suomen muslimi ja suomen aasialainen riitelivät

paikallisesti pohjoinen poloinen ei osannut sanoa mitään
kun keskustassa riitelivät keskenään
suomalainen muslimi eläkeläinen mies ja suomalainen aasialainen nuori nainen
kyllä vaatii paljon järkeä tajuta mistä kaksi maahanmuuttaja taustaista riitelevät
varsinkin kun ottaisi jotakin todellista kantaa oikeudenmukaisuudesta
epäilemättä taso on huikean korkea tilanteessa ja jää sormi suuhun
mitä muut tekisivät tuntemattomassa tilanteessa?
ketä puolustaa ja mistä syystä?
nuorta naistako koska itse olen halukas mies?
tai kolmea muslimi eläkeläismiestä siitä, että viisaina tietävät jotakin elämästäkin
kun oletetaan, että aasialainen nainen olisi lapseton ja omien sanojensa mukaan ilman miestä nyt

molemmat osapuolet sättivät oikein kunnolla toisiaan vahingonhaluisesti
2257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

julma aasialainen nainen ei pelkää mitään ja piikittää kaiken ja vanhat islamistit eivät suvaitse naisen komplikaatioita

mutta kuka aloitti - kuka sen tietää

- kun en kuullut kaikkea
- kun en tunne molempia kulttuuria

molemmilla kun on pitkät omat perinteensä, filosofiansa ja pyrkimyksensä

riita tapahtuu kuitenkin suomen maaperällä joten asia kiinnostaa

Äänestä

muslimi on turkkilais-iranialais kaltainen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

paikallisesti pohjoinen poloinen ei osannut sanoa mitään
kun keskustassa riitelivät keskenään
suomalainen muslimi eläkeläinen mies ja suomalainen aasialainen nuori nainen
kyllä vaatii paljon järkeä tajuta mistä kaksi maahanmuuttaja taustaista riitelevät
varsinkin kun ottaisi jotakin todellista kantaa oikeudenmukaisuudesta
epäilemättä taso on huikean korkea tilanteessa ja jää sormi suuhun
mitä muut tekisivät tuntemattomassa tilanteessa?
ketä puolustaa ja mistä syystä?
nuorta naistako koska itse olen halukas mies?
tai kolmea muslimi eläkeläismiestä siitä, että viisaina tietävät jotakin elämästäkin
kun oletetaan, että aasialainen nainen olisi lapseton ja omien sanojensa mukaan ilman miestä nyt

molemmat osapuolet sättivät oikein kunnolla toisiaan vahingonhaluisesti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu