Olen samaa mieltä Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa.

Kokoomuksen kannattajista 65 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 58 prosenttia uskoo, että Suomi on menossa oikeaan suuntaan.

Olemme menossa kohti konkurssia. Ongelmat alkoi Holkerin hallituksesta, kepu eikä sossut, kokoomus, vihreät ole osannut muuta kuin ajaa kohti täydellistä konkurssia.

Nokia toi hieman armonaikaa, mutta senkin joku tai jotkut idiootit rysi, ei ole enään mitään rahasampoa. Suomessa ei ole enään mitään vientituotteita, kuin tyhmyys, eikä sitä kukaan osta.

Taiwan oli 80 luvulla vielä kehitysmaa, mutta ei enään, se kehittyi, Suomi ei, paitsi suuntaus kohti kehitysmaata.

Sanokaa nyt hyvästi hyvinvoinnille ja alkakaa keräämään käpyjä, niistä teidän pitää repiä leipänne.

Venäjälläkin on enemmän toivoa tulevaisuudessa, kuin Suomella.
8124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

SUOMEN VEI SUOHON ja VELKA-VANKEUTEEN jota Nyt MAKSETAAN !

SDP:n +LaitaVasemmisto +MYRKYN-Vihreät +VasemmistoKEPU hallitus !

Nuo -ONNETTOMAT- SURKIMUKSET- Ei Osanneet Hoitaa ValtioTaloutta !

Äänestä
  • No miksi Orpo ei sitä laivaansa kääntänyt. Taitaa olla huono kippari.

    Äänestä

  • Viime hallituskaudella oppositiossa olleet porvaripuolueet kannattivat valtion lisävelanottoa ja kokoomus vaati jopa enemmän velanottoa valtiolle yritystukia varten. Kokoomus Orpon porvarihallitus jatkaa velanottoa valtiolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    No miksi Orpo ei sitä laivaansa kääntänyt. Taitaa olla huono kippari.

    Orpo ja Purra käänsivät laivan vain oikealle, mutta eivät silti oikeaan suuntaan.

    Äänestä

Kun "hoitaa taloutta" pahuuden keinoin. Riistää ryöstää IHMISIÄ niin on turha edes kuvitella että siitä syntyisi HYVÄÄ.
Pahuus tuhotaan aina loppuun asti.

Tämä on tiedetty suomessa vuosikymmeniä että päättäjille IHMISET ovat vain numeroita ja nyt siitä tulee tuomio kun tuho etenee vaikka satanistit yrittäisi miten asiaa korjata.

Kirous on jo heidän päänsä päällä.

Äänestä
  • Surullista..
    ..mutta meritokraattisuushan oli kakistokraateille kirosana ja niin oli nyt vaan - taas kerran ihmiskunnan periferioissa - ollakseen.

    Äänestä

"Kokoomuksen kannattajista 65 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 58 prosenttia uskoo, että Suomi on menossa oikeaan suuntaan".

Niin. Kunhan pysyy yli 50nen kilvenkiillotushanke, niin parhaudestahan on edelleen kyse, eikö?

Vaan. Voisiko tuo olla sittenkin vaikkapas 35% ja 42%? Ja näppärästi tilastokikkailulla saatu kosmetisoitua yli 50nen?

Äänestä

Viimeisen 38 vuoden ajasta 31 vuotta kokoomusministeri on ollut joko valtiovarainministeri tai pääministeri.

Eli kokoomus on ajanut Suomen tähän tantumaan kuppauspolitiikallaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kokoomuksen kannattajista 65 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 58 prosenttia uskoo, että Suomi on menossa oikeaan suuntaan.

Olemme menossa kohti konkurssia. Ongelmat alkoi Holkerin hallituksesta, kepu eikä sossut, kokoomus, vihreät ole osannut muuta kuin ajaa kohti täydellistä konkurssia.

Nokia toi hieman armonaikaa, mutta senkin joku tai jotkut idiootit rysi, ei ole enään mitään rahasampoa. Suomessa ei ole enään mitään vientituotteita, kuin tyhmyys, eikä sitä kukaan osta.

Taiwan oli 80 luvulla vielä kehitysmaa, mutta ei enään, se kehittyi, Suomi ei, paitsi suuntaus kohti kehitysmaata.

Sanokaa nyt hyvästi hyvinvoinnille ja alkakaa keräämään käpyjä, niistä teidän pitää repiä leipänne.

Venäjälläkin on enemmän toivoa tulevaisuudessa, kuin Suomella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu