Trump suurempi uhka Suomenkin taloudelle.....

Kuin luullaan.Presidentti Niinistö oli tehnyt
selvitystyötä Usan suuntaan,ja sieltä oli
vakuutettu että ei väliä kummasta tulee
Presidentti niin ei vaikutusta Suomeen.
Väitän että Trump on niin arvaamaton,että
voi päättää omin päin mitä merkillisimpiä
asioita.Trump itse sanonut että on kovempi
ja päättäväisempi tällä kaudella.Päästi
Euroopan ja Kiinan liian helpolla edellis kaudella.
Enkä olisi Trumpin nato linjastakaan niin varma?
188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Bidenin sekoileva ja tuhlaileva talouspolitiikka sai aikaiseksi USA:n historian suurimman inflaation, joka levisi meille tänne Suomeenkin, ja josta kaikki asuntolainaiset nyt saavat nauttia. Kiitos Joe.

Ja kun Yle kirkui siitä kuinka Trump edellisellä kaudellaan asetti mm. Kiinalle uusia tullitariffeja ja kuinka siitä syttyy kauhea maailmanlaajuinen kauppasota, niin arvaatkos kuinka monta Trumpin asettamaa ulkomaankaupan tariffia Biden virassa ollessaan poisti? -Ei yhtään, vaan piti kaikki voimassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuin luullaan.Presidentti Niinistö oli tehnyt
selvitystyötä Usan suuntaan,ja sieltä oli
vakuutettu että ei väliä kummasta tulee
Presidentti niin ei vaikutusta Suomeen.
Väitän että Trump on niin arvaamaton,että
voi päättää omin päin mitä merkillisimpiä
asioita.Trump itse sanonut että on kovempi
ja päättäväisempi tällä kaudella.Päästi
Euroopan ja Kiinan liian helpolla edellis kaudella.
Enkä olisi Trumpin nato linjastakaan niin varma?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu