Kirkko on riivaajien asuinpaikka

Jos sanotaan kirkkoa Jumalan huoneeksi on se vastoin Raamattua. Raamattuhan sanoo kirkkoa "riivaajien asuinpaikaksi". Ilm. 18:2.
Käsitys kirkosta Jumalan huoneena saa aikaan muitakin omituisia ajatuksia. Mm. kauhistellaan, miten "Jumalan huoneessa" tapahtuu sitä sun tätä. Onhan kirkkojen sisällä oleva toiminta tosin kummallista uskontoa, josta Jumalan Henki on kaukana. Mutta siellä olevalla toiminnalla ei ole paljoakaan merkitystä seurakunnan toimintaan. Olkoot "pastoreina" pienet tai suuret tytöt opettamassa harhaoppejaan.

Mutta jos seurakunnassa alkaisi ilmetä kirkonmenojen kaltaista messuilua, reagoisimme siihen rajusti. Seurakunnassa on kuitenkin ohjeena vain Raamatun opetukset. Siksi emme välitä paljoakaan kirkonmenoista. Suhtaudumme siihen samoin kuin esim. kommunistisen liikkeen sisältöön. Se ei vaikuta meihin, koska olemme kaukana sellaisesta.
48471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Ristiriita Raamatun kanssa on kaikkialla järkyttävää koulun uskontotunneilta alkaen.

Äänestä
  • jaa, ei minua järkytä yhtään

    Äänestä

  • Niin kuin mitä ristiriitaa niissä muka oikein on?

    Äänestä

  • Siis millaista koulujen uskonopetuksen tulisi oikein olla?

    Äänestä

Niin? Raamatun Sanojen valossa olemme kaikki nykyihmiset kummallisia uskossamme.
Vakuutamme sanoillamme Rakastavamme Jumalaa yli kaiken ja kuitenkaan emme vaivaudu noudattamaan Herran antamia käskyjä ja tehtäviä kaikessa elämässämme kirjaintakaan muuttamatta,
Syyttelemme toisiamme kelvottomuudesta, joka kuvastaa kaikkein parhaiten meidän itsemme omaa puuhastelua.
Mitäpä aloittaja arvelet voisiko ihminen joka Rakastaa Jumalaa yli kaiken, jättää kirjaintakaan noudattamatta Jumalan ihmisille antamista tehtävistä ja käskyistä, siis ainoastaan pyrkimällä noudattamaan niitä?

Äänestä

Se on näin. Jumalaton kirkko on l3evittänyt harhalonkeronsa koko Suomen kansaan. Mutta nyt se on häviämässä.
Kirkko kaatuu, mutta seurakunta nousee yhä suurempaan kukoistukseen.

Äänestä
  • Ja minä luin - 'levittänyt kauhulonkeronsa koko Suomen kansaan'! Näinhän se oli, kun kristinuskoa väkipakolla ja väkivallalla uhkaillen taottiin Suomen kansan takaraivoon ja katolisen kirkon veron maksajiksi. Tänä päivänä se tapahtuu jo vapaaehtoisesti, kun väkivalta on saatu geeneihin asti niin, että murhatkin ovat muuttuneet rakkaudeksi.

    Äänestä

"Vakuutamme rakastavamme Jumalaa ylikaiken"

Saanko täsmennyksen tähän lauseeseen, koska Augsburgin tunnustuksen mukaan, joka on luterilaisuuden tärkein tunnustus, niin krusifiksi, jossa Jeesus on kuoliaaksi kidutettu ja kristinuskon luoneen Paavalin sanoin kirottu kiroukseksi (Gal.3:13), kyseessä on tosi Jumala, niin mitä on tämä 'rakastaa Jumalaa ylikaiken'.

Kristinuskon mukaan te olette nyt 'rakastaneet' Jeesuksen nimeen Jumalan kirottuna hengiltä.

Äänestä
  • Kuka ja mikä on nyt se Jumala, jonka määräyksiä tämän jälkeen kuuluu noudattaa, kuten edellä sanot?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kuka ja mikä on nyt se Jumala, jonka määräyksiä tämän jälkeen kuuluu noudattaa, kuten edellä sanot?

    Odotan edelleen vastasta tähän - kai uskovaiset sentään edes tietävät, että kuka/mikä heidän Jumalansa on, jonka määräyksiä käskevät itse noudattaa. Vai onko niin, että minkään sanan takana ei seisota, kun suu suoltaa koko ajan vain pelkkiä valheita Raamatusta?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kuka ja mikä on nyt se Jumala, jonka määräyksiä tämän jälkeen kuuluu noudattaa, kuten edellä sanot?

    Se Jumala joka luonut taivaan ja maan!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Se Jumala joka luonut taivaan ja maan!!!

    Kuka sitten Jeesuksen opettama taivasten valtakunnan isä Jumala on, joka on Jeesuksen nimeen ristiin kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu?

    Äänestä

  • Palstalla eräät Uudestisyntyneet Jeesuksen seuraajat ovat kirjoittaneet Rakastavansa Jumalaa yli kaiken arvostellessaan meidän tavallisten ihmisten uskoa, eivät kuitenkaan kyenneet osoittamaan elävänsä Raamatussa kerrotulla tavalla kyseistä Rakkautta todeksi.
    Muuttui sitten pelkäksi pyrkimiseksi tuo aito rakkaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Palstalla eräät Uudestisyntyneet Jeesuksen seuraajat ovat kirjoittaneet Rakastavansa Jumalaa yli kaiken arvostellessaan meidän tavallisten ihmisten uskoa, eivät kuitenkaan kyenneet osoittamaan elävänsä Raamatussa kerrotulla tavalla kyseistä Rakkautta todeksi.
    Muuttui sitten pelkäksi pyrkimiseksi tuo aito rakkaus.

    Miksi heidän pitäisi elää?! Sen takiahan he juuri palvovat Jeesusta uhrina itsensä puolesta!

    Äänestä

"Jos sanotaan kirkkoa Jumalan huoneeksi on se vastoin Raamattua. Raamattuhan sanoo kirkkoa "riivaajien asuinpaikaksi". Ilm. 18:2.
Käsitys kirkosta Jumalan huoneena saa aikaan muitakin omituisia ajatuksia. Mm. kauhistellaan, miten "Jumalan huoneessa" tapahtuu sitä sun tätä. Onhan kirkkojen sisällä oleva toiminta tosin kummallista uskontoa, josta Jumalan Henki on kaukana."

EI ole nyt ilmestyskirjan mukaan kuitenkaan kyse yhden hetken kirkosta, vaan todellisista taustoista, tuon Raamattu viitteesi mukaan. Kyse on paljon, paljon pidemmästä ajasta ja isommasta kokonaisuudesta:

"18:23 ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat, ja HÄNESTÄ ON LÖYDETTY PROFEETTAIN JA PYHIEN VERI JA KAIKKIEN VERI, JOTKA MAAN PÄÄLLÄ OVAT TAPETUT. "

Äänestä
  • Ja tässä kohdassa aletaankin sitten jo lähestyä ilmestyskirjan loppua.

    Äänestä

Aihetodisteiden mukaan kirkkolaitos (katolinen, ortodoksi, luterilainen) on se mistä evankelista Matteus varoittaa jakeessa ...

Matt. 11"12 Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen."

Keitä ovat nämä hyökkääjät jotka hyökkäävät Taivasten valtakuntaa ja tempaavat sen itselleen?

1. Ensinnäkin siis näin on tapahtunut, koska se on Sanassa sanottu
2. Mikä on taivasten valtakunta jota vastaan hyökätään. Se on Jeesuksen seuraajat eli elävät uskovaiset!!
3. Ketkä siis ovat ne jotka tempaavat Taivasten valtakunnan itselleen ja siis ajavat Valtakunnan lapset pois? Ainoa mahdollisuus on että kirkkolaitokset ovat se hyökkääjä. Hehän ovat hyökänneet Jeesukseen uskovia vastaan, ajaneet heidät pois joukostaan ja väittävät siis nyt omaavansa Taivasten valtakunna.

Näin on siis reaalisesti tapahtunut.

Äänestä
  • "Keitä ovat nämä hyökkääjät jotka hyökkäävät Taivasten valtakuntaa ja tempaavat sen itselleen?"

    Kristityt, jotka väittävät menevänsä taivaaseen, kun palvovat Jeesuksen nimeen itse tosi Jumalan kuoliaaksi kiduttamista ja kiroamista.

    "2. Mikä on taivasten valtakunta jota vastaan hyökätään. Se on Jeesuksen seuraajat eli elävät uskovaiset!!"

    Miten niin?

    "3. Ketkä siis ovat ne jotka tempaavat Taivasten valtakunnan itselleen ja siis ajavat Valtakunnan lapset pois? Ainoa mahdollisuus on että kirkkolaitokset ovat se hyökkääjä. Hehän ovat hyökänneet Jeesukseen uskovia vastaan, ajaneet heidät pois joukostaan ja väittävät siis nyt omaavansa Taivasten valtakunna."

    Oletko ryhtynyt jo julistamaan Jeesuksen kuoliaaksi kiduttamisen ja kiroamisen sijasta hänen julistamakseen käskemää taivasten valtakunnan tulemista maan päälle totuudella ja oikeudenmukaisuudella Jumalan valtakunnan ollessa sisällisesti meissä ja TAIVASTEN VALTAKUNNAN OLLESSA MEIDÄN YMPÄRILLÄMME.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    "Keitä ovat nämä hyökkääjät jotka hyökkäävät Taivasten valtakuntaa ja tempaavat sen itselleen?"

    Kristityt, jotka väittävät menevänsä taivaaseen, kun palvovat Jeesuksen nimeen itse tosi Jumalan kuoliaaksi kiduttamista ja kiroamista.

    "2. Mikä on taivasten valtakunta jota vastaan hyökätään. Se on Jeesuksen seuraajat eli elävät uskovaiset!!"

    Miten niin?

    "3. Ketkä siis ovat ne jotka tempaavat Taivasten valtakunnan itselleen ja siis ajavat Valtakunnan lapset pois? Ainoa mahdollisuus on että kirkkolaitokset ovat se hyökkääjä. Hehän ovat hyökänneet Jeesukseen uskovia vastaan, ajaneet heidät pois joukostaan ja väittävät siis nyt omaavansa Taivasten valtakunna."

    Oletko ryhtynyt jo julistamaan Jeesuksen kuoliaaksi kiduttamisen ja kiroamisen sijasta hänen julistamakseen käskemää taivasten valtakunnan tulemista maan päälle totuudella ja oikeudenmukaisuudella Jumalan valtakunnan ollessa sisällisesti meissä ja TAIVASTEN VALTAKUNNAN OLLESSA MEIDÄN YMPÄRILLÄMME.

    "Hehän ovat hyökänneet JEESUKSEEN USKOVIA vastaan"

    Olet täysin unohtanut Jeesuksen korostamat korvat, kun piti uskoa JEESUSTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    "Hehän ovat hyökänneet JEESUKSEEN USKOVIA vastaan"

    Olet täysin unohtanut Jeesuksen korostamat korvat, kun piti uskoa JEESUSTA.

    Ja Jeesus sanoo teidän juutalaisuuteen perustuvan uskonne Jumalan olevan Saatana ja kaiken valheen isän Johanneksen evankeliumi 8. luku, ja te uskotte Jeesuksen murhan määränneen juutalaisen uskontoon Jeesuksen Kristus persoonana (kirottu ja kuoliaaksi kidutettu tosi Jumala) - uskotte siis JEESUKSEEN, ettekä usko JEESUSTA, joka sanoi, että tämän juutalaisten opin Jumala on Saatana ja kaiken valheen isä. MIKSI?

    Edellä kirjoitat:

    "2. Mikä on taivasten valtakunta jota vastaan hyökätään. Se on Jeesuksen seuraajat eli elävät uskovaiset!!"

    Ja sinä kehtaat vielä väittää olevasi tuo taivasten valtakunta!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Niin, miksiköhän tarvitaan oikein kunnon ydinaselatinki tämän pöykeän ja omahyväisen pelikentän putsaamiseen?!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Niin, miksiköhän tarvitaan oikein kunnon ydinaselatinki tämän pöykeän ja omahyväisen pelikentän putsaamiseen?!

    Jos teidän Jumalanne on Saatana Jeesuksen sanoin, Raamatun todistein ja historian tiedoin, kristinuskon opilla ja arkeologisin löydöksin, se ei Jumalaksi muutu teidän yhdenkään selityksin, valhein tai väännöin yrittää muokata tätä totuutta toisensi!

    Äänestä

  • Toisin sanoen kaikesta uskonnollisuudesta pitää luopua, koska kukaan ei mitä ilmeisimminkään tiedä aiheesta luulojaan kummemmin.

    Äänestä

Aloittajako täyttää Raamatussa kerrotun Jumalan tahdon kaikilta osin kaikessa elämässään ja on siten kelvollinen arvostelemaan toisten ihmisten uskon oikeellisuutta?

Äänestä
  • Sitten sinun pitää lopettaa aloittajan arvosteleminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sitten sinun pitää lopettaa aloittajan arvosteleminen.

    Enhän toki arvostellut, kunhan kysyin ja vastauksesi osoittaa kysymykseni aiheelliseksi.

    Äänestä

>>Mutta jos seurakunnassa alkaisi ilmetä kirkonmenojen kaltaista messuilua, reagoisimme siihen rajusti. >>

Ainakin niissä seurakunnissa joissa minä olen käynyt on aina ollut kirkonmenojen kaltaista messuilua.

Toivottavasti kukaan ei myy sinulle asetta.
😄😄😄😄😄

Äänestä

Samaa mieltä. Jumala käyttää rakkauden asetta auttaessaan omansa irti kirkosta. Ei Hän pakota.

Äänestä
  • Ettekö siis pääse irti Kirkosta "vapaalla tahdollanne"?

    Äänestä

  • Edelleenkin luterilaisuuden armo on päästä pois helvetistä, jonne yksin uskosta joutuu, kun palvoo Jeesuksen nimeen tosi Jumalan kiroamista (Gal.3:13).

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Edelleenkin luterilaisuuden armo on päästä pois helvetistä, jonne yksin uskosta joutuu, kun palvoo Jeesuksen nimeen tosi Jumalan kiroamista (Gal.3:13).

    Lutherin mukaan, jos näin kävisi se olisi sitten Jumalan hyvin salainen päätös ja prosentuaalisesti liki mahdottomuus.

    Tämä on juuri se Lutherin uskonpuhdistuksen kohta - aikaisemmin sieltä helvetistä pääsi pois, kun maksoi kirkolle rahaa (anekauppa).

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Edelleenkin luterilaisuuden armo on päästä pois helvetistä, jonne yksin uskosta joutuu, kun palvoo Jeesuksen nimeen tosi Jumalan kiroamista (Gal.3:13).

    Minun on vaikea käsittää etteivät uskovaiset ymmärrä, että Saatanan voiman avulla luetaan kirouksia.

    Äänestä

En uskaltaisi enää mennä kirkkoon.

Äänestä

Yleensäkin kirkkolaitosten historia on verisyydessään aivan kauhea!

Äänestä
  • Niin, todella on, kyse onkin Jumalana ilmestyskirjan puhuvasta Pedon kuvasta juutalaisuuten perustuen, ja on kummallista, ettei tämän historia edes kerro uskoville totuutta, vaan kuvitellaan jotakin pyhästä uskonnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Niin, todella on, kyse onkin Jumalana ilmestyskirjan puhuvasta Pedon kuvasta juutalaisuuten perustuen, ja on kummallista, ettei tämän historia edes kerro uskoville totuutta, vaan kuvitellaan jotakin pyhästä uskonnosta.

    Ja sitten saadaan vielä uudestisyntymällä uskovaisten itse kertomana demoneita kimppuun, eikä mikään lamppu syty päässä.

    Äänestä

Oli hyvä lukea totuus kirkosta. Tämä on parasta opetusta mitä luterilaisuus palstalta olen lukenut.

Äänestä
  • Kirkon totuus on se mikä on Raamatun ja uskonnon totuus, mutta ellei tätä tänä päivänäkin vielä olisi kuljetettu kirkkona eteenpäin, ei pystyttäisi nyt, kun se on mahdollista, todistamaan juutalaisten massiivista huijausta.

    Ja sitten itse Raamattu nimisessä kirjassa on olemassa myös sen oma juoni hyvästä tiedosta ja pahasta tiedosta, ja punainen lanka, mihin tämä kirkon tarina perustuu ja mihin se johti.

    Ongelma ei todellisuudessa ole vain kirkko, vaan uskovien - ja ylipäätään ihmisten - täysin vajaa ymmärryskyky.

    Onhan edelleenkin uskovia, joiden mielestä selkeä saatananpalvonta on Pyhä uskonto, kun Jeesus viattomana uhrina kirotaan ja kidutetaan kuoliaaksi ristille tosi Jumalana, ja syödään ehtoollisella kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä.

    Ongelma ei ole kirkon ongelma, vaan koko yhteiskunnan ja maailman, miljardien uskovaisten ja muidenkin ihmisten, jotka ovat antaneet kaiken tämän tapahtua, ja jokaisen ihmisen, joka ei missään vaiheessa ole edes tajunnut katsoessaan ristiinnaulitun kuvaa, että tässä jutussa on jotakin ja pahasti vialla.

    .

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kirkon totuus on se mikä on Raamatun ja uskonnon totuus, mutta ellei tätä tänä päivänäkin vielä olisi kuljetettu kirkkona eteenpäin, ei pystyttäisi nyt, kun se on mahdollista, todistamaan juutalaisten massiivista huijausta.

    Ja sitten itse Raamattu nimisessä kirjassa on olemassa myös sen oma juoni hyvästä tiedosta ja pahasta tiedosta, ja punainen lanka, mihin tämä kirkon tarina perustuu ja mihin se johti.

    Ongelma ei todellisuudessa ole vain kirkko, vaan uskovien - ja ylipäätään ihmisten - täysin vajaa ymmärryskyky.

    Onhan edelleenkin uskovia, joiden mielestä selkeä saatananpalvonta on Pyhä uskonto, kun Jeesus viattomana uhrina kirotaan ja kidutetaan kuoliaaksi ristille tosi Jumalana, ja syödään ehtoollisella kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä.

    Ongelma ei ole kirkon ongelma, vaan koko yhteiskunnan ja maailman, miljardien uskovaisten ja muidenkin ihmisten, jotka ovat antaneet kaiken tämän tapahtua, ja jokaisen ihmisen, joka ei missään vaiheessa ole edes tajunnut katsoessaan ristiinnaulitun kuvaa, että tässä jutussa on jotakin ja pahasti vialla.

    .

    En kannata Raamattu -nimisen kirjan tuhoamista, mutta vaadin kyllä totuuden esille tuomista, ja kirkon tekemään korjausliikkeen sen jälkeen.

    Kuten Albert Einstein totesi, niin Raamattu on täysin väärin ymmärretty kirja.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    En kannata Raamattu -nimisen kirjan tuhoamista, mutta vaadin kyllä totuuden esille tuomista, ja kirkon tekemään korjausliikkeen sen jälkeen.

    Kuten Albert Einstein totesi, niin Raamattu on täysin väärin ymmärretty kirja.

    Raamatun mukaan - nimenomaan - ei kuulunut uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Raamatun mukaan - nimenomaan - ei kuulunut uskoa.

    Raamattu on tarina, jossa Paholainen houkuttelee ihmistä ahneudella ja itsekkyydellä palvomaan viattoman ihmisen kidutuskuolemaa tosi Jumalan kiroamisena itsensä puolesta, petollisella valhetarinalla ihmisen pettävästä Luojajumalasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Raamattu on tarina, jossa Paholainen houkuttelee ihmistä ahneudella ja itsekkyydellä palvomaan viattoman ihmisen kidutuskuolemaa tosi Jumalan kiroamisena itsensä puolesta, petollisella valhetarinalla ihmisen pettävästä Luojajumalasta.

    Tarina on pahaa tietoa, mistä syystä Luojajumala suojasi elämän puun paratiisissa, kun ihminen tuli hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi, luomaan sanan voimalla (1.Moos.3:22), ettei tällainen ihminen saa ihmeiden tekokykyä haltuunsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Tarina on pahaa tietoa, mistä syystä Luojajumala suojasi elämän puun paratiisissa, kun ihminen tuli hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi, luomaan sanan voimalla (1.Moos.3:22), ettei tällainen ihminen saa ihmeiden tekokykyä haltuunsa.

    Tämä on Paavalin syntievankeliumi, Jeesus oli se, joka lupasi taivasten valtakunnan evankeliumilla opettaa hyvällä tiedolla ihmeiden tekokyvyn, mutta on nyt uskonnossa se tosi Jumalana kirottu uhri.

    Äänestä

Joo, noin se on ja meneekin sitä myötään. Kiitos, tuli hyvä mieli.

Äänestä

Huomenna kirkkoon halloweeniä juhlimaan. Muistakaa asiaan kuuluva asu, ja mm. noitahattu päähän.

Äänestä
  • Paholaisnaamareita saa ostaa monista kaupoista. Sellainen vaaditaan jokaiselta nyt viikonloppuna kirkkoon tulevalta.

    Äänestä

Kirkkoilijat jolkutelkoot sisään omiensa laumaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos sanotaan kirkkoa Jumalan huoneeksi on se vastoin Raamattua. Raamattuhan sanoo kirkkoa "riivaajien asuinpaikaksi". Ilm. 18:2.
Käsitys kirkosta Jumalan huoneena saa aikaan muitakin omituisia ajatuksia. Mm. kauhistellaan, miten "Jumalan huoneessa" tapahtuu sitä sun tätä. Onhan kirkkojen sisällä oleva toiminta tosin kummallista uskontoa, josta Jumalan Henki on kaukana. Mutta siellä olevalla toiminnalla ei ole paljoakaan merkitystä seurakunnan toimintaan. Olkoot "pastoreina" pienet tai suuret tytöt opettamassa harhaoppejaan.

Mutta jos seurakunnassa alkaisi ilmetä kirkonmenojen kaltaista messuilua, reagoisimme siihen rajusti. Seurakunnassa on kuitenkin ohjeena vain Raamatun opetukset. Siksi emme välitä paljoakaan kirkonmenoista. Suhtaudumme siihen samoin kuin esim. kommunistisen liikkeen sisältöön. Se ei vaikuta meihin, koska olemme kaukana sellaisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu