Onko 250mg/viikossa hyvä ekaksi kuuriksi?

Anonyymi-ap

Pitkä voimailutausta, reilu 20 vuotta natuna ja nyt on aika laittaa koneeseen dopingia. Käsitykseni mukaan mitä pienempi määrä roinaa sen parempi, suuremmalla määrällä ei kai tule lisää lihaa, mutta ongelmia enemmän. Ja järkevää lienee aloittaa pelkällä testosteronilla, että tuollaiset Dbol/Anavar kickstart jne on täyttä paskaa. Jos ei malta muutamaa viikkoa odottaa niin parempi kun ei lähde olenkaan hommaan kun kulkee jo alkumetreiltä heikoilla hangilla.
Oma tarkoitukseni ei ole koskaan ottaa mitään muuta kuin testosteronia, jos en sillä saa haluttuja tuloksia niin sitten saa olla.

Päämäärä kasvattaa kohtalaisesti lihasta ja pienentää rasvaprosenttia. Tällä hetkellä pienennän rasvaprosenttia ennen kuin otan kuurin. Ajatuksena on ottaa 200-250mg/viikossa testo C tai E, noissa ei liene paljoa eroa.

Mielipiteitä, että onko tuo määrä riittävä vai jopa liikaa ensimmäiselle kuurille 90kg miehelle jolla siis hyvin pitkä treenitausta takana? Natulimiitit on tullu vastaan jo varmaan 15 vuotta sitten. Ajatuksena on myöskin, että en paisu niin nopeasti että minusta päällepäin huomaa, että olen roinannut, vaan että lihas kasvaa sen verta hitaasti että sitä ei välttämättä sivulliset huomaa kun pikkuhiljaa kasvaa.
Veriarvoja osaan tarkkailla, se ei kovin vaikeata ole kun asiaa vähän perehtyy.

Eli lyhyesti mielipiteitä onko 200-250mg/viiko tän kokoiselle miehelle sopiva aloitusannos vai kannattasiko esim tehdä niin, että 3 ekaa viikkoa 150 sit nostaa 200 ja pari vikaa viikkoa vaikka 250. Toki nämä on yksilöllisiä miten androgeeniresptorit vastaa jne, että ei yleispätevää ohjetta ole, mutta jotain osviittaa varmaan joillain on ja omia kokemuksia jos on niin mielellään otan vastaan?

6

676

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Riittää hyvin jos naisellasi on riittävän siveä menneisyys.

    • Anonyymi

      Nyt on hyvä hetki mennä hiihtämään viikoksi ensilumenladuille. Se on sopiva kuuri. Palautuu ajatusmaailma ja arvot normaaleiksi.

    • Anonyymi

      Ei kannata. Myös sydänlihas kasvaa ja altistaa myöhemmille ongelmille: haarakatkokset, johtumishäiriöt, arpeutumiselle ja rytmihäiriöille.
      Miksi uhrata terveys ulkonäön vuoksi? Play stupid games, win stupid prizes

    • Anonyymi

      Ulkopuolisen hormonin otto lopettaa oman hormonituotannon. Aluksi voi tuntua että nainen kiinnostaa, mutta kyllä myöhemmin menee kaikki halut

      Käy samoin kuin ennen murrosikää kun testosteronia ei ollut lainkaan. Mutta iäkkäämpänä tämä ulkopuolisen vaikutuksen aiheuttama oman tuotannon loppu, ei enää alakaan uudestaan!

      Edessä on hankaluuksia. Eipä kannata leikkiä luonnon kanssa

      Ja kuten jo usein on sanottu, iäkkäämpänä on parempi, mitä vähemmän kehossa on painoa! Kaikki on helpompaa, keveämpää. Jopa nukkuminen sujuu paremmin kun keho ei paina elimiä.

      Ainoa treenaus tarve on kestävyyskunto! Eikä se tarkoita rakastelua vaan sitä, että jaksat juosta ja hölkötä.

      Ei painon nosto vaan paino alas!

      • Anonyymi

        Faktaa on tuokin, tosin lihaksien treenaaminen vanhempana on nykytiedon mukaan ihan pikkaisen tärkeämpää kuin aerooppinen kunto,
        molemmat yhdistettynä on paras vaihtoehto, tästä voi jokainen lukea faktaa.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      811
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      716
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      515
      711
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe