jos

On helppo sanoa, että Saloniuksen sovintoehdotus ei ollut riidan kahtia halkaisemista vaan paperiliitolle tehtiin enemmän myönnytyksiä.
Metsäteollisuus Ry:n vaatimukset olivat jo alunperin kohtuuttomia eikä osalla niistä ole mitään tekemistä työn tuottavuuden nostamisen kanssa.
Jos Salonius olisi tosissaan halunnut sopua niin hän olisi jättänyt kaikki ne kohdat pois sovintoesityksestä jotka eivät sinne kuulu. Tälläisiä ovat esim. 12-tunnin työpäivät, nelivuoro-käynti ja vuosiloman pilkkominen. Nämä kaikki ovat olleet jommassakummassa esityksessä mukana ja niillä ei ole mitään tekemistä tuottavuuden nousun kanssa.
Paperiliitto on hyväksynyt TES-seisokkien poiston ja on tullut vastaan ulkopuolisessa työvoimassa.
Metsäteollisuus Ry on pääsemässa nyt alkuperäiseen tavoitteeseensa eli paperin hinta on lähtemässä nousuun ja koneita ollaan saatu seisottaa tarpeellinen aika ilman kustannuksia. Paperin hinnan nousu tuo seisokista aiheutuneet tappiot takaisin, koska korkeampi hinta on suoraa lisäystä liikevoittoon, kustannukset eivät ole juuri nousseet.
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

täällä kukaan tosi asioista välitä,turha tänne kirjoittaa,metsäteollisuus osaa media pelin.

Äänestä

Oikeassa olet... Vielä kun lisätään, että jos paperiliitto suostuisi myönnytyksiin, niin viimeistään seuraavassa TUPOssa saman tyyppisiin myönnytyksiin joutuisivat kaikki ammattiliitot alasta riippumatta suostumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeasti kirjoitti:

On helppo sanoa, että Saloniuksen sovintoehdotus ei ollut riidan kahtia halkaisemista vaan paperiliitolle tehtiin enemmän myönnytyksiä.
Metsäteollisuus Ry:n vaatimukset olivat jo alunperin kohtuuttomia eikä osalla niistä ole mitään tekemistä työn tuottavuuden nostamisen kanssa.
Jos Salonius olisi tosissaan halunnut sopua niin hän olisi jättänyt kaikki ne kohdat pois sovintoesityksestä jotka eivät sinne kuulu. Tälläisiä ovat esim. 12-tunnin työpäivät, nelivuoro-käynti ja vuosiloman pilkkominen. Nämä kaikki ovat olleet jommassakummassa esityksessä mukana ja niillä ei ole mitään tekemistä tuottavuuden nousun kanssa.
Paperiliitto on hyväksynyt TES-seisokkien poiston ja on tullut vastaan ulkopuolisessa työvoimassa.
Metsäteollisuus Ry on pääsemässa nyt alkuperäiseen tavoitteeseensa eli paperin hinta on lähtemässä nousuun ja koneita ollaan saatu seisottaa tarpeellinen aika ilman kustannuksia. Paperin hinnan nousu tuo seisokista aiheutuneet tappiot takaisin, koska korkeampi hinta on suoraa lisäystä liikevoittoon, kustannukset eivät ole juuri nousseet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu