Henkistä väkivaltaa

Anonyymi-ap

Mies oli tapailu- ja seurusteluvaiheessa maailman kiltein, keskustelutaitoisin, ystävällisin, turvallisin ja hellin mies. Kosketusta, lämpöä ja hyvää energiaa riitti.
Avoliiton myötä alkoi todellinen luonne paljastua: mies on 90% ajasta pahantuulinen, rikkoo ja heittelee tavaroita, raivoaa ja kiroilee ja haukkuu kaikki ihmiset ja ystävät (lukuunottamattta minua). Nämä aggressiokohtaukset saa mun fysiikan ns. hälytystilaan, verenpaine ja syke nousee ja yleensä vetäydyn omiin oloihini pois tilanteesta. Toisinaan mies hermostuu ilman mitään ymmärrettävää syytä, paiskoo tavaroita tai ovia ja lähtee pois kotoa tai vaihtoehtoisesti nukkumaan autotalliin jossa hänellä oma mancavensa. Välillä kuluu päiviä ettei sano yhtäkään hyvää sanaa, eikä kosketa, seksiäkin on harvoin ja vain silloin kun hän tekee aloitteen. On kontrollointia ja yhtäkkisiä mustasukkaisuuskohtauksia, vaikka en ole antanut mitään aihetta mustasukkaisuudelle.
Mies kohtelee minua kuin minulla ei olisi mitään oikeuksia koko tontilla, vaikka kulut jaetaan puoliksi ja vuokrasopimus on minun nimissäni. Miehen tavaroita on piha, koti ja ulkorakennukset täynnä, minulla on käytössä ehkä 20neliötä, vaatteita lukuunottamatta kaikki irtaimistoni on laatikoihin pakattuna. Vaikea edes löytää mitään tavaroita, kun millekään ei ole omaa paikkaa.
Jos siivoan pihaa tai kotia niin mies keksii heti perään jonkin pihatyön tai muun puhteen, jolla saadaan kaikki tekemäni työ mitätöityä.
Arvotuksen ja kunnioituksen puutteesta kertoo pienet, tahalliset ja veemäiset teot, kuten se että kun aloin rakentaa verstaassa leikkimökkiä veljeni lapsille, niin tämä kumosi kymmenien kuutioiden kokoisen halkopinon verstaan oven eteen siten etten todennäköisesti saa mökkiä ulos verstaasta ennen kesää. Vieläpä erikseen pyysin, että voisiko jättää mökin mentävän väylän auki, mutta ei. Tai se, kun minulla on päivittäin tarvittavat harrastusvälineet kellarikomerossa, jonne ainoa kulku on kapeiden portaiden kautta, niin mies kumosi kellarinkin ovesta sisään klapeja siten, etten pääse komerolle kuin raivaamalla portaikon ensin auki.
Miehellä on erityisruokavalio joka ei perustu allergiaan, vaan omaan päätökseen ja otan sen aina huomioon ruokaa tehdessäni. Minullakin on erityisruokavalio joka perustuu terveydellisiin syihin, mutta mies laittaa ko. ruoka-aineita ruokiin, välillä jopa salaa, huomaan sen kyllä oireista.
Avotakassa mies polttaa kilotolkulla muovia vaikka olen sanonut että saan sulaneen muovin hajusta migreenin. Televisiosta katsotaan tasan sitä mitä hän haluaa, ei vielä ikinä olla yhdessä katsottu minun valitsemaani ohjelmaa tai elokuvaa.
Tuntuu, että tuo ihminen imee musta kaiken jaksamisen ja pyrkii vaikeuttamaan elämääni kaikin tavoin. Olen niin loppu.

10

598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hackmanin lettupannu toimii aina, ainakin näihin läpinäkyviin mässäilytarinoihisi vastenmielinen mies

    • Anonyymi

      Aika erota.

      Ja lähde niin, että seurassasi on aina muita. Kaksin se on aina vaarallista, kun vastassa on psykoottinen narsisti.

    • Anonyymi

      On todella vaikeaa ymmärtää miksi yhv valitset olla tuon hirveän piinaajan kanssa.
      Se ei tule edes rivien välistä selväksi.

      Jos alitajunnassasi haet marttyyrin kaapua päällesi, sitä et saa lukijoilta., valitettavasti.

      Mutta mitä sinä saat sen sijaan, on roppakaupalla tarmoa ja ajatuksia kerätä tavarasi ja poistua mitä nopeammin sitä parempi, kauas tuon sadistin läheisyydestä!

    • Anonyymi

      Huhhuh,elät kiusantekijän kanssa. Olisko aika kattella oma vuokrakämppä ja erota.Ukko ei ilmeisesti lähde nykyisestä asunnosta vaikka se nimissäsi onkin .

    • Anonyymi

      Jaa ei ole kokemusta siitä ....

      • Anonyymi

        Tiedän omasta kokemuksesta, että huono parisuhde muuttuu vuosien varrella aina vaikeammiksi. Nämä edellä mainitut ongelmat ovat vuosien päästä pikku juttuja. Lopulta taistelet omasta mielenterveydestä ja hengestä. Lähde pois, koska olet vaarassa jo nyt.


    • Miksi ei suoraan "henkinen raiskaus", voisihan sellaistakin tietysti varmasti olla.

      • Anonyymi

        Kyllä voi olla. Väkivaltainen ihminen nauttii alistamisesta. Normaali ihminen haluaa olla kotonaan rentoutunut ja turvassa.


    • Anonyymi

      Aikaa ei ole kulunut kirjoituksestani kuin kaksi kuukautta, mutta tilanne menee huonommaksi viikko viikolta. Nyt on alkanut hiipiä kuvioihin myös taloudellista väkivaltaa. Mies sysää minulle laskuista enemmistön vaikka tietää että olen taloudellisesti tiukilla. Kaikki sähkölaitteet huutaa päällä tarpeettomasti ja vettä kuluttaa tahallisesti enemmän kuin tarve vaatii. En edes kehtaa kertoa mihin typeryyteen perustuu se veden tuhlaaminen. Sitä ei mene kotona normaalissa käytössä, vaan ulkona, näin talvellakin. Olen jo nyt tehnyt enemmän töitä mihin jaksaminen riittää: pitkiä päiviä ja haalinut ylitöitä jotta saan laskut maksettua.
      Myös minun haukkuminen on alkanut. Tätä nykyä aina kun hänellä kilahtaa, olen huora jota hän vihaa, lehmä, kusivittu, vitun tyhmä, idiootti, kusipää jne.
      En näe enää muuta vaihtoehtoa kuin hankkia uuden asunnon hänen tietämättään ja kutsua virkavallan turvaamaan muuttoa.

      -Ap

      • Anonyymi

        Talo on sinun nimissäsi eikö niin? Mitä jos heittäisitkin miehen pihalle sen sijaan että lähdet itse. Tiesitkö että sinulla on oikeus kutsua poliisi kantamaan mies ulos asunnostasi, jos hän ei lähde vapaaehtoisesti, tai jos epäilet että pyytäessäsi häntä lähtemään hän ryhtyy vaikkapa väkivaltaiseksi eikä asian ehdottaminen ole sen vuoksi turvallista. Niin minä tein, sain tämän vinkin aikanaan nollalinjalta. Ja kun poliisit ovat paikalla, muista vaatia miehen kotiavaimet takaisin itsellesi, ettei hän tule myöhemmin omilla avaimillaan takaisin sisään. Jos yhtään epäilet, että hän on mahdollisesti teettänyt kopion avaimista, hanki turvalukko ja vaihda lukot mahdollisimman nopeasti. Jos hän yrittää jollain tavalla tunkeutua takaisin kotiisi ulosheittämisen jälkeen, soita poliisille matalalla kynnyksellä, hän on syyllistynyt silloin kotirauhan rikkomiseen. Jos hän tahtoo hakea sieltä myöhemmin omia tavaroitaan, ilmoitat että se onnistuu vain virkavallan läsnäollessa. Hänellä on oikeus hakea tavaransa, mutta sinullakin on oikeus kutsua poliisi paikalle vahtimaan, että se tapahtuu turvallisesti eikä mies käy kimppuusi. Laita avioerohakemus vireille heti kun olet heittänyt miehen ulos talostasi. Ja nyt tärkein ohje: kun olet kerran onnistunut heittämään miehen ulos talostasi, älä IKINÄ ota häntä takaisin, se on HENGENVAARALLINEN virhe. Hän saattaa olla eron jälkeen mitä ihastuttavin ja katuvaisin ja anella uutta mahdollisuutta, mutta älä lankea siihen ansaan, se on pelkkää teatteria, aivan kuten suhteen ihana alkukin. Hänen OIKEA naamansa on juuri se tavaroita paiskova ilkeä raivopää, joka vie sinusta kaiken energian. Älä anna ajan kullata muistoja, jos hänen anteeksipyytely- ja uudelleenhurmaanisyrityksensä meinaavat mennä läpi ja alat miettiä pitäisikö hänet sittenkin ottaa takaisin, niin MUISTA AINA miten HUONOSTI hän kohteli sinua silloin kun olitte yhdessä. Jos annat hänelle uuden mahdollisuuden, hän on aluksi mukava, mutta muuttuu pian vielä pahemmaksi kuin ennen... Hän kostaa 100% varmasti eroamisyrityksesi jos saa siihen tilaisuuden, vaikka väittäisikin olevansa muuttunut mies. Hän tulee kontrolloimaan sinua entistäkin enemmän varmistaakseen että tulevaisuudessa et pääse hänestä eroon niin helposti. Ehkä hän rikkoo puhelimesi ja estää sinua hankkimasta uutta, ettet voi jatkossa soittaa poliisille kun tulee hätätilanne? Tai eristää sinut neljän seinän sisälle ja katkoo kaikki ihmissuhteesi ettet voi pyytää keneltäkään apua? Älä anna sen tapahtua! Kun eroat, päätä että ero on LOPULLINEN ja pidä sen jälkeen pää kylmänä. Voit soittaa 112 vaikka nyt heti ja lopettaa tuon helvetin jo tänään, älä jää odottamaan että tilanne pahenee vielä lisää, äläkä rupea neuvottelemaan asiasta miehesi kanssa. Hengitä syvään, kertaa suunnitelma mielessäsi ja toimi. Voimia sinulle!! Olen ollut samassa tilanteessa, ja toivon että sinäkin selviät siitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      129
      4086
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1831
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1790
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1691
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      453
      1544
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1302
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      452
      1256
    Aihe