Miksi joku puhuu koko ajan?

Anonyymi-ap

Onko muilla tuttavapiirissä ihmisiä jotka puhuvat aivan koko ajan? Miksi joku tekee näin? Isommassakin porukassa ovat koko ajan äänessä, keskeyttävät ja puhuvat jatkuvasti muiden päälle? Yleensä vielä puhuu itsestään/ omista asioistaan, omat asiat tai huolet ovat suurempia ja tärkeempiä kuin muiden.. Siis ihan todella rasittavaa!!

Itselläni on tälläinen ystävä, tutustuttiin pari vuotta sitten ja silloin ajattelin että ompa sosiaalinen ja puhelias ihminen, mutta kumminkin tosi mukava. Viimeisen puolen vuoden ajan ollaan nähty useammin ja olen myös huomannut että hän tosiaan puhuu ihan koko ajan, yleensä itsestään, ja puhuu muiden päälle.

No, nyt viikonloppuna toinen ystäväni järjesti halloween-juhlat ja otin tämän ystäväni sinne mukaan. Kyllä minua hävetti hänen käytös siellä! Hän ei ollut edes nähnyt kaikkia paikalla olijoita koskaan ennen mutta silti oli ihan jatkuvasti äänessä juhlissa. Jos joku sai sanottua väliin jotakin, hän heti keskeytti ja alkoi puhumaan taas omaa juttuaan.

Pari vierasta jutteli jossain vaiheessa keskenään, ja hän siihenkin meni väliin hälisemään jostakin ihan turhasta asiasta joka liittyi hänen asuunsa, kun nämä ignoorasivat ystäväni ja jatkoivat keskustelua, ystäväni tuohtuneena levitteli käsiään, huokaili suureen ääneen ja pyöritteli silmiään kun nämä eivät kuunnelleet hänen asiaansa juuri sillä sekunnilla.

Jälkeenpäin juhlien emäntä laittoi minulle viestiä, että hänelle jäi vähän huono mieli illasta tuon ystäväni käytöksen takia, että ilmapiiri oli jotenkin outo, ja ihmiset eivät pystyneet keskustella keskenään kun hän jatkuvasti oli äänessä ja puhui päälle, sekä loukkaantui jos hänet kerrankin keskeytettiin.

Vastaava kuvio on toistunut aiemmissakin illanvietossa missä ystäväni on ollut.. Hän puhuu ikään kuin jotakin monologia, ja muut istuvat hiljaa ja kuuntelevat. Todella raskasta. Olen usein näiden tapaamisten jälkeen myös itse väsynyt enkä jaksa nähdä ketään moneen päivään, ystäväni ikään kuin imee kaiken energian.

Mitä tehdä? Välirikko ei tule kysymykseen sillä olemme lähes naapureita, sekä meillä on aikalailla samat ystäväpiirit. Olen joka tapauksessa väsynyt tilanteeseen, ja hävettää hänen puolestaan viime viikonlopun tapahtumat noissa juhlissa.

2

1257

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä ystäväsi on vain sosiaalisesti jotenkin kömpelö. Eikä osaa olla luontevasti muiden kanssa. Ja kun muut pölisee ringeissään juttujaan, ystäväsi koettaa päästää mukaan ja mistä onkaan helpointa jutella kuin omasta itsestään ja asioistaan. Veikkaanpa et muut ihmiset tekee ihan samaa ehkä piilotetummin, mut heitäkään ei paskan vertaa kiinnosta kuin oma elämä. Tää viesti ei voi olla muuta kuin provo tai jonkun katkeroituneen tyypin tilitys. Ihan kuin jostain lasten juhlista. Äiti soittaa lasikulhon rikkoneen lapsen vanhemmille, et lapsesi pilasi juhlat ja muille tuli paha mieli. Yhdessä syy ja muut ovatkin enkeleitä. Suomalaisten juhlat ovat muutenkin tosi latteita ja tylsiä, kiva että niihin mahtuu joskus joku ilonpilaaja ja kivi kengässänne hiertämään. Tai sitten olet itse sellainen, ettet saanutkaan loistaa toivomallasi tavalla juhlissa ja sepäs rupesi keljuttamaan.

    • Anonyymi

      Minulla myös kaveri joka ei kuuntele mitä toisella on sanottavaa kun hänelle on tärkeintä selostaa omiaan, lastensa ja entisten työkavereittensa tekemisiä. Kyllästyin niin että en enää soita jos on jotain asiaa kun en ole hänen puheripulinsa takia ennenkään onnistunut puhelimessa asiaani sanomaan muuten kuin puhumalla päälle. Laitan mieluummin tekstiviestin. Nykyään hän asuu toisella paikkakunnalla niin ei enää käydä tapahtumissa yms yhdessä ja hänen muuton myötä muutenkin yhteydenpito alkanut harventumaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1473
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      247
      714
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe