Miljardi on tuhat miljoonaa eli summa on kauhistuttava.
Velkaa otetaan koko ajan vielä lisää.
Velaksi otetun rahan lahjoittaminen Afrikkaan, Ukrainaan ja minne sattuu esim. mamutuksen on PETOS suomalaisia kohtaan.
Kansanedustajien olisi ajettava kansalaistensa asioita.
Velkaa otetaan koko ajan vielä lisää.
Velaksi otetun rahan lahjoittaminen Afrikkaan, Ukrainaan ja minne sattuu esim. mamutuksen on PETOS suomalaisia kohtaan.
Kansanedustajien olisi ajettava kansalaistensa asioita.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Täältä näkyy miten demarit tuhosivat koko maan talouden.
https://www.velkakello.fi/
Demarit? Valtionvelka on otettu enimmäkseen kokoomusvetoisten hallitusten toimesta.
Että sori vaan sun luuloilles.
OrpoPurra koko maan talouden tuhoavat. Itse asiassa jo nyt talous on EU:n peränpitäjänä, vaikka kaikkialla on samat suhdanteet. Suomen työttömyys on noussut EU:n kolmanneksi korkeimmaksi ja kasvaa toisiksi nopeiten. Työllisyys taas on vuodessa laskenut lähes 50 000:lla, joten kun OrpoPurran vuoden 2024 tavoite oli nostaa työllisyyttä 60 000:lla, ollaan noin 110 000 työllistä takamatkalla jo. Konkurssit pilvissä.
VM ennustaa OrpoPurran kauden lopulla valtiovelan olevan 212 miljardia euroa. Marinin kauden viimeisen lisäbudjetin jälkeen velkaa oli 151,8 miljardia euroa, eli OrpoPurra kasvattaa Suomen valtionvelkaa 60,2 miljardilla eurolla. Kaikkien aikojen ennätys. Päälle valtion tuottavan omaisuuden myynti eli valtion lypsylehmien teurastus.
Ultrakalliiksi tulee tämä hallitus ja sen kausi.
Ei riitä velanotoksi 60,2 mrd euroa koska työllisyys laskenut 57 000 hengellä ja OrpoPurran työllisyystavoite jo luisunut 157 000 työllisen päähän. Tekee miljardeja lisämenoja.
Suomessa on ollut oikeistohallitus Sipilän ja nykyisen hallituksen aikana.
Sipilä onnistui hidastamaan velkaantumista ja samaan pyrkii nykyinenkin hallitus. Sipilän hallituskaudella suomalaiset veronmaksajat kiristivät vöitään, jolloin mariinin hallituksen olisi ollut helpompi jatkaa kohti talouden tasapainoa. Toisin kävi. Mariinin hallitus tuhosi neljässä vuodessa suomalaisen veronmaksajan ponnistelut.
Suomessa jokainen muu hallitus on ollut vasemmistolainen tai konsensus hallitus.
Tosiaan iso summa, jos kyseessä ovat eurot eikä esim kopeekat.
Demaria ei pidä koskaan päästää rahakirstun vartijaksi. Noita summia maksellaan muuten todella pitkään.
Kokoomustapas.
Entä sitten? Ei valtiolta kukaan pysty velkoja perimään.
Pankkiiri voidaan laittaa vankilaan huvin vuoksi.
Ja kerronpa vielä totuuden kun nyt kauhistelet nykyistä velkaa niin 20 vuoden kuluttua se on kymmenkertainen eikä kukaan pidä meteliä. Samoin kävi 90-luvun velkakauhistelulle, velka on nyt kymmenkertainen kuin silloin. Valtiot ottavat aina velkaa lisää, ei sille tule loppua, koska valtiot ovat ne jotka ylipäätään pitävät rahajärjestelmää olemassa.
Valtion on sen rajojen sisällä olevat veronmaksajat. Sinut laitetaan vaikka pakkotyöhön, jos siitä tehdään laki. Olet velkaorjuudessa.
Merkillinen juttu tu on. Otetaan velkaa ja lahjoitetaan! Vapaiden pikavippien aikaan saattoi esimerkki mummo ottaa lapsen lapselle lahjoittaakseen pikavipin ja kusessa oli. Hallitus kansanedustajat tekivät pikavippilain jolla maksukierteeseen joutumista hillitään jopa uusin positiivinen luottorekisteri jottei varaton saa lisää luotto velkaa. Miettikää sitä!
siis päättäjät toimivat itse juuri sillä tapaa josta suomalaisia pyritään lakiasetuksin pysymään erossa. Narrimaista.
Parempi laki olisi kieltänyt pikavipit.
Ei suomalaiset vaan ne jotka maan talouden on tuhonneet.
Hallitus voisi pyytää Elon Muskia maksamaan Suomen velat.
Ja ironistahan tässä tosiaan on se että suuri osa tuosta velasta on siksi että ne rahat tungettiin muihin maihin. Miettikää miten hyvässä jamassa tämä maa olisi palveluineen jne jos nuo rahat olisi käytetty OMAN MAAN HYVÄKSI?
Hiertää hampaita se ettei noita sikoja saada edesvastuuseen mitenkään.
Hahahaaaaaaa...Olin viisas kun muutin norjaan 8 vuotta sitten....siinähän kateelliset suomalaiset kärsitte.
Ainoa kateellinen taidat olla sinä itse? Miksi muuten syyllistät uhreja, köyhät suomalaiset jotka eivät voi vaikuttaa "kansanedustajiensa" päätöksiin ansaitsevat kärsimyksen koska?
Kuule, minäkin lähdin norjaan töihin kun olin köyhä ja perseaukinen...mikäs estää niitä muita tekemästä samoin? Eikös se Suomi ole enää "Vapaa Maa"?
Meinaat että kaikki työttömät(joita on aika helkkarin iso määrä nykyään ja lisää tulee) kaikki fyysisesti sairaat kuten minä(diagnosoituja vakavia), vanhukset, nuoret, kesätyöpaikkaa hakevat, harjoituspaikkaa hakevat, asunnottomat, uudet asunnottomat(meidän päättäjien keppostelujen tulosta) mielenterveyskuntoutujat, eläkeikää saavuttavat joita ei päästetä eläkkeelle ja täysin köyhät joilla ei olisi edes lentolippuun varaa menisivät Norjaan töihin. Että koko tämä massiivinen lauma otettaisiin vastaan avosylin? Ehei, ajat ovat vähän muuttuneet Eskoseni.
Suomi ei ole ollut "vapaa maa" enää pitkään aikaan. Huomaa ettet ole seurannut Suomen tilannetta mutta silti oli pakko päästä vastaamaan ja ivaamaan suomalaisille köyhille.
Ottaako päähän Suomijuntti?
Kun uherrat ja puherrat mutta silti valtio ihan kirjaimellisesti VARASTAA neljänneksen kaikista tuotoistasi eikä suostu antamaan sinulle siitä käytännössä MITÄÄN vastinetta!?
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010917068.html
Ja nyt tuo sulo kultakutri Purra lupaa piinata sinua ensi vuonna vielä LISÄÄ!!!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010913662.html
Ja samalla rankaisee myös omaa persepääSIKOJEN puoluetta ;=))
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010915470.html
Ikävä juttu SuomiSIKA että satuit syntymään juuri SUOMEEN! Siis käytännössä työORJIEN paratiisiin ;=P
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-72.png
MUAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-26.png
Sotapsykoosi ja natokiima köyhyyttää suomen kansan ,mutta eihän lampaat aitauksessaan sitä älyä.kun odottavat teuraalle menoa🤫
Tuo lampaaksi nimittely on jo niin kulunutta. Kyllä kaikki tajuaa mutta mitäs teet kun kenelläkään ei ole voimaa puuttua asioihin. Äänestä äänestä..Pitää olla aika luupää jos ei ole vieläkään tajunnut ettei yksikään puolue ole tavan kansan puolella.