Asunnottomuus köyhyys elämän tarkoituksettomuus arvojen menetys ihmisarvon menetys
Työttömäksi ajautuvan vaihtoehdot mitkä ne ovat?
Anonyymi-ap
5143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Huumeet vankilakierre putkakuolema.
Dokaaminen ja huumeet sekä itsari.
Työttömäksi ei mitenkään "ajauduta" vaan kyse on siitä että työttömäksi työnnetään jokseenkin väkisin. Syy tähän piilee siinä että kaikki muut joilla työpaikka ja valtaa hieman, käyttävät omaa valtaansa omien etujensa lisäämiseen - tulevien työttömien kustannuksella.
Kyse on täysin järjestelmällisestä ja tuottamuksellisesta toiminnasta, toki julkisuuteen esitetään kaikin mahdollisin tavoin että vain työttömäksi joutuva on syyllinen siihen että aina vain useammalta poistetaan palkkarahat.
Työmarkkinoilla on paljon rahaa, ja politisoimalla nämä toimet, jokin eturyhmä saa itselleen aina enemmän rahaa, ja lopulta koko homma ajautunee johonkin finanssikriisiin.
Elämän tarkoitus kirkastuu vastoinkäymisten vuoksi. Pohjalta pääsee vain ylöspäin. Tosin pohjan pitää olla kestävä, jos siltä haluaa ponnistaa. Eli perusturvan olisi oltava kunnossa. Ihmisarvomme on yhteinen. Sanovat yhteiskunnaksi kun kaikilla on ihmisarvo.
Persuille olet työhaluton laiska loinen joka on itse syypää kohtaloonsa ja persut tulevat mieluusti sinua potkimaan. Jotta kivat sulle.