Putin on kohta keskellä Eurooppaa

Ottaa Ukrainan ja nimittää Valko venäjän itselleen Puola Unkari Romania ovat siis Venäjän raja naapureita ja varmaan alkaa uutta operaatiota suunnittelemaan Länsi nukkui eikä antanut Ukrainan puolustautua kunnon välineillä joten Tervetuloa Eurooppaan
29295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Venäläiset ovat vasta saamassa takaisin pientä osaa niistä alueista jotka olivat heidän hallussaan jo kaksi vuotta sitten.

Äänestä
  • Ja Ukraina on kokoajan menettämässä niitä sen sijaan että moneen kertaan hajonnut venäjä oltaisiin ajettu pois. Aika ihmeellinen käsitys sinulla on voitosta.

    Äänestä

  • Viipurikin on ollut venäläisten "hallussa" jo n. 80 vuotta, ja on lähes raunioina ilman sotaakin.

    Äänestä

Se on jo nytkin lähes keskellä. Jos nuo valtiot ovat rajanaapureita, nehän ovat suorastaan ystäviä. Puola ehkä vähän nurkuu, mutta tyytyy osaansa. Huhheijaa.

Äänestä

Arto Lauri ennusti videoillaan jo keväällä, kun venäjä aloitti hyökkäyksen, että venäjä etenee euroopaan ja marssii vielä Saksaan.
Nythän Ukrainan puolustus on romahtanut ja venäjä etenee ennätys vauhtia uusille alueille.
Venäjää on aliarvoitu, jo muutaman kuukauden hyökkäyksen alettua mediassa toitotettiin, että venäjän ammusvaraston pohja näkyy jo ja loppuu ammukset.
Sotaa on käyty kohta 1000 päivää ja ammukset ei venäjältä tunnu loppuvan.

Äänestä
  • Höpsistä vaan. Venäjä etenee nyt valtavin kalusto- ja miehistötappioin alueille jotka sillä oli hallussaan jo yli kaksi vuotta sitten. Onnistuu siis vain suurin vaivoin valtaamaan takaisin osia Donetskista, osia jotka menetti Ukrainan vastahyökkäyksessä.

    Pidemmälle Eurooppaan Venäjällä ei ole mitään asiaa, se pysähtyisi täysin ja armotta jo Puolaan, jolla on nykyisin yksi vahvimmista armeijoista Euroopassa. Muutenkin Puolaan tunkeutuminen tarkoittaisi sotaa Naton kanssa, eikä Putin sitä halua kun tietää hyvin ettei olisi mitään jakoa.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/150-000-uutta-sotilasta-valtavasti-uutta-kalustoa-mtv-kysyi-puolassa-miksi-maa-lisaa-asevoimiaan-nato-maista-eniten/8917404#gs.gvqbl3

    Äänestä

  • Venäjä taitaa nyt rypistää kaikkensa yrittäen pääsevänsä mahdollisimman hyviin asemiin silloin kun Yhdysvaltain presidentin valinta selviää.

    Äänestä

  • Arto on tiedemies

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Höpsistä vaan. Venäjä etenee nyt valtavin kalusto- ja miehistötappioin alueille jotka sillä oli hallussaan jo yli kaksi vuotta sitten. Onnistuu siis vain suurin vaivoin valtaamaan takaisin osia Donetskista, osia jotka menetti Ukrainan vastahyökkäyksessä.

    Pidemmälle Eurooppaan Venäjällä ei ole mitään asiaa, se pysähtyisi täysin ja armotta jo Puolaan, jolla on nykyisin yksi vahvimmista armeijoista Euroopassa. Muutenkin Puolaan tunkeutuminen tarkoittaisi sotaa Naton kanssa, eikä Putin sitä halua kun tietää hyvin ettei olisi mitään jakoa.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/150-000-uutta-sotilasta-valtavasti-uutta-kalustoa-mtv-kysyi-puolassa-miksi-maa-lisaa-asevoimiaan-nato-maista-eniten/8917404#gs.gvqbl3

    Pakko sanoa että sinulla on omituinen selitys venäjän häviölle :) Eli venäjä siis häviää kun se etenee ja Ukraina menettää alueitaan. Vedät nyt rajaksi ne helmikuun 2022 venäjän valtaamat alueet eli siirrät maalitolppaa taas vähän kauemmaksi ja jonka rajan jälkeen vasta mielestäsi Ukraina on häviöllä. Lisäksi sivuutat täysin puolustajan tappiot aivan kuin sodassa olisi yksi osapuoli joka kärsii tappioita. Ukraina on maksanut hirvittävän hinnan puolustuksessa ja siitä huolimatta on menettänyt alueitaan.

    Jos valtio menettää maa- alueitaan se on häviöllä. Sitä ei selittelemällä muuteta miksikään vaikka suomalaisilla sellainen on tapana (1940 ja 1944 rauhanehdot)

    Äänestä

Valko-Venäjän Putler kyllä ottaa itselleen ja siitä saamme kiittää Likasankoa, tolloa joka kuvittelee voivansa olla itsenäinen Venäjän sylikoirana. Se itsenäisyys tulee loppumaan lyhyeen.

Venäjällä on jo pitkään ollut valmiit suunnitelmat siitä miten Valko-Venäjästä tehdään osa Venäjää. Ne ovat vain olleet tilapäisesti tauolla koska on pitänyt vähän muita kiireitä, mutta niihin palataan taatusti heti kun ehditään.

https://yle.fi/a/74-20018960

Äänestä
  • Likasankohan tässä pari päivää sitten sanoi, että Valko-Venäjää ei liitetä Venäjään. Likasangon avautumista ihmeteltiin ympäri maailman. Likasanko taitaa tietää jotain mitä me ei tiedetä. Ehkä se tietää, että Venäjä ei kestä kovinkaan kauaa sotaa ja ei siitä olisi väkisin ottamaan Valko-Venäjää.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Likasankohan tässä pari päivää sitten sanoi, että Valko-Venäjää ei liitetä Venäjään. Likasangon avautumista ihmeteltiin ympäri maailman. Likasanko taitaa tietää jotain mitä me ei tiedetä. Ehkä se tietää, että Venäjä ei kestä kovinkaan kauaa sotaa ja ei siitä olisi väkisin ottamaan Valko-Venäjää.

    Valko-Venäjällä on itsellään hyvä armeija ja jos Lukashenka sanoo, että Venäjään heitä ei liitetä, niin varmaan Lukashenkan armeija käy vastataisteluun, jos Putin yrittää vallata Valko-Venäjää!!

    Nostan hattua Lukashenkalle, jos hanttiin pistää Putinille!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Valko-Venäjällä on itsellään hyvä armeija ja jos Lukashenka sanoo, että Venäjään heitä ei liitetä, niin varmaan Lukashenkan armeija käy vastataisteluun, jos Putin yrittää vallata Valko-Venäjää!!

    Nostan hattua Lukashenkalle, jos hanttiin pistää Putinille!

    Valko-Venäjää ei vallata äkkirysäyksellä sotilaallisesti, vaan vähän kerrassaan hivuttamalla koko ajan enemmän ja enemmän venäläiseksi. Venäläisillä sotilailla on jo nyt vapaa pääsy Valko-Venäjälle kalustoineen ja sitten kun niitä on siellä tarpeeksi, on valkovenäläisten myöhäistä ja turhaa enää urputtaa. Itse laskivat maansa vapaaehtoisesti miehitetyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Valko-Venäjää ei vallata äkkirysäyksellä sotilaallisesti, vaan vähän kerrassaan hivuttamalla koko ajan enemmän ja enemmän venäläiseksi. Venäläisillä sotilailla on jo nyt vapaa pääsy Valko-Venäjälle kalustoineen ja sitten kun niitä on siellä tarpeeksi, on valkovenäläisten myöhäistä ja turhaa enää urputtaa. Itse laskivat maansa vapaaehtoisesti miehitetyksi.

    Ja heti jos Valko-Venäjä asettuu poikkiteloin löytyy sieltä vainottuja venäläisiä joita pitää rientää suojelemaan.

    Äänestä

  • Valkovenäläiset ei halunneet liittyä Natoon kylmän sodan jälkeen eli he vapaaehtoisesti jäivät Länttä vastaan joten miksi Valkovenäjä sitten vastustaisi Venäjää ja sen sotilaita.
    He on Lännen vihollisia, ainakin nyt, jos eivät vaihda puolta mutta sitäkin tapahtuu jos Idän voimat heikentyy äkillisesti liikaa.

    Äänestä

Aloittajalla varmaan ollut hiki kun on herännyt, mutta älä lähde lentoon juttuinesi.

Äänestä

Ihan faktaahan tuo on Miten Ukraina olisi voinut pitää maansa jos ei saa edes osua Venäjänpuolelle ja eliminoida ohjuslavetteja Putinilta ei lopu mikään no järki on aikoja sitten loppunut mutta ei sota into eikä ammukset asiantuntijoita ei ole enää ollut kommentoimassa .

Äänestä
  • Olen huomannut saman, että asiantuntijoita ei ole enää ollut kommentoimassa sodan kulkua. Se ei kai ole kovin hyvä merkki.

    Äänestä

Olet selaisin.

Äänestä

Lopeta noi spekuloinnit ja propagandat Putinin "seuraavista aikomuksista". Naurettavaa sontaa.

Äänestä

Putin tulloo ja hävittää Naton. Ei jiä mittään jälelle.

Äänestä
  • Vois kokeilla vaikka sitä Puolaa sen jälkeen f35 olisi ilmassa ja n5 päivän kuluttua Vladille kerrottaisiin "johtaja meillä ei ole enää tykistöä"

    Äänestä

  • edes Venäjää...

    Äänestä

  • Putin käyttää vielä ydinaseita. Eivät he mitään rauhaa halua mutta ei länsikään sen kummempi ole. Käyttäisivät ydinaseita, että päästäisiin kaikki pois täältä.

    Äänestä

Aloitus on klassinen selkäänpuukotusteoria joka oli ennustettavissa. Eli "olisi voitettu mutta kun ei annettu". Sillä pyritään peittelemään omat virhepäätelmät ohjaamalla huomio muualle.

Äänestä

Putin voisi ottaa Unkarin heti kun Ukraina on vallattu.

Maiden nimetkinhän on likimain samat.

Orbanin saa kaupan päälle.

Äänestä

Tuskin alkaa.

Inakin Puolalla on aseita paljon enemmän kuin Ukrainalla ja se on selkeä Naton jäsenmaa. Sinne hyökkäys olisi Putinilta idiotismia.

Äänestä

Netanjahu on alut perin puolalainen. Katson Puolan kuuluvan Israeliin. Israel 2.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ottaa Ukrainan ja nimittää Valko venäjän itselleen Puola Unkari Romania ovat siis Venäjän raja naapureita ja varmaan alkaa uutta operaatiota suunnittelemaan Länsi nukkui eikä antanut Ukrainan puolustautua kunnon välineillä joten Tervetuloa Eurooppaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu