Onko kukaan suhteessa, johon ei edes halua lapsia rasittavien appivanhempien vuoksi? Mielestäni nelikymppisen miehen vanhempien ei tarvitse käydä montaa kertaa viikossa heidän entisessä kodissaan ja meidän nykyisessä tekemässä pihatöitä jne. Asiasta on koetettu hienovaraisesti keskustella, mutta ei tunnu auttavan. Lähteäkään en viitsisi, sillä mies on hyvä. Toisaalta, mihin vetää raja? Kuinka kauan jaksaa olla suhteessa, kun kotonansa ei ole hyvä olla tai ei tunne oloansa kotoisaksi? Ei mitään yksityisyyttä eikä omaa rauhaa. Yhteinen aika miehen kanssa on kortilla eikä sitä todellakaan haluaisi, että appivanhemmat tunkevat itsensä vielä samaan aikaan paikalle. Mukavia ihmisiä he ovat, mutta he eivät näy ymmärtävän, että kaivattaisiin omaa tilaakin. Toisaalta en halua heitä loukatakaan, sillä tahallaan he tuskin niin tekevät, pikemminkin ajattelemattomuuttaan. Onko parempi lähteä uusiin ympyröihin, kun mikään ei näy muuttuvan. Tuntuu, että eletään "sitten joskus" -elämää koko ajan. Kymmenen vuoden päästä sitten huomataan, että sekin aika meni huonoa oloa potien ja onnettomana. On toki paljon itsestäkin kiinni ja omasta asenteesta, mutta luulisi, ettei vanhempien enää tarvitsisi pitää huolta poikansa asioista. Poikarukkaa kun käy sääliksi, kun hän käy töissäkin. Mitäs siitä, että niin minäkin.
lapsenlapsia?
ei tähän sukuun
131695
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Älä jää vatvomaan tilannetta, vaan tee ystävällsesti mutta selkeästi tiettäväksi miehellesi ja appivanhemmillesi, mikä on viihtymisesi ehto. Ymmärrän hyvin että haluat omaa kotirauhaa.
Miten olisi jos kutsuisit heidät kahville ja keskustelisitte yhdessä asiasta. Päätä jo etukäteen ettet laske tilannetta luisumaan, vaan ystävällisesti mutta määrätietoisesti annat heidän tietää, miltä tilanne sinusta tuntuu, että kaipaat omaa rauhaa. Tärkeää on varoa ettei heille tule huonoa oloa siitä, tai että he tuntee itsensä torjutuiksi.
Jos et tähän kykene, en tiedä mikä vaikutus olisi kirjeellä mutta se pitäisi todella muokata sellaisin sanankääntein, etteivät nämä varmasti hyvää tarkoittavat ystävälliset ihmiset loukkantuisi.
Sinun olisi aivan ensiksi saatava miehesi ymmartamaan etta hanen aikansa kuuluu sinulle. Sina tulet ensimmaiseksi.
Voitte sopia miehesi kanssa etta tapaatte hanen vanhempiaan vaikka kerran pari kuussa, varmistatte ajan heidan kanssaan ensin puhelimitse. Silloin han voi auttaa talonustoissa tarpeen mukaan.
Vanhempien vierailusta taas teilla: sopikaa sekin ensin puhelimitse, se voisi olla teidan toinen kuukautinen tapaaminen.
Ellei miehesi suostu tahan, sinun on jatkettava samaan tahtiin. Todennakoisesti tiesit jo taman ennen naimisiin menoanne ja teit silloin hyvksyvan paatoksen.
Kirjoitit: "Silloin han voi auttaa talonustoissa tarpeen mukaan."
"talonustoissa"???
Voitko selittää.
tarkoitin taloustoissa (koneeni kieltaytyy kirjoittamasta kaikkia kirjaimia). Taloustoilla tarkoitan miehen vanhempien kotona (talossa) tarvittavia askareita ja apuhommia.
aattelinkin että mikä ihmeen sana se on. Äät ja ööt tajusin kyllä.
työssäkäyvää ihmistä. Vaikea pala. Hienovaraistakin himpun hienovaraisempi lähestyminen asiaan taitaa olla ainoa toimiva keino. Tai jos koittaisit kääntää asian toisin päin. Kerrotte, että ette halua enää rasittaa heitä talonne asioilla. Toivotte heidän löytävän uutta sisältöä ja täytettä elämään.
Näin palvelualtis ja rakkautta tulvillaan oleva suhtautuminen kyllä poikii upeat isovanhemmat mahdollisille lapsille. Nämä olivat minun ajatuksia. Hyvää juhannusta sinne jonnekin!
on vaikea päästä eroon,kertoi entinen naapuri,kun oli luovuttanut tilansa pojalleen.Hän käy silloin ,kun nuoret on työssä aina jotain kropsuttamassa,mutta avaimen oli ottaneet pois ettei sisälle pääse kuhnimaan.
Papparainen valitti ,että kun on tehnyt kymmeniä vuosia maahommia ,ei kerrostalossa kulu aika.
Sopikaa tekin ajoista milloin he saavat tulla käymään.
vaikka minkälaisia, ettei tarvitse sotkeentua muiden elämään.
Vaikka sukututkimusta tai jotain muuta kiinnostavaa.
En nyt tiedä, paljonko siellä on tilaa/tonttia/maata. Mutta jos ovat puurathanhoidosta kiinnostuneita ja nyt ei omaa pihaa ole. Niin voisikos heille antaa jonkun oman alueen, ei ihan pihapiiristä, mitä voisivat tönkiä rauhassa. Vähän kuin siirtolapuutarha. Tämä kyllä onnistuu vaan jos on tilaa tarpeeksi....
Ei teille tullut siinä vaiheessa mieleen, kun appivanhempien talo siirtyi omistukseenne että näin saattaisi käydä. Jospa appivanhemmat ovat alkaneet katua, että talo on siirtynyt liian aikaisessa vaiheessa teille.
Itse emme ala kaupittelemaan lapsillemme taloa liian aikaisin, asustelemme siinä niin kauan kuin jalka toisen eteen vain nousee. Sitähän pysyy terveempänäkin, kun suorittaa sitä hyötyliikuntaa.
Varsinkin vanhemmalla iällä, kun on aikaa, puutarhatyöt alkavat kiinnostaa. Iäkäs ihminen haluaa nähdä konkreettisesti uutta elämää seuratessaan kasvien kukoistamista.
Olette antaneet höynäyttää itseänne, kun olette asettuneet asumaan appelan taloon. Myykää talo heille takaisin ja muuttakaa omiin hoteisiin!
P.S Vanhemmuus ei ole iästä kiinni, vanhemmat seuraavat lastensa elämää hamaan hautaansa asti.
Tuppaa huvittamaan se, että vanhempi, kokeneempi ja kuulemma viisaampi ei jostakin syystä usein älyä pysyä omassa osassaan vaan ryöppyää lasten niskaan jatkuvasti.
Kerropa sinä, mistä moinen kohnous voisi johtua? Eikö elämä opetakaan, onko niin, että viisas on viisas alusta asti ja typerä pysyy typeränä hamaan loppuun saakka?
"Jospa appivanhemmat ovat alkaneet katua, että talo on siirtynyt liian aikaisessa vaiheessa teille."
Jospa appivanhemmat sanoisivat sen sitten suoraan eivätkä kävisi toisten niskaan, eikö ollut heidän oma virheensä myydä talo "liian aikaisin"? Mistäs himputista nuo nuoremmat sen olisivat voineet aavistaa?
Eipä tietenkään ole voineet tietää.
Ja appivanhemmat "hienotunteisuuttaan" eivät tohdi katumustaan ilmaista, kunhan tohotetaan entiselle tontille kaihoamaan ja hääräämään.
Taisimme tuoda turhan kärkevästi ed. viestin, ei tarkoitus nuorta väkeä syyttää.
Talojen luovutukset nuoremmalle väelle ovat elämää isompia asioita, joita pitää harkita tarkoin. Ja olisiko noilla vanhuksilla ollut taka-ajatuksena mahdollinen lastenlasten saanti, mikä on näyttänyt sitten tyssäävän. Uutta sukupolvea ei näytä syntyvän, vaikka "poikaparka" on nelikymppinen. Ja sitten alkaa kaduttaa, että tuli talokin luovutettua.
EI TIETENKÄÄN saa vainota. Senpä tähden Ellu ja Kalle pysyvät omassa mökissään ja sieltä kannetaan ulos vain jalat edellä. Minusta se ei ole mitään typeryyttä. Meillä on lapsia useita, mutta pysytään omalla tontilla silti. Sitä sanoisin viisaudeksi.
ihan kun oisit kirjoittanut minun elämästäni.meillä anoppi ja appi vierailevat noin.4-5 kertaa viikossa ja välillä on viikkoja että nähdään joka päivä.koita siinä sitten elää omaa elämää ja pitää parisuhdetta kukoistavana.vapaapäivät(ne päivät kun ei appivanhemmat tule kylään)menee yleensä kaikkien kertyneiden kotitöiden tekemiseen ja asioiden hoitamiseen.mukavia ihmisiä appivanhemmat kyllä ovat mutta kyllä se riittäis jos vaikka vaan kerran viikossa vierailtais.olen luonteeltani vielä aika paljon rakkautta tarvitseva(paljon haleja,suukkoja,aikaa oman kullan kanssa) ja kun en sitä saa tunnen itseni masentuneeksi ja ei-rakastetuksi,josta seuraa mökötystä,kiukuttelua,itkukohtauksia,apatiaa.näinkään tilanne ei voi jatkua oman terveyteni kannalta,mutta toisaalta en halua pakottaa miestänikään valitsemaan minun ja omien vanhempiensa väliltä.ei ole helppoa elämä.