Kristtty elää jatkuvasti anteeksiantamuksessa

Anonyymi-ap

Koska uskovassa asuu voittamaton synnin juuri, hän joutuu jatkuvasti myös katumaan Jumalan edessä. Kristityn perustuntomerkkejä on jokapäiväinen katumus ja Jeesuksen luokse meneminen saamaan kaikki anteeksi. Olla uskova merkitseekin olla ihminen, joka luottaa syntiensä anteeksiantamukseen. Anteeksiantamus ei ole vain jokin uskovan alkuajan elämään kuuluva lahja, vaan hänen rauhansa ja ilonsa pysyvä peruste.

Kun hän yhä selvemmin näkee, miten kaikissa hänen teoissaan on syntiä, hän ei voi olla ihmettelemättä sitä sovitusrakkautta, joka kaiken peittää. Se luo syvän perusturvallisuuden hänen elämäänsä. Ihmeellinen anteeksiantamus. Nyt kristitty tietää, mitä Jumala ajattelee hänestä. Jumala peittää Jeesukseen uskovan syntisen olemuksen Karitsan veressä valkaistuihin vaatteisiin. Hän ei lue uskovalle hänen syntejään Se on loputon kiitollisuuden aihe.

Halun kilvoitukseen antaa yksin armon ja anteeksiantamuksen evankeliumi. Ihminen kestää tuomiolla vain Kristuksen tähden, ei sen uuden tähden, mikä hänen sydämessään syntyy ja kasvaa. Jaksamme kilvoitella, kun näemme, että perille pääseminen ei riipukaan kilvoittelijan voimista ja onnistumisesta, vaan Jeesuksen Kristuksen sovitusrakkaudesta.

Hän ei koskaan heitä ulos sitä, joka tulee hänen tykönsä (Joh 6:37). "Älä siis ihminen, kuka lienetkin, jännitä voimiasi ja ponnistele ollaksesi uskollinen ja ahkera, elävä ja hengellinen, vaan laskeudu hiljaa Armahtajasi jalkoihin voimattomana, uskottomana, laiskana, hitaana ja kuolleena. Puhu vain hänelle huonoista asioistasi ja pyydä lupaa saada katsella häntä ja ano apua kaidalla tiellä kulkemiseen" (Lagus).

( Lähde: Ote Olavi Peltolan opetuksesta Mitä on olla kristitty? )

s-seutulainen

92

564

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Etkö edes sitä tiedä, että
      Parhami ja Olseni on helluntailaisuuden perustajat, sen opillinen ja hengellisen papisto.
      Olsenin pappi perusti Suomeen ens.hell.srk. Helsinkiin v. 1920.

      • Anonyymi

        Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai niin.
        Aloitukseni aiheena ei ole "Parhami" eikä "Olseni", eikä sen puoleen helluntailaisuuskaan.
        Aiheena on otsikon mukaisesti se, että kristitty elää jatkuvasti anteeksiantamuksessa.

        Sinussa s-seutulainen asuu synnin juuri, niin mikä sinä jumalaton käärme olet opettamaan Sanaa!

        Aloittaja edustaa luterilaista pakanakirkkoa, kirkkoa joka on murhannut miljoonia anabaptisteja. Jumalan silmien edessä s-seutulainen on kammotus ja oksennus.

    • Anonyymi

      Eikö se nyt kristityllekkin riittäisi kun kerran viikossa ottaa yhteyttä Jeesukseen ja pyytelee viikon syntejään anteeksi.
      Vaikka ne nyt on jo etukäteen anteeksi annettu.

      Jää siihen muuhunkin normielämään sitten aikaa ja momenttia kun ei tarvitse ihan synnintuskassa ryömien elämäänsä elää.

      • Anonyymi

        Tuon aloituksessa mainitun periaatteen mukaan kun elää, niin ei TARVITSE elää elämäänsä synnintuskassa, vaan voi ILOITA siitä, että on armahdettu. SAMALLA kuitenkin tiedostaen sen, että minussa itsessäni ei asu mitään hyvää paitsi se, mikä on Jumalasta lähtöisin.

        T: helluntaiseurakuntaan kuuluva

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus on synnistä syntynyt ja siinnyt

    • Anonyymi

      Tämä on sitä parasta ja armeliainta infernalismia. Tuohon kun lisää sanoman siitä, että yksinomaan Poikansa uhrin ansiosta ja tähden Jeesuksen Kristuksen Isä pelastaa jokaisen ihmisen, niin avot!

      - GF-

      • Anonyymi

        Mutta oletko antanut Jumalan sovittaa sinua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta oletko antanut Jumalan sovittaa sinua?

        Papit hoitavat sen homman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta oletko antanut Jumalan sovittaa sinua?

        Kysymys on päin prinkkalaa muodostettu.

        Jumala näet oli Kristuksessa ja SOVITTI JO KOKO MAAILMAN itsensä kanssa.

    • Anonyymi

      s-seutulainen taas lainaa luterilsisia kirjoituksia !

      Eikä hän itse ymmärrä niiden vaarallisuutta !

      Niinkuin nyt tämäkin "rovastin" kirjoitus.

      No, mikä niissä luterilaisten "opettajien" kirjoituksissa on niin vaarallista sitten ?

      Esim. tuo "rovastin" kirjoitus sopisi hyvin uudestisyntynelle uskovalle !

      Mutta kun luterilaisessa kirkossa ne uudestisyntyneet ovat hyvin hyvin harvinaisia, niin silloin julistetaan Jumalan liittoa ja Jumalan Armoa, oikeasti uskosta osattomille, siis uudestisyntymättömille, jotka siis itse kuvittelevat olevansa pelastuksessa sisällä, vaikka eivät ole.

      Eli siten he elävät väärässä turvallisuuden tunteessa !

      Siis kun heille on valehdeltu siten, että vauvakaste pelastaa ja liittää ihmisen seurakuntaan ja siten Jumalan lasten joukkoon.

      Mutta Raamattu ja Jeesus itse sanoo, että ilman uudestisyntymistä ei ole kukaan näkevä Taivasten Valtakuntaa !

      Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

      Eli kun uudestisyntymättömille, eli luonnollisille ihmisille, eli uskosta osatomille julistetaan Armoliittoon kuulumista ja siten Jumalan lapseutta, vaikka se ei ole totta ollenkaan, niin sellaiselle Jumalan sana sanoo selvästi:

      Ps. 50:16 Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi?

      Eli ENSIN tulee tulla Hengestä syntyneeksi, eli uudestisyntyneeksi ja sitä kautta liiton jäseneksi ja vasta sitten voidaan vedota Jumalaan ja Jumalan liittoon ja armoon !

      Eli s-seutulainen ja muut jotka julistvat Jumalan liittoon kuulumista luonnollisille ihmisille, eli uudestisyntymättömille, ovat eksyttäjiä ja ns. "parantavat kansan haavan tuudittamalla väärään turvallisuuden /pelastumisen tunteeseen" !

      Jer. 6:14 He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole.

      Jer. 8:11 He parantavat kepeästi tyttären, minun kansani, vamman, sanoen: 'Rauha, rauha!' vaikka ei rauhaa ole.

      Eli ENSIN tulisi varmistaa se, että kuka OIKEASTI on Jumalan lapsi, eli uudestisyntynyt !

      Eikä tässä ajassa määritelmä "kristitty" kerro todellakaan sitä, että onko kyseinen henkilö uudestisyntynyt vai ei !

      Eli kirkkokunnissa on uudestisyntyneitä, vain hyvin hyvin pieni murto-osa !

      Mutta silti siis "rovasti" ja s-seutulainen julistavat heillekin siten, kuin he kaikki olisivat muka uudestisyntyneitä Jumalan lapsia !

      • Anonyymi

        Nellie Oleson taas keuhkoaa ärtyneiden keuhkojensa koko voimalla! Varokaa!

    • Anonyymi

      Parhami tykkäsi juutalaisista pojista.

      • Anonyymi

        Tunge persläpees parhamit!!!

      • Anonyymi

        Olsen suomipojista

    • Anonyymi

      Tuossa, aloittajan julistamassa, jatkuvassa synnintunnon, katumuksen, uskon ja anteeksiantamuksen uskossa olen ollut jo kohta 40 vuoden ajan. Tuo muutti elämäni kerrasta. Vapauduin ahdistavasta lahkouskosta sekä sen aiheuttamasta todella pahasta alkoholismista ja elämästä joka oli silkkaa kaaosta.

      Se oli uuden elämäni alku.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kiitos hyvästä ja rehellisestä kommentista.
        Omalta kohdaltani voin kertoa, että minun alkoholismini oli ollut olemassa jo vuosikausia ennen lyhytaikaista helluntailaisuuttani.
        Olin periodialkoholisti ja elänyt raittiina kaksi vuotta aloittaessani helluntaisrk:assa käymisen.
        Vuoden verran kesti raittiuttani vielä siellä käydessäni. Sitten ratkesin juomaan.
        En minä helluntailaisia retkahduksestani syytä.
        Jos kohta ei sieltä mitään ymmärrystäkään liiemmin herunut.
        Se siitä.
        Omin voimin tahi jonkin uskonyhteisön tuella en olisi koskaan vapautunut alkoholin orjuudesta.
        Hautaan olisin juonut itseni, niin tuurijuoppo kuin olinkin.
        Yksin Jumalan armosta ja Hänen pitkämielisyydestään ja sallimuksestaan sain vapautua alkoholista runsaat yhdeksän vuotta sitten.
        Kerta heitolla ja niin, että se tuntui.
        Jumala otti minulta viinan ja viinan himon pois.
        Kiitos ja kunnia siitä yksin Hänelle!

        Ei minusta helluntailaista tullut.
        Uskallan kuitenkin uskoa, että sitä kautta Jumala minut johdatti uskon ensiaskelille.

        s-seutulainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virsi 307:
        https://youtu.be/Ecws-VY1cPQ?si=lCaLvKW2Dp7MYI7i
        🥀

        Virsi 307: 1-7
        1. Kiitos olkoon Jumalalle,
        Karitsalle,
        olen armoliitossa!
        Minut kalliisti hän osti,
        minut nosti
        kadotuksen kuopasta.

        2. Armon Henki johdattakoon,
        kiiruhtakoon
        matkamiestä lähtemään
        maailmasta turmeluksen,
        ahdistuksen,
        kotihinsa pyrkimään.

        3. Purjeisiini tuulta anna,
        mua kanna
        meren yli mailleni.
        Pidä, Jeesus, itse perää,
        Herra, herää!
        Muuten hukkuu haahteni.

        4. Auta, pakohon kun kerran
        yli virran
        Baabelista riennämme,
        että kotimantereilla
        kanteleilla
        soivat kiitosvirtemme.

        5. Siellä riemun maassa taivaan
        alta vaivan
        päästyä sua kiitetään.
        Siell’ ei aalto uhkaa laivaa,
        synnin vaivaa
        siell’ ei itke yksikään.

        6. Siell’ on kirkas lasimeri,
        pyhä veri
        kiitosvirtenämme on.
        Siellä aina Jumalalle,
        Karitsalle
        ylistys soi loputon.

        7. Sydän hämmästyypi näissä
        ilohäissä,
        lunastetut riemastuu.
        Yljän eteen ihmeissänsä
        ystävänsä
        kasvoillensa kumartuu.

        Elsa Christina Holmsten viim. 1735. Suom. Johan Wacklin 1736. Uud. Wilhelmi Malmivaara 1893. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Toisinto Savosta / Armas Maasalo 1937.
        🥀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos hyvästä ja rehellisestä kommentista.
        Omalta kohdaltani voin kertoa, että minun alkoholismini oli ollut olemassa jo vuosikausia ennen lyhytaikaista helluntailaisuuttani.
        Olin periodialkoholisti ja elänyt raittiina kaksi vuotta aloittaessani helluntaisrk:assa käymisen.
        Vuoden verran kesti raittiuttani vielä siellä käydessäni. Sitten ratkesin juomaan.
        En minä helluntailaisia retkahduksestani syytä.
        Jos kohta ei sieltä mitään ymmärrystäkään liiemmin herunut.
        Se siitä.
        Omin voimin tahi jonkin uskonyhteisön tuella en olisi koskaan vapautunut alkoholin orjuudesta.
        Hautaan olisin juonut itseni, niin tuurijuoppo kuin olinkin.
        Yksin Jumalan armosta ja Hänen pitkämielisyydestään ja sallimuksestaan sain vapautua alkoholista runsaat yhdeksän vuotta sitten.
        Kerta heitolla ja niin, että se tuntui.
        Jumala otti minulta viinan ja viinan himon pois.
        Kiitos ja kunnia siitä yksin Hänelle!

        Ei minusta helluntailaista tullut.
        Uskallan kuitenkin uskoa, että sitä kautta Jumala minut johdatti uskon ensiaskelille.

        s-seutulainen

        Mahtavaa, saviseutulainen!
        Minä sain armon raitistua yli 10 vuotta sitten.
        Omin voimin ei siitä tullut mitään, eikä uskonyhteisöissä se onnistunut.

        - GF -

        Kiitos kommentistasi - GF -!
        Tuntui hyvältä lukea se.

        s-seutulainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos hyvästä ja rehellisestä kommentista.
        Omalta kohdaltani voin kertoa, että minun alkoholismini oli ollut olemassa jo vuosikausia ennen lyhytaikaista helluntailaisuuttani.
        Olin periodialkoholisti ja elänyt raittiina kaksi vuotta aloittaessani helluntaisrk:assa käymisen.
        Vuoden verran kesti raittiuttani vielä siellä käydessäni. Sitten ratkesin juomaan.
        En minä helluntailaisia retkahduksestani syytä.
        Jos kohta ei sieltä mitään ymmärrystäkään liiemmin herunut.
        Se siitä.
        Omin voimin tahi jonkin uskonyhteisön tuella en olisi koskaan vapautunut alkoholin orjuudesta.
        Hautaan olisin juonut itseni, niin tuurijuoppo kuin olinkin.
        Yksin Jumalan armosta ja Hänen pitkämielisyydestään ja sallimuksestaan sain vapautua alkoholista runsaat yhdeksän vuotta sitten.
        Kerta heitolla ja niin, että se tuntui.
        Jumala otti minulta viinan ja viinan himon pois.
        Kiitos ja kunnia siitä yksin Hänelle!

        Ei minusta helluntailaista tullut.
        Uskallan kuitenkin uskoa, että sitä kautta Jumala minut johdatti uskon ensiaskelille.

        s-seutulainen

        Sinun uskosi alkoi kun pappi valutti vettä päähäasi, s-seutulainen!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentistasi - GF -!
        Tuntui hyvältä lukea se.

        s-seutulainen

        S - seutulainen. Mielestäni aloitus on jonkin verran ihmis- ja syntikeskeinen.
        Jeesus tulee olla ensimmäinen koska Hän on ensimmäinen. Hänen tulee
        saada olla myös viimeinen koska Hän on viimeinen. Ja tietysi Hän on siinä
        välissä koko ajan ensimmäinen.

        Tiedän, että sinä tahdot pitää Jeesuksen Hänelle kuuluvalla paikalla.
        Mutta jotenkin tuntuu siltä. että synnintunnossa ja jatkuvassa
        parannuksessa eläminen on sinulle kohtapa liian tärkeää koska se
        vie huomiota pois Jeesuksesta. Se voi olla myös omavanhurskautta
        koska jatkuva itsensä syntisenä pitäminen ja parannuksen tekeminen
        on vaarassa tulla ihmiselle ansioksi. Ihminen ja synti on ensin.

        Näissä lauluissa Jeesus on ensimmäinen ja viimeinen.

        https://www.youtube.com/watch?v=9FlE4HqrHlQ&list=RDEM1EU1YAh06CfmB0J7mkg8XA&index=3

        https://www.youtube.com/watch?v=Uvkyklcgfq8&list=RDEM1EU1YAh06CfmB0J7mkg8XA&index=2

        >>>Olla uskova merkitseekin olla ihminen, joka luottaa syntiensä
        anteeksiantamukseen. Anteeksiantamus ei ole vain jokin uskovan
        alkuajan elämään kuuluva lahja, vaan hänen rauhansa ja ilonsa
        pysyvä peruste.<<<

        Uskova luottaa Jeesukseen Kristukseen, Siitä seuraa syntien anteeksi
        saaminen ja rauha Jumalan kanssa. Anteeksiantamus ei ole uskovan
        elämän perusta vaan Herra Jeesus Kristus, joka antaa synnit anteeksi.
        Kun perusta on Jeesus, kaikki aloituksessa mainitut uskovan ongelmat
        ratkeavat siinä ohessa. Anteeksisaaminen mm.

        https://www.jumala-kanssamme.se/439636059/450690088

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos hyvästä ja rehellisestä kommentista.
        Omalta kohdaltani voin kertoa, että minun alkoholismini oli ollut olemassa jo vuosikausia ennen lyhytaikaista helluntailaisuuttani.
        Olin periodialkoholisti ja elänyt raittiina kaksi vuotta aloittaessani helluntaisrk:assa käymisen.
        Vuoden verran kesti raittiuttani vielä siellä käydessäni. Sitten ratkesin juomaan.
        En minä helluntailaisia retkahduksestani syytä.
        Jos kohta ei sieltä mitään ymmärrystäkään liiemmin herunut.
        Se siitä.
        Omin voimin tahi jonkin uskonyhteisön tuella en olisi koskaan vapautunut alkoholin orjuudesta.
        Hautaan olisin juonut itseni, niin tuurijuoppo kuin olinkin.
        Yksin Jumalan armosta ja Hänen pitkämielisyydestään ja sallimuksestaan sain vapautua alkoholista runsaat yhdeksän vuotta sitten.
        Kerta heitolla ja niin, että se tuntui.
        Jumala otti minulta viinan ja viinan himon pois.
        Kiitos ja kunnia siitä yksin Hänelle!

        Ei minusta helluntailaista tullut.
        Uskallan kuitenkin uskoa, että sitä kautta Jumala minut johdatti uskon ensiaskelille.

        s-seutulainen

        Syntiset ovat jatkuvassa synnin tunnossa, ja näin syntiset toditavat, olevansa uskosta osattomia ja ulkona Jumalan valtkunnasta. Jumalan valtakunta ei ole synnintuntoa, olette pimeydessä te pakanakirkon luterilaiset!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        S - seutulainen. Mielestäni aloitus on jonkin verran ihmis- ja syntikeskeinen.
        Jeesus tulee olla ensimmäinen koska Hän on ensimmäinen. Hänen tulee
        saada olla myös viimeinen koska Hän on viimeinen. Ja tietysi Hän on siinä
        välissä koko ajan ensimmäinen.

        Tiedän, että sinä tahdot pitää Jeesuksen Hänelle kuuluvalla paikalla.
        Mutta jotenkin tuntuu siltä. että synnintunnossa ja jatkuvassa
        parannuksessa eläminen on sinulle kohtapa liian tärkeää koska se
        vie huomiota pois Jeesuksesta. Se voi olla myös omavanhurskautta
        koska jatkuva itsensä syntisenä pitäminen ja parannuksen tekeminen
        on vaarassa tulla ihmiselle ansioksi. Ihminen ja synti on ensin.

        Näissä lauluissa Jeesus on ensimmäinen ja viimeinen.

        https://www.youtube.com/watch?v=9FlE4HqrHlQ&list=RDEM1EU1YAh06CfmB0J7mkg8XA&index=3

        https://www.youtube.com/watch?v=Uvkyklcgfq8&list=RDEM1EU1YAh06CfmB0J7mkg8XA&index=2

        >>>Olla uskova merkitseekin olla ihminen, joka luottaa syntiensä
        anteeksiantamukseen. Anteeksiantamus ei ole vain jokin uskovan
        alkuajan elämään kuuluva lahja, vaan hänen rauhansa ja ilonsa
        pysyvä peruste.<<<

        Uskova luottaa Jeesukseen Kristukseen, Siitä seuraa syntien anteeksi
        saaminen ja rauha Jumalan kanssa. Anteeksiantamus ei ole uskovan
        elämän perusta vaan Herra Jeesus Kristus, joka antaa synnit anteeksi.
        Kun perusta on Jeesus, kaikki aloituksessa mainitut uskovan ongelmat
        ratkeavat siinä ohessa. Anteeksisaaminen mm.

        https://www.jumala-kanssamme.se/439636059/450690088

        Mutta s-seutulainen ole uskossa Jeesukseen, eikä perustansa ole Jeesus, vaan synnin juurta kasvavan syntisen, jatkuvaa syntien tunnustamista ja katumusta ja parannuksen tekoa ja omavanhurskautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos hyvästä ja rehellisestä kommentista.
        Omalta kohdaltani voin kertoa, että minun alkoholismini oli ollut olemassa jo vuosikausia ennen lyhytaikaista helluntailaisuuttani.
        Olin periodialkoholisti ja elänyt raittiina kaksi vuotta aloittaessani helluntaisrk:assa käymisen.
        Vuoden verran kesti raittiuttani vielä siellä käydessäni. Sitten ratkesin juomaan.
        En minä helluntailaisia retkahduksestani syytä.
        Jos kohta ei sieltä mitään ymmärrystäkään liiemmin herunut.
        Se siitä.
        Omin voimin tahi jonkin uskonyhteisön tuella en olisi koskaan vapautunut alkoholin orjuudesta.
        Hautaan olisin juonut itseni, niin tuurijuoppo kuin olinkin.
        Yksin Jumalan armosta ja Hänen pitkämielisyydestään ja sallimuksestaan sain vapautua alkoholista runsaat yhdeksän vuotta sitten.
        Kerta heitolla ja niin, että se tuntui.
        Jumala otti minulta viinan ja viinan himon pois.
        Kiitos ja kunnia siitä yksin Hänelle!

        Ei minusta helluntailaista tullut.
        Uskallan kuitenkin uskoa, että sitä kautta Jumala minut johdatti uskon ensiaskelille.

        s-seutulainen

        >>>Ei minusta helluntailaista tullut.

        s-seutulainen<<<

        Ehkä Jumala johdatti sinut helluntaiseurakuntaan eräästä
        hyvin tärkeästä syystä. Hän nimittäin tahtoo, että jokainen
        uskova saa opetusta Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen
        toiminnasta uskovien yhteydessä. Hän siis tahtoo kastaa
        jokaisen uskovan Pyhässä Hengessä ja täyttää jokaisen
        uskovan Hengellään, niin sinut kuin minutkin.

        Tätä opetusta ei saa muualla kuin helluntaiseurakunnissa.
        Voi olla joissakin muissakin kristillisissä piireissä paikoittain
        jonkun verran opetusta Pyhän Hengen alueista, mutta
        helluntaiseurakunnissa se on yleistä. En voi ajatella edes yhtä
        helluntaiseurakuntaa, josta tämän aiheen ymmärrys ja
        opetus puuttuisi.

        Olen ymmärtänyt sinusta, että sinä et ole koskaan täyttynyt
        Pyhällä Hengellä etkä puhu kielillä. Olenko käsittänyt oikein?

        Jos et ole täyttynyt Pyhällä Hengellä, sinä et ole saanut
        Jumalaa Opettajaksesi sillä Hän on Opettaja. Ilman Pyhän Hengen
        antamaa opetusta, sinä olet oman ymmärryksesi varassa.
        Silloin sinä et voi käsittää hengellisiä asioita samalla tavalla kuin
        Pyhän Hengen vastaan ottaneet uskovat.

        Huomaa, että Pyhän Hengen täyteys on eri asia kuin Pyhän Hengen
        sinetti. Uskoontulossa Jumala "leimaa"uskovan omakseen
        Pyhän Hengen "leimalla". Mutta sitten Hän tahtoo vallata uskovan
        Hengellään niin, että uskova saa opetusta Häneltä ja voi olla
        Hengen hallinnassa ja tehdä Jeesuksen vaikuttamia tekoja.

        Jumala tulee myös uskovan elämään ulkoisesti kulkemaan ja
        johdattamaan uskovaa Pyhän Hengen kasteessa. Jeesus kastaa
        uskoontulleen ihmisen läsnäoloonsa Pyhässä Hengessä.

        Näistä syistä Pyhän Hengen kaste ja Hengen täyteys on tärkeä
        jokaiselle uskovalle. Se on myös Jumalan tahto ja suunnitelma
        jokaiselle uskovalle.

        Uskova ilman Pyhän Hengen kastetta ja täyteyttä jää siis
        paljosta vaille. Pyhä Henki on luvattu uskovana kastetulle
        uudestisyntyneelle uskovalle. Oletko kastattanut itsesi Kristuksen
        kuolemaan ja ylösnousemukseen osalliseksi uskovien upotuskasteella?

        Näin umpihelluntailaiseen, ihmissuoritteiseen, viestiin en tämän kummempaa vastausta kirjoita. Olitpa viestin kirjoittaja sitten kuka hyvänsä.

        Älähän nyt suutu. Kerroin sinulle Jumalan tahdon, jonka voit
        lukea Raamatusta.

        Kerro vesikasteestasi ja sen jälkeisestä Pyhän Hengen
        kasteesta ja täyteydestä. Pyhän Hengen kaste ja täyteys ovat
        kaksi eri asiaa mutta ne voivat tapahtua uskovalle samanaikaisesti.

        Miten ja milloin olet kastettu Jumalan läsnäoloon Pyhässä Hengessä?
        Milloin olet täyttynyt Pyhällä Hengellä ja saanut armolahjoja? Jumala
        tahtoo antaa sinullekin Pyhän Hengen kasteen ja täyteyden sekä
        armolahjoja.

        Jos et ole näitä saanut, en ihmettele kirjoitteluasi ollenkaan.
        Mutta sinä muutut Pyhän Hengen muuttamana, - jos tahdot.
        Jumala ei sinua väkisin muuta. Hän ei väkisin täytä ketään
        Hengellään. Hän kysyy sinulta lupaa. Mitä vastaat?

        Voitko ajatella palvelevasi Jumalaa ilman Pyhän Hengen
        täyteyttä kun apostolitkaan eivät sitä tehneet. Oletko apostoleja
        parempi Jumalan palvelija ja seuraaja, joka selviää hengellisestä
        elämästään ja Jumalan seuraamisestaan ilman Pyhää Henkeä?

        Miksi ajattelet Jeesuksen tarjoavan Pyhää Henkeä sinulle
        ja jokaiselle uskovalle? Onko Pyhän Hengen kaste ja täyteys
        mielestäsi tarpeeton, jonka voi jättää pois ja seurata
        Jeesusta Jumalan tahdossa? Tarjoaako Jeesus tarpeettomia
        asioita ja tarpeettomia lahjoja vai tarpeellisia lahjoja?
        Miten ajattelet tästä?

        Tiedätkö, ettei Pyhän Hengen täyteys ole vapaehtoinen
        lahja jonka uskova voi valita pois tarpeettomana? Jumala
        käskee uskovia täyttymään Hengellä (Ef 5:18, Apt 1:4-5,8).

        Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
        ( Joh. 1:12-13)

        Joo niin se on, Jumala tahtoo synnyttää itselleen lapsia. Totta turiset.
        Sitten Hän tahtoo, että nämä Hänen lapsensa kasvavat Hänen tuntemisessaan.
        Jumala tahtoo, että tuttipullo vähitellen muuttuu lautaselliseen lihapullia.

    • Anonyymi

      Kristityille on annettu lihasydän kivisydämen tilalle. Se kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. Usein joudumme tekemään vaikeita päätöksiä, mitkä saattavat olla pahoja joitakin kohtaan, jotta toisilla olisi hyvä olla. Vain Jumala voi antaa kokonaisuutta hyödyntävän optimaalisen ratkaisun. Tunnemme syyllisyyttä vaikeissa tilanteissa. Vaikka halumme on hyvään, teemme myös pahaa. Mutta Viedään kaikki Jeesuksellle rehellisesti. Monesti Hän lähettää uskomattoman viisaan neuvon, jonka arvovalta vahvistaa sen tulevan Jumaluudelta. Tämä vapauttaa mielemme riemulliseen ylistykseen, kun maailmankaikkeuden suurin voima huomioi pienenkin lapsensa.

      • Anonyymi

        Kristitty-nimi ei takaa pelastusta, eikä te ketään osalliseksi Jumalan valtakunnasta. Luterilaiset menkää omalle palstalle kylvämään valheitanne!!!!
        Luterilaisista, ja niistä jotka sanovan olevansa kristittyjä, ani harva on uskossa Jeesukseen, eikä näiden harvojen joukossa ole yhtä ainoaa vilpitöntä uskovaa Jeesuksen seuraajaa, vaan kun luterilaiselle tulee hetki, jolloin on pakko valita joko Jeesus tai kirkko. Luterilaiset valitsevat kirkkonsa!

    • Anonyymi

      Syntiset luterilaiset eivät ole Jeesuksen kavereita. Jeesukseen uskovat ovat Hänen seuraajiaan, ja Hänen ystäviään. Sana varoittaa: Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
      Myöskään Jumalan lapset eivät ole syntisten ystäviä.
      Lopulta syntisille käy niin kuin on profetoitu: Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet.

      • Anonyymi

        Muistaakseni Jeesuksen kavereita olivat monenlaiset maantierosvot, huorintekijät ja publikaanit, sellaiset, jotka tunsivat syntinsä, kokivat huonoa omaatuntoa, kaipasivat puhtautta, Jumalan armoa ja toisenlaista elämää, vanhurskaudessa.

        Heidän kanssaan Jeesus aterioi, söi ja joi, jutteli, nauroi, lohdutti kärsiviä.

        "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat." Jeesus on tullut kutsumaan ja vetämään syntisiä parannukseen. Parannus on jatkuva, aktiivinen olotila.

        Mitä se parannus on? Jeesuksen, Isän ja Pyhän Hengen Itsensä syntisessä vaikuttamaa uutta mieltä, henkeä, voimaa ja vanhurskaampaa elämää. Vaikka syntiseksi syntynyt langenneen ihmiskunnan lapsi ei koskaan elämässään muuttuisi täysin synnittömäksi, elää hän kuitenkin jo uutta, iankaikkista elämäänsä kätkettynä Kristuksen pyhyyteen ja lahjavanhurskauteen.

        Elin aikoinaan melkoisen syntistä elämää minäkin. Vaikka sitten teinkin parannuksen, kaduin ja tulin Jumalan luo, Jeesus vaikutti minussa suuren muutoksen - "vanha oli kadonnut ja uusi oli sijaan tullut!" - en minä kuitenkaan täysin synnittömäksi muuttunut. On ollut monenmoista kompurointia, lankeemusta, parannusta ja uuden toivoa. Joskus suuremmin, mutta yleensäkin päivittäin.

        En vähättele syntejä nimittelemällä niitä "virheiksi, kasvamattomuuksiksi, vajavuuksiksi joita Jumala muka meissä ymmärtää..." höpöhöpö. Syntejä ne ovat, eikä Jumala ole niitä koskaan hyväksynyt ja ymmärtänyt ja hengessä on ne kunkin itse synneiksi tunnustettava ja hengessään ne tuomittava. Rukoiltava eli juteltava Jumalan kanssa, tehtävä niistä jatkuvaa hengenparannusta, vaikka teot kuitenkin samalla osoittavat synnin vielä elävän minussa / meissä ja vasta ruumiin kuolemassa meistä poistuvan.

    • Anonyymi

      Tosi on se, että uuden liiton lupaukset koskevat vain uudestisyntyneitä uskovia !

      Ei uudestisyntymättömiä ns. "kristittyjä" !

      Suomessa on paljon "kristittyjä", mutta harvassa ovat uudestisyntyneet Jumalan todelliset lapset, joille ainoastaan kuuluu armotalous !

      Vain uuden liiton jäsenet, eli uudestisyntyneet voivat siis turvautua Jumalan armon alla elämiseen !

      Sen sijaan luonnollinen ihminen, ns "kristitty", kun pyrkii toimimaan samoin, niin silloin hän, sillä toiminnallaan, yrittää vain ja ainoastaan pystyttää omavanhurskauttaan !

      Eikä sellainen toiminta auta, eikä pelasta ketään !

      Mutta tätä asiaa ja eroa näiden kahden välillä ei näköjään s-seutulainen, eikä myöskään Jaikali, eikä moni muukaan "opettaja" tai sellaiseksi pyrkivä, näköjään käsitä ollenkaan !

      Sen tämä ketju ja nuo kirjoituksenne ovat selvääkin selvemmin paljastaneet !

      Voi voi voi sentään, tuota teidän umpisokeuttanne !

      • Anonyymi

        Miksi sinä kuulostat siltä kuin olisit ennemminkin vihainen kuin surullinen?
        Annat itsestäsi epärehellisen vaikutelman.
        Ja Jeesus Kristus ei vie ihmistä kierouteen vaan suoruuteen.

        Kristus ei vie kierouteen, vaan suoruuteen !

        Siinä olet aivan oikeassa !

        Joten mietitkö nyt sitä, että miksi esim. s-seutulainen jättää kommentoimatta häneen ja hänen toimintaansa kohdistuvan arvostelun ?

        Samoin toimiii täällä myös Mauno Mattila ja usea muu "opettajaksi" itse itsensä nostanut !

        Kehotuksen sanat menevät ns. "kuin vesi hanhen selästä", eli mitään vaikuttamatta.

        Siis jos he käsittelisivät asiaa ja antaisivat vastineen, niin he joutuisivat kohtaamaan ne sanat ja voisivat joutua paljastetuiksi.

        Joten he luimuilevat vain ja pakenevat, etteivät jäisi kiinni.

        Eikö tuollainen toiminta ole juurikin sitä kieroutta, kun ei ole aikomustankaan suoruuteen ?

        Vai mitä mieltä sinä itse olet ?

        Voin muuten sanoa sen, että olen samaan aikaan surullinen ja vihainen, eikä niissä ole nähdäkseni Raamatun mukaan mitään väärää !

        Olen surullinen noiden "opettajien" puolesta ja heidän tulevan kohtalonsa puolesta, sillä nyt he keräävät Jumalan vihaa päällensä, oman katumattomuutensa ja sydämensä kovuuden vuoksi:

        !!!
        4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
        5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
        6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
        !!!

        7 niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
        8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
        9 Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
        10 mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
        11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.

        Siis jos toimimme Jumalan tahdossa ja Hänen mukaansa, niin silloin voi myös vihata !

        Sananl. 13:5 Vanhurskas vihaa valhepuhetta, mutta jumalattoman meno on iljettävä ja häpeällinen.

        Jer. 6:11 Minä olen täynnä Herran vihaa, en jaksa sitä pidättää

        Ps. 119:104 Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä.

        Ps. 119:113 Kaksimielisiä minä vihaan, mutta sinun lakiasi minä rakastan.

        Ps. 119:128 Sentähden minä vaellan kaikessa suoraan, kaikkien sinun asetuksiesi mukaan; kaikkia valheen teitä minä vihaan.

        Ps. 119:163 Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun lakiasi minä rakastan.

        Ef. 4:26 "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli,

        Vihastuminenkaan ei ole siis väärin, vaan siihen jopa tavallaan kehoitetaan, sillä se on tunne, joka paljastaa sen tosi asian, että joku on tehnyt pahaa !

        Siis Jumala itse on Rakkaus, mutta Jumala vihastuu ja vihaakin !

        Sen Raamattu todistaa monen monessa kohtaa, en viitsi nyt niitä tähän kopioida !

        Kirjoituksestasi saa sen vaikutelman, että vihastuminen on syntiä !

        Joten nyt kysyn sinulta, että onko Raamatun mukaan lupa myös vihastua ja jopa vihata jotakin toimintaa esim. ?

        Minä kyllä tunnen teidät: teissä ei ole Jumalan rakkautta.” (Joh. 5:42)

        Jeesus osoitti terävät sanansa niille juutalaisille, jotka tutkivat Kirjoituksia ja halusivat elää Jumalan tahdon mukaan. Tuomio oli karu: heissä ei ollut Jumalan rakkautta.

        On hurjaa ajatella, että on olemassa hengellisyyttä, jossa tehdään oikeita asioita: luetaan Raamattua, rukoillaan, käydään seurakunnassa ja tehdään hengellistä työtä mutta kaikesta puuttuu rakkaus. Samoin voidaan keskittyä välttämään syntejä, elämään oikein mutta sekin voi tapahtua ilman Jumalan rakkauden ilmenemistä elämässä.

        Hengellisyys ilman rakkautta on kovaa ja tuomitsevaa. Siinä ihmisen itsekkyys (lihallisuus) pukeutuu hengelliseen asuun ja näyttäytyy pyhältä.

        Rakkautta ei ole ilman aitoutta. Kun kristitty uskaltaa olla Jumalan edessä aidosti sitä mitä on, silloin kristitty oppii elämään armosta. Eli olemaan rakastettu. Vain rakkaudesta elävä voi rakastaa toisia.

        Rakastava kristitty on kaunis poikkeus tässä kylmässä ja itsekkäässä maailmassa. Jumalan rakkaus meissä ei paina toisia alaspäin vaan pyrkii ymmärtämään ja etsimään yhteyttä. Rakkaus ei iloitse toisten epäonnistumisista vaan tahtoo parhaansa mukaan auttaa. Rakkaus antaa toiselle sen arvon, jolla haluaisi itseäänkin kohdeltavan.

        Jumalan rakkaus viihtyy särkyneissä sydämissä. Se valuu säröistä kärsiville lähimmäisille ja mitä enemmän sitä jakaa, sitä enemmän sitä riittää.

        ( Lähde: Jaakko Pirttiaho)

        Sinulla ei näköjään ole mitään omaa sanottavaa.

        Pelkkiä lainauksia muiden kirjoituksista !

        Nytkin käytät toisen kirjoitusta väärin ja väärässä kohtaa / tapauksessa !

        Jumala Rakastaa Totuudessa !

        Ymmärrätkö sen, mitä se tarkoittaa ?

        Rakkautta ei saa irroittaa Totuudesta, sillä jos sen irrottaa, niin mennään väärän armon ja Rakkauden puolelle, jossa hyväksytään pahuus ja kaikkinaiset väärät toimet ja synnit ja vääärät opetukset ja valheet !

        Sellaiseen "rakastamiseen" ei Jumala Sanansa mukaan yhdy !

        Enkä minkään siis yhdy, vaikka sinä s-seutulainen kuinka yrittäisit minua sellaiseen huijata !

        Tuon väärän armon ja "rakkauden" vuoksi nykyseurakunnat ovat pahasti eksyksissä erilaisissa harhaopeissa !

        Ja uskovat rypevät jopa julkisesti synneissään, eikä kukaan välitä siitä, kun paha se on nuhdella toista, kun itsekin toimii väärin:

        29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
        30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
        31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
        !!!
        32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
        !!!

        Touhu on mennyt jo samankaltaiseksi, kuin aikoinaan Korintossa:

        1. Kor. 5:1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.

        17 Mutta tätä käskiessäni en kiitä sitä, että kokoontumisenne ei tee teitä paremmiksi, vaan pahemmiksi.
        18 Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnankokoukseen, teillä on riitaisuuksia keskenänne, ja osittain sen uskonkin.
        19 Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.
        20 Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista,
        21 sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.
        22 Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne? Vai halveksitteko Jumalan seurakuntaa ja tahdotteko häväistä niitä, joilla ei mitään ole? Mitä minun on teille sanominen? Onko minun teitä kiittäminen? Tässä kohden en kiitä.

        Hyvin samankaltaista on meno nykyään seurakunnissa, eikä kukaan puutu siihen !

        Vaikka Paavali jo antoi esimerkin, että miten tulee toimia:

        1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
        !!!
        2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
        3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
        4 -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
        5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
        6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
        7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
        8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
        !!!

        Eli hapatus tulisi perata, mutta sinä ja kaltaisesi sen sijaan kehoitatte toimimaan ihan päinvastoin, eli rakastamaan sitä hapatusta ja siten koko taikinat ovat hapattuneet !

        Eli mihin tämä sinulta on jäänyt: " puhtauden ja Totuuden happamattomuudessa."

        Eli nyt sinukin sanomasi on siis: " rakastakaa " ilman Totuutta "

        Ja seurakunnissa on hyvin nähtävissä se, että mihin se on johtanut !

        Kaikkinainen valhe ja vääryys ja eksytykset rehoittavat !!!

        No s-seutulainen !

        Nyt voit sanoa sen minkä sydämestäsi haluat ,että: "Minähän sanoin, ei rakkautta" !

        Mutta minä sanon sinulle sen nyt, että:

        Näin eri tavoin me näemme Jumalan Rakkauden !

        Minä pidän tästä kiinni:

        1. Joh. 3:18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja Totuudessa.

        Sinä taas pudotat Totuuden pois ja mihin se viekään sinut ja kaltaisesi "ylen rakastavat" ?

        Näytän sinulle yhden esimerkin siitä, mihin asti sen on vienyt, kun Kristus, eli Totuus on jätetty pois yhtälöstä:

        https://www.youtube.com/watch?v=uWu7U0ionYE

        Paaviin puhe, paavin, joka rakentaa ekumeniaa, ja siten on luopunut Totuudesta, ja on ottanut vain sen sinun "rakkauden" yhdistäväksi tekijäksi yhteydelle !

        Siis islamin uskoiset, ja lakiliiittoon yhä uskovat juutalaiset ja jopa buddhalaiset !!!

        Paavi sanoo tuossa kaikkien olevan Jumala lapsia !!!

        Ja Jumalan lapsia yhdistävä tekijä siis ei ole Kristus, eli Totuus !

        Eikä yhdistävä tekijä ole Tie, eli Kristus- Yksi Tie !

        Eikä yhdistävä tekijä ole Elämä, eli Kristus Elämän antaja !

        Sana ja Herra kuitenkin sanoo selvästi:

        Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen Tie ja Totuus ja Elämä;
        ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

        Mutta nyt katolisen kirkon ajamassa ekumeniassa ei ole Yksi Tie, vaan useita teitä !

        Ja Jumalan lapsia yhdistävä asia ei ole Kristus, vaan "rakkaus" !

        Kaikki nuo eri ryhmät tunnustautuivat uskomaan "rakkauteen" ja siten he sen kautta paavin mukaan ovat kaikki Jumalan lapsia, siis siten kuuluvat pelastuviin !

        Tajuatko s- seutulainen nyt sen, että kuinka pitkälle tuo sinun valitsemasi "rakkauden tie" vie lopulta ?!

        Tutkitko s-seutulainen nyt sen, että mitkä kaikki ryhmät kuuluvat ekumeeniseen neuvostoon, joko jäseninä tai tarkkailija jäseninä !

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Ekumeeninen_Neuvosto

        Paavin pyrkimyksenä siis jo aikoja sitten oli liittää nuokin iaslamin uskoiset ja juutalaiset ja jopa buddhalaiset tuohon "rakastavien" joukkoon !

        Missä olet mukana mahdollisesti ?

        Miksi sitä sanotaan, jota tässä rakennetaan ?

        Ja kaikessa näkyy se, että Totuus on lakaistu maton alle, eli mistään opillisista eroista ei saa puhua, eli Totuus on siten kielletty !

        Ja siten siis kielletään ja on jo kielletty Kristuskin !

        Siis ihan rakkauden nimissä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei näköjään ole mitään omaa sanottavaa.

        Pelkkiä lainauksia muiden kirjoituksista !

        Nytkin käytät toisen kirjoitusta väärin ja väärässä kohtaa / tapauksessa !

        Jumala Rakastaa Totuudessa !

        Ymmärrätkö sen, mitä se tarkoittaa ?

        Rakkautta ei saa irroittaa Totuudesta, sillä jos sen irrottaa, niin mennään väärän armon ja Rakkauden puolelle, jossa hyväksytään pahuus ja kaikkinaiset väärät toimet ja synnit ja vääärät opetukset ja valheet !

        Sellaiseen "rakastamiseen" ei Jumala Sanansa mukaan yhdy !

        Enkä minkään siis yhdy, vaikka sinä s-seutulainen kuinka yrittäisit minua sellaiseen huijata !

        Tuon väärän armon ja "rakkauden" vuoksi nykyseurakunnat ovat pahasti eksyksissä erilaisissa harhaopeissa !

        Ja uskovat rypevät jopa julkisesti synneissään, eikä kukaan välitä siitä, kun paha se on nuhdella toista, kun itsekin toimii väärin:

        29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
        30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
        31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
        !!!
        32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
        !!!

        Touhu on mennyt jo samankaltaiseksi, kuin aikoinaan Korintossa:

        1. Kor. 5:1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.

        17 Mutta tätä käskiessäni en kiitä sitä, että kokoontumisenne ei tee teitä paremmiksi, vaan pahemmiksi.
        18 Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnankokoukseen, teillä on riitaisuuksia keskenänne, ja osittain sen uskonkin.
        19 Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.
        20 Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista,
        21 sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.
        22 Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne? Vai halveksitteko Jumalan seurakuntaa ja tahdotteko häväistä niitä, joilla ei mitään ole? Mitä minun on teille sanominen? Onko minun teitä kiittäminen? Tässä kohden en kiitä.

        Hyvin samankaltaista on meno nykyään seurakunnissa, eikä kukaan puutu siihen !

        Vaikka Paavali jo antoi esimerkin, että miten tulee toimia:

        1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
        !!!
        2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
        3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
        4 -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
        5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
        6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
        7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
        8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
        !!!

        Eli hapatus tulisi perata, mutta sinä ja kaltaisesi sen sijaan kehoitatte toimimaan ihan päinvastoin, eli rakastamaan sitä hapatusta ja siten koko taikinat ovat hapattuneet !

        Eli mihin tämä sinulta on jäänyt: " puhtauden ja Totuuden happamattomuudessa."

        Eli nyt sinukin sanomasi on siis: " rakastakaa " ilman Totuutta "

        Ja seurakunnissa on hyvin nähtävissä se, että mihin se on johtanut !

        Kaikkinainen valhe ja vääryys ja eksytykset rehoittavat !!!

        >"Olen kurja ja köyhä" on eräs usein esiintyvä Psalmien sanonta (40:18, 70:6, 86:1).
        On merkillistä, että voittoisa elämä Kristuksessa on juuri kurjana ja köyhänä olemista. Se yltäkylläisyys ja elämä, jonka Kristus antaa, koetaan tässä maailmanajassa vanhurskauden isoamisena ja janoamisena.

        Se on sitä köyhyyttä, joka vie joka päivä anomaan kaikkea Jeesukselta. Se on köyhyyttä, jossa kuitenkin toivotaan ja odotetaan. "Mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken" (2 Kor 6: 10).

        Se ei ole katkeraa köyhyyttä, vaan siinä omistetaan jo nyt mittaamattoman paljon. Mutta "ei vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee" (1 Joh 3:2).<
        ( Olavi Peltola)

        >>Sinua ei pelasta uskosi laatu, vaan pelastut vain menemällä Jeesuksen luo. Jos sinua siis ahdistaa uskosi laatu, vie se Jeesukselle eli salli hänen antaa sinulle kylmyytesi anteeksi, sillä senkin rakas Herrasi voi antaa anteeksi.

        Pitäytyessäsi Golgataan Jumala ei laske kertoja. Vaikka itket ja vapiset, vaikka olet kova ja kylmä, vaikka laitasi on ihan miten tahansa, sinun on vain tultava Jeesuksen luo sellaisena kuin olet ollaksesi Jumalan lapsi.

        Se usko joka menee Jeesuksen luo huonona ja huonoudestaan huolimatta, on pelastavaa uskoa, vaikka se olisi miten heikkoa tahansa. Juuri se usko voittaa maailman 1 Joh 5:4, ja kuolettaa lihan Room 8:13, Gal 5:24.<<
        ( Olav Valen-Sendstad)

        Ei siis yhäkään mitään omaa sanottavaa !

        Ja toistetaan se todistus sinusta s-seutulainen uudestaan:

        ------------------
        Kristus ei vie kierouteen, vaan suoruuteen !

        Siinä olet aivan oikeassa !

        Joten mietitkö nyt sitä, että miksi esim. s-seutulainen jättää kommentoimatta häneen ja hänen toimintaansa kohdistuvan arvostelun ?

        Samoin toimiii täällä myös Mauno Mattila ja usea muu "opettajaksi" itse itsensä nostanut !

        Kehotuksen sanat menevät ns. "kuin vesi hanhen selästä", eli mitään vaikuttamatta.

        Siis jos he käsittelisivät asiaa ja antaisivat vastineen, niin he joutuisivat kohtaamaan ne sanat ja voisivat joutua paljastetuiksi.

        Joten he luimuilevat vain ja pakenevat, etteivät jäisi kiinni.

        Eikö tuollainen toiminta ole juurikin sitä kieroutta, kun ei ole aikomustankaan suoruuteen ?

        ------------------

        Kuin vesi hanhen selästä TAAS !

        Voi voi voi s-seutulainen !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristus ei vie kierouteen, vaan suoruuteen !

        Siinä olet aivan oikeassa !

        Joten mietitkö nyt sitä, että miksi esim. s-seutulainen jättää kommentoimatta häneen ja hänen toimintaansa kohdistuvan arvostelun ?

        Samoin toimiii täällä myös Mauno Mattila ja usea muu "opettajaksi" itse itsensä nostanut !

        Kehotuksen sanat menevät ns. "kuin vesi hanhen selästä", eli mitään vaikuttamatta.

        Siis jos he käsittelisivät asiaa ja antaisivat vastineen, niin he joutuisivat kohtaamaan ne sanat ja voisivat joutua paljastetuiksi.

        Joten he luimuilevat vain ja pakenevat, etteivät jäisi kiinni.

        Eikö tuollainen toiminta ole juurikin sitä kieroutta, kun ei ole aikomustankaan suoruuteen ?

        Vai mitä mieltä sinä itse olet ?

        Miksi väistelet omaa kierouttasi? Sinä kirjoitat ikään kuin olisit huolissasi ja suruissasi, mutta olet täynnä ärtymystä kuin jokin teini, joka ei saa tahtoaan läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin muuten sanoa sen, että olen samaan aikaan surullinen ja vihainen, eikä niissä ole nähdäkseni Raamatun mukaan mitään väärää !

        Olen surullinen noiden "opettajien" puolesta ja heidän tulevan kohtalonsa puolesta, sillä nyt he keräävät Jumalan vihaa päällensä, oman katumattomuutensa ja sydämensä kovuuden vuoksi:

        !!!
        4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
        5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
        6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
        !!!

        7 niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
        8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
        9 Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
        10 mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
        11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.

        Siis jos toimimme Jumalan tahdossa ja Hänen mukaansa, niin silloin voi myös vihata !

        Sananl. 13:5 Vanhurskas vihaa valhepuhetta, mutta jumalattoman meno on iljettävä ja häpeällinen.

        Jer. 6:11 Minä olen täynnä Herran vihaa, en jaksa sitä pidättää

        Ps. 119:104 Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä.

        Ps. 119:113 Kaksimielisiä minä vihaan, mutta sinun lakiasi minä rakastan.

        Ps. 119:128 Sentähden minä vaellan kaikessa suoraan, kaikkien sinun asetuksiesi mukaan; kaikkia valheen teitä minä vihaan.

        Ps. 119:163 Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun lakiasi minä rakastan.

        Ef. 4:26 "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli,

        Vihastuminenkaan ei ole siis väärin, vaan siihen jopa tavallaan kehoitetaan, sillä se on tunne, joka paljastaa sen tosi asian, että joku on tehnyt pahaa !

        Siis Jumala itse on Rakkaus, mutta Jumala vihastuu ja vihaakin !

        Sen Raamattu todistaa monen monessa kohtaa, en viitsi nyt niitä tähän kopioida !

        Kirjoituksestasi saa sen vaikutelman, että vihastuminen on syntiä !

        Joten nyt kysyn sinulta, että onko Raamatun mukaan lupa myös vihastua ja jopa vihata jotakin toimintaa esim. ?

        No niin. Nyt se paljastui, mistä tuo kaikki kumpuaa - tuosta sinun sairaasta jumalakuvastasi. Ei jatketa pidemmälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin. Nyt se paljastui, mistä tuo kaikki kumpuaa - tuosta sinun sairaasta jumalakuvastasi. Ei jatketa pidemmälle.

        Eli Jumalalla on sairas kuva Hänen omasta Rakkaudestaan Totuudessa !

        Jumalan Raskkaus perustuu aina Totuuteen !

        Minulle tuon sinun oma jumalakuvasi oli jo selvillä, kuten JO edellä hyvin selvästi kerroin.

        No, sinä menet omaa tietäsi, ja minä omaa Tietäni, eli seuraan Kristusta, eli Totuutta !

        Paitsi, että sinä kiukkuat kuin teini, sinä tiedät kaikesta kaiken niin kuin teini.

        Nellie Oleson on tosiaan osuva kutsumanimi sinulle. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin. Nyt se paljastui, mistä tuo kaikki kumpuaa - tuosta sinun sairaasta jumalakuvastasi. Ei jatketa pidemmälle.

        Hän on pahempi kuin ärtyisä teini.
        Hän on parantumaton nar...ti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >"Olen kurja ja köyhä" on eräs usein esiintyvä Psalmien sanonta (40:18, 70:6, 86:1).
        On merkillistä, että voittoisa elämä Kristuksessa on juuri kurjana ja köyhänä olemista. Se yltäkylläisyys ja elämä, jonka Kristus antaa, koetaan tässä maailmanajassa vanhurskauden isoamisena ja janoamisena.

        Se on sitä köyhyyttä, joka vie joka päivä anomaan kaikkea Jeesukselta. Se on köyhyyttä, jossa kuitenkin toivotaan ja odotetaan. "Mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken" (2 Kor 6: 10).

        Se ei ole katkeraa köyhyyttä, vaan siinä omistetaan jo nyt mittaamattoman paljon. Mutta "ei vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee" (1 Joh 3:2).<
        ( Olavi Peltola)

        >>Sinua ei pelasta uskosi laatu, vaan pelastut vain menemällä Jeesuksen luo. Jos sinua siis ahdistaa uskosi laatu, vie se Jeesukselle eli salli hänen antaa sinulle kylmyytesi anteeksi, sillä senkin rakas Herrasi voi antaa anteeksi.

        Pitäytyessäsi Golgataan Jumala ei laske kertoja. Vaikka itket ja vapiset, vaikka olet kova ja kylmä, vaikka laitasi on ihan miten tahansa, sinun on vain tultava Jeesuksen luo sellaisena kuin olet ollaksesi Jumalan lapsi.

        Se usko joka menee Jeesuksen luo huonona ja huonoudestaan huolimatta, on pelastavaa uskoa, vaikka se olisi miten heikkoa tahansa. Juuri se usko voittaa maailman 1 Joh 5:4, ja kuolettaa lihan Room 8:13, Gal 5:24.<<
        ( Olav Valen-Sendstad)

        s-seutulainen

        Ei kannata piitata näiden helluntailaisten pilkasta. Tällaisia nuo ovat aina olleet, päälle 100 vuotta. Jo niistä perustaja-isistään lähtien. E.I. Manninen pilkkasi puhujalavalta luterilaisia, Kai Antturi pilkkasi. Ja lukemattomat muut. Juuri tästä syystä kirkon papit jo alusta asti varoittivat näistä.

        Minulle näiden huutelut ovat aivan tuttua. "Kaikki luterilaiset ovat antikristuksen kumartajia", jne. Tämä on helluntailaisen uskonnon se nimenomainen olemus. Nämä ovat niiden "saarnoja". Muuta ei niiden epäjumalanpalveluksissa kuule.

        Julistavatko nämä koskaan evankeliumia? Eivät. Vaan omia tekojaan.

        Kristuksen tekoja nämä heittävät kivillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on pahempi kuin ärtyisä teini.
        Hän on parantumaton nar...ti

        Totta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinä kuulostat siltä kuin olisit ennemminkin vihainen kuin surullinen?
        Annat itsestäsi epärehellisen vaikutelman.
        Ja Jeesus Kristus ei vie ihmistä kierouteen vaan suoruuteen.

        "Surullinen". Tuolla termillä jotkut syyllistävät muita omasta tunne-elämästään. Tuota muka "suruaan" jotkut käyttävät lyömäaseenaan.

        Eivät he muuta sure kuin huomatessaan, ettei heillä ole valtaa muihin.

        Heittäytyvät toisten tuomareiksi.

        Miksi joku surisi?

        Ei kenenkään kuulu surra muiden tekemisiä. Surkoon itseään ja tehköön itse parannuksen..

        Tiedokesi !

        Minun kohdallani on kyse empatiasta.

        En toivoisi kenellekkään käyvän huonosti.

        Ja kun sitten näen, että toinen on menossa sellaiseen suuntaan, jossa ei hyvin käy, eikä tämä kuuntele varoituksia, niin olen toki surullinen silloin.

        Siis kuten lasten kanssa, jos lapselle sanoo, että jos laikit tulella, voi sormet palaa.

        Ja huomaat ikäväksesi sen, että lapsi ei kuuntele, vaan selvästi aikoo kuitenkin toimia vastoin varoitusta, niin mitä siinä muuta voi olla kuin surullinen ?

    • Anonyymi

      Oikeasti miettikää edes hetki sitä tosi asiaa, että luterilaisia Suomessa on Wikipedian mukaan:

      Jäseniä: 3 537 481 (n. 62,9 %) (elokokuu 2024)

      Yleisen käsityksen mukaan nuo kaikki siis ovat niitä kristittyjä !!!

      Mutta monenko luulette / arvelette olevan uudestisyntyneitä ???

      Vastatkaa edes tähän kysymykseen itsellenne edes !!!

      Ja sitten miettikää noita rovasti Peltolan sanoja niille kaikille uskosta osattomille eli uudestisyntymättömille ja miten ne heitä ohjaavat ???

      Haloo s-seutulainen !

      Haloo Jaikali !

      Haloo, te muutkin !

    • Anonyymi

      ts. Jeesuksen nimessä ja veressä- erään kirkon haarakonttorin tapa jatkuvaa anteeksiantoa kylvettää lapsiin, että kun minä olen, siis se rassaaja olen hyväksikäyttänyt ja uudelleen ja uudelleen pyydän anteeksi, sitä ei saa enää kaivella minun rassaamista.

      Sitäkö se on se anteeksianto.??? Eikös tämä rassaaja ole yhteiskunnan viranomaisen heiniä, eikä seurakunnan pappiharhaopin selitysteosten suunpuhetta, jossa annetaan ikäänkuin lupa- pahuuteen.
      Sitten kun paikalle kutsuttu sielunhoitaja sanoo, että teillä ei ole lupa hyväksikäyttöön, niin tämä puhujalla ei ole enää oikeutta palata saarnapuheineen "nuhtelemaan" rassaajien elämää.

      Kun vuosikymmenet olet sitä sen puun hedelmistä satoa nähnyt, että kasvaneet tyttölapset ovat särkyneitä- olen menettänyt uskoni ko. uskon anteeksiannon tarinoihin.

      Ellei se porukka osaa ottaa itseään niskasta kiinni ja sanoa, että nyt riittää, niin pelkään, että kaikki on heistä viimeisellä mittapaikalla, ilman anteeksiantoa --- helvetin tulessa.

      • Anonyymi

        Kuitenkin tulee muistaa, että se anteeksianto ei ole siinä anteeksipyytämisessä, vaan yksin Kristuksessa aina.
        Anteeksipyyntö riittää ihmiselle silloin, kun tahattomasti on loukattu, astuttu varpaille, tönäisty, huudettu, oltu epäkohteliaita, tahdittomia yms.
        Mutta jos on tehty rikos, kuten esim. raiskaus, hyväksikäyttö niin se ei riitä Jumalankaan edessä, vaan on oltava aidosti katuva, pyrittävä korvaamaan vahingot (uhrin terapia) ja kärsittävä yhteiskunnan määräämä rangaistus ja lopetettava rikosten teko tai mentävä 'hoitoon', jos ei pysty. Ei Jumala erehdy synnissään rypevää ja jäänyttä armahtamaan Jeesuksessakaan, puhumattakaan, että uhrilta vaadittaisiin anteeksiantoa. Sellainen on sitten Jumalan lahjaa myös, jos siihen saa armon pystyä ja tervehtyä.
        Tietenkin on mahdollisuus saada karkeakin rikos anteeksi Jeesuksessa, mutta vaikuttaa valheelliselta esim. katolisten ja lestojen pedofiili -paljastukset. Ei Jumala ole petettävissä (vrt. Ananias ja Safira).

    • Anonyymi

      Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni tuli kuuluisaksi ihan muista asioista kuin Raamatun tuntemuksestaan.

      Molemmat miehimykset vietiin vankilaan sodomiasta.

      • Anonyymi

        Joko taas?

      • Anonyymi

        Joko taas?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko taas?

        Ei kannata välittää. On ilm. joku vankilassa istuva seksuaalirikollinen, joka kiihottuu noista jutuista.

    • Anonyymi

      Vain uskovainen kärvistele synneissään.

      Vapahtaja olet sinä.

    • Anonyymi

      Nellie Olesonin teiniärtymys kumpuaa vinksalleen mennestä jumalakuvasta.
      Hän kuvittelee, että ihmiset tullaan tuomitsemaan HÄNEN raamatuntulkintansa mukaan ja perusteella, eikä hän omahyväisessä ja itsevarmassa ärtymyshurmoksessaan ja monomaanisessa oikeassa olemisen vimmassaan tajua, että koko maailma tullaan tuomitsemaan PAAVALIN EVANKELIUMIN MUKAAN.

      Meidät ts. tuomitaan ILOSANOMAN MUKAAN.

      Ja ilosanoma on ILOSANOMA eikä mikään kärttyisän teinin kärttysanoma.

      • Anonyymi

        Kertaus on opintojen äiti, joten:

        ----------------

        Voin muuten sanoa sen, että olen samaan aikaan surullinen ja vihainen, eikä niissä ole nähdäkseni Raamatun mukaan mitään väärää !

        Olen surullinen noiden "opettajien" puolesta ja heidän tulevan kohtalonsa puolesta, sillä nyt he keräävät Jumalan vihaa päällensä, oman katumattomuutensa ja sydämensä kovuuden vuoksi:

        !!!
        4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
        5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
        6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
        !!!

        7 niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
        8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
        9 Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
        10 mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
        11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.

        Siis jos toimimme Jumalan tahdossa ja Hänen mukaansa, niin silloin voi myös vihata !

        Sananl. 13:5 Vanhurskas vihaa valhepuhetta, mutta jumalattoman meno on iljettävä ja häpeällinen.

        Jer. 6:11 Minä olen täynnä Herran vihaa, en jaksa sitä pidättää

        Ps. 119:104 Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä.

        Ps. 119:113 Kaksimielisiä minä vihaan, mutta sinun lakiasi minä rakastan.

        Ps. 119:128 Sentähden minä vaellan kaikessa suoraan, kaikkien sinun asetuksiesi mukaan; kaikkia valheen teitä minä vihaan.

        Ps. 119:163 Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun lakiasi minä rakastan.

        Ef. 4:26 "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli,

        Vihastuminenkaan ei ole siis väärin, vaan siihen jopa tavallaan kehoitetaan, sillä se on tunne, joka paljastaa sen tosi asian, että joku on tehnyt pahaa !

        Siis Jumala itse on Rakkaus, mutta Jumala vihastuu ja vihaakin !

        Sen Raamattu todistaa monen monessa kohtaa, en viitsi nyt niitä tähän kopioida !

        Kirjoituksestasi saa sen vaikutelman, että vihastuminen on syntiä !

        Joten nyt kysyn sinulta, että onko Raamatun mukaan lupa myös vihastua ja jopa vihata, jotakin toimintaa esim. ?

      • Anonyymi

        Mitä Raamattu kertookaan Jumalasta itsestään ?

        Jes. 61:8 Sillä minä, Herra, rakastan oikeutta, vihaan vääryyttä ja ryöstöä; ja minä annan heille palkan uskollisesti ja teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton

        17 Älkää hautoko mielessänne pahaa toinen toisellenne, älkääkä rakastako väärää valaa. Sillä kaikkia näitä minä vihaan, sanoo Herra."

        16 Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.
        17 Te väsytätte Herran puheillanne. Mutta te sanotte: "Miten väsytämme?" Siten, että sanotte: "Jokainen, joka pahaa tekee, on hyvä Herran silmissä, ja niihin hänellä on mielisuosio"; tahi: "Missä on tuomion Jumala?"

        Tuossa kerrotaan teidän väärä Jumalakuvanne !

        "Jokainen, joka pahaa tekee, on hyvä Herran silmissä, ja niihin hänellä on mielisuosio";

        Tuossa on se ydin asia !

        No, Raamattu puhuu ja opettaa PALJON Jumalan vihasta ja vihastumisesta ja tuomioista !

        Mutta te kiellätte tämän puolen olemassaolon !

        Eli kuten olen sanonut, niin teillä on armo ja "rakkaus", ilman Totuutta !

        Eikä silloin puhuta Raamatun Jumalasta !

        Gal. 6:7 Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

        Jumala On Totinen !

        Jer. 10:10 Mutta Herra on totinen Jumala; hän on elävä Jumala ja iankaikkinen kuningas. Hänen vihastansa vapisee maa, ja kansat eivät kestä hänen suuttumustansa.

        Sinä tosiaan kuvittelet, että joku jaksaa lukea noita sinun itseensä tyyväisen vanhanpiian omahyväisiä ja kärttyisiä jorinoitasi?

        Näillä eräillä on ihmeellisen tarkkaa tietoa toisten kirjoittajien yksityiselämästä. Tai, ei välttämättä tarkkaakaan.

        Tietää jonkun esim. vanhaksipiiaksi, eli, ettei kys. naishenkilö olisi koskaan ollut naimisissa.

        Mistä näillä on näin tarkat tiedot? Miettikääpä tätä.
        Keitä nuo eräät ovat?

        Vanhapiika on kirjoitustyyliin perustuva arvio, jossa on kieltämättä pilkallisuutta seassa ja joka ei perustu tietoon. Ja myönnän, että se ei ole rakentava tapa keskustella eikä edes riidellä. Eli: anteeksipyyntö henkilölle, josta olen sitä ilmausta ja erään tv-sarjan hahmon nimeä käyttänyt.

        Mitä on tapahtunut?

        Sinä pyydät anteeksi.

        Tämä on todella outoa käytöstä sinulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on tapahtunut?

        Sinä pyydät anteeksi.

        Tämä on todella outoa käytöstä sinulta.

        Joo, onhan se viimeaikaisten tekemisten perusteella. Mutta näin nyt tällä kertaa.

        - GF -

    • Anonyymi

      Aloituksesta:

      "Halun kilvoitukseen antaa yksin armon ja anteeksiantamuksen evankeliumi. Ihminen kestää tuomiolla vain Kristuksen tähden, ei sen uuden tähden, mikä hänen sydämessään syntyy ja kasvaa. Jaksamme kilvoitella, kun näemme, että perille pääseminen ei riipukaan kilvoittelijan voimista ja onnistumisesta, vaan Jeesuksen Kristuksen sovitusrakkaudesta."

      Kilvoittelun päämäärä - uskon säilyttäminen.

      Vanha Paavali kuoleman lähestyessä:

      1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
      2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
      3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
      4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
      5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
      6 Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
      7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
      8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat. (2Tim 4)

      " olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt"

      Usko tulee kuulemisesta - kuuleminen Kristuksen sanasta.

      Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

      Usko Toivonen

      • Anonyymi

        "Halun kilvoitukseen antaa yksin armon ja anteeksiantamuksen evankeliumi."

        >>Kilvoittelun päämäärä - uskon säilyttäminen.>>

        Ja uskon päämäärä on...

        1 Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa,
        2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
        3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
        4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
        5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
        6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
        7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
        8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
        9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
        ( 1 Piet. 1)

        S-seutulainen, sait uskon papin kastellessa vedellä päälakeasi. Sinä uudesti synnyit ns. kasteessa, et uudesti syntynyt Jeesuksen ylösnousemuksen kautta!!!!
        ELÄT VALOHEESSA!!!!

    • Anonyymi

      Usko, toivo on vielä hetken ajallista. Vain ikuisuus on jatkuvaa.

      • Anonyymi

        Nämä pysyvät.

        13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
        (1Kor 13)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Mikään ei ole niin väsyttävää, kuin sellaisen uskonnon harjoittaminen, jossa on teskenneltävä jotain muuta kuin on. Valen-Senstadin kirjasta (en muista nimeä) oli aikoinaan suuri apu omassa ahdistuksessani.

      - GF -

      • Anonyymi

        Aikamoista hevonkukkua ketjussa: Ihminen kestää tuomiolla vain Kristuksen tähden, ei sen uuden tähden, mikä hänen sydämessään syntyy ja kasvaa.
        Sana kumoaa luterilaisen valheessa elävän eksyttäjän puheet!
        "Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan".
        S-seutulainen sydämesi ei ole puhdas, kirjoitit mitä ilmeisemmin omasta kokemuksestasi ja oman sydämesi tilasta puhuessasi synnin juuresta!
        Sydän, jossa kasvaa synnin juuri, ei ole uusi luomus, vaan vanha lihallinen ja turmeltunut sydän!
        "minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

        Ja sinä vuodatat sydämesi pahuutta saviseutulaisen niskaan ja olet riittävän tyhmä olemaan tajuamatta, että me muut näemme sinun naurettavan ja ilkeämielisen kirjoituksesi lävitse.

        S-saviseutalaien ei ole uskossa Jeesukseen. Hän on palstalla levittämässä katolilais-luterilaisia harhaoppejaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä vuodatat sydämesi pahuutta saviseutulaisen niskaan ja olet riittävän tyhmä olemaan tajuamatta, että me muut näemme sinun naurettavan ja ilkeämielisen kirjoituksesi lävitse.

        Sinä et näe minun sydämeeni, valehtetet päin silmiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et näe minun sydämeeni, valehtetet päin silmiä!

        Ja sinäkö muka näet saviseutulaisen sydämeen, törppö! :D :D :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinäkö muka näet saviseutulaisen sydämeen, törppö! :D :D :D

        Kirjoitin vain sen, minkä ketjusssa näin: "Koska uskovassa asuu voittamaton synnin juuri". Oletin s-seutulaisen tarkoittavan nimen oman omaa sydäntään, hän sydämessään asuu synnnin juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitin vain sen, minkä ketjusssa näin: "Koska uskovassa asuu voittamaton synnin juuri". Oletin s-seutulaisen tarkoittavan nimen oman omaa sydäntään, hän sydämessään asuu synnnin juuri.

        "Tullessamme Jumalan luo emme saa tuoda mitään muuta kuin Kristuksen. Kaikki lisät ja kaikki aikaisemmat ansiomme myrkyttävät ja turmelevat uskon. Se, joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksiensa, lahjojensa, uskoontulemisensa tms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.
        Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi ja niin vieraaksi luonnolliselle ihmiselle. Jos uskot, on sinun joka päivä tappiona ja roskana, ( Fil. 3:7-8) , jätettävä syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi ja nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvanasi.
        Joka päivä on tekosi ja itsekeskeisyytesi hävitettävä. Kristus on Jumalan lahja, (Joh.4:10 ja Joh.3:16.) Usko on Jumalan lahja, ( Ef. 2:8.) Anteeksiantamus on armolahja, ( Room. 5:16.) Voi, kuinka luontomme riehuu, kiivailee ja raivoaa sitä vastaan, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki omat teot ovat kelpaamattomia ja arvottomia taivaassa."
        ( Thomas Wilcox/Kallis hunajan pisara)

        s-seutulainen

    • Anonyymi

      Eli rikoksia saa jatkaa edelleen kun kaikki on jo kuitattu.

      • Anonyymi

        No onko niitä kuitattu vai? Mietipä sitä hetki, olmi.

    • Anonyymi

      Katuvat syntiset livahtavat kuin koirat veräjästä Paratiisin puolelle ja helluntaivanhurskaita sapettaa.

      Korvat luimussa, syyllinen ilme naamalla, häntä koipien välissä vaan portista sisään vilahtaa!

      Mä olen rakki raivosuu,
      mull' heitä, Herra, armonluu
      ja tartu piskin niskaan
      ja taivaaniloon viskaa! 😿
      *

      • Anonyymi

        Yksikään syntinen ei livahda Taivaan porteista sisään. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.

        Taivaanportista eivät mene muut kuin lahjavanhurskautetut syntiset, Jeesuksessa uskon kautta pyhät.

        Luukas 18: 9-14
        9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
        10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
        11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
        13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
        14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
        ✨️ 🐑

        >>>Taivaanportista eivät mene muut kuin lahjavanhurskautetut
        syntiset, Jeesuksessa uskon kautta pyhät.<<<

        Sinulla on ristiriitainen oppi. Puhut vanhurskautetuista
        syntisistä????? Mikä se sellainen ihminen on?

        Ihminen on joko syntinen tai hän on vanhurskas. Raamattu
        ei tunne välimuotoja. Raamattu ei tunne syntistä uskovaa.

        Sinulla on syntisenä, jos olet syntinen, ongelma koska
        sinä et tule syntisenä kestämään tuomiolla etkä
        VANHURSKASTEN SEURAKUNNASSA. Sinun täytyy
        olla vanhurskas, jotta kestäisit tuomiolla ja vanhurskasten
        seurakunnassa.

        Huomaa! Vanhurskasten seurakunta!!!

        Psalmi 1:1 -6 "Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomien
        neuvon mukaan, ei viivy syntisten teillä eikä istu pilkkaajien
        parissa, vaan on mieltynyt Herran opetukseen ja tutkii sitä
        päivin ja öin. Hän on kuin vesipurojen ääreen istutettu puu,
        joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu.
        Kaikki, mitä hän tekee, menestyy. Niin ei ole jumalattomien
        laita, vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli lennättää.

        Sen tähden jumalattomat eivät kestä tuomiolla eivätkä syntiset
        vanhurskaiden seurakunnassa. Sillä Herra tuntee
        vanhurskaiden tien, mutta jumalattomien tie vie tuhoon.

        https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/439637564

        Luuk 18:14 "Minä sanon teille: hän meni kotiinsa vanhurskautettuna, tuo toinen ei"

        Tämä on siis Raamattu Kansalle käännöksen mukaan. Siinä Jeesus sanoo, että
        publikaani meni vanhurskautettuna kotiin, Koska hän oli vanhurskautettu, ja
        Jumala oli vanhurskauttaja, mikä tämä mies oli kun hän meni kotiinsa? Oliko hän
        vieläkin syntinen vai oliko hän vanhurskas?

        "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi" Apt 10:15, 11:9).

        Koska Jumalan puhdistama ihminen ei ole epäpyhä, mikä hän on?
        Eikö hän silloin ole pyhä! Minkä Jumala siis on puhdistanut, sitä älä
        sinä sano epäpyhäksi, Ja tämä sana tuli Pietarille kaksi kertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Taivaanportista eivät mene muut kuin lahjavanhurskautetut
        syntiset, Jeesuksessa uskon kautta pyhät.<<<

        Sinulla on ristiriitainen oppi. Puhut vanhurskautetuista
        syntisistä????? Mikä se sellainen ihminen on?

        Ihminen on joko syntinen tai hän on vanhurskas. Raamattu
        ei tunne välimuotoja. Raamattu ei tunne syntistä uskovaa.

        Sinulla on syntisenä, jos olet syntinen, ongelma koska
        sinä et tule syntisenä kestämään tuomiolla etkä
        VANHURSKASTEN SEURAKUNNASSA. Sinun täytyy
        olla vanhurskas, jotta kestäisit tuomiolla ja vanhurskasten
        seurakunnassa.

        Huomaa! Vanhurskasten seurakunta!!!

        Psalmi 1:1 -6 "Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomien
        neuvon mukaan, ei viivy syntisten teillä eikä istu pilkkaajien
        parissa, vaan on mieltynyt Herran opetukseen ja tutkii sitä
        päivin ja öin. Hän on kuin vesipurojen ääreen istutettu puu,
        joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu.
        Kaikki, mitä hän tekee, menestyy. Niin ei ole jumalattomien
        laita, vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli lennättää.

        Sen tähden jumalattomat eivät kestä tuomiolla eivätkä syntiset
        vanhurskaiden seurakunnassa. Sillä Herra tuntee
        vanhurskaiden tien, mutta jumalattomien tie vie tuhoon.

        https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/439637564

        Sinä Jaikali et itse vain ymmärrä tuon kirjoittajan sanomaa !

        Hän varmaan tarkoittaa sitä, että meillä on lahjavanhurskaus Kristuksessa, eli Kristus on meidän vanhurskautemme !

        Jer. 23:6 Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme'.

        Omaa vanhurskautta meillä siis ei ole !

        Me itse olemme vajavaisia ja yhä vain syntiin lankeevia !

        1. Johanneksen kirje 1

        8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

        9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

        10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

        Näetkö tässä nyt ristiriitaa Jaikali ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taas joukojaikali vauhdissa! Hän kuvittelee olevansa täydellinen. Hän ei ole syntinen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe