Köyhiä on ollut aina, rikkaita vain modernilla aikakaudella

Maailmassa ei ollut velkaa lainkaan ennen rikkaiden esiinmarssia.

Olisiko velka viimein maksatettava pois heillä, ketkä sen ovat aiheuttaneet?
13259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllä, velanottajien on maksettava velkansa, tietenkin. Mitä epäselvää tässä on?

Äänestä

Rikkaita oli jo esihistoriallisena aikana, kuten myös velkaa.

Äänestä
  • Ehkä Rooman ajoilta. Silloin kun tuli ensimmäset halliltsijat, jotka alkoivat verottamaan kansaa. Mitä ne faaraotkin oikein olivat.

    Äänestä

Köyhyytt hallitus pitää tahalteen yllä, jotta on kohta paljon ihsiä joita voi pakottaa ilmaiseen työhön. Tämä on se taktiikka, miksi työtömiä ja työllisiä nyt nöyryytetään alentamalla palkkoja ja tukia, jottta on ilmaisia ihmisiä töihin.

Nämä on niitä asioita jotka ei kestä pivänvaloa, siksi niistä ei puhuta, ja puolustetaan kiivaasti ihmistä kurjuuttavia asioita, muka rahan vähyydellä ym kauniilla sanoilla. Työttömyyshän on hurjaa nyt orpon kaudella, johon hän pyrkiikin, että työttömyys kasvaa, ei tee mitään sen asian eteen että duunareilla olisi hyvin asiat. Senkun kiruasaa ja kostaa oman mielisairauden.

Äänestä
  • Yksi syy työttömyyteesi lienee huono suomen kielen taito.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Yksi syy työttömyyteesi lienee huono suomen kielen taito.

    Oi, mistä sinä tiedät minkä maalainen olen? Jos taas arvailet niin TAAS meni pieleen, joten lopeta arvailu. Enempää et ansaitse huomiota, moiseen idiotismiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Yksi syy työttömyyteesi lienee huono suomen kielen taito.

    Voi olla myös kiire tai luki-häiriö. Älä mollaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Oi, mistä sinä tiedät minkä maalainen olen? Jos taas arvailet niin TAAS meni pieleen, joten lopeta arvailu. Enempää et ansaitse huomiota, moiseen idiotismiin.

    En arvaillut kotimaatasi, vaan kommentoin kielitaitoasi.

    Äänestä

Maailmassa ei ollut velkaa ennen laiskojen ihmisten ilmaantumista sillä jokainen hankki elantonsa ja muun tarpeellisen omalla työllä ja siitä saadulla palkalla (rahan keksimisen jälkeen).

Nykyään jos työ ei maistu tai sitten kaikki on saatava heti NIIN tätä varten haetaan velkaa eli, jos ei olisi vähävaraisia niin ei olisi velkaakaan.

Äänestä
  • Maailma on vasta sitten valmis, kun kenenkään ei tarvitse tehdä töitä. Silloin toteutuu tasa-arvo.

    Nythän työikäiseksi luokitellusta väestöstä vain pääomatuloilla loikoilevat on vapautettu työ- tai työnhakuvelvoitteesta.

    Äänestä

  • Nii, jokaisen oma vika jos ei oo rahaa eikä kotia. Kaikki osaa talon rakentaa ja hankkia ruokaa, mut jos ei osaa niin olkoot.

    Äänestä

Hyväntekiäisyys järjestöt pitää lakkatutta ja ruokajakelupisteet, samoin spr ym vaatekerjääjät lakkautettava. Mitään ei pidä saada ilmaisesi kaikestä pitää maksaa.
Se on parasta kansantaloutta ja talouskavua kun kaikelle merkataan hinta.

Jos ei saa, voikeksiä konstin millä saa mitä tarvii.

Jos tarvit jauhoja, tee jotain sen eteen vaikka lakastet 10 km katuja, niin saat jauhoja.

Eduskunnan pitää laatia laki, jolla kaikki tulee maksulliseksi, jopa henitysilma. 50/litra.
Laki ei koske edsukuntalaisia, heillä on lupa pitää kaikki ilmaisena, ja korottaa omaa palkkaansa reippaasti.

Äänestä

Joo. Sanasi ovat kirousta, sillä sulla ei ole mitään ajantajua, miten kirouksiasi langettelet, näin yksinkertainen..

T.Ole rauhassa, Jeesus Kristus on Kuningas.

Aamen

https://m.youtube.com/watch?v=E0eI6qEamy0

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maailmassa ei ollut velkaa lainkaan ennen rikkaiden esiinmarssia.

Olisiko velka viimein maksatettava pois heillä, ketkä sen ovat aiheuttaneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu