Tämä on, miksi Kamala hävisi Trumpille

Tässä pääsyyt, mitkä yhdessä johtivat Trumpin suvereeniin voittoon:

1. Lasikatto. Monet amerikkalaiset äänestäjät eivät osaa nähdä naista presidenttinä.

2. Epäonnistunut vaalikampanjaviesti - Ihmiset halusivat muutosta. Kamala Harris yritti maalata tietä uudistukseen, mutta hän epäonnistui tässä kampanjassaan ja hän rinnastettiin nyky-hallintoon.

3. Sosiaalinen median rooli. Sosiaalisessa mediassa rummutettiin Trumpin viestiä tosi tehokkasti ja X, youtube-ja muut koneet toivat näitä vaalipäiviä ennen tehokkaasti ihmisten luettaviksi. Erityisen kiitoksen saavat Elon Musk, MAGA-aktiivit ja Venäjän trollit - ja platformien algoritmit.

4. Konservatismi. Rebublikaanit puolustavat konservatiivisia arvoja. Nämä arvot ovat nyt suosiossa.

5. MAGA - Trumpin onnistunut vaaliviesti. Amerikkalaiset halusivat keskimäärin, että maa eristäytyy muusta maailmasta. Rajat kiinni. Pakolaiset pois. Tuontitullit. Ei puututa muiden konflikteihin - paitsi tietenkin tuetaan Israelia.
3126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Trumpin kannattajat ovat myös olleet suunnattoman aktiivisia totuuden kääntämisessä valheeksi ja toisinpäin. Täysin häpeilemättä valehdeltu aivan kaikesta mistä voi. Esim. Iltalehtien kommenteissa ja youtubessa. Olemme menossa maailmaan jossa kiusatuksi joutuminen on kiusatun syy. Eli demonisempaan ja eläimellisempään suuntaan. Mutta tällekin nousee vastavoima.

Äänestä
  • Ego harhaan pitäisi tuoda ymmärrystä koska siitä aiheutuu kaikki harmi elämässä. Oma itse nähdään jonakin konkreettisena pysyvänä asiana.

    Äänestä

6. Äänestäjien käsittämätön piittaamattomuus siitä, että presidentti voi olla lapsellinen itsekäs nalkuttaja, joka kehuu itseään ja haukkuu vastustajiaan ”tosi tyhmiksi” yms. Ei vaadita presidentiltä yleissivistystä tai kykyä älykkääseen dialogiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tässä pääsyyt, mitkä yhdessä johtivat Trumpin suvereeniin voittoon:

1. Lasikatto. Monet amerikkalaiset äänestäjät eivät osaa nähdä naista presidenttinä.

2. Epäonnistunut vaalikampanjaviesti - Ihmiset halusivat muutosta. Kamala Harris yritti maalata tietä uudistukseen, mutta hän epäonnistui tässä kampanjassaan ja hän rinnastettiin nyky-hallintoon.

3. Sosiaalinen median rooli. Sosiaalisessa mediassa rummutettiin Trumpin viestiä tosi tehokkasti ja X, youtube-ja muut koneet toivat näitä vaalipäiviä ennen tehokkaasti ihmisten luettaviksi. Erityisen kiitoksen saavat Elon Musk, MAGA-aktiivit ja Venäjän trollit - ja platformien algoritmit.

4. Konservatismi. Rebublikaanit puolustavat konservatiivisia arvoja. Nämä arvot ovat nyt suosiossa.

5. MAGA - Trumpin onnistunut vaaliviesti. Amerikkalaiset halusivat keskimäärin, että maa eristäytyy muusta maailmasta. Rajat kiinni. Pakolaiset pois. Tuontitullit. Ei puututa muiden konflikteihin - paitsi tietenkin tuetaan Israelia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu