On todella sääli, että Markku Ruotsila jätettiin paitsioon.

Eli häntä ei lainkaan ole pyydetty viime aikoina Ylen eikä Mtv, n asiantuntijaksi studioon näiden vaalien aikana. Samoja asiantuntijoita on marssitettu studioihin jotka eivät tahdo löytää mitään muuta kuin varoittelua ja pahaa Trumpista.
Äskenkin juuri A-talkissa.
Mutta onneksi on ennakkoluuloton sananvapauden puolesta puhuja Mtv, n toimittaja Ivan Puopolo joka kanavalleen pyytää ketä itse haluaa.
Tällä kertaa professori Ruotsila pääsee ääneen kertomaan USA, sta ja sen vaalituloksesta ja Trumpista asioita joita ei kuule muiden asiantuntijoiden suusta. Ruotsila on tutkinut amerikkaa ja sen politiikkaa, arvoja jo noin 30 v. Tässä tuoretta asiaa tunnin ajan. Hän uudessa kirjassaan Trumpin amerikka kertoo totuuden Trumpista faktatodisteiden kera.
https://www.youtube.com/watch?v=edzXck0dcPM
Muutamassa tunnissa tätä jaksoa on on katsottu lähes 5000 kertaa ja yläpeukkuja tullut kohta 700.
Mikä kaikkein kummallisinta, Ruotsila saa valtavasti vihapostia ja ja negatiivisia arvosteluja jatkuvasti kun hän kertoo mitä amerikassa tapahtuu oikeasti ja mitä amerikkalainen kansa ajattelee asioista.
11283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ei pyydetty, todettiin että hän on vähintään yhtä mielipuoli kuin trumpkin, ellei vielä pahempikin...sellainen ei asiantuntijaksi oikein sovi...

Äänestä

Niuvanniemestä ei annettu lomaa.

Äänestä
  • No saathan sinä kuitenkin nettiä siellä näköjään käyttää.

    Äänestä

Peukutusten määrästä päätellen sairaita on paljon vailla hoitoa.

Äänestä
  • Neuvostoliitossa sinullakin olisi ollut ihanaa, kun olisit saanut katsoa, miten eri mieltä olevat kuskattiin parantoloihin eheytettäviksi..

    Äänestä

Yle käyttää aina luottosuvakkejaan jotka ei taaskaan tienneet miten vaaeissa käy.

Äänestä

Totuus satuttaa. Yle elää valhemaailmassa.

Äänestä
  • Ruotsila ennusti täysin oikein jo ennen tätä vaalitouhua että Trump tulee takaisin. Hän kertoo siitä tuossa videossa.

    Äänestä

  • Ruotsila oli ainoa asiantuntija joka ennusti että Trump tulee takaisin Valkoiseen taloon. Muilla meni ennustukset pieleen täysin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ruotsila oli ainoa asiantuntija joka ennusti että Trump tulee takaisin Valkoiseen taloon. Muilla meni ennustukset pieleen täysin.

    Yli 90 % suomalaisista ei pidä Trumpista tutkimusten mukaan mutta kuitenkin hänet valittiin reippaalla äänimäärällä amerikan presidentiksi toista kertaa, asia joka on tapahtunut USA, n historiassa vain kerran jos muistan oikein. Eikö tämä kerro kuinka asiat suodatetaan kun ne tulevat Suomen medioihin ja meille. Jotain sairasta tässä yhtälössä on.

    Äänestä

Mielestäni Ruotsila oli ainoa asiantuntija joka
oli oikeassa Trumpin kannattajakunnan suhteen.
Muut ei oikein ymmärtänyt Trumpin todellista
suosioo?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eli häntä ei lainkaan ole pyydetty viime aikoina Ylen eikä Mtv, n asiantuntijaksi studioon näiden vaalien aikana. Samoja asiantuntijoita on marssitettu studioihin jotka eivät tahdo löytää mitään muuta kuin varoittelua ja pahaa Trumpista.
Äskenkin juuri A-talkissa.
Mutta onneksi on ennakkoluuloton sananvapauden puolesta puhuja Mtv, n toimittaja Ivan Puopolo joka kanavalleen pyytää ketä itse haluaa.
Tällä kertaa professori Ruotsila pääsee ääneen kertomaan USA, sta ja sen vaalituloksesta ja Trumpista asioita joita ei kuule muiden asiantuntijoiden suusta. Ruotsila on tutkinut amerikkaa ja sen politiikkaa, arvoja jo noin 30 v. Tässä tuoretta asiaa tunnin ajan. Hän uudessa kirjassaan Trumpin amerikka kertoo totuuden Trumpista faktatodisteiden kera.
https://www.youtube.com/watch?v=edzXck0dcPM
Muutamassa tunnissa tätä jaksoa on on katsottu lähes 5000 kertaa ja yläpeukkuja tullut kohta 700.
Mikä kaikkein kummallisinta, Ruotsila saa valtavasti vihapostia ja ja negatiivisia arvosteluja jatkuvasti kun hän kertoo mitä amerikassa tapahtuu oikeasti ja mitä amerikkalainen kansa ajattelee asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu