Onko miehille ihan mahdoton ajatus seurustella yh-äidin kanssa?
yh-äiti
jenni
262439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Hei!Kyl mä ainaskin tykkään yh-äidin kanssa olla.
kävästä nusuttelemassa ja sit lähtee pois..
paljon tätä halveksittua ihmisryhmää.Ja juhannuksena siemen itää,kumi unohtuu.Kukasta kukkaan ilman kumia ilman vastuuta.Voihan sen sitten kaataa paksuksi pamahtaneen niskaa,itse taas etsiä uutta kukkaa josta tehdä yksinhuoltaja.
Heippa!Ei ole mun mielestäni,pistähän maili osoitteesi,niin kirjoitelen.
Mä en ala kenenkään 5min hurmiota kattelemaan nurkissa.
mutta siinä tapauksessa naisen täytyy olla tosi hyvä pakkaus niin ulkoisesti kuin henkisestikin. Löytyypä tuolta treffeistäkin pari joiden kanssa voisin ajatella seurustelevani ulkonäön perusteella. Sitten kun rakastuu niin asialla ei ole enää mitään väliä.
ei se ihan mahdotonta ole, kaikki riippuu aina henkilöstä oli yh tai ei...
Lähinnä siksi kysyin, kun minun tapaamani miehet juoksevat karkuun, kun kuulevat lapsistani. "Sä oot tosi mukava, mutta ne lapset.."
Olis vielä kiva löytää joku, ennen lopullista rupsahtamista. Ensi kuussa 27v =)
Vastakysymys: olisitko valmis seurustelemaan ikäisesi miehen kanssa joka ei ole koskaan seurustellut eikä ole myöskään harrastanut irtosuhteita. Mies vaikuttaisi kuitenkin täydelliseltä unelmatapaukselta vaikkakin vähän ujolta ja asialliselta ja täräyttäisi jossain vaiheessa tämän tosiasian.
Noo..? =)
Ja sun kysymykseesi. Jos mä saisin rauhassa (vaikka kaveripohjalta) tutustua tällaiseen tyyppiin (ja lapsiin kanssa) niin ei se mikään mahdottomuus olisi. Sehän tietysti pyörisi mielessä että miksi olet tehnyt lapset vaikka suhde on ollut heikolla pohjalla kun ei ole kestänyt. Jos tälle löytyy järkevä selitys ei ne lapset ole mikään este.
En ajatellut näin vuosi sitten. Oon tainnut tulla vanhaksi.
Itse olen pian nelikymppinen kahden pikku-tenavan yksinhuoltaja.Sinä olet ehkä törmännyt vääränlaisiin miehiin,minun kohdalle ei ole sattunu yhtään miestä,joka ajattelis noin.Pikemminkin miehet juoksisivat karkuun,jos tällä iällä ei olis yhtään lasta,ajattelisivat että onkohan tuo piintyny vanha-piika.
Jos mies kerran olisi kaikkea tuota, miksi en seurustelisi? Onko irtosuhteiden määrä, joku mittari miehuudelle?
Meillä parisuhde voi hyvin, ristiäisiin asti. "Sori, en mä vielä haluukaan olla isä".
Enkä yksin ole lapsiani aikaan saanut.
En tarkoittanutkaan että irtosuhteet tekisivät miehen =) Vaan että jos tähän ikään mennessä ei ole hommia kokeiltu onko ennakkoluuloja että niitä menohaluja tulisi myöhemmin. Se nyt vaan tuntuu olevan aika yleinen luulo, itseäni tunnen kuitenkin jo tähän ikään mennessä sen verran että tiedän ettei mulle ole mitään juoksuaikaa tulossa kun ei ole tähänkään mennessä tarvinnut ympäriinsä irtosuhteilla.
Aika outona pitäisin, ellei niitä menohaluja myöhemmin tulis. Mutta ainahan on se poikkeus, joka vahvistaa säännön =)
Eli tästä opimme että pidän suuni supussa asiasta kunnes on liian myöhäistä ;)
Njooh, saman tyyppinen ennakkoluulo varmaan kun tää yh-juttu. Pelkää jotain asiaa tuntematta koko ihmistä ensin.
kuulee kysyttävän ensinmäiseksi,että entäs noi mun lapset? Ainakin minä olen sen kysymyksen kuullut,joskus jopa useampaan kertaan. Kai siinä sitten on epäilys motiivista tai jotain.Nelikymppisten lapset ovat jo niin isoja,ettei heistä juurikaan ole riesaa.Tapaamisia tietysti joutuu sumplimaan vähän enenmmän.
Itse olen siis nelissäkymmenissä oleva mies.
ainakaan niin kauan, kunnes saan pesää sulta. Sen jälkeen yh voi lähteä meneen, ja turha enää kysellä haittaaks lapset. Oikeastaan turha kysellä yhtään mitään sen jälkeen.
Minä oikein toivon ja rukoilen,että joskus tulevaisuudessa olet yksinhuoltaja-isä,jos sinua nyt kukaan huoliikaan.Toivottavasti sitten ajattelet samanlailla itsestäsi kuin nyt naisista.
On vähän sama asia kuin kivenjärkäleen tippuminen varpaiden päälle! Ekaksi se sattuu, muutta kipu hälvenee tai siihen tottuu!
Mutta kokemissani YH:ssa on se vika, että kaikkeen pitäs sulautua sen "kivun" aikana, eikä aikaa anneta, piste!
Yksinhuoltajuus on parempi, se isä ei ainakaa olis koko ajan pyörimässä jaloissa ja sotkemassa elämää.
Yhteishuoltajuus... no jaa, siinä ei hirveesti ole kehuttavaa,, etenki ku se isä ei sulata uutta miestä ei sitten millään. Soittelee jatkuvaan naiselle ja muutenki se elo on vähän niin ja näin
...ihan kivoja kommentteja! Tulee hyvä mieli :D
Kun joskus näihin tällaisiin kysymyksiin tulee pelkästään sellasia ennakkoluuloisia ja ilkeitä vastauksia :(
Mut jokaisen, yh:nkin; kannattaa vaan uskoa, että tosirakkaus ei enää aseta ehtoja ja vaatimuksia siitä, millanen saa/ei saa olla. Kerran se vaan kolahtaa ja osuu oikeaan, toivoisin...
Niin tyhmää ja lapsellista, kuin se onkin, minä odotan yhä. Sitä yhtä ja ainutta oikeaa, jolle minä olisin maailman ihanin nainen. Sitä jonka kalsareita saisin pestä, ruokaa laittaa ja kinata tiskivuoroista. En minä paljoa pyydä, vain kaiken..
Aloitetaan niistä ei-puolen asioista.
YH-äideillä on jonkun toisen siittämiä lapsia.
Tämä on aika vaikea pala meille miehille. Ainakin minulle. Pahimmassa tapauksessa ne exät on vielä jotenkin kuvioissa mukana. Niiden kanssa siis joutuisi mahdollisesti olemaan tekemisissä. Ei kiitos, sanon minä!
Hyvinä puolina YH-äideistä mainittakoon, että he ovat sinkkunaisiin verrattuna henkisesti ja useinmiten fyysisestikin korkeammalla tasolla.
He ovat niitä, jotka ovat "kelvanneet".
Se, että ovat sittemmin eronneet, johtuu useinmiten siitä, että heidän miehensä ei olekaan ollut sitä miessukukunnan valioainesta.
Toki vika on joskus naisessakin, mutta useinmiten ei.
Jos nämä kommentit olivat naiiveja ja yksinkertaisia, niin älkää välittäkö, ne olivat mistään tietämättömän poikamiehen tekstiä :)
..kuin seurustelu naisen kanssa jolla on lemmikkejä.
On pokata juuri yh-äippä. Parhaan luonteen omaa yleensä juuri hetken aikaa yksin ollut yh-äippä.
Suosittelen.!
Mutta myönnän, että ajatus jonkun toisen miehen lapsista ei ole kovin viehättävä. En tiedä, miten suhtautuisin niihin, osaisinko pitää niitä omina lapsina, vai pitäisikö minun edes pitää niitä omina lapsina, haluaisinko myös omia lapsia ja niin pois päin. Ja samoin kun pelkään olevani huono isä, pelkäisin olevani myös huono isäpuoli. Varsinkin minun iässäni tämä on ongelma, koska potentiaalisten tyttöystävien lapset tuskin olisivat kovin vanhoja.
Muuta vikaa yh-äideissä ei sitten taida olla. Päinvastoin, voisin kuvitella että heissä on paljon hyviä puolia verrattuna ikäisiinsä, ei ole kiirettä tehdä lisää lapsia, on ehkä päässyt yli "pakko olla joku ettei tarvitse yksin olla"-vaiheesta, ja ehkä myös kuvitelmat olemattomista satuprinsseistä ovat karisseet (tosin tämä ehkä vaatii jo korkeampaa ikää, eli puhutaan vaikka noin kolmekymppisistä yh-äideistä, joita ei taida jokatapauksessakaan kiinnostaa minunikäiset "kakarat", vaikkei niitä prinssihaaveita olisikaan enää).
Kiteytettynä siis, yh-äidit ovat parempi vaihtoehto kuin yleisesti luullaan, mutta ei itsellänikään se ensisijainen vaihtoehto (haaveilen edelleen mukavasta ja "sopivan kiltistä", ujosta ja nörtähtävästä naapurintyttömäisestä tytöstä, joka ei olisi liian kokenut, ja ja... no joo, tällainen satuprinsessa haave kai tämäkin).
kyselet?
Oot aika lapsellisii poikii törmänny.
Ite oon seurustellu useemmanki yh:n kanssa ja ne jutut ei oo kertaakaa kaatunu niihi lapsii. Aina syy on ollu niis "aikusis".
Yleensä ne on (yllätysyllätys) kaatunu siihen et en oo tuntenu olevani osa sitä perhettä. Jos en pääse mukaa lasten arkee ja mua kohdellaa "ulkopuolisena" nii miks ihmees jäisin semmosee suhteesee.
Jos peilikuvas on kaunis ja kropas ei vikaa nii rupee treffaa niitä miehiä ja jätä pojat jahtaamaa niitä neitsyitä.