ja mineraalivarat ja saisi siitä lypsylehmän."

    Jos olisin hienotunteinen, jättäisin kysymättä, että luitko sinä edes pientä osaa noista linkeistä, ja jos luitkin, niin pysyikö ymmärryksesi mukana?
    Kuten varmaan huomasit, en ole gentlemanni.

    Ukrainassa ei siis taistella jostakin arvopohjasta ja demokratian puolesta.
    Ukrainalla ei ole edes kompetenssia suoriutua sellaisesta.
    Ei, vaan Ukrainassa taistellaan maanomistuksesta.
    Länsi on rahoittanut Ukrainaa myöntämällä velkaa vastineeksi tulevan maareformin lopullisesta uudistuksesta, joka siirtää loputkin Ukrainan maaperästä käytännössä, kuten tuossa lainauksessakin todetaan, lännen lypsylehmäksi.
    Esimerkkinä voisin mainita surullisen kuuluisat Caruna-kaupat, Ukrainassa kyseessä on vain biljoona tai triljoona kertaa suuremmasta potista, jonka pitäisi lännen suunnitelmien mukaan kuulua lännen imperialisteille.

    Nyt ei ole lännen pelkona ainoastaan se, että Venäjä voittaa sodan.
    Se, että länsi ja Nato häviäisivät sodan Ukrainassa, olisi Natolle erittäin paha asia, se olisi paha asia myös lännen propagandalle, mutta suurimman tappion länsi kokisi kun sen Ukrainalle myöntämät lainat ajautuisivat länsimaiden veronmaksajien maksettaviksi.
    Ja ennen kaikkea, lännen kertaalleen ostama Ukrainan maaomaisuus saattaisi joutua kokonaisuudessaan Venäjän haltuun ja hyödynnettäväksi.
    Siinä sitä olisi naurussa pitelemistä.

    Venäjällä sen sijaan ei ole tarvetta Ukrainan maaomaisuudelle, mutta ei se siitä varmaan luovukaan sen kerran saatuaan ikään kuin vaivan palkaksi.
    Ei, vaan Venäjä taistelee oman turvallisuutensa puolesta, kuten jokainen itsenäinen kansakunta tekee. Niin teki mm. USA Kuuban kriisin yhteydessä.

    Zelenskyin voitonsuunnitelma on lapsellisudessaan vailla vertaa.
    Ensimmäinen vaatimus, että Ukrainasta tulee Naton jäsen. Ja heti, kuten Zelenskyi vaati puheessaan Ukrainan parlamentille.
    Toinen vaatimus Ukrainan ydinaseista, jonka Zelenskyi sitten myöhemmin (kun joku korkea-arvoinen ukrainalainen ilmoitti, että Ukraina voi kehittää toimivan ydinaseen muutamassa viikossa) yritti perua onnistuen ehkä hämäämään vain niitä kaikkein tyhmimpiä.
    Vaatimuksillaan Ukraina yrittää saada Naton ja ennen kaikkea USA:n konfliktin suoraksi osapuoleksi ja se taas tarkoittaa kolmatta maailmansotaa.
    Puola on jo ilmoittanut halukkuutensa kun Naton pääsihteeri Rutte antaa käskyn.
    En epäile, etteikö suunnitelmat Naton osallisuudesta ole olleet jo kauan tapetilla.
    Kun viimeinenkin järjen Euroopassa sammuu, niin Nato paljastaa käskyttäjänsä ja, kuten niin monesti muulloinkin, follow the money ja tiedät kuka käskee ketäkin.

    Zelenskyillä ja lännellä on paljon yhteisiä intressejä, joiden vuoksi sotaa on pakko jatkaa.
    Viimeiseen ukrainalaiseen saakka, Ukrainan Britannian suurlähettiläs väläytti jo sitäkin vaihtoehtoa, että Ukraina mobilisoi myös naiset rintamalle kun miehistä on jo huutava pula.
    Siis pian ei enää taistella viimeiseen ukrainalaiseen mieheen vaan viimeiseen ukrainalaiseen saakka.
    Ja vain ja ainoastaan lännen ja Naton imperialististen tavoitteiden vuoksi.

    2021 joulukuussa Putinin esittämä suunnitelma Euroopan turvallisuustilanteen parantamiseksi olisi kannattanut ottaa tosissaan eikä ivallisesti virnuillen, että saahan sitä kaikkea esittää.
    Nyt ollaan sodassa, josta voi kehkeytyä vielä oikein kunnon rähinä ja jossa ei enää paukutellakaan leikkiaseilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ukrainassa on edelleen ulkomainen maatalousmaan omistus lailla kielletty ihan sinun oman linkkisikin mukaan ja Venäjä yrittää ryöstää Ukrainan luonnonvarat. Venäjä oli täysin turvassa eniten ydinaseita omistavana maana ja maailman toiseksi vahvimmaksi luullun armiejansa sekä kansainvälisten sopimusten, jotka se itse rikkoi, suojaamana. Ukraina taistelee viimeiseen venäläiseen miehittäjäotilaaseen Ukrainan maaperällä itsensä, kansansa, vapautensa ja demokratiansa vuoksija siksi Ukrainaa pitää auttaa voittoon. Venäjän vaatimukset 2021colivat täysin naurettavia, kuten tiedät ja tehty vain oikeuttamaan Venäjän rikollista sotaa Ukrainassa.

    Molokilla on vakuuttavat perustelut valheilleen....'Ukrainassa on edelleen ulkomainen maatalousmaan omistus lailla kielletty'.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Vain tiltun haaveissa. Tiltu kun ei vieläkään ole sisäistänyt, että Suomi on NATO:n jäsenmaa.

    Niinpä näkyy olevan täällä itärajalla . Asuttu nyt tässä talossa 60 vuotta . Sama hiljaisuus kuin aina . huomaa tosiaan että natossa ollaan. Tovottavasti emme huomaa sitä sodalla

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tiesikö tiltu, että Suomen talous kasvoi jo alkuvuonna ja ensi vuodellekin on ennustettu talouskasvua?

    Olen tosissaan kuullut talouskasvusta joo muutamia vuosia. Miltä se mielestäsi käytännössä näyttää. Olet pihalla kuin lumiukko

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mitä Ukrainan ja Venäjän keskinäinen nahistelu meitä liikuttaa.
    Rajoillammehan oli rauhallista eikä meihin kohdistunut mitään uhkaa vielä pitkään sen jälkeen kun Venäjä aloitti sen "provosoimattoman"

    Ei meitä liikuttanue sekään kun USA ja UK hyökkäsivät täysin provosoimattomasti (ilman lainausmerkkejä) ja vääristeltyjä "tietoja" hyväksi käyttäen Irakiin, vaikka USA uhkasi kaikkia maailman valtioita "jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan" uhkavaatimuksella.
    Ei meillä synnytetty keinotekoista paniikkia jenkkien imperialistisista tavoitteista, vaikka näin jälkikäteen tosiasiat tiedostaen aihetta olisi ollut.

    No, nyt me olemme joutuneet satimeen, USA on saanut imperialistiset tavoitteensa Suomen osalta tyydytettyä eikä suurin osa meistä edes huomaa tapahtunutta vallankaappausta.

    Me olemme kuin lauma idiootteja, taputamme kun apinoita koijataan.
    Apinakaan ei huomaa kun sitä koijataan.

    Minä ymmärrän kansan näkemyksen mutta en sitä että politikot tietää ja antavat kaiken tapahtua. Kun asiat ovat niin läpinäkyviä. Nyt presidenttimme yrittää vahvistaa kansaa sekä yllyttää kaiken maailman vierailuilla sekä kannanotoilla kansaamme. Minuun tuo läpinäkyväisyys ei tehoa. Olemme hukassa koko kansa. Valehdellaan ja aivopestään suomalaisia. Nato tuli ja ei tule poistumaan. USA sai mitä halusi. Syyttävä sormi on täysin muutamissa ihmisissä, jotka tämän rakensi näin. Tämä nikotiini/nuuska osasto on turmellut Suomen ja nyt ne jo kääntää kylkensä yrittäjiä vastaan. Kokoomus/nikotiini puolue on häpeä maallemme

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Hörhöilet sellaisia älyttömyksiä ettei sinua oikein jaksa ottaa vakavasti!

    Kannattaisi ottaa ettet ylläty kun on myöhäistä

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Vain tiltun mielikuvitustodellisuudessa Suomi on antautunut USA:lle ja rauha palaa vasta kun Venäjä vetäytyy pois Ukrainasta omien kansainvälisesti tunnustettujen rajojensa taakse. Kaikki muu johtaa sodan jatkumiseen ja laajentumiseen. Ukrainan luonnonvarat yrittää ryöstää Venäjä, ei USA. Eikä Suomeen tule sotaa ellei terroristi- ja rikollisvaltio Venäjä tänne hyökkää, mutta se johtaisi Venäjän tuhoon.

    Sinä taas et ymmärrä sisältöä. Mutta milloin kapiainen sitä olisikaan. Juoksee ja komentelee teinipoikia kun ei muuhun kykene

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    "Ukrainan luonnonvarat yrittää ryöstää Venäjä, ei USA."

    Iltalehden toimittja Lauri Nurmi kirjoittaa:

    ”Ukrainan luonnonvarojen hyödyntämiseen kutsuttaisiin mukaan Yhdysvallat ja EU-maat, jotka suojaisivat Ukrainan infrastruktuuria ja teollisuutta.”

    Zelenskyin voitonsuunnitelman ns. salaiset kohdat, jotka on esitelty muutamille keskeisille valtioille, ei Suomelle, pitävät sisällään Ukrainan luonnonvarojen hallinnan luovuttamisen muutamille länsivalloille, etupäässä USA:lle.
    Zelenskyi sanoi itsekin puheessaan, että kun Ukrainan arvokkaat luonnonvarat ovat länsivaltioiden käytössä, ne eivät hyödytä Venäjää.

    Zelenskyi on jo luovuttanut suuren osan Ukrainan viljelyalueesta Black Rockille ja Vanquardille, jotka eivät ole venäläisiä yhtiöitä.
    Samoin Ukrainan jälleenrakennusprojektin rahoituksen järjestely on luovutettu Zelenskyin toimesta Black Rockille.
    Nyt osana voitonsuunnitelmaansa Zelenskyi on luovuttamassa Ukrainan maperän sisältämät luonnonvarat lännelle.

    Herää kysymys, että miksi Zelenskyi on joutunut luovuttamaan hallitsemansa, tai ainakin virallisesti viime toukokuuhun saakka, maan luonnonvarat länsimaille, lähinnä USA:lle?
    Onko se vastine aseavusta ja rahallisesta tuesta?
    Eikö länsi tuekaan Ukrainaa pyyteettömästi, koska se taistelee demokratian ja läntisen arvomaailman puolesta Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä vastaan?
    Menivätkö USA:n suunnitelmat Ukrainan osalta ns. perseelleen kun Venäjä teki sen täysin provosoimattoman?

    Yrittääkö USA ja länsi ryöstää Ukrainan luonnonvarat käyttäen hyväkseen Zelenskyitä, joka tietää, että kun sota loppuu tai aseet muuten vaikenevat, hänen itsehallintokautensa päättyy ja hänen toimensa joutuvat tarkempaan syyniin?
    Onko USA:lla ja lännellä vain tarkoitus pitkittää sotaa ukrainalaisten kustannuksella saadakseen Venäjän luovuttamaan?
    Liittyikö Boris Johnsonin kielto hyväksyä kevään 2022 rauhansuunnitelma lännen imperialististen tavoitteiden turvaamiseen Ukrainassa?

    Mikäli Ukraina on vielä jollakin tasolla olemassa kun tämä episodi päättyy, Zelenskyillä ja kaltaisillaan tulee olemaan piilopaikoista uupelo.

    Olet väärässä. USA yrittää itse valloittaa nuo alueet. olihan se siellä jo ennen 2014.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Pörssikurssit laskivat Venäjän hyökättyä rikollisesti Ukrainaan, nyt laskua ei enää ole ja tutkimuslaitokset poikeuksetta ennustavat Suomelle taloudellista kasvua ensi vuodelle.

    Se on laskenut niin rajusti että se ei voi kuin nousta. Ennustajat vaan ennustaa mutta totuus on jossakin muualla. Itsekin uskon nousuun mutta se on niin pieni että se ei tunnu missään. Ei riitä että me täällä myymme tavaraa keskenään. Dollarit pitää tulla ulkoa eikä sisältäpäin, ja siihen emme enää kykene. Sinäkin vietät liikaa aikaasi koneella että voisit edes tuottaa mitään. Teet miinusmerkkistä tulosta jokainen minuutti kun täällä höriset. Mene töihin. Vai oletko sinäkin yksi työtön edusnsaaja . Näitä kun maassamme piisaa. Kaikki menee mitä tulee. Siinä sun talouskasvusi

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Molokilla on vakuuttavat perustelut valheilleen....'Ukrainassa on edelleen ulkomainen maatalousmaan omistus lailla kielletty'.

    Aivan. Lain mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Niinpä näkyy olevan täällä itärajalla . Asuttu nyt tässä talossa 60 vuotta . Sama hiljaisuus kuin aina . huomaa tosiaan että natossa ollaan. Tovottavasti emme huomaa sitä sodalla

    Tähän mennessä Venäjä on hyökännyt vain sellaisiin maihin, jotka eivät kuulu NATO:on. Ja jos se hyökkää NATO:on, se häviää sellaisen sodan.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Olen tosissaan kuullut talouskasvusta joo muutamia vuosia. Miltä se mielestäsi käytännössä näyttää. Olet pihalla kuin lumiukko

    Käytännössä se näyttää siltä, että Suomen talous kasvoi jo alkuvuonna vastoin ennusteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Sinä taas et ymmärrä sisältöä. Mutta milloin kapiainen sitä olisikaan. Juoksee ja komentelee teinipoikia kun ei muuhun kykene

    Minä ymmrrän asiat selvästi paremmin kuin sinä, joka elät omassa mielikuvitustodellisuudessasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Olet väärässä. USA yrittää itse valloittaa nuo alueet. olihan se siellä jo ennen 2014.

    US ei yritä valloittaa niitä, vaan Venäjä. USA toki teki yhteistyötä Ukrainankin kanssa jo ennen vuotta 2014.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Se on laskenut niin rajusti että se ei voi kuin nousta. Ennustajat vaan ennustaa mutta totuus on jossakin muualla. Itsekin uskon nousuun mutta se on niin pieni että se ei tunnu missään. Ei riitä että me täällä myymme tavaraa keskenään. Dollarit pitää tulla ulkoa eikä sisältäpäin, ja siihen emme enää kykene. Sinäkin vietät liikaa aikaasi koneella että voisit edes tuottaa mitään. Teet miinusmerkkistä tulosta jokainen minuutti kun täällä höriset. Mene töihin. Vai oletko sinäkin yksi työtön edusnsaaja . Näitä kun maassamme piisaa. Kaikki menee mitä tulee. Siinä sun talouskasvusi

    Minulla on edelleen täyspäiväinen palkkatyöni ja maksan veroni normaalisti ja pärjään palkallani hyvin. Suomen talouden ennustetaan kasvavan ensi vuonna reilun prosentin.

    Äänestä

INFRAN pomimittaminen paskaks?

Minust tuntuu et bajamajoi on aiva liian vähä.

Äänestä
  • Julkinen sekstori ei ehtisi muuta tekemään kun tyhjentelemään bajamajoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Julkinen sekstori ei ehtisi muuta tekemään kun tyhjentelemään bajamajoi.

    Entä sitten? Sota on ikävä asia ja juuri sellaisesta haaveilee Suomessa asuva etninen venäläinen homppeli-Tiltu aamusta iltaan! Hän vihaa Suomea ja fanittaa kiihkeästi Putinin ja tämän sotakiimaa! Hän trollaa aamusta iltaan 7/24 maatamme ja toivoo Venäjän hyökkäystä!

    Tässä miekkosen omia mietteitä:

    ”Ennen vuoden loppua Suomesta ei ole jälellä kuin muisto vain. Jos ei sotimalla niin taloudellisesti Eu:n köyhin maa ja turha kuvitella että Eu:sta heruisi apuja.”

    ”Kyllä ne natohörhöilyt vähenee, siinä vaiheessa kun Venäjä hyökää tänne Suomeen.”

    ”Itse ainakin kannatan Suomen valtion de Natsifiointia.
Venäjä/Kiina/Afrikka/Lähi-Itä sitä haluaa ja tukee.
Korkea aika hävittää Suomen valtio kokonaan.”

    ”Veikkaisin, että paljon pahempaa tulossa, vaan mihin suuntaan? Ilmeisesti Puolaan/Balttiaan/Suomeen.”

    ”Venäjä pitää Suomen kurissa vaikka ydinaseiden avulla, sehän on hyvä juttu.”

    ”Putin rauhaa rakastava ihminen, ei halua sotaliittoja rajoilleen ja tuleekin estämään sen vaikka aseihin turvautuen jopa ydinaseisiin, siihen hän on oikeutettu.”

    ”Näin pitäisi tehdä, sillä Yhdysvaltalaiset laittoivat Kuuban kauppasaartoon. Jos yksikin laiva tai rekka yrittää tulla Suomeen, niin Venäjä lähettää Suomeen Ydinase terveiset, joten ei tule kauppalaivat Suomeen, eikä lähde Suomesta kauppalaivoja minnekään, eikä rekat ylitä Valtion rajoja.”

    Äänestä

tulee vaan mieleen sähköauto,,,,?...

Äänestä

Tämä on vähän niin kuin Nord stream. EUn sisäiseen tekemiseen ei tahdo löytyä lääkkeitä niin haetaan taas syyllistä muualta. Tutkikaa taas omat nurkkanne ettei käy niin kuin yleensä käynyt omat hajottaa

Äänestä

Tuosta ennustetusta Suomen talouskasvusta sen verran, että ennustukset tuppaavat olemaan ennustuksia, todellisuus on vallan toista.

Kun Amerikan Yhdysvalloissa aikaan saatu finanssikriisi levisi maailman tietoisuuteen, Suomen hallituksen kellokkaat Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen kertoivat julkisuuteen vapauttavan uutisen syksyllä 2008. Finanssikriisi ei koske Suomea, tarinoivat Euroopan parhaaksi rahaministeriksi valittu Jyrkiboy ja Kuusamon keväthangilla auringonpistoksen saanut Änkkä-Matti.

Tulipa alkuvuosi 2009, muutama kuukausi noiden kahden tolleron ennustuksista, ja jopa oli ääni kellossa muuttunut.
Euroopan paras rahaministeri, jakovara-Jyrki kertoi nyt, että finanssikriisi iskeekin Suomeen kovemmin kuin muuhun maailmaan kun puskurit olivat tuhlatut Jyrkiboyn sääliessä Sari Sairaanhoitajaa rahaministerin tointa hoitaessaan.

Sitten kun finanssikriisi muualla maailmassa alkoi jo hellittää, huijatut nuolivat haavojaan ja amerikkalaiset huijauksen keksineet laskivat rahojaan, Jyrkiboy loihe lausumaan, jotta Suomessa homma ei ole vielä ohi, vaan Suomea kohtaa tupla-V eli W, toisin sanoen kaksi peräkkäistä laskukautta finanssikriisin johdosta, jonka ei pitänyt alunperin koskea Suomea ollenkaan.

Kreikkaa ehdittiin kuitenkin tukemaan ja infraa myytiin. Tyhmyydellä ei ollut mitään rajaa, mutta pahempaa oli luvassa.

Kului aikaa toistakymmentä vuotta, jostakin putkahti ihan arvaamatta 😂 pandemia, jota varten EU kehitti hetkessä elvytysrahaston, n. 800 miljardia euroa.
Suomikin osallistui rikkaana maana, kuten silloin mainostettiin, yhteisiin talkoisiin, vaikka finanssikriisistä ei oltu vielä toivuttu. Talous ei ollut kasvanut yli kymmeneen vuoteen, mutta Suomi päätti kuitenkin rahoittaa velkavaroilla köyhiä Etelä-Euroopan maita.

Kuulemma kun annetaan mahdollisimman paljon rahaa lahjaksi esim. Italialle, niin makaroonit rientävät sankoin joukoin ostamaan Suomesta sitä ja varsinkin tätä saamillaan varoilla. Italian osuushan Suomen ulkomaankaupasta oli peräti 3 %.
No, ei italiaanot lisänneet ostoksiaan Suomesta, mutta päättivät maksaa omille lapsilleen lapsilisää 250 euroa/kk aina 20 ikävuoteen saakka ja myönsivät asukkailleen asuntojensa remontteihin 100 %:sen tuen.

Suomen päättäjät, talousnero Matti Vanhanen etunenässä, vakuuttivat, ettei Suomi kärsi noista elvytyspakettilainoista kun korot ovat nollassa ja takaisinmaksuaika kymmeniä vuosia.

Saatiin sitten Venäjä suorittamaan sotilaallinen interventio Ukrainaan, katkaistiin kaikki suhteet entiseen hyvään kauppakumppaniin Venäjään, ruvettiin maksamaan Naton jäsenmaksuja, ostamaan aseita ja ammuksia USA:sta ja Israelista, ryhdyttiin osallistumaan Venäjän ja Ukrainan väliseen konfliktiin sekä rahallisesti että aseellisesti, valtion taloutta ruvettiin pyörittämään ennätyksellisellä velan otolla, jolle ei ole loppua näkyvissä. Sen ovat tunnustaneet jopa hallituksenkin edustajat.
Korotkin nousivat ja sitä myöten Suomen valtion velkataakka.

Kaiken kukkuraksi osallistutaan tänä vuonna yli sataan sotaharjoitukseen, hommataam maahan ulkomaisia sotilaita, joiden turvallisuudesta ja ylläpidosta olemme sitoutuneet huolehtimaan ja Ukrainaa tuetaan Stubbin tekemän sopimuksen mukaisesti ainakin seuraavat 10 vuotta ilman ylärajaa.
Ukrainan tuki on tälläkin hetkellä sovitettu hallituksen budjettiin koko vaalikaudeksi ns. rakenteellisena osiona eli siihen ei puututa, vaikka menisivät Muumilaakson mummolta tekarit ulosottoon.

Kaikesta edella todetusta johtuen Suomessa liike- ja yritystoiminta lievästi sanoen sakkaa, konkurssit hipovat uusia ennätyksiä jopa niitä rikkoen, työttömyys sen sijaan on positiivisella uralla eli lisääntyy lisääntymistään, sopeutetaan eli leikataan suomalaisten tulo- ja elintasosta ja jatketaan sotakiihkoilua.

Siinä lyhyt katsaus Suomen taloudelliseen tilaan finanssikriisin alusta tähän päivään.
Koko ajan on menty vain huonompaan suuntaan ja nyt EU:ssa suunnitellaan uutta yhteisvelkaa johonkin tarkoitukseen (luultavimmin Venäjän voittamiseen sotatantereella) ja johon Suomi tietenkin osallistuu, kuten ydinaseharjoituksiinkin.

Kaikesta tuosta huolimatta jotkut kertovat ja toiset uskovat, että Suomen talous lähtee kasvuun ensi vuonna.
Sovitaanko, että puhutaan kasvusta vasta sitten kun on ensin selätetty tuo finanssikriisi ja palattu niihin vanhoihin hyviin jakovaran päiviin kun Sari Sairaanhoitajaakin vielä arvostettiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Stubb: Tällaisia heikkouksia Suomella on infrastruktuurissa

1. INFRA!

90%:sti.

Eipä sitten oikein muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu