Kantasuomalaiset naiset synnyttää nyt keskimäärin 1,26 lasta per nainen.
Lukema laskee koko ajan ja tippunee lähivuosikymmeninä noin tasolle 1 lapsi per nainen.
Tästä seuraa, että synnyttämään kykenevien kantasuomalaisten naisten määrä puolittuu noin 35 vuoden välein.
Tämä taas tarkoittaa sitä, että noin sadan vuoden kuluttua synnyttämään kykeneviä, kantasuomalsia naisia on enää kahdeksasosa nykyisestä.
Tästä puolestaan seuraa se, että maahamme syntyy sadan vuoden kuluttua vain 4000-5000 uutta kantasuomalaista.
Lyhyesti; kantasuomalaiset kuolee sukupuuttoon reilussa sadassa vuodessa.
Kantasuomalaiset kuolee sukupuuttoon
122
504
Vastaukset
- Anonyymi
Sitten tämän tyhjän maan voi asuttaa vaikka Venäläiset.
- Anonyymi
Noinko great ressetti kirjassa kerrotaan; Ei.
Vaan niin että tulevat hybridikinuskitmulatteja olemaan.
Kaunista..?
Makunsa kullakin - Anonyymi
suomessa on paljon pieni tuloisia, nuoria aikuisia jotka tulojen vuoksi jää rannalle,
- Anonyymi
Suomalaiset miehet ovat tuhkamunia, naiset mahoja. Luonnon laki on armoton, heikot sortuu elon tiellä eivätkä pysty edes lisääntymään.
Hyvä vain että Suomen asuttavat terveet ja elinvoimaiset ihmiset eikä rappeutuneet nyky-suomalaiset.- Anonyymi
Homot synnyttää tasan 0 lasta!
- Anonyymi
Suunta on globaali. Etelä-Koreassa taisi olla matalin lukema, jossain hieman alle 0,70. Myös valtioissa, joissa yhä syntyvyys lisää väestöä, syntyvyys on kuitenkin laskenut. Maailman tasolla väkiluku on jo jonkin aikaa kasvanut enää siksi, että elinikä on pidentynyt. Siksi puhutaankin nyt väestönromahduksesta, joka on jo pitkällä, vaikka lukemat vielä kasvavat. Kun ne alkavat vähetä, ne vähenevät nopeasti.
- Anonyymi
Totta, E-Koreassa syntyvyys on ilmeisesti alin.
Kun synnytysikä on ohitettu, lisää kansalaisia ei synny, on vain vanhenevia ihmisiä.
Silloin voi sanoa sen kansakunnan kuolevan varmasti sukupuuttoon. - Anonyymi
Yksi marginaalikieli katoaa, eikä kukaan kaipaa eikä edes hoksaa.
- Anonyymi
Japania voisi pitää jonkinlaisena edelläkävijänä, siellä kun synnytettiin 1,3 lasta per nainen jo vuonna 2002. Nyt ollaan Suomeesa liki siinä, 1,26 lasta per nainen.
Suunta on ollut jo 1970-luvulta aleneva weli aleneminen jatkunee.
- Anonyymi
tuohon mennessä venäjä on hyökännyt suomeen jo monta kertaa, joten älä huolehdi tuosta!
- Anonyymi
Luulen, ettei Venäjä hyökkää ainakaan Suomeen, koska Venäjä tulee surkastumaan. Putin kun sulki Venäjän kehityksen ulkopuolelle.
Sielläkin muuten väkiluku laskee, mitä nyt maahanmuutto sielläkin sitä vähän hidastaa. - Anonyymi
Venäjä ei uskaltanut hyökätä Suomeen kun emme olleet Natossa, nyt kun olemme Natossa ei varmasti uskalla hyökätä Suomeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä ei uskaltanut hyökätä Suomeen kun emme olleet Natossa, nyt kun olemme Natossa ei varmasti uskalla hyökätä Suomeen.
Totta.
Lisäksi Putte tietää, että Suomella on Euroopan vahvin tykistö.
Edes Stalin ei halunnut miehittää Suomea, vaikka olisi voinut, osin ehkä siksi, että hän arvosti sitä, että pistettiin alivoimasta huolimatta kunnolla hanttiin.
Ehkä Stalin myös ajatteli, että nuo suomalaiset voisi olla riesa sitkeine sisseineen (asekätkentäjuttu) eli ettei suomalaiset olisi asettuneet kiltisti nukkehallituksen alaisuuteen. Kuten monessa muussa ex-NL;n maassa kävi.
Eli jos Putella on laajentumishaluja jatkossakin, niin ei ensimmäiseksi juuri tänne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Lisäksi Putte tietää, että Suomella on Euroopan vahvin tykistö.
Edes Stalin ei halunnut miehittää Suomea, vaikka olisi voinut, osin ehkä siksi, että hän arvosti sitä, että pistettiin alivoimasta huolimatta kunnolla hanttiin.
Ehkä Stalin myös ajatteli, että nuo suomalaiset voisi olla riesa sitkeine sisseineen (asekätkentäjuttu) eli ettei suomalaiset olisi asettuneet kiltisti nukkehallituksen alaisuuteen. Kuten monessa muussa ex-NL;n maassa kävi.
Eli jos Putella on laajentumishaluja jatkossakin, niin ei ensimmäiseksi juuri tänne."eli ettei suomalaiset olisi asettuneet kiltisti nukkehallituksen alaisuuteen. Kuten monessa muussa ex-NL;n maassa kävi"
Hyvin ajateltu.
Vaan MIKSI niissä kävi noin ja täällä toisin..
Koska täällä Kristinusko solidarisoi väen ja tästä etelään olivat KAIKKI senKIN ajan itäblokkilaiset pelkkiä egoisteja.
Siksi ko. sissitoiminta oli täällä aidosti väkevää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"eli ettei suomalaiset olisi asettuneet kiltisti nukkehallituksen alaisuuteen. Kuten monessa muussa ex-NL;n maassa kävi"
Hyvin ajateltu.
Vaan MIKSI niissä kävi noin ja täällä toisin..
Koska täällä Kristinusko solidarisoi väen ja tästä etelään olivat KAIKKI senKIN ajan itäblokkilaiset pelkkiä egoisteja.
Siksi ko. sissitoiminta oli täällä aidosti väkevää.En pistäisi suomalaisten vastahakoisuutta kristinuskon piikkiin. Puolalaiset on tiukan katolisia ja sinne painuivat.
Oletan, että syy löytyy siitä, että olimme ja olemme harvaan asuttu alue, jolla on oma kieli ja kulttuuri, sekä Suomen metsämaasto sopi erinomaisesti sissitoimintaan.
Suomalaiset osasi hiihtää ja metsästää eli ampua.
Lisäksi Stalin tiesi, ettei suomalaiset anna helposti periksi.
Saattoi ajatella, että jätetään tuo Suomi tuohon puskurivyöhykkeeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"eli ettei suomalaiset olisi asettuneet kiltisti nukkehallituksen alaisuuteen. Kuten monessa muussa ex-NL;n maassa kävi"
Hyvin ajateltu.
Vaan MIKSI niissä kävi noin ja täällä toisin..
Koska täällä Kristinusko solidarisoi väen ja tästä etelään olivat KAIKKI senKIN ajan itäblokkilaiset pelkkiä egoisteja.
Siksi ko. sissitoiminta oli täällä aidosti väkevää.Kommunistit, usein ateisteja, haluavat sosialisoida kaiken jopa oman maan ja sen hyvinvoinnin luovuttaa pois muille. Nykysosialistit kyllä pitävät omasta henk.kohtaisesta omaisuudestaan ja eduistaan lujasti kiinni, mutta oman kansan omaisuuden mielellään jakavat muille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Lisäksi Putte tietää, että Suomella on Euroopan vahvin tykistö.
Edes Stalin ei halunnut miehittää Suomea, vaikka olisi voinut, osin ehkä siksi, että hän arvosti sitä, että pistettiin alivoimasta huolimatta kunnolla hanttiin.
Ehkä Stalin myös ajatteli, että nuo suomalaiset voisi olla riesa sitkeine sisseineen (asekätkentäjuttu) eli ettei suomalaiset olisi asettuneet kiltisti nukkehallituksen alaisuuteen. Kuten monessa muussa ex-NL;n maassa kävi.
Eli jos Putella on laajentumishaluja jatkossakin, niin ei ensimmäiseksi juuri tänne.Pyh. Muutama hullu tykki. Ryssällä on niitä kymmeniä tuhansia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyh. Muutama hullu tykki. Ryssällä on niitä kymmeniä tuhansia.
Naton asevarastot ovat tyhjyyttään kumisevia. On hyvä että Trump kovistelee isojakin natomaita laittamaan puolustuksen kuntoon tai edes sovitulle kahden prosentin tasolle.
On törkeää että natomaat ovat epärehellistä. Naton sopimus on että vähintään kaksi prosenttia pitää olla puolustusmenot. Lähes kaikki maat laiminlyö tuon asian. Suomi Puola ehkä Ruotsi täyttää tämän.
- Anonyymi
Mussukka synnyttää 10 lasta ja nauttii tukiaisia.
- Anonyymi
Mamujen lapsiluku tippuu nopeasti samaan kuin kantaväestön.
Kun elintaso nousee, lapsiluku romahtaa.
- Anonyymi
Tämähän on aivan kamalaa!
- Anonyymi
Ei , vaan hyvä asia
- Anonyymi
Ei tämä kamalaa ole, vaan ihan itsestäänselvä kehitys.
Väestönvaihtoa pelkääville lohduksi, ettei tämä maan väestö vaihdu väestönvaihdon seurauksena vaan siksi, että tänne syntyy yhä vähemmän, vähemmän ja lopulta ei yhtään kantasuomalaista.
Ja tuo vie vain noin sata vuotta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tämä kamalaa ole, vaan ihan itsestäänselvä kehitys.
Väestönvaihtoa pelkääville lohduksi, ettei tämä maan väestö vaihdu väestönvaihdon seurauksena vaan siksi, että tänne syntyy yhä vähemmän, vähemmän ja lopulta ei yhtään kantasuomalaista.
Ja tuo vie vain noin sata vuotta.Tämän hetken valtavan suurimääräisten keskenmenojen syynä on WEF-myrkkypiikitykset.
Tuosta ei valit. ihan sadassa vuodessa vielä nanokansakuntana toivuta. Josko enää koskaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän hetken valtavan suurimääräisten keskenmenojen syynä on WEF-myrkkypiikitykset.
Tuosta ei valit. ihan sadassa vuodessa vielä nanokansakuntana toivuta. Josko enää koskaan.Nuo on illuminaattiuskovien ja liiteän maan juttuja. Eli höpö höpöä.
- Anonyymi
Suomalaisten sukupuutto on hitaasti etenevä asia, joka ei ole varsinaisesti kenekään syy, eikä päänsärky.
Yksi marginaalinen kieliryhmä häviää muutaman lähivuosikymmenen ja viimeistään noin sadan vuoden kuluessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän hetken valtavan suurimääräisten keskenmenojen syynä on WEF-myrkkypiikitykset.
Tuosta ei valit. ihan sadassa vuodessa vielä nanokansakuntana toivuta. Josko enää koskaan.Ei ole mitään valtavaa keskenmenojen buumia muualla kuin taikasuskoisten ja salaliittoteoreetikkojen päänupeissa.
Jos asiat muuttuisi uskomalla todeksi, niin maailmassa olisi haamujen, henkien, tonttujen,
lukemattomien jumalien, helvettien, paratiisien ja muiden lisäksi vielä miljardeittain erillaisia todellisuuksia.
Lisäksi ainakin osa noista mielikuvitustodellisuuksista (niiden jumalista tms hahmoista)
kävisi muiden todellisuuksien kimppuun, koska niihin on ladattu erillaisuuden vihaa.
- Anonyymi
Ei hätää, Afrikasta ja arabimaista päästetään pari miljoonaa koneinsinööriä ja muuta huippuosaajaa Suomeen niin väkiluku lisääntyy.
- Anonyymi
Hydrauliikan tohtoreita isot männät housuissa, kyllä lentää jättimällit
- Anonyymi
Jokunen wolt-kuski on tullut afrikasta, mutta suurin osa maahanmuuttajista on tullut joko venäjältä tai virosta.
- Anonyymi
Siinäpä kuolee, miksi minä välittäisin.
- Anonyymi
En minäkään välitä, eläkeukkona olen ollut manan majoilla silloin jo ainakin puoli vuosisataa.
t ap
- Anonyymi
Pihtikintut pihtailee ja luo uraa, lesbotkaan ei enää saa lapsia kun miehet ei halua auttaa la esboja lisääntymään.
Ei hätää, tulijoita piisaa ihan vaivoiksi asti- Anonyymi
Suomalaismiehet ovat rumia runkkareita tai homoja, ei heistä ole lapsia siittämään. Tosin ei voi pelkästään miehiä syyttää. Kuka nyt tahtoo tehdä lapsia vihervassarifemakoiden kanssa jotka ovat vielä vastenmielistä näköisiä.
- Anonyymi
Onko hätää vai ei riippuu siitä kokeeko kantasuomalaisten sukupuuttoon kuolemisen negatiivisena asiana vai yhdentekevänä.
Minulle asia on yhdentekevä.
t ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaismiehet ovat rumia runkkareita tai homoja, ei heistä ole lapsia siittämään. Tosin ei voi pelkästään miehiä syyttää. Kuka nyt tahtoo tehdä lapsia vihervassarifemakoiden kanssa jotka ovat vielä vastenmielistä näköisiä.
Ei niinkään se karmea ulkonäkönsä - vaan se karsea korvienvälinsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niinkään se karmea ulkonäkönsä - vaan se karsea korvienvälinsä.
Suomalaiset naiset ovat nykyään ylipainoisia femakkoja, ei sellaisten kanssa lapsia kannata tehdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaismiehet ovat rumia runkkareita tai homoja, ei heistä ole lapsia siittämään. Tosin ei voi pelkästään miehiä syyttää. Kuka nyt tahtoo tehdä lapsia vihervassarifemakoiden kanssa jotka ovat vielä vastenmielistä näköisiä.
Persut eivät saa naisia, koska naiset ovat nykyään sivistyneitä, koulutettuja, suvaitsevaisia ja avarakatseisia. Ei sellaisia naisia kiehdo rasistisesti öyhöttävät koulupudokaspersut, jotka sitten katkerina sylkevät naisvihaansa täälläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut eivät saa naisia, koska naiset ovat nykyään sivistyneitä, koulutettuja, suvaitsevaisia ja avarakatseisia. Ei sellaisia naisia kiehdo rasistisesti öyhöttävät koulupudokaspersut, jotka sitten katkerina sylkevät naisvihaansa täälläkin.
Just noin.
Punaniskat rasvakourat saa tyytyä nyrkkikyllikkiin.
- Anonyymi
Sulautuminen ja yhdistyminen on vääjäämätöntä eikä sitä pitkällä vuosiperspektiivillä juuri huomaa.
Miksi tehdä ongelmaa koko asiasta. Parempi kun keskitytään vaatimaan jokaiselta työntekoa ja lain kunnioitusta, mikä se maassa sitten onkin.
Syntyvyys lähtee nousuun kun koirat ym lemmikit kielletään koska osan ihmisten on jotakin paapottava. Ihmettelen mikseivät väestötutkijat näin yksinkertaista asiaa ymmärrä. Tai no, poruhan siitä kiellosts tulisi ja oma puppelikoira olisi kielletty.- Anonyymi
>> Miksi tehdä ongelmaa koko asiasta. <<
Kuka tekee, kuka ei, minä ap en tee.
Mutta esim. persuille tuo kantasuomalaisuus eli aidon (k)arjalaisen väestön hegemonia on heille, kuten Jussi Halla-aholle Todella tärkeä asia.
Siksi heidän viime vaalien kolme tärkeintä asiaa oli maahanmuutto, maahanmuutto ja maahanmuutto (eli sen estäminen tyyliin "Rajat kiinni".
- Anonyymi
Lisää viinaa niin saadaan ne krrvät pystyyn.
Raiskatut abortoidaan joten ulkomaanapu ei riitä. - Anonyymi
Häätöjen uhalla ei kannata asua julkisivuja tiputtelevissa kodeissa. Jotain parempaa on jossain aivan muualla varmasti.
- Anonyymi
Ihmiskunta on kotoisin Afrikasta. Alun alkaen kaikki ihmiset olivat mustia. Länsimaissa syntyvyys on romahtanut. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiskunta muuttuu jälleen mustaksi tai ainakin vaaleanruskeiksi. Siniset silmät häviävät, kaikki on ruskeasilmäisiä. Tähän menee noin 200 vuotta.
- Anonyymi
Sillä ei ole merkitystä minkä värinen ihminen oli alkujaan, vaan sillä, minkä väristä täältä lähtee ja millä värillä se korvautuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä ei ole merkitystä minkä värinen ihminen oli alkujaan, vaan sillä, minkä väristä täältä lähtee ja millä värillä se korvautuu.
Ja minä taas sanon.. että te olette molemmat pahasti väärässä.
- Anonyymi
Varmaan, jos ihminen on lähtöisin apinasta.
- Anonyymi
"Ihmiskunta on kotoisin Afrikasta", eppäillä soppii, niin monet ns. tutkijoiden faktat on menneet uusiksi, että tässäkin luultavimmin woke-cansel tuloksen takana.
Jos sana olisi vapaa, niin heittäisin tänne jokusen kysymyksen ruodittavaksi, mutta jätän väliin kun nyky Suomessa et saa olla rehellinen näissä eri alueiden ihmisten piirteisiin liittyvissä seikoissa.
Kuka kertoisi miksi olemme niin kovin erinäköisiä kuin esim. afrikkalaiset ja miksi veriryhmätkin on kovasti erikoisia heillä omiimme verrattuna?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ihmiskunta on kotoisin Afrikasta", eppäillä soppii, niin monet ns. tutkijoiden faktat on menneet uusiksi, että tässäkin luultavimmin woke-cansel tuloksen takana.
Jos sana olisi vapaa, niin heittäisin tänne jokusen kysymyksen ruodittavaksi, mutta jätän väliin kun nyky Suomessa et saa olla rehellinen näissä eri alueiden ihmisten piirteisiin liittyvissä seikoissa.
Kuka kertoisi miksi olemme niin kovin erinäköisiä kuin esim. afrikkalaiset ja miksi veriryhmätkin on kovasti erikoisia heillä omiimme verrattuna??"Kuka kertoisi miksi olemme niin kovin erinäköisiä kuin esim. afrikkalaiset"
Minä olen eri näköinen jopa naapurini Tepon kanssa. Ainoa ero jota varmaan tarkoitit afrikkalaisiin nähden on ihon pigmentti.
Näissä pigmenteissäkin on paljon variaatioita eri puolilla maapalloa.
Tämä on todellakin mielenkiintoinen mutaatio meillä pohjoisessa asuvilla, joka auttaa talven pienemmässä määrässä auringon valoa D vitamiinin saannissa, mutta vahingoittuu herkemmin päiväntasaajan paahteessa.
"miksi veriryhmätkin on kovasti erikoisia heillä omiimme verrattuna??"
Mutta nyt olet ymmärtänyt asian aivan väärin.
Jokaisen veri kuuluu yhteen neljästä ABO-veriryhmästä: siis veriryhmään A, B, O tai AB. Lisäksi jokainen näistä neljästä veriryhmästä jaetaan Rh D -tekijän (reesustekijän) mukaan vielä Rh D -positiiviseen ja Rh D -negatiiviseen. Perusveriryhmiä on yhteensä kahdeksan: A+, A-, O-, O+, AB+, AB-, B- ja B+. Tässä ei ole eroa eurooppalaisella tai afrikkalaisella.
Toivottavasti nämä vastaukset auttoivat pohdintojesi kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan, jos ihminen on lähtöisin apinasta.
Apina ja ihminen ovat kehittyneet samasta esi-isästä.
Emme siis ole apinoiden jälkeläisiä.
- Anonyymi
Maapallolla on ihan liikaakin ihmisiä. Itse olen jo aikaa sitten ollut kuollut ja kuopattu kun suomalaisten sukupuutto oikeasti alkaa näkymään kaikkialla Suomessa.
- Anonyymi
Suomi on hyvä esimerkki maasta, jossa ei osata itse hoitaa omia asioitaan. Kun ne tehtävät annetaan muille, on turha kiukutella, kun asiat ei menekään niin kuin toivoisi.
1995 alkoi alamäki, kun Suomi pakkoajettiin EU:n jäseneksi. Siinä alkoi romuttumaan käsitys itsenäisyydestä, isänmaallisuudesta, vastuullisuudesta, kansalaisuudesta jne., sekä tulevaisuudesta. Tällainen pieni selkärangattomien reppanoitten maa on äkkiä pyyhkäisty olemattomiin ampumatta laukaustaan.
Meille on syötetty uhkakuvia Venäjästä, oikeistopopulisteista jne., ja pakotettu pitämään suut kiinni todellisista uhista, häpäisyleimamisella ihmisiä mätkien. Venäjä ei vienyt meiltä rahojamme, valuuttaamme, itsenäisyyttämme, työpaikkojamme, tuottavia resurssejamme jne., eikä uhannut suomalaisten jatkuvuutta jne. Yllättyykö joku, että senhän teki Euroopan Unioni selkärangattomien kuspäittemme avustuksella?- Anonyymi
"Yllättyykö joku, että senhän teki Euroopan Unioni selkärangattomien kuspäittemme avustuksella?"
Ei.
"Tällainen pieni selkärangattomien reppanoitten maa on äkkiä pyyhkäisty olemattomiin ampumatta laukaustaan".
Ei 5m kakistokratiaa ikuisesesti sietävä setti monisatamiljoonaisten merkitokratioitten tai miljardiväkien rinnalla kauaa NÄINÄ AIKOINA pystyssä pysy.. tietenkään.
Muttei tahdottu muuta.
Eihän edes osattu tahtoa muuta.. - Anonyymi
Asia on juuri noin kuin kirjoitit, alamäki alkoi 30 vuotta sitten.
- Anonyymi
Syntyvyys kylläkin lähti laskuun jo 1970-luvun alussa kultaisella Kekkosen kaudella, eli 25 vuotta ennen kuin liityttiin EU:hun.
Ja kun suomalaiset eivät ole lisääntyneet sillä tasolla, että väestönmäärä pysyisi ennallaan enää n. 55 vuoteen, niin on turha kuvitella, että jollain politiikkatoimella naiset saataisiin lisääntymiskiimaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syntyvyys kylläkin lähti laskuun jo 1970-luvun alussa kultaisella Kekkosen kaudella, eli 25 vuotta ennen kuin liityttiin EU:hun.
Ja kun suomalaiset eivät ole lisääntyneet sillä tasolla, että väestönmäärä pysyisi ennallaan enää n. 55 vuoteen, niin on turha kuvitella, että jollain politiikkatoimella naiset saataisiin lisääntymiskiimaan.Ehkäisypilleri ja abortti lopetti ei-toivottujen lasten tekemisen. Ja hyvä niin.
- Anonyymi
Käy sääliksi tulevia sukupolvia ja nykylapsia.
Tuli nähtyä hyvä aika onneksi.- Anonyymi
Pelastushan olisi tämä:
Samanaikainen Kansallistason Yhteisrukous.
Muttei tietenkään manaten ryssiä Ukranoissa saulisannojen tapaan.. vaan tehtynä täysin toisin. Ja huomattavasti paljon laajemmin. - Anonyymi
Mitä säälimistä heissä on?
Jokainen syntyy vähän erilaiseen maailmaan kuin aikaisemmat sukupolvet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelastushan olisi tämä:
Samanaikainen Kansallistason Yhteisrukous.
Muttei tietenkään manaten ryssiä Ukranoissa saulisannojen tapaan.. vaan tehtynä täysin toisin. Ja huomattavasti paljon laajemmin."Samanaikainen Kansallistason Yhteisrukous"
Nyt on jäänyt biologian perustaidot oppimatta.
Ei niitä lapsia rukoilemalla tehdä, vaan tyystin erityyppisellä toiminnalla. Tosin joskus tätä toimintaa edeltää ruinaaminen, jota voi kai rukoiluksikin kutsua.
- Anonyymi
Loput kantasuomalaiset matut ajaa saamelaisten seuraksi lappiin.
- Anonyymi
Ko. Saamelaisethan ovat siis suomalaisHunneja edeltänyt alkuperäinen kantasuo-maa-laisheimo.
Mutta itse suomalaishunneudeshan on rutkasti luomakunnan sitä ehtaa alkuperäiskansaa..
Erittäin suuria tabuja. Kummatkin..
- Anonyymi
Kerran se kirpaisee sanoo viimeinen kantasuomalainen mummeli, kun viimeisen henkosen vetäisee noin vuonna 2140.
Kuka jää suremaan?
Suomea puhuvat taivaan enkelitkö?
Ehei, ei kukaan ;-)- Anonyymi
Olisin enempikin huolissani nyt pienten suomalaislasten tulevaisuudesta voimakkaasti lisääntyvien tulokkaiden keskuudessa.
Jo nyt on kaikkinainen väkivalta ja raiskauskulttuuri saanut voimaa tänne sujahtaneista vieraiden valtioiden kansalaisista.
Täytyy sanoa, että oikeasti pelottaa lapsenlapsien puolesta kun nykyistä kehitystä seuraa.
Toisten ihmisten koskemattomuuden ja lakien kunnioitus on pohjamudissa.
Joka päivä paljastuu lisää väkivallantekoja,tappoja,murhia ja raiskauksia, jopa ennen niin toimiva taksikulttuurikin on pitkälti tuhottu.
Saat miettiä kahdesti kenen kyytiin kantsii nousta, vai kannattaako ollenkaan. Vanhan koulukunnan ihmisenä olen aivan pöyristynyt mitä poliitikkomme ja viranomaiset ovat sallineet maahamme kehittyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisin enempikin huolissani nyt pienten suomalaislasten tulevaisuudesta voimakkaasti lisääntyvien tulokkaiden keskuudessa.
Jo nyt on kaikkinainen väkivalta ja raiskauskulttuuri saanut voimaa tänne sujahtaneista vieraiden valtioiden kansalaisista.
Täytyy sanoa, että oikeasti pelottaa lapsenlapsien puolesta kun nykyistä kehitystä seuraa.
Toisten ihmisten koskemattomuuden ja lakien kunnioitus on pohjamudissa.
Joka päivä paljastuu lisää väkivallantekoja,tappoja,murhia ja raiskauksia, jopa ennen niin toimiva taksikulttuurikin on pitkälti tuhottu.
Saat miettiä kahdesti kenen kyytiin kantsii nousta, vai kannattaako ollenkaan. Vanhan koulukunnan ihmisenä olen aivan pöyristynyt mitä poliitikkomme ja viranomaiset ovat sallineet maahamme kehittyä.Kiitä Sipilän hallitusta taksiuudistuksesta.
Nykyinen hallitus voisi korjata asiantilan.
- Anonyymi
Suomalaiset eivät edes tiedä keitä ovat sillä todellinen historia on hävitetty ja väärennetty 1000v sitten tulleiden valloittajien toimesta.
- Anonyymi
Kun otataan huomioon maahanmuutto sekä maahanmuuttajille syntyneet lapset, niin kantasuomalaiset tulevat olemaan vähemmistö Suomessa vuosisadan loppuun mennessä.
Sanonta isänmaa, kuulostaa lähinnä vitsiltä silloin.
Väestön vaihto on tilastollinen tosiasia:
https://www.youtube.com/watch?v=fQgElsDb6XQ- Anonyymi
Hyvinkin todennäköistä kun Eurostoliiton ja pölhöpoliitikkojen yhteinen turvapaikkaturismi hypetys on edelleenkin voimissaan.
Vaikka Suomen talous on pitkälti kalliin velanoton varassa, tämä vaan jatkuu ja jatkuu.
Vääjäämättä tulee mieleen orjuus kun valtion varoista ja velkaeuroista toteutetaan jotain kestämätöntä ja samalla pitkälti muutenkin haitallista ilmiötä minkä kerrotaan olevan yhtä pakollista kuin kuolema itsekullekkin.
Suomi ei ole ollut EU:n liittymisen jälkeen ollenkaan terve yhteiskunta ja ennen sitäkin neukkulan ohjauksessa, mutta huomattavasti vähemmän oli tunkeutujia. - Anonyymi
Väestön vaihto on salaliittoteoria, missä ulkomailta tuotaisiin tänne todella paljon maahanmuuttajia, niin että he muodostaisivat enemmistön. Väkiluvun pitäisi yli kaksinkertaistua.
Mutta kun kantasuomalaiset ei tee lapsia, niin siitä seuraa kantasuomalaisten sukupuutto ja siihen ei tarvita maahanmuuttajia. - Anonyymi
Vuosisadan loppuun mennessä suomalaiset ovat voineet käytännössä kuolla sukupuuttoon.
Ihan vain koska lisääntyminen on ensin vähentynyt ja sitten loppunut.
1970-luvulta saakka kantalsuomqlisten sukupuutto on ollut enää ajan kysymys.
Nyt sukupuutto etenee 35 vuoden askelin, aina puolittaen lisääntymiskykyisen kansan.
Väkiluku voi olla vielä jonkin aikaa hämäävän korkea, mutta kunhan se lisääntymiskyvytön vanhusväestökin kuolee, on kaikki suomalaiset kuolleet.
Teknisesti sukupuutto saattaa varmistua nopeimmillaan noin 35 vuodessa, esim. sodan - tai muun uhan vuoksi. Riittää, että lapsia ei synny 35 vuoteen.
- Anonyymi
Pätkätöitä joutuu moni tekemään varsinkin terveydenhuolto alalla. Raskaana olevan naisen määräaikaisuutta ei jatketa, tämä on enemmän käytänne kuin poikkeus. Kaikki ei jaksa perätä oikeuksiaan.
Homoileminen viedään kouluihin.
Osa naisista ei halua pilata vartaloaan lapsen vuoksi, vaan haluavat valmiin lapsen.
Sosiaaliväki tulee seksuaalivähemmistöjen ja vartalonaisten kanssakulkijaksi hyökkäämällä heikommiksi katsomiensa äitien kimppuun painostamalla adoptioon tai huostaanottamalla. Näihin on kansan yleinen tuki.
Fiksu päätös on olla tekemättä lapsia. - Anonyymi
Ja mitä sitten?
Maaima muuttuu, väestö vaeltaa, sekoittuu ja vaihtuu.
Näin on käynyt ennen ja näin käy vastakin.
Ei nykyiset "kantasuomalaiset" ole tämän niemen ensimmäiset asukkaat.
Eikä toivottavasti viimeiset.- Anonyymi
Juuri noin: mitä sitten?! Meille on annettu tämä planeetta asuttavaksi ja ihan se ja sama, kuka on mistäkin kolkalta.
Maahanmuuttajat korvaavat syntyvyystilannetta. Hyvä juttu.
- Anonyymi
Maahanmuuttajista suuri osa tulee Virosta ja aiemmin Venäjältä. Ne sulautuu noeasti.
- Anonyymi
Maskuliinisemmat arabit vievät kantapersujen naiset joten Thaimaasta epätoivoiset kurjuudesta Suomeen puolisoiksi.
- Anonyymi
Tässä voidaan kysyä toki mitä kantasuomalainen tarkoittaa? Missä menee raja siihen kuka on kantasuomalainen?
Sata vuotta on pitkä aika näin sukupolvia ajatellessa. Vai eikö esimerkiksi neljättä sukupolvea Suomessa syntynyt ole vielä kantasuomalainen?
Vaikuttaako tässä mitenkä sitten puolikkaat. Eli toinen vanhemmista/isovanhemmista syntynyt Suomessa ja toinen ulkomailla?
Onko kantasuomalainen jos on syntynyt Suomessa, mutta vanhemmat esimerkiksi Ruotsissa?
Jotkut taas haluavat geenejen pysyvän pienissä piireissä, niin onko kantasuomalaisuus sitten sitä, että esimerkiksi kylässä kaikki ovat sukua toisilleen?
Nämä asiat askarruttivat minua tässä aloituksessa näin isän puolelta geneettisesti Saamelaisena.- Anonyymi
Käytin tarkoituksella sanaa kantasuomalainen ja persujen Mestari, Jussi Halla-aholle se tarkoittaa, että ollaan puhdasrotuisia arjalaisia. Ihan sairasta.
En usko, että Mestarikaan osaisi tarkasti määritellä, että kuka on riittävän puhdasotuinen täyttääkseen määritelmänsä kantasuomalainen. Mestari kokee itse olevansa ylpeästi arjalainen. - Anonyymi
Hyviä pointteja. Ei ole hyvä, että pieni kansa on sisäsiittoinen. Nyt jo kansa on sellaista tusinanaamojen sakkia, ettei toista toisesta erota, jollei ole vallan tuttu. Ja suvuissa periytyvät sairaudet vain kertautuvat.
- Anonyymi
Purran hallituksen piti saada Suomeen tänä vuonna 60.000 uutta työllistettyä.
Saldo onkin nyt lokakuussa 50.000 työtöntä lisää.
Jokin on mennyt ihan vähän pieleen Purran talouspolitiikassa, mutta onneksi voidaan vastustaa maahanmuuttoa.
Muulla ei niin ole väliä. - Anonyymi
Kuulostaa hyvälle, pian on päästy persuista eroon, haudan takaa ei öyhötetä.
- Anonyymi
Persut hoitaa Suomen syntyvyyden kuntoon. Näyttävät asiassa esimerkkiä muille ja lisääntyvät keskenänsä kiivaasti.
- Anonyymi
Ai sebu ja wigelius?
- Anonyymi
Persu on vähiten haluttu puolisokandinaatti. Ettei se taida ratketa tuollakaan tavalla.
- Anonyymi
Perussuomalaisten miesten ongelma on se, että he ovat vähiten puolisoksi haluttuja.
- Anonyymi
Persujen kannattajista 70% on miehiä, joten se persujen keskenään lisääntyminen koskenee vain osaa persuista.
- Anonyymi
Nälkään kuolevat ja sairauksiin ulkona
- Anonyymi
Hankitaan tänne muutama kymmenen tuhatta filippiiniläistä nuorta naista hoitsuiksi.
Ne voisi hoitaa vähiten puolisoksi kelpaavat poikamiespersutkin.
Perimä tosin vähän kärsisi ;-( - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hankitaan tänne muutama kymmenen tuhatta filippiiniläistä nuorta naista hoitsuiksi.
Ne voisi hoitaa vähiten puolisoksi kelpaavat poikamiespersutkin.
Perimä tosin vähän kärsisi ;-(Mutta suomalaisethan ovat samanlaisia lättänaamoja kuin philippiiniläisetkin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta suomalaisethan ovat samanlaisia lättänaamoja kuin philippiiniläisetkin!
Keskipituudessa on eroa. Filippiiniläiset miehet ovat keskimäärin 162cm pitkiä.
Filippiiniläisnaisten massatuonti tänne tarkoittaisi siis miesten keskipituuden tippumista rivipersujen tasolle.
- Anonyymi
Enää ei synnyt lapsia vaan piruja.
- Anonyymi
Kyllä suomalialaiset hoitavat lisääntymisen…
Väestökello näyttää suunnan täällä pääkaupunkiseudulla… - Anonyymi
Eli kansalaiset vain muuttuvat suomalialaisiksi…
- Anonyymi
Islamisaation pysäyttäminen suomessa vaatisi persuilta megaluokan vaalivoiton.
Mutta tuskin tulee toteutumaan… - Anonyymi
KAIKKI KANTASUOMALAISET!
Katsokaa puolueiden ehdokaslistoja seuraavissa kuntavaaleissa!
Varsinkin pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa!
Sietä näette mikä on suomen islamilaisin puolue!
Itse veikkaan demareita…- Anonyymi
Siitä näette mihin suuntaa suomea viedään…
- Anonyymi
Väestökello antaa hyvän käsityksen siitä mihin pääkaupunkiseutu on menossa!
- Anonyymi
Viidentoistavuoden päästä näemme mikä on toteutunut…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viidentoistavuoden päästä näemme mikä on toteutunut…
Hyvältä näyttää islamisaation kannalta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvältä näyttää islamisaation kannalta!
Islamisaation tärkein käyttötarkoitus on persujen ja konservatiivisten uskovien huijaaminen eli arkisemmin typerysten perseeseen nussimiseen.
Eli irlamisaation avulla kusetetaan yksinkertaisia, siinä se toimii hyvin.
- Anonyymi
Ei mitään väliä, kun kantasuomalaiset eivät ole mikään kansanryhmä.
- Anonyymi
Suomalaiset on oma etninen ryhmä ja geenikartastoissakin erillään muista eurooppalaisista, sekä Euroopan vanhin kulttuuri. Suomen kieli on yksi maailman vanhimmista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset on oma etninen ryhmä ja geenikartastoissakin erillään muista eurooppalaisista, sekä Euroopan vanhin kulttuuri. Suomen kieli on yksi maailman vanhimmista.
Vain kehitysmaamuslimit ovat kansanryhmä SUOMESSA!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset on oma etninen ryhmä ja geenikartastoissakin erillään muista eurooppalaisista, sekä Euroopan vanhin kulttuuri. Suomen kieli on yksi maailman vanhimmista.
Ei niin lyhyitä neniä ja eteenpäin työntyviä alaposkia ja leukoja tosiaan oikein muualla Euroopassa olekaan.
- Anonyymi
Ei niin, koska itä- ja länsisuomalaiset poikkeaa perimältään niin paljon toisistaan, että mistään yhtenäisestä kansasta ei voi edes puhua.
On Pähkinäsäären rauhan rajan itäisen puolen porukka ja sen läntisen puolen porukka. Ero on valtava.
Tuosta löytyy tieteellisesti pätevää tutkimustietoa esim siitä, miten paljon itä/länsi-perimä määrää esim. alttiuden sydänkohtausriskiin. Näin oli jo peltoviljely-/kaskiviljelyaikaan.
Eli koko käsite kantasuomalainen taii mitä sitten käýtetäänkään, on lähinnä luovan ja tarkoitushakuisen mielikuvituksen tiuotosta.
- Anonyymi
Onneksi kuolema kohta korjaa. En halua nähdä synkkää tulevaisuutta.
- Anonyymi
Totta!
Tulevaisuus ei näytä ruusuiselta, mistään kulmasta katsottuna…
- Anonyymi
Täällähän asiaa on perusteellisesti puituna:
https://www.suomenperusta.fi/julkaisu/vahemmistoksi-omassa-maassaan/vahemmistoksi-omassa-maassaan-pdf/ - Anonyymi
Uutisissa väestönvaihto leimataan salaliittohörhöilyksi, mutta muistakaahan mitä Pohjois-Amerikassa tapahtui 1-2 sukupolven aikana. Samoin Etelä-Amerikassa tai Australiassa.
Nykyisen USAn alueella tuhottiin intiaanien elinmahdollisuudet hävittämällä puhvelit systemaattisesti liki sukupuuttoon. Nälkä ja taudit hoiteli alkuperäisasukkaat pieniksi rippeiksi reservaatteihin litkimään tulilientä murheeseen.
Koko alkuperäisväestö tuhoutui ja uudet asukkaat tuli lähinnä Euroopasta.- Anonyymi
Tänne ei halua juuri kukaan. Ja hyvä niin.
Meillä lisääntymiskykyinen väestönosa (eli alle 35-vuotiaat naiset) puolittuu 35-vuoden välein.
Tästä seuraa kantasuomalaisen lisääntymiskykyisen väestön puolittuminen 35-vuoden välein.
35 vuotta ja 50% on jäljellä.
70 vuotta ja 25% on jäljellä.
105 vuotta ja enää 12% on jäljellä, jos edes sitä.
Ja näin tässä käy, vaikka maahanmuuttajia olisi 0kpl.
- Anonyymi
kyllä naiset lapsen saa, jos miehellä ole väliä, tuttava naisia jotka löysi siittajan netistä toinen löysi työkaverista kolmas baarista,
- Anonyymi
Somalit lisääntyvät senkin edestä joka perheessä vähintäin 5-10 lasta.Ei kansalaiset Suomesta lopu väri vaan vaihtuu.
- Anonyymi
ehkä somalien hyvät tujet mahdolistaa, suomalaisia enenmän synnytys puuhiin,
- Anonyymi
Irak aikoo sallia avioliitot 9-vuotiaiden tyttöjen kanssa
https://yle.fi/a/74-20123694
Ehkä syntyvyystalkoot tuolla mielessä, vai mistä mahtaa olla kyse?
Ongelma on todellinen ja paheneva. Sen sijaan, että ongelmaa pyrittäisiin ratkaisemaan sitä vain pahennetaan halveksimalla perhearvoja ja lietsomalla vihaa sukupuolten välillä. Jos vapaa demokraattinen yhteiskunta ei tätä eksistentiaalista ongelmaa kykene ratkaisemaan niin tulevaisuus on islamin. Perhearvoja halveksivat ja sukupuolten välistä polarisaatiota lietsovat "liberaalit" voisivat miettiä miten käy yhteisten demokraattisten arvojen jos islam ja totalitarismi voittavat.
- Anonyymi
Hyvä, että väkimäärä vähenee. Yhteiskunta pitääkin sovittaa vähenevään väkimäärään.
- Anonyymi
Tänään media listas mihin kaikkii ongelmiin Synnytyksessä kuolee naisia.
Siinäpä Yllykesynnyttämään, jo synnyttämistä pelkääville🙈 - Anonyymi
Tällä vuosisadalla
- Anonyymi
syntyvyyden laskuun,herättiin vasta kun oli jo myöäistä korjata, kun syntyvyys lasku alkoi jo 90v alussa,
- Anonyymi
Syntyvyyden laskuun on useita syitä. Yksi iso syy on kantasuomalaisten miesten sperman laadun romahdus.
Noin puolet miehistä ei meinaa saada naistaan raskaaksi perinteisin menetelmin.
Kun ensisynnyttäjän keski-ikä on noin 32vuotta ja naisen hedelmällisyys heikkenee nopeasti 35 vuoden iässä, niin ei siinä montaa vuotta tarvitse kokeilla, kun lastentekoikä on naisella ohi.
Muitakin syitä toki on, joista yksi iso on parisuhteiden lyhyys.
- Anonyymi
Tuo sisältää oletuksen että kantasuomalaiset lisääntyvät omana isolaationa mutta käytännössä väestönvaihtoon sisältyy myös sen sekoittuminen.
- Anonyymi
Toki, mutta aloitus on kirjoitettu sarkastiseksi pelotteeksi rotuhygienisteille.
Puoluetta tuskin tarvitsee mainita.
Tuota sekoittumista on tapahtunut koko ajan ja hyvä niin, koska suomalaisten perimä on suppea ja siinä perinnölliset sairaudet tai alttiudet sairauksiin ovat suuremmat.
ps moni rotuhygienisti laskis housuihin, jos tietäisivät oman geneettisen "puhtautensa"
t ap
- Anonyymi
Se on oikein sulkeutuneelle ja juntille kansalle joka ei uskalla edes puhua ellei ole kännissä.
- Anonyymi
Porukkaa ja perimää tulee lisää rajojen takaa. Ehkä tuo junttiuskin vähenee samalla kun perimämme laajenee ;-)
t ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Porukkaa ja perimää tulee lisää rajojen takaa. Ehkä tuo junttiuskin vähenee samalla kun perimämme laajenee ;-)
t apEn tiedä, mutta oletan, että tuo sulkeutuneisuus olisi perussyyltään paljolti kulttuurinen, eikä geneettinen ominaisuus.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445269Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243450Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992850Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui572672- 1722338
- 252137
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271889Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661855Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391