...kuka hoitaa teitä kun hoivan aika tulee?
Hoitaja kyseli, onko Wassilla perheenjäseniä, jotka voisivat auttaa sairaalasta poistumisessa ja apuvälineiden noutamisessa.
Tilanne tuntui karulta. Wassilla ei ole sisaruksia eikä omia lapsia. Hän on tottunut itse huolehtimaan rollaattorilla liikkuvasta äidistään, eivätkä muutkaan lähellä asuvat iäkkäät sukulaiset pystyneet rientämään apuun.
Wass haaveili aluksi kuntoutuspaikasta, samanlaisesta, jonka hänen 76-vuotias äitinsä oli saanut, kun hänen nilkkansa murtui muutama vuosi sitten.
– Sairaalasta sanottiin suoraan, että Helsingissä kuntoutuspaikkaa maksusitoumuksella ei ole minun ikäiselleni perusterveelle ihmiselle tarjolla, eikä monelle muullekaan sitä paljon enemmän tarvitsevalle.
Kipsin korjauksen vuoksi Wass sai jäädä sairaalaan viikonlopun yli, ja kumppani nouti hänet apuvälineiden kera maanantaina. Arjessa pärjäämiseen on tarvittu esimerkiksi pyörätuolia, rollaattoria ja korotettua vessanpönttöä.
Kuka hoitaa meitä lapsettomia, kun ikäännymme ja perheet käyvät matalan syntyvyyden myötä ylipäänsä yhä pienemmiksi?
Kumppanin lisäksi apuna ovat olleet ystävät ja kollegat. Wass kertoo olevansa kiitollinen läheisilleen, jotka ovat tukeneet monin tavoin pyytämättäkin.
Apua löytyi tällä kertaa läheltä, mutta voiko siihen luottaa myös tulevaisuudessa? Ajatus on jäänyt vaivaamaan Wassia.
– Kuka hoitaa meitä lapsettomia, kun ikäännymme ja perheet käyvät matalan syntyvyyden myötä ylipäänsä yhä pienemmiksi? Tähän tarvitaan aktiivista varautumista, kun hyvinvointivaltio ei pysty jatkossa enää turvaamaan nykyisenkaltaisia palveluja.
– On ollut ravisuttavaa huomata, miten olen itsekin jättänyt varautumissuunnitelmani suorastaan retuperälle. Olen huolehtinut kaiken äitini suhteen, mutta oma ikääntyminen ei ole oikein käynyt edes mielessä.
Wass pohtii luottaneensa liikaa siihen, ettei tulevaisuudesta tarvitsisi vielä stressata. Oma asenne on kuin kolmikymppisellä, vaikka Wass täyttää muutaman vuoden päästä 50.
– Tapaturmani myötä itselleni on valjennut, että nämä asiat eivät ole välttämättä ajankohtaisia vasta, kun olen 80. En voi enää ajatella, että kyllä hyvinvointivaltio hoitaa, vaan pitää ottaa enemmän ennakoivaa vastuuta.
Oletteko miettineet
4
200
Vastaukset 4
Niin, tämä onkin hyvä kysymys, pitää kyllä ottaa paljon enemmän vastuuta itsestään terveyden suhteen, sillä terveydenhuolto toimii huonosti vanhenemisen ennaltaehkäisyn suhteen. Olen pitkään sanonut, että ikääntyessämme, elimistön mikrobikuorma kasvaa, ja se pommi pitää hiljalleen purkaa (aloitus 30-40-vuotiaana) sillä tavalla että elimistö sen kestää. Siinä vaiheessa kun terveydenhuolto havaitsee esim. ongelmia eri elimissä, ollaan jo liian myöhään liikenteessä.
Tähän sopii anti-aging terapiat, sillä monet käytetyistä aineista ovat myös antimikrobiaalisia, ja tämä auttaa asiaa paljon. Ei kuitenkaan pidä ajatella että tämä menee niin että syö vaikka vain jotain hyviä superfoodeja, vaan tähän kuuluu myös oleellisesti esim. kuukausia kestäviä pahenemisvaiheita, kun mikrobit tuhoutuvat elimistössä. Joillekin taas voi olla haastavaa ylipäätänsä saada elimistö siihen tilaan että se "näkee" nämä haitalliset mikrobit. Tätä pitäisi tutkia enemmän, paljon potentiaalia. Antibiootteja on myös mahdollista käyttää, mutta niillä on taipumusta olla haitallisia pidemmän ajan käytöllä.
Sitten liikunta auttaa myös asiaa että toimintakyky säilyy hyvänä vanhanakin.- Anonyymi
Vain timantit ovat ikuisia.
Oon miettiny. Mun osalta helppo, kun en oikein nälkää tunne. Lopetan vaan syömisen, kun tulee se aika.
- Anonyymi
On se joskus mielessä käynyt. Oletettavasti kuolen kämppääni kaikessa hiljaisuudessa syystä tai toisesta. Sitten joku joskus tulee yleisavaimella sisään ja löytää jäännökseni tilassa tai toisessa.
Omakantaan jo kirjoitin, että polttohaudataan hiljaisuudessa ja tuhkat tuuleen. Eikä peijaisia ja lehti-ilmoitusta.
Kun ei muisteta eläissä, niin ei tarvitse muistaa kuolleenakaan.
80 v ätmi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561304- 21935
- 68772
- 64758
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69718- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131655Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10612Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13592Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45538Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �125527- 4522
- 75516
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 36455
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 16451
- 84445
- 36437