Jumala jakaa oman tahtonsa ja sinun tahdon mukaan

Raamattu kertoo armolahjoista, joita Pyhä Henki jakaa
uskoville oman tahtonsa mukaisesti. Mutta tässä täytyy
oikaista erästä vakavaa väärinkäsitystä, jopa harhaa, mitä
tulee armolahjoihin ja niiden saamiseen.

Monesti uskovat "puolustautuvat" armolahjojen saamista
vastaan väittämällä, että Jumala antaa armolahjoja oman tahtonsa mukaan. Tällä he syrjäyttävät oman vastuunsa tahtoa ja pyytää sekä ottaa vastaan Pyhän Hengen tarjoamia ja jakamia armolahjoja.

Jumala kyllä jakaa oman tahtonsa mukaan mutta, Jumala ei jaa armolahjoja uskoville pelkästään oman tahtonsa mukaan, vaan
myös sen mukaan mitä uskovat itse tahtovat ja Häneltä pyytävät
ja ottavat vastaan uskossa Sanaan.

Jumala kehottaa uskovia tavoittelemaan parhaimpia armolahjoja ja
pyrkimään saamaan runsaasti erilaisia armolahjoja. Niin Hän tahtoo
tietenkin antaa niitä runsaasti. Mutta uskovilla on vaikea uskoa ja
ottaa vastaan armolahjoja vaikka Pyhä Henki suorastaan
tyrkyttää niitä meille. Tämä johtuu sekä väärästä opetuksesta
että uskovan väärästä nöyryydestä. "Enhän sentään minä vaan
tuo toinen."

Kun uskovalla on kova tahto rakentaa uskovien yhteyttä, hän kokee
tarvitsevansa, ja tarvitsee, siinä työssä Jumalan yliluonnollisia lahjoja.
Siksi hän pyytää Jeesukselta Kristukselta armolahjoja. Raamatun
armolahja-luettelo on hänelle ikäänkuin kaupan hylly mistä hän poimii
tarvitsemiaan armolahjoja uskon kautta Jumalan Sanaan ja Hänen
hyvyyteensä ja tahtoon rakentaa seurakuntaa yksilöuskovan kautta.

Ja kuka ne hyllyt on täyttänyt erilaisilla armolahjoilla? Kuka uskovan
veti "kauppaan" ja toi hänet hyllyn eteen katselemaan tarjouksia?
Kuka sen tarpeen saada armolahjoja vaikuttaa uskovassa?

Jumala ei jaa armolahjoja vain tuolle toiselle "hyvälle hengelliselle"
uskovalle. Hän tahtoo antaa niitä sinulle ja minulle vaikka emme ole
yhtä "hyviä"uskovia kuin tuo toinen uskova. Jos Jumala vaatisi armolahjojen saajalta jonkin tasoista hyvyyttä tai hengellistä
kypsyyttä, armolahjojen nimi ei enää olisi armolahja. Usein
äsken uskoontullut henkilö saa monia armolahjoja. Hän ei ole
ehtinyt niitä mitenkään ansaita. Ja sitten vanhat uskovat voivat suhtautuvaa häneen niin kuin tuhlaajapojan vanhempi veli
suhtautui nuorempaan veljeensä.

Lopuksi: Jumala on täyttänyt "kaupan hyllyt" armolahjoilla.
Hän tahtoo "myydä" niitä sinulle ja minulle runsaasti.
Hän jakaa niitä oman tahtonsa ja uskovan tarpeen, tahdon,
uskon ja rukouksen kautta.

https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/439646506

Mvh J - K
30259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Jeesus ei puhu mitään, että ihmisillä olisi eriarvoisia armolahjoja.

Kellä on kasteen lahja Pyhä Henki, on kaikki se, mitä Pyhä Henki on ja edustaa.

Jumala ei jaa Henkeä mitalla.

Paavali keksi opin eriarvoisista armolahjoista hierarkian muodostamiseksi seurakuntaan johtamisen mahdollistamiseksi.

Room. 3:7

Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

Äänestä
  • mitään kasteen lahjaa ei ole muualla kuin höpölööristen kirkkoisien tarinoissa.

    miksi annatte lutterinne narrata aikuisia ihmisiä häh !=?

    Äänestä

  • >>>Paavali keksi opin eriarvoisista armolahjoista hierarkian muodostamiseksi seurakuntaan johtamisen mahdollistamiseksi.<<<

    Paavali ei keksinyt mitään hierarkiaa seurakunnan johtamisen mahdollistamiseksi.
    Hän oli kiertävä julistaja, joka oli saanut evankeliuminsa suoraan Herralta Jeesukselta
    Kristukselta. Paavalin Kirjeiden Sanat ovat Jeesukselta Kristukselta ja Jumalan Sanaa.
    Älä herjaa Jumalan Sanaa.

    Mvh J - K

    Äänestä

Paavalin opin mukaan naisten ainoa armolahja on olla hiljaa seurakunnassa ja alistua miehen tahtoon. Paavali määräsi naisille huntu-ja burkapakon alistumisen merkiksi.

1. Kor. 14:35

Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.

Äänestä
  • Tarvittaessa Paavali ajeli naisen posliiniksi, jos ei suostunut alistumaan.

    Paavali oli juluma mies.

    1. Kor. 11:6

    Sillä ellei vaimo anna itsiänsä peittää, niin kerittäkään myös hänen hiuksensa; vaan että se on ruma, että vaimon pitäis keritty eli ajeltu oleman, niin peittäkään päänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tarvittaessa Paavali ajeli naisen posliiniksi, jos ei suostunut alistumaan.

    Paavali on monen miehen esikuva.

    Room. 3:7

    Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

    1. Kor. 14:35

    Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tarvittaessa Paavali ajeli naisen posliiniksi, jos ei suostunut alistumaan.

    Paavali oli juluma mies.

    1. Kor. 11:6

    Sillä ellei vaimo anna itsiänsä peittää, niin kerittäkään myös hänen hiuksensa; vaan että se on ruma, että vaimon pitäis keritty eli ajeltu oleman, niin peittäkään päänsä.

    jokin yksinkertainen työ olisi hyväksi joutilaille ja pascanpuhujille.

    Äänestä

  • höpölöpö aina nyrkki ja hella pallien roikottamispappileiperimies- Häpeä puheita.

    akka alistu minä papitan olen vanha kirkkoaatami. turpa kirkossa kiinni..
    Voi pyhä sylvi- mitä puhetta edustat.

    Mietihän Raamatun matriarkkoja- Jopa Aabrahamille Jumala sanoi, että pitää vaimoaan kunnella. Eli patriarkallekin tule käsky poistaa korvavahat korvista.

    Äänestä

Huomaatte varmaan, hyvät kuulijat", että ketjuun on välittömästi
tullut Jumalan omilleen tarjoamien lahjojen vastustajia. Mitä tämä
sanoo sinulle armolahjojen tärkeydestä uskovalle ja seurakunnalle?

Jumala tahtoo jakaa yksilöuskoville armolahjoja, ja niitä runsaasti.
Jumalan vastustaja ei tahdo yhdenkään uskovan saavan Jumalalta
yhtään mitään.

Mvh J - K

Äänestä
  • vauvakasteen tuoma lahja on pascanjauhaminen foorumilla, vaikka mitään ei asiasta ymmärretä se ei ole este jauhamiselle.

    suomi on täynnää mentaalipotilaita avohoidossa ja foorumi on lähes ainut terapiamuoto kun kukaan ei missään kuuntele !

    Äänestä

huutokauppasivut on täynnä ulosoton asiakkaita, yli varojensa on eletty kasteen armossa hilluttu ja pikavippejä harrastettu.

tulokset jää yhteiskunnan harteille joita ei juuri enää ole niitäkään, suomi on jyrkässä alamäessä ja kansa ei kun rilluttelee ja leikkii jopa uskovaista.

Äänestä

Itselläni on, omiin kokemuksiini perustuen, se käsitys, että nk. Pyhän Hengen kasteessa uskova saa / sai myös kaikki armolahjat.

Pyhän Hengen kaste on voima ja vahva, kristityn koko olemukseen vaikuttava PH:n vaikutus kyseisessä kristityssä uskovassa.

Kyse ei ole uskovan itsensä vaikuttamista teoista, vaan hänen olemuksestaan. Nämä vaikutukset elävät hänessä.

Hän ei tietentahtoen laittaudu erilaisiin "tekoihin", vaan ne syntyvät luonnostaan PH:n vaikuttamina hänessä. Tilanteet syntyvät, tuolloin PH:llä täytetty uskova ikäänkuin yhtäkkisesti nousevassa PH:n voimassa esim. lausuu uskon, tiedon ja / tai viisauden sanoja.

Saattaa syntyä tilanne, jossa mainitaan esim sairas ihminen tai eläin. Tällöin PH:n vaikutuksessa, uskova saattaa lausua uskon sanat ja sairas paranee! Uskova ei tietoisesti laittaudu "sairaiden parantajaksi", hänen luokseen ei jonoteta. Mutta "hiljaisuudessa", myös hänen uskonsa kautta, saattaa tapahtua erilaisia ihmeitä.

Äänestä
  • >>>Itselläni on, omiin kokemuksiini perustuen, se käsitys, että nk. Pyhän Hengen kasteessa uskova saa / sai myös kaikki armolahjat.<<<

    Minulla on se käsitys, että Pyhän Hengen täyteydessä uskova voi saada monta armolahjaa mutta ehkä ei ihan kaikkea. Eikä varsinkaan niin, että tämän vois yleistää, että kaikki Pyhällä Hengellä täyttyneet uskovat ovat saaneet kaikki armolahjat. Jos näin olisi, Paavalin kehotukset pyrkiä osallisiksi parhaimmista armolahjoista ja kehotus saada niitä runsaasti, olisi turhaan Raamatussa. Mutta ymmärrän Jumalan tahtovan antaa armolahjoja runsaasti yksilöuskovalle. Mutta sitten tulee sen yksilön tahto, joka vaikuttaa armolahjojen saamiseen. Jumala ei väkisin paina päälle mitään, mitä uskova ei tahdo ottaa vastaan.

    Mvh J - K

    Äänestä

Parhamilla ja Olsenilla oli se kuuluisa armolahja, jonka he virittivät palavaksi nuorten poikien kanssa.

Äänestä
  • Olseni sai sen "henkikasteen" Amerikan hellareilta ennen tänne Suomeen tuloaan kun perusti sitten tänne 40 ens. hell.srk. Ensin Helsinkiin v. 1920 ja sitten muualle maahan 40 hell. srk.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Olseni sai sen "henkikasteen" Amerikan hellareilta ennen tänne Suomeen tuloaan kun perusti sitten tänne 40 ens. hell.srk. Ensin Helsinkiin v. 1920 ja sitten muualle maahan 40 hell. srk.

    älä kirjota asioista joista et ymmärrä mitään, kerro ennemmin vaikka umpparin leikkauksesta vaihteeksi, saman verran olet siitä jyvällä.

    suomessa ei ole ainuttakaan hellaria jolla olisi mitään linkkiä noihin hemmoihin!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    älä kirjota asioista joista et ymmärrä mitään, kerro ennemmin vaikka umpparin leikkauksesta vaihteeksi, saman verran olet siitä jyvällä.

    suomessa ei ole ainuttakaan hellaria jolla olisi mitään linkkiä noihin hemmoihin!

    Olseni perusti Suomeen 40 ens.hell.srk.

    Toi sen opin ja hengen tänne Amerikasta.

    Norjalainen Gerhard Olsen-Smidt työskenteli helluntaiherätyksen eteen vuoden 1911 lopusta lähtien.[8] Entinen Pelastusarmeijan upseeri oli tutustunut Yhdysvalloissa helluntaiherätykseen ja kokenut henkikasteen, minkä vuoksi tämä oli jättänyt Pelastusarmeijan.

    Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]

    Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22]

    Wikipedia

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Pojilla ei tainnut enää paikat kestää?

    Äänestä

  • kaappihomo taas äänessä... toisessa vaakakuppissa, homous ja toisessa vaakakupissa, Lutherin murhahenki- jossa jopa kaasukammiot tappoivat ihmisiä.

    Kumpihan on tuomiolla painavampaa asiaa --- mietihän sitä ryssätrollina

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Olseni perusti Suomeen 40 ens.hell.srk.

    Toi sen opin ja hengen tänne Amerikasta.

    Norjalainen Gerhard Olsen-Smidt työskenteli helluntaiherätyksen eteen vuoden 1911 lopusta lähtien.[8] Entinen Pelastusarmeijan upseeri oli tutustunut Yhdysvalloissa helluntaiherätykseen ja kokenut henkikasteen, minkä vuoksi tämä oli jättänyt Pelastusarmeijan.

    Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]

    Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22]

    Wikipedia

    toisessa vaakakupissa lutteri- helvettikidutusvauvapuhuja, kaasukammiomies- ja porukka joka hirtti suomen petäjiin katolisia,. on siinä sulla varaa puhua - olet tyhmä

    https://www.youtube.com/watch?v=tHum60Y2ZVM

    https://www.youtube.com/watch?v=JnlpcRKHMNU

    Äänestä

1. Kor. 14:9

Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

Äänestä

Vaikeaa, vaikeaa, on umpihelluntailaisen tunnustaa, että kaikki on armosta, yksin Kristuksen tähden, uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
Helluntailaisuus pitää sisällään monenlaista omaa tekoa ja ansaitsemista.
Sanalla sanottuna omavanhurskautta.
Yksikään uskova ihminen ei ole täysin vapaa omavanhurskaudesta.
Helluntailaiset eivät lukeudu niihin, joilla sitä saattaa olla himpun verran vähemmässä määrin.

s-seutulainen

Äänestä
  • Mailmalla on n 500 miljoonaa helluntain uskovaa.

    Miten olet kerinnyt puhutella kaikki nämä ja todeta mitä kenenkin sydämessä liikkuu !?

    Miksi et sano että kaikki apostolit omivat varkaita ja kavaltajia, niin miksi @

    Äänestä

Monesti uskova puolustautuu esim. kielillä puhumisen armolahjaa
vastaan väittämällä, ettei kaikki puhu kielillä. Hän ikään kuin
vetäytyy tämän yhden jakeen Sanan taakse. Miksi ihmeessä
joku puolustautuu Jumalan tarjoamia armolahjoja vastaan
vääristäen Hänen Sanaansa??? Sitä minä en käsitä.

Paavali toteaa etteivät kaikki puhu kielillä ikävänä tosiasiana,
ei Jumalan tahtona etteivät kaikki puhu kielillä. Paavali tahtoo,
että kaikki uskovat puhuvat kielillä. Ja Paavalin ilmoittama tahto
on Jumalan tahto. Jumala siis tahtoo, että sinä ja minä puhumme
kielillä. Minä en missään tapauksessa tahdo olla poikkeus
Jumalan tahdosta. Siksi tahdon puhua kielillä.

Jotkut siis käyttävät tässäkin ketjussa Jumalan Sanaa
Jumalaa vastaan. Totuus ei ole yksi asiayhteydestä
irrotettu jae. Meidän tulee ottaa huomioon asiayhteys
ja kun siteeraamme Sanaa, otamme koko asiayhteyden
jotta asia tulee sen oikeaan valoon.

Jumala ei tahdo ainoastaan, että jokainen uskova puhuu
kielillä. Jumala tahto myös että me profetoimme.
Tahdommeko, että Jumalan tahto saa tapahtua kohdallamme?

1 Kor 14:1-5 "Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää innokkaasti
saamaan hengellisiä lahjoja, varsinkin profetoimisen lahjaa.
Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle. Häntä
ei ymmärrä kukaan, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
Profetoiva sen sijaan puhuu ihmisille rakentumiseksi,
kehotukseksi ja lohdutukseksi. Kielillä puhuva rakentaa
itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. Tahtoisin
teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin
tahtoisin teidän profetoivan. Profetoiva on suurempi kuin
kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta
siitä rakentuu."

Mvh J - K

Äänestä

Kokeillaan miettiä miten tuo savikon seudun asukas mahtaisi käyttäytyä ollessaan haajsirikossa yhden palmun saarella heiluttaen melkein valkoisia alushousujaan palmunoksan nokassa.

Ja kas, jeesushan sieltä soutaa savolaismallisella koukkonokkaveneellä rantaan mukanaan leipää vettä ja muutama piraija !

Miten nyt savilainen käyttäytyy, jukseeko iloiten veneeseen vai heittäytyykö veltoksi suurta nöyryyttä ilmentäen ja odottaa että jeesus kantaa veneeseen tosinöyrän savillisen!?

Miten tässä käy.

Äänestä

Jakautuminen seurakuntakäsityksen pohjalta

Helluntailaisten mielipiteitä jakanut ehtoolliskysymys ratkaistiin eräässä kastekokouksessa Betel-kirkossa Isolla Roobertinkadulla. Kokouksessa olivat muun muassa Olsen-Smidt ja Väinö Plafer, Eino I. Manninen, Vilho Pylkkänen ja useita muita. Olsen-Smidt kysyi: ”Emmekö tahdokin kulkea siinäkin sanaan luottaen, että vain kastetuille uskoville kuuluu ehtoollinen?” Kädennostolla koko joukko hyväksyi esityksen. Tämä oli ensimmäinen julkinen tilaisuus, jossa asia tuli esille. Helluntailaiset jakaantuivat 1920 ehtoolliskysymyksen vuoksi helluntaiystäviin ja helluntaiseurakuntiin.[19]

Ensimmäiset kasteet ja liikkeen vakiintuminen

Olsen-Smidtin ohjauksessa yhä useammat omaksuivat aikuiskasteen näkemyksen. Helluntaiherätyksen ensimmäiset kasteet järjestettiin vuonna 1912 helluntaiherätyksen kesäjuhlilla Lempäälässä vuonna 1912. Lempäälän juhlilla puhuivat Gerhard Olsen-Smidt, Pekka Brofeldt sekä yhdysvaltalainen pastrori J. H. King.[10]

Äänestä

Monet eksyy helluntailaisten eksytyksien vuoksi, Jeesus-nimi on paras keino eksyttää ihmisiä.

Monet tulevat esiintymään minun nimelläni ja eksyttävät monia.

Äänestä

aloitus on väärätulkintainen ja harhainen.

Ensin puhuu, että Jumala jakaa tahtonsa mukaan ja sitten omantahdonkin mukaan.

Eiköhän se ole niin, että Pyhä Henki jakaa armolahjan ---sopivaan persoonan sieluun.
Ei se - että olisi mauno räyhähenki, vaikka vinkumassa armolahjaa ja sitten muka saa sen, kehuen että antopa Jumala- kun kerjäsin.
Ei se niin mene- vaan maunon pitää olla sielultaan sopiva, että Pyhä Henki voi toteutua Rakkauden Hengessä- ja näin Jumala kirkastuu- eikä mauno olisi häpeällinen mussuttaja.
Ymmärtääkö mauno?=

Tavoitella voi, mutta vain Jumala rakentaa seurakunnan, Henkensä voimalla.
Astia vain on tyhjä- joka täytetään tehtävää varten, siitä on kyse.

Tavoitteleminen on -oikeahenkisesti- nöyrän sydämen tahto, jossa vain Herra tekee tahtonsa. Ilman rakkautta -olemme heliseviä ja kiliseviä - muotouskonnollisia olkiukkoja.

Seurakunnan Herra- ei ole myymälätila, vaan nöyränä Jeesuksen antama esimerkki- palveijan pikka. Ei Mestaria ylempi. Muista ehtoollisen jalkojenpesu- antoi esimerkin.
että niin tekisimme. ts. Raamatun näköinen peili meille, missä hengessä elämä etenee.

Muutoin on korskamielisisä opetuslapsia---- ja armolahja voi olla tehtäväkuvaan, jossa Herra rakentaa tämän taivaallisen joukon, niin vaikka kertaluontoinen..
Se armolahja toimi siinä, muttei sille ole enempää annettu toimenkuvassa tilaa.

Bisnes- markettia on tähän turhaa alkaa säveltää....

Äänestä

Enkelit on matkassa mukana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamattu kertoo armolahjoista, joita Pyhä Henki jakaa
uskoville oman tahtonsa mukaisesti. Mutta tässä täytyy
oikaista erästä vakavaa väärinkäsitystä, jopa harhaa, mitä
tulee armolahjoihin ja niiden saamiseen.

Monesti uskovat "puolustautuvat" armolahjojen saamista
vastaan väittämällä, että Jumala antaa armolahjoja oman tahtonsa mukaan. Tällä he syrjäyttävät oman vastuunsa tahtoa ja pyytää sekä ottaa vastaan Pyhän Hengen tarjoamia ja jakamia armolahjoja.

Jumala kyllä jakaa oman tahtonsa mukaan mutta, Jumala ei jaa armolahjoja uskoville pelkästään oman tahtonsa mukaan, vaan
myös sen mukaan mitä uskovat itse tahtovat ja Häneltä pyytävät
ja ottavat vastaan uskossa Sanaan.

Jumala kehottaa uskovia tavoittelemaan parhaimpia armolahjoja ja
pyrkimään saamaan runsaasti erilaisia armolahjoja. Niin Hän tahtoo
tietenkin antaa niitä runsaasti. Mutta uskovilla on vaikea uskoa ja
ottaa vastaan armolahjoja vaikka Pyhä Henki suorastaan
tyrkyttää niitä meille. Tämä johtuu sekä väärästä opetuksesta
että uskovan väärästä nöyryydestä. "Enhän sentään minä vaan
tuo toinen."

Kun uskovalla on kova tahto rakentaa uskovien yhteyttä, hän kokee
tarvitsevansa, ja tarvitsee, siinä työssä Jumalan yliluonnollisia lahjoja.
Siksi hän pyytää Jeesukselta Kristukselta armolahjoja. Raamatun
armolahja-luettelo on hänelle ikäänkuin kaupan hylly mistä hän poimii
tarvitsemiaan armolahjoja uskon kautta Jumalan Sanaan ja Hänen
hyvyyteensä ja tahtoon rakentaa seurakuntaa yksilöuskovan kautta.

Ja kuka ne hyllyt on täyttänyt erilaisilla armolahjoilla? Kuka uskovan
veti "kauppaan" ja toi hänet hyllyn eteen katselemaan tarjouksia?
Kuka sen tarpeen saada armolahjoja vaikuttaa uskovassa?

Jumala ei jaa armolahjoja vain tuolle toiselle "hyvälle hengelliselle"
uskovalle. Hän tahtoo antaa niitä sinulle ja minulle vaikka emme ole
yhtä "hyviä"uskovia kuin tuo toinen uskova. Jos Jumala vaatisi armolahjojen saajalta jonkin tasoista hyvyyttä tai hengellistä
kypsyyttä, armolahjojen nimi ei enää olisi armolahja. Usein
äsken uskoontullut henkilö saa monia armolahjoja. Hän ei ole
ehtinyt niitä mitenkään ansaita. Ja sitten vanhat uskovat voivat suhtautuvaa häneen niin kuin tuhlaajapojan vanhempi veli
suhtautui nuorempaan veljeensä.

Lopuksi: Jumala on täyttänyt "kaupan hyllyt" armolahjoilla.
Hän tahtoo "myydä" niitä sinulle ja minulle runsaasti.
Hän jakaa niitä oman tahtonsa ja uskovan tarpeen, tahdon,
uskon ja rukouksen kautta.

https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/439646506

Mvh J - K

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu