Onko tämäkin niitä huu haa juttuja?

Maahanmuuttajaperhe on joutunut naapurinsa toistuvan häirinnän ja uhkailun kohteeksi Varsinais-Suomessa Paraisilla, uutisoi Turun Sanomat perjantaina.
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000010788519.html
15268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kaikenlaista nyt sattuu, ei suomalainenkaan taida ihan mikään enkeli, tai edes pyhimyskään olla, kuinka moni sellaisenkin tuntee, aika harva luultavasti kuitenkin.

Nykyään ihmiset vissiin kuvittelee, että Suomi on paratiisi, eikä täällä nyt voi enää mitään ikävää sattua, persut tosin nähdään käärmeinä, jotka yrittää luikerrella joka paikkaan pilaamaan kaiken, on tämä sitten niin absurdi aika, jos joku kirjailija olisi joskus osannut kirjoittaa kirjan, jossa asiat ovat samoin, kuin nykyisin, hänen kirjansa olisivat merkkiteoksia.

Äänestä

Knobster on mg

Äänestä

Kun valta osa maahan tulleista on elintaso siirtolaisia, ilmaiseksi suomalaisen veronmaksajan siivellä ikuisesti loisivaa sakkia, on aivan selvä että maksaja osapuolella rupeaa pipo kiristämään, ja pahasti. Missä ovat ennen oleskeluluvan saaneet oikeasti turvaa tarvitsevat ihmiset?! Nyt kaikki tänne tulevat ovat omien maidensa hyväosaisia, ylimielisiä nuoria miehiä! Ilmaisen elämän perässä matkustavia ahnaita elintasopakolaisia!

Äänestä
  • Joko persut alkaneet kakkia ihmisten ovien eteen.

    Äänestä

onko ne niitä ruotsalaisia 🤣 niitä siellä asuu !!!

Äänestä

Varmaan muuttavat Syyriaan takaisin.

Äänestä

Millä rahoilla nuo maksavat omakotitalossa asumisen ja auton hankinnan? Sossuko maksaa?

Äänestä

Suomalainen taas tuomittu ennakkoon. Pitäisi tutkia kunnolla eikä olla yksipuolinen. Näin toimii demokratia

Äänestä
  • Taitavat olla valehtelioita nuo Syyrian elintasopakoloiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Taitavat olla valehtelioita nuo Syyrian elintasopakoloiset.

    No se nyt on vaan aika ihmeellistä että suomalainen on heti epäilyksenalainen kun maahanmuuttaja vihjaisee sellaista vaan eipä se toimi toisinpäin. Tätä ei saisi sanoa ääneen vaan näin kuitenkin. Lisäksi tässä heti vedellään mukaan natsi ja persukortit. Tuo uutinen oli sitä tuttua vihervasemmiston kivitystuomiota ilman oikeudenkäyntiä. Eihän kukaan tiedä mistä asia on edes lähtenyt liikkeelle. Vassarivetoinen media tykkää maalata herkästi suomalaisesta syyllisen.

    Äänestä

Kumma että tänne kaikki roskat haalitaan.

Äänestä

Töhrineet itse talonsa aktivistien värillä ja nyt valittavat että naapuri asialla?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maahanmuuttajaperhe on joutunut naapurinsa toistuvan häirinnän ja uhkailun kohteeksi Varsinais-Suomessa Paraisilla, uutisoi Turun Sanomat perjantaina.
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000010788519.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu