Kepun ja vasliiton täydellinen välirikko - ei tule demarihallitusta

Hallitusyhteistyöstä punavihreiden kanssa jäi keskustaan trauma, ja puolueen silloinen johtaja Annika Saarikko ilmoitti eduskuntavaalien 2023 alla, ettei keskusta enää samanlaiseen hallitukseen lähde, antaen valtit kokoomuksen käsiin.

Nyt oppositiopuolue vasemmistoliiton puheenjohtaja on vaihtunut Minja Koskelaan. Heti kautensa aluksi hän sulki pois hallitusyhteistyön sekä kokoomuksen että perussuomalaisten kanssa, mutta näki hallitusyhteistyön keskustan kanssa mahdollisena.

Kepu vastasi tylysti sanoen, että vasliiton kanssa ei enää hallitukseen mennä.

Jos kepun linja on tuo, käytännössä avaimet olisivat – taas – kokoomuksen käsissä, vaikka se ei olisi edes suurin puolue.

Samalla vasemmistoliiton toiveet hallituspaikasta iskeytyisivät maanrakoon. Vasemmistoliiton ainoa mahdollisuus sellaisessa tilanteessa olisi se, että SDP-vasemmistoliitto-vihreät-kolmikon kannatus kasvaisi niin mittavasti, että punavihreät voisivat muodostaa hallituksen. Sellaista ei ole näköpiirissä.
10134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei vaikutusta, seuraava hallitus on joko punamulta tai sinipuna, ilman vasemmistoliittoa. Persut ovat joka tapauksessa ulkona.

Äänestä
  • Mutta Persut ovat tulevaisuuden puolue. Siitä pitää vihervassujen suosima haitallinen maahanmuutto huolen.

    Äänestä

  • Sitä sinä taas tiedä, joten turha mölistä.

    Äänestä

  • Punahallitusta ei tule ilman kepua.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Punahallitusta ei tule ilman kepua.

    Ei, mutta sinipunahallitus on hyvinkin mahdollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei, mutta sinipunahallitus on hyvinkin mahdollinen.

    Ei kyllä ole.

    Äänestä

>>Heti kautensa aluksi hän sulki pois hallitusyhteistyön sekä
kokoomuksen että perussuomalaisten kanssa>>

RKP:n Anna-Maja Henriksson linjasi jo ennen eduskuntavaaleja, että RKP ei missään tapauksessa lähde hallitukseen, joka tekee perussuomalaista politiikkaa.

No, sitä perussuomalaista maahanmuutto- ja talouspolitiikkaa on nyt nähty jo 1,5 vuoden ajan. Siellä se vaan viihtyy Anna-Majan RKP-kielinen porukka menossa mukana.

Niin ne unohtuu pyhät moralistiset puheet, kun valtaa ja etuja omalla porukalle on tarjolla.

Äänestä
  • RKP on eri juttu, sille tärkeintä on ruotsin kielen asema ja pakkoruotsi, siksi se meni hallitukseen.

    Kepun ja vasurien tilannetta ei voi verrata.

    Äänestä

  • "RKP on eri juttu, sille tärkeintä on ruotsin kielen asema ja
    pakkoruotsi."

    No ei ole, kun uusi puheenjohtaja Adlercreutz juuri sanoi, että RKP on liberaali, porvarillinen yleispuolue. Suomenkieliset omine asioineen ovat puolueessa ihan yhtä tärkeitä kuin ruotsinkielisetkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "RKP on eri juttu, sille tärkeintä on ruotsin kielen asema ja
    pakkoruotsi."

    No ei ole, kun uusi puheenjohtaja Adlercreutz juuri sanoi, että RKP on liberaali, porvarillinen yleispuolue. Suomenkieliset omine asioineen ovat puolueessa ihan yhtä tärkeitä kuin ruotsinkielisetkin.

    Älä viitti, mikään ei ole RKP-eliitille tärkeämpää kuin ruotsin kielen asema ja pakkoruotsi.

    Täytyy olla tyhmä jos uskoo RKP:n höpötyksiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitusyhteistyöstä punavihreiden kanssa jäi keskustaan trauma, ja puolueen silloinen johtaja Annika Saarikko ilmoitti eduskuntavaalien 2023 alla, ettei keskusta enää samanlaiseen hallitukseen lähde, antaen valtit kokoomuksen käsiin.

Nyt oppositiopuolue vasemmistoliiton puheenjohtaja on vaihtunut Minja Koskelaan. Heti kautensa aluksi hän sulki pois hallitusyhteistyön sekä kokoomuksen että perussuomalaisten kanssa, mutta näki hallitusyhteistyön keskustan kanssa mahdollisena.

Kepu vastasi tylysti sanoen, että vasliiton kanssa ei enää hallitukseen mennä.

Jos kepun linja on tuo, käytännössä avaimet olisivat – taas – kokoomuksen käsissä, vaikka se ei olisi edes suurin puolue.

Samalla vasemmistoliiton toiveet hallituspaikasta iskeytyisivät maanrakoon. Vasemmistoliiton ainoa mahdollisuus sellaisessa tilanteessa olisi se, että SDP-vasemmistoliitto-vihreät-kolmikon kannatus kasvaisi niin mittavasti, että punavihreät voisivat muodostaa hallituksen. Sellaista ei ole näköpiirissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu