Ohjussodankäyntiä kuvaa mm. Jes 25:11 ja 12

Rauhaa!

Jesaja 25 kertoo pidoista kaikille kansoille kun kuolema voitetaan. Mutta Moab ei lukeudu joukkoon. Niin kuin oljet tallataan paikalleen niin sekin joutuu tallatuksi.

Hän lyö sitä käsillään niin kuin uimari lyö käsiään veteen kroolatessaan. Eli kyse on ohjusiskuista. Etelään ja pohjoiseen vuoron perään.

Hän painaa alas sen YLIMIELISYYDEN.

Hän kaataa sen tomuun asti.

Kuka on tämän päivän Mooab ? Israel vai Iran. Molemmat ovat ylimielisiä toistensa suhteen. Israel kuvittelee saavansa apua Yhdysvalloilta ja Iran Venäjältä.

Raamatun mukaan Mooab kyllä kaatuu ilman apua. Sen linnoitukset ohjuksin hävitetään.
3215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Parhaillaan on menossa ohjusiskut Israelin toimesta Iranin linnoituksia vastaan.

Ylimielistä puuhaa!

YouTubessa on videoita.

Äänestä
  • Tässä yksi video.

    https://youtu.be/0_ax-J1VfV4?si=wyTQlnfO_iRw9PHF

    Ylimielistä puuhaa joka saattaa sytyttää III maailmansodan. Tai tulee talouskriisi, inflaatio, ruokapula tai öljysulku.

    Iran on arvaamaton, mutta Mahdin tulemuksen tähden päättäväinen. Ennen ei hellitetä kuin Mahdi voi saapua Jerusalemiin ilman vaaraa.

    Sellainen ajatus voi olla kirjanoppineilla, mutta toivotaan järjen voittavan. Näyttää kuin sotien tähden Mahdin asema kalifina ei voisi toteen käydä. Vasta kun on ollut vuosikymmen rauhaa voi joku kalifi nousta jos sittenkään.

    Kalifiin liittyy hadith että hän on niin hyvä että ilman vaaraa voi astella jopa vihollisten keskellä. Niin hyvää ei vain nyt vielä näy eikä kuulu.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tässä yksi video.

    1998 vielä oli Kalifi mahdollinen. Silloin saimme Ilmestyksessä kaikkien seurakuntien välisen ekumenian suunnitelman ja koodin.

    Mutta pian Jehova ilmoitti että ei tule sallimaan ekumeniaa. Hän tekee jokaiseen eri seurakuntaan niin syntisiä henkilöitä toisiaan vastaan että he vihaavat ikuisesti toisiaan.

    Niin onkin käynyt vuodesta 2011 alkaen että kaikki ovat syöneet toistensa lihaa. Ilmestys 19 Jumalan illallinen laitettiin toimeen. Linnut kävi kimppuun pienten ja suurten, orjien ja vapaiden. Näin hukkui tie tosi ekumeniaan.

    Ja siihen että kalifi voisi rauhassa kävellä kaikkien vihollistensa keskuudessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Rauhaa!

Jesaja 25 kertoo pidoista kaikille kansoille kun kuolema voitetaan. Mutta Moab ei lukeudu joukkoon. Niin kuin oljet tallataan paikalleen niin sekin joutuu tallatuksi.

Hän lyö sitä käsillään niin kuin uimari lyö käsiään veteen kroolatessaan. Eli kyse on ohjusiskuista. Etelään ja pohjoiseen vuoron perään.

Hän painaa alas sen YLIMIELISYYDEN.

Hän kaataa sen tomuun asti.

Kuka on tämän päivän Mooab ? Israel vai Iran. Molemmat ovat ylimielisiä toistensa suhteen. Israel kuvittelee saavansa apua Yhdysvalloilta ja Iran Venäjältä.

Raamatun mukaan Mooab kyllä kaatuu ilman apua. Sen linnoitukset ohjuksin hävitetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu