Ollaanko tähän menossa/ kohta aloitataan taas pohjalta. Lama?
Yritysten voiton on kasvettava vuosi vuodelta, kuten paperiteollisuudella. Näin saadaan osakkeenomistajat tyytyväisiksi.
Nyt StoraEnson Härmälä,mikä lie on listannut voittoa häiritsevät tekijät.
-Uusia työpaikkoja ei tule vuoteen 2007 ainoatakaan
-Minimi miehityksellä mennään/vähennetään, määr.aik sopimuksia ei jatketa
-Pamppujen liikematkat puhelinneuvotteluiksi.
Tähän kun vetäisee sen työntekijöiden palkat 8%
Koneiden uudistukset aika minimissä/ suorituskyky maksimissa.
Mistähän helvetistä nuo metsäyhtiöt kiristää tulevan 10 vuotta voittoa, joka vuosi parantaen.
No niinkuin kaikki tulevaisuudessa, nyt suomen pap.teollisuus nosti paperin hintaa jo ennalta sovitulla kuukauden koneiden pysäytyksellä.
Samaan syssyyn helvetisti huononnuksia, jotka paperityöntekijöiden kustannuksella ja syyllisyydellä laitetaan menemään läpi.
Kärsijänä on duunari ja koska tämän liiton työntekijöillä on kohtuullinen palkka, kateelliset provot leimaavat paperiduunarin ahneeksi paskaksi.
Työnantajan heikennyslista oli kovalle liitolle sellainen, että kuukauden seisakki oli tiedossa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä metsäteollisuus ajaa todella takaa pidemmällä aikavälilä ja niiden todellisen, kulissien takaisen intressin koko tähän episodiin? Lue kirjoitukseni.
Hyvä olisi kysyä myös, että mistä se voitto tulee. Jos saksalainen papaerimies on tuottavampi ja lähempänä markkinoitia, on myös hänen tuottopoteniaalinsa tulevaisuudessa parempi. Investoinnit taas tehdään tulevaisuuden tuotto-odotusten mukaan.
Se, että suomalaisen firman tuotto tulee Euroopasta tai suomalainen tuotekehitysosasto lisää koneiden tuottavuutta ei tarkoita sitä, että suomalaiselle paperimiehelle pitäisi maksaa enemmän.
paperimiehen tuottavuuden paremmuuden tietää. Tilastoissa ainakin suomalainen paperityöntekijä tekee tonneja/henkilö enemmän. Ja muut kustannukset on varmaan samaa tasoa. Ihmiset täällä foorumilla sekoittelee käsitteet, joko tahallaan tai tietämättömyyttään.
Juuri näin se asia on. Hienoa, että on ihmisiä jotka on koulunsa käynyt ja tietää mistä puhuu. Mutta ilmeisesti joidenkin ryhmien omaneduntavoittelulla ja ahneudella ei ole mitään rajoja. Surullista, erityisesti kun tulee niin paljon vahinkoa muille.
Otsikossa kaikki
Onko se vain omien etujen ajamista jos pitää saavutetuista eduista kiinni? Toisaalta luulen niin että paperitehdaskulttuuria ei rakenneta tyhjästä, saas nähä minkälaista se saksan paperi ja kiinan paperi on. Paperimiesten lkm vähenee hiljalleen, ja sitä myöden keskiansio paperiliitossa nousee. Uutta tehdasta ei Suomeen pykätä, ja taitaa muutama vanha tehdas sulkeutua, ajan kanssa ja siististi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000136&posting=22000000008967144
http://www.metsateollisuus.fi/files/newsletter/CarlGBjo rnberg_MyllykoskiOyj_070605.pdf
Viimeisen kalvon tiedoista saadaan suhdeluvut (Suomi vs. Saksa):
Paperikoneet
Myyntituotanto 2004 -6.5%
Henkilöstö 31.12.2004 +50.1%
Tuottavuus / henkilö -37.7%
Sairauspoissaolot, työntekijät 2004 +150.0%
Henkilöstökust./liikevaihto 2004 +58.7%
Työntekijöiden palkkakustannus
(sis. palkan sivukulut) +133.2%
* osuus liikevaihdosta +94.2%
Henkilöstökust./paperitonni 2004 +101.9%
Kalvon tiedoista voidaan myös laskea, että
Liikevaihto 325.4 vs. 271.0 eur/v
Liikevaihto/työntekijä (tuottavuus) 411344 vs. 514259 eur/v
Keskipalkkakulut 55120 vs. 35484 eur/v
Tuottavuus/keskipalkkakulut 7.5 vs. 14.5
Joista taas saadaan täkeimmät suhdeluvut (Suomi/Saksa):
Liikevaihto +20.1%
Liikevaihto/työntekijä (tuottavuus) -20.0%
Keskipalkkakulut +55.3%
Tuottavuus/keskipalkkakulut -48.5%
Tuotannon arvo on 20% suurempi Myllykosken Suomen tehtailla, kuin Lang Papierin tehtailla Saksassa. Lang Papierissa ollaan kuitenkin, 1/3 pienemmän henkilöstömäärän vuoksi, n. 25% tuottavampia, kuin Myllykosken Suomen tehtailla. Samaan aikaan suomalaiset ansaitsevat yli 50% enemmän. Tästä johtuen palkkakustannuksen suuruus tuottoon nähden on Suomessa lähes kaksinkertainen Saksaan verrattuna.
"Paperimiesten lkm vähenee hiljalleen, ja sitä myöden keskiansio paperiliitossa nousee."
Tämä automaatti ei pelaa enää. Miksi maksaa suomalaiselle paperimiehelle enemmän, jos Suomessa suunniteltu tehdas on järkevämpi rakentaa vaikkapa Puolaan tai Ruotsiin? Tai jos Suomessa optimoidaan prosessi ja tämä optimointi kopioidaan kaikkiin muihinkin paperitehtaisiin ympäri maapalloa? Mikä on suomalaisen paperimiehen panos tuollaisessa yrityksen kokonaistuottavuuden kasvussa? Hyvin vähäinen, usein olematon.
Kun kyseiset tehtaat ovat erilaiset ja tekeväy ERILAISTA paperia. UPM:n osaltahan viidestä tuottavimmasta paperikoneesta KOLME löytyy Raumalta!