Omat vanhempani

Anonyymi-ap

Alkuun mainittakoon, että en ole katkera. Vanhempani ovat epätäydellisiä ja niin olen itsekin. Olen silti kiitollinen heistä. Minulla on paljon lämpimiä ja hyviä muistoja lapsuudestani. Mutta aika paljon myös huonoja.

Eihän sitä lapsena tajua, että omissa vanhemmissa olisi jotain vikaa, eikä sitä halua myöntää koska omat vanhemmat ovat maailman tärkeimpiä (olivat he millaisia tahansa). Kaikkea pitää normaalina, koska ei tiedä mistään muusta. Lapsuus oli mitä oli, oli hyvää ja huonoa. Aloin vasta joskus kahdenkympin paremmalla puolella miettimään omaa lapsuuttani ja yhdistelemään asioita omiin kokemuksiini ja myöhempiin ongelmiini.

Molemmilla vanhemmillani oli sodankäyneet vanhemmat. Sota jätti heihin jälkensä ja näen monen käytösmallin/toimintatavan vain hypänneen sukupolvesta toiseen.

Aloitetaan isästäni. Teki kovasti töitä. Ei mitään alkoholiongelmaa, mutta kasvatustyyli oli jatkuvaa nälvimistä. Suoraan sanottuna vittuilua ja kiusaamista. Naureskelua ja pilkkaamista. Olit arvoton, etkä voinut tehdä mitään oikein tai olla missään hyvä. Jos vaikka innostuin jostain asiasta, niin etukäteen naureskeltiin miten huono olisin siinä tai vastaavaa. Lisäksi tällä oli outo addiktio kaikenlaisen tavaran keräämiseen. Kutsu siinä sitten lapsena kavereita kylään kun talo on täynnä romua. Lisäksi tällä oli pinna jatkuvasti helvetin tiukalla ja sai ihme raivokohtauksia. Välillä ihan mitättömistä asioista. Mistään selkäsaunoista tai satunnaisista lyömisistä en ole katkera, mutta henkinen puoli tuhosi jotain todella tärkeää. Enemmän traumatisoivaa oli nähdä tämän raivoavan jossain kylillä tai tekevän jotain todella typerää hetken mielijohteesta, kun ei osannut hallita raivoaan.

Usko omaan itseensä on aika olematon tämmöisen kasvatuksen jälkeen. Yritä siinä sitten rakentaa sosiaalisia suhteita ja normaalia elämää. Ei minkäänlaista uskoa uskaltaa opiskella ammattikoulua pidemmälle jne. Kaiken negatiivisen on oppinut vain hautaamaan sisälleen. Puree hammasta ja menee eteenpäin, kunnes pääkoppa leviää totaalisesti (tämä varmaan edessä tulevaisuudessa). Joku varmaan ollut samassa tilanteessa. En tiedä. Olisi mukava kuulla, jos löytyy kohtalotovereita.

Äidilläni oli ja on yksi suosikki (se en ole minä) ja hän ei voi tehdä mitään koskaan väärin. Kaikki oli muiden vika. Ihan sama mitä hän teki, jollain mentaaliakrobatialla äitini käänsi sen muiden syyksi. Vaikka tämä tapaus tuhosi jonkun elämän ja tunnusti sen äidilleni, niin se oli jonkun muun vika. Koen että äitini jotenkin mielisteli tätä tapausta huonon omatunnon takia. Jotenkin eli tämän kautta. Tästä syystä tästä tapauksesta kasvoi aika narsistinen / sosiopaatti. Muiden lasten asiat eivät häntä kovinkaan paljon kiinnosta. Olemme olemassa. Esim. nuorempi veljeni oli ja on huomattavasti lahjakkaampi monella saralla, mutta ei se äitiäni ole koskaan kiinnostanut.

Jälkikäteen kun asioita miettii, niin aika vinksahtanut perhe. Asiaan eivät tietenkään auttaneet 90-luvun lama ym. ajan ilmiöt.

21

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmeellisen usein ihmiset katsovat menneitä ja hakevat sieltä syitä ja seurauksia. Kuitenkin sinulla on joka päivä UUSI päivä ja uuden elämän alku siitä eteenpäin. Niissä päätät vain sinä. Ole tässä ja nyt. Huomenna uuden elämäsi ensimmäinen päivä. Elä se. Älä anna vanhojen vaikutta sillä siihen ei oikeasti ole mitään syytä.

      • Anonyymi

        Mikään puu ei kasva ilmassa. Useimmat ihmiset käyvät jossakin vaiheessa läpi omaa historiaansa. Se kuuluu normaalina osana itseensä tutustumisessa ja omaksi itseksi kasvamisessa. Useimpien kannattaisi tutustua omaan historiaansa ja itseensä ennen oman perheen perustamista. Sinunkin.

      • Anonyymi

        Juurikin noin. Sen verran pitää kuitenkin ajatella menneitä aikoja ja ymmärtää se, että ne kasvatustavat oli jotain muuta, sodan käyneet sai traumoja ja ne (kotijoukot), joiden omat jäi sinne jonnekkin tai pääsi kotimultiin, jätti heihinkin jälkensä. Äiti jäi yksin viiden lapsen kanssa, tätä voi jokainen miettiä, mitä se oli. Aika kulki eteenpäin, ja "haavat" kulki mukana ja se on totta, että vain jokainen itse pystyy omaa elämäänsä, käyttäytymistään, parantamaan eikä jatka niiden vanhojen "haavojen" levittämistä vaan ns uutta kehiin.
        Itse tajusin vasta tänä kesänä, kuinka mummu (kuoli 80-luvulla) ei koskaan toipunut poikansa kuolemasta sodassa, kun sain käsiini aidon alkuperäisen kirjeen, jossa ilmoitettiin kuolemasta. Mikä irvokasta, ei kuollut luotiin vaan hukkui sillä hetken lepotauolla, jolloin pääsi järveen peseytymään. Hukkui, hän joka syntyi ja eli sen lyhyen elämänsä järvien ympäröimässä kodissaan. Tajusin, ymmärsin ja muistin mummun käytöksessä tietyt piirteet, jotka kertoi siitä valtavasta surusta hänen elämänsä loppuun asti.

      • Anonyymi

        "Kuitenkin sinulla on joka päivä UUSI päivä ja uuden elämän alku siitä eteenpäin."

        Joka päivä uusi päivä yhteiskunnassa joka on täynnä hänen isänsä tautisia kopioita. Siinäpä se uusi uljas elämä eteenpäin alkaa.

        Lopulta omaksuu saman mallin ja on it goes...

        Me elämme Suomessa joka sairastaa samaa tautia. Se on levinnyt kaikkialle.

        Työllisyyspalveluiden täti siinä nöyryyttää itä- suomalaista parikymppistä jaria ja tällaista pidetään Suomessa aivan normaalina. Työttömät ovat epähygieenisiä ja heillä on jotain "vaikeita asioita" joita täti tahtoo ronkkia.

        Ja esitelmöidä yleisölle.

        https://m.youtube.com/watch?v=yk-qIwuB59c&pp=ygULS3lreXZpaXNhcmk=

        Kelatkaa oikeasti.

        Ruttotauti on sementoituntunkoko yhteiskuntaan kaikkialle. Se on politiikassa jota tehdään, viranomaistoiminnasa, kouluissa, työpaikoilla aivan kaikkialla.

        Siitä vaan sitten aloittaja aloittamaan uutta elämää eikä taakse katsella ettei muututa suolapatsaiksi.

    • Anonyymi

      Olit arvoton, etkä voinut tehdä mitään oikein tai olla missään hyvä. Jos vaikka innostuin jostain asiasta, niin etukäteen naureskeltiin miten huono olisin siinä tai vastaavaa.

      Tämä oli itsellänikin, muuttui kun näytin monet asiat että voin olla parempi.

      • Anonyymi

        Toisaalta se napanuora täytyy katkaista. Jotkut vanhemmat tekee sen rakkaudesta vähän kovemmin...Ei tietenkään ole tarkoitus synnyttää traumoja, mutta elämä on loppuenlopuksi yksi iso trauma mihin lapset täytyy kotona kouluttaa ettei sitten ensimmäinen vastoinkäyminen lannista. Kyllä nuori varmasti ymmärtää aikuisena miksi vanhempi toimi niin kuin toimi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä nuori varmasti ymmärtää aikuisena miksi vanhempi toimi niin kuin toimi."

        Monille käy päinvastoin. Mitä enemmän ikää ja elämänkokemusta kertyy sitä vähemmän ymmärtää vanhempiensa toimintatapoja ja asenteita.

    • Anonyymi

      Tämä selittääkin miksi ihastuit minuun.

      • Anonyymi

        Sinä tarvitset apua ihan selkeästi siinä missä miespuolinen aloittajakin. Hyvänen aika mitä potaskaa suollat,..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä tarvitset apua ihan selkeästi siinä missä miespuolinen aloittajakin. Hyvänen aika mitä potaskaa suollat,..

        Apua, mistähän syystä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apua, mistähän syystä?

        No jos olet esimerkiksi miesoletttu, joka kuvittelee kirjoittajan olevan itseensä ihastunut nainen, niin jo vain

    • Anonyymi

      Verbaalisen ja sosiaalisen väkivallan vaikutuksia vähätellään. Halutaan ajatella että vain asiat joista jää fysiologisia jälkiä tai ovat jollain tavoin mitattavissa on totta. Mikään mikä jää sen ulkopuolelle ei ole totta.

      Siksi sinäkin sait heti kärkeen vittuile Via kommentteja joissa kokemuksiasi ja niiden vaikutuksia vähätellään. Samanlaisia ihmisiä kuin isäsi oli on Suomi täys

      • Anonyymi

        Oman kokemukseni mukaan henkinen puoli on paljon pahempaa kuin fyysinen puoli. Olen kokenut molemmat. Voin vain puhua omasta puolestani. Mutta itse olisin ottanut mielummin vain fyysistä kuritutusta vastaan (jos olisi saanut valita). Kuulostahan tämä aika sairaalta, mutta minä en koe että tuo fyysinen kuritus minuun mitenkään vaikutti. En koskaan saanut selkääni kuin aiheesta. Samassa asemassa olisin varmaan reagoinut ihan samalla tavalla.

        Henkistä piinaa ei itsekään tajua miten tuhoavaa se loppupeleissä on. Vaikka asiat pystyy kuittamaan nopeasti ja näennäisesti unohtamaan, niin jonnekin mielen syövereihin ne silti jäävät asumaan. Mustelmat parantuvat nopeasti, henkisiä juttuja ei sitten niin helposti korjatakaan. Melkeenpä näiden kanssa joutuu oppimaan elämään ja hyväksymään ne osaksi itseään. Halusi tai ei.

        Fyysinen väkivalta on aina samaan aikaan myös henkistä. Fyysisen väkivallan seurauksista vain jää fysiologinen todiste paljonko se on sattunut. Ei- fyysisestä väkivallasta ei jää.

        Ongelma on myös se että ne sosiaalisen kanssakäymisen tavat jotka on kotona opittu siirtyvät muuhun yhteiskuntaan. Kaikki lähtee kotoa. Mutta se millaiseen vuorovaikutukseen ihmiset oppivat kotona siirtyy kouluun ja työelämään ja saastuttaa lopulta kaikkea yhteiskunnallista elämää kaikkialla missä on vallankäyttöasetelmia. Aloittajan kuvailema vittuileva, nöyryyttävä ja nolaava kasvatustyyli näkyy jopa siinä millaista politiikkaa tehdään ja miten vallankäyttäjät suhtautuvat kansalaisiin joita he ovat eduskunnassa "palvelemassa".

        Räikeimpiä esimerkkejä ovat politiikka ja lainsäädäntö jota sovelletaan esim. työttömiin. Työttömiä velvoittava työllisyyspalvelupolitiikkahan on käytännössä aivan peittelemätöntä vittuilua. Työllisyyspolitiikka perustuu kokonaan haluun nöyryyttää ja nolata työttömiä ihmisiä. Sillä ei ole mitään tekemistä työllistämisen kanssa. Kuka paska- aivo keksi että työtön tarvitsee "valmentajan" elämäänsä? Ja pitäisi suhtautua vakavasti tällaiseen työllisyystoimenpidepolitiikaan? Pitäisikö työttömän nauraa mukana?

        Suomalainen rahvas kasvattaa lapsensa vittuilemalla. Ja se ei ole vain suomalaisen lapsuuden tai kodin kasvatustyylin ongelma. Suomalainen vallankäyttäjä jatkaa samaa "kasvatustyyliään" kaikkialla. Itsetunto- ongelmainen nolaamis- nöyryytys- simputus ja vittuilukulttuuri näkyy koko yhteiskunnassa ja koko yhteiskunta joutuu elämään sen armoilla myös aikuiselämässän kouluissa, työpaikoilla. Poliittiset vallankäyttäjät pitävät ihmisiä pilkkanaan ja kaikki kokevat tämän olevan normaalia koska siihen on totuttu jo lapsena kotona.

        Joo ja vaikka vanhemmat olisi kuinka hyvästä perheestä missä hyväksytään kaikki ja iloitaan juhlitaan nauretaan ja kannustetaan kaikkeen "sinusta voi tulla mitä vaan" Sitten kun perhekuplasta on päästy raakaan todellisuuteen (päiväkoti, koulu, työpaikka) niin se tulee päin naamaa kuin märkä rätti, siis se oikea maailma. Siinä ei auta itkut markkinoilla😊 täytyy vaan selvitä.

        Väärä asenne että täytyy vaan selvitä.

        Ihmiset voivat MUUTTUA. Toimintatavat ja asenteet voivat MUUTTUA.

    • Anonyymi

      Uusimpia muoti sanoja: uhriudu. Kaikesta huolimatta. Vaikka kaivamalla kymmeniä aika kausia vanhoja asiota, niin uhriudu. Syyttele puhu pahaa toisista ole ilkeä. Kun toinen suuttuu. Uhriudu

      • Anonyymi

        Ympyrä vaan pyörii ja pyörii
        Suomi 24 päivän avaus 😂 viisaus loistaa poissa olollaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ympyrä vaan pyörii ja pyörii
        Suomi 24 päivän avaus 😂 viisaus loistaa poissa olollaan

        Niin on totta, että miehen avaukset on itsessään jo kummallisia mutta entä nämä sen vastaukset itselleen? Kuten edellä😬

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on totta, että miehen avaukset on itsessään jo kummallisia mutta entä nämä sen vastaukset itselleen? Kuten edellä😬

        En ole aloittaja ja olen nainen.

        Kukaan muu ei vastaile itse eomiin viesteihinsä kuin sinä. Tulit hienosti nälvivine kommentteinesi esimerkiksi juuri siitä mistä puhutaan, Nelson.

        https://www.youtube.com/watch?v=kDuLHEoS45s

        Kuvittelepas että Suomessa kiusaamisongelma on niin sosiaalisen kulttuurin ytimessä että meillä on kokonaisia ammattiryhmä joiden ainoa funktio on tavallisten ihmisten kiusaaminen ja nöyryyttäminen. Joillekin MAKSETAAN PALKKAA kansalaisten kiusaamisesta koska poliitikkojemmekin sisällä asuu Nelson Muntz.

    • Anonyymi

      Heti ensimmäinen kommentti määrää ettei menneitä saa muistella eikä mitään syy- seuraussuhteita saa omasta menneisyydestään ja kasvatuksesta hakea. Kun juuri sitä ihmisten pitäisi enemmän tehdä jotta näitä tautisista toimintamalleista ja asenteista vihdoin päästäisiin eroon.

      Aloittaja kuvailee aivan normaalia suomalaista rahvasta kotia. Ja miten tämä vaikuttaa siihen millaista elämä Suomessa ylipäänsä on? Suomalaisesta rahvaasta sosiaalisesta kulttuurista puuttuu kokonaan kunnioituksen konsepti. Keskiverto suomalainen tavan tallaaja ei hahmota ollenkaan ajatusta että ihmisiä pitäisi edes lähtökohtaisesti kunnioittaa. Suomi on kuuluisa siitä että suomalainen sosiaalisesti kömpelö perseilijä paskoo naamalle sellaista sontaa mitä ei ikinä kehtaisi missään muualla sivistyneessä maailmassa sanoa toiselle ihmiselle päin näköä.

      Kaikki lähtee kotikasvatuksesta. Siellä opitaan miten ollaan normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Suomalainen normaali ihminen on oppinut jo kehdossa että vittuilu ja kaikenlainen nöyryyttäminen ja kiusaaminen, härnääminen ja ahdistelu on normaalia kommunikaatiota eikä siinä ole mitään outoa. Siellä pesii syy suomalaiselle olemattomalle itsetunnolle. Ja koska menneiden muistelu on kielletty, jäävät ihmiset toistamaan samaa paskaa sukupolvesta toiseen.

      Laulaja Janita aikoinaan mainitsi että kun hän oli Suomessa esiintymässä oli yleisössä ryhmä kyltit kädessä joissa luki pilkkalauseita kuinka huono laulaja hän on. Näin alas voi suomalainen itsetunto- ongelmainen paska vajota.

      Tässä on jenkkiläisen jannun Suomi- kokemus avioliitosta suomalaisen naisen kanssa ja suomalaisesta opiskelusta. Ei jää vain kodin seinien sisälle tämä suomalainen perverssi nolaamistarve. Opiskelet insinööriksi ja siellä on opettaja joka vittuilee että oletko tyhmä ku et tuotakaan tajua?!

      https://www.youtube.com/watch?v=Hi1RRvqjpjI

      Aloittaja tekee aivan oikein palatessaan pohtimaan lapsuuskotia ja kasvatustyyliä joka saatteli hänet aikuisuuteen. Ensimmäisen kommentoija kannattaisi tehdä samaa.

      Ja sitten alkaa toimimaan itse toisin.

      Suomalainen normaali vurovaikuttelu kiteytyy simpsoneiden Nelson Muntziin ja tässä näkyy miten ongelma siirtyy vanhemmilta lapsille.

      https://www.youtube.com/watch?v=TDik1UDl-Vg

      On tietysti mahdollista ettei aloittaja ole edes suomalainen mutta oltaksun hänen kuitenkin olevan. Ehkäpä näitä ongelmia on muillakin kuin suomalaisilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe