Syylliset

Olisin halukas kuulemaan kuinka moni menisi Juhannuksen jälkeen riemuiten töihin, jos työnantaja ilmoittaisi että etuisuuksia on karsittu. Lisäksi työnantaja ilmoittaisi, jos ei kelpaa ei myöskään tarvitse tulla töihin.

Täällä lukemien tekstien peruusteella kaikki menisivät töihin ja olisivat vielä tyytyväisiä.

Mielestäni paperiväki on tullut tarpeeksi vastaan, kun suostuvat tekemään Joulun ja Juhannuksen. Tuntuu vaan ettei mikään riitä.

Ymmärrän kyllä, että täältä löytyy myös paljon ammatinharjoittajia joiten ansiot ovat kiinni paperintekemisestä. Mutta sitä en ymmärrä, että syy heitetään pelkästään paperityöntekijöiden niskaan.
171194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Itselle olisi sopinut koska paikallisesti on tilanne jo muutenkin hyvin neuvoteltu.

12h:n ylityöpäiviä en sulata tuntipalkkalaisena laisinkaan jos sitä käytetään hyväksi esim. sairaspoissaolojen paikkaamiseen ilman että tyänantajan tarvitsee suunnitella erillistä varamiesjärjestelmää.

Muuten kyllä menisin töihin.

Äänestä

Jos muilla aloillaolisi sellaisia etuja poistettavaksi kuin paperiliitolla. Ja jos olisi ilmiselvää, että noiden leikkauksien tekeminen on elinehto jo halutaan pitää ala suomessa.

Tosiasiassa valtion delvaatiotuen avulla paperialalla pöhötettiin palkkoja kasvun nimissä. Nyt se tie on kuljettu ja olisi syytä herätä ruususen unesta tälle vuosituhannelle. Se olisi kaikkien etu (paiti pian eläköityvien, korkeapalkkaisten paperiliiton päättäjämiesten)

Äänestä
  • Mitä etuja tarkoitat.

    Äänestä

  • toki kirjoitti:

    Mitä etuja tarkoitat.

    Vastaan toisen puolesta, esim joulu ja juhannus lomaa
    ,8 tunnin työpäivät (ei voida tehdä 12 tuntisia, koska toimistossa istuminen on niin rasittavaa), saunalisät jne.....

    Äänestä

  • Mihin ala suomesta häviää? Luuletko että puita aletaan kuljettamaan suomesta jonnekkin ulkomaille ei varmasti,koska kuljetus on kallista ja vaarana olisi aina että he lakkoilisivat.

    Kyllä muutaman siivoojan palkka on vielä pientä tässä touhussa. Kauanko luulet, että tällä lakon aiheuttamilla kustannuksilla olisi maksettu palkkoja?

    Äänestä

  • esim kirjoitti:

    Vastaan toisen puolesta, esim joulu ja juhannus lomaa
    ,8 tunnin työpäivät (ei voida tehdä 12 tuntisia, koska toimistossa istuminen on niin rasittavaa), saunalisät jne.....

    Et löytänyt mitään ihme etuja. Toi saunalisä on lauantailisä, ja paljon pienempi kun monella muulla alalla. Ota selvää, älä kulje katkeran kansan jatkona.

    Äänestä

  • toki kirjoitti:

    Et löytänyt mitään ihme etuja. Toi saunalisä on lauantailisä, ja paljon pienempi kun monella muulla alalla. Ota selvää, älä kulje katkeran kansan jatkona.

    *Et löytänyt mitään ihme etuja.*

    Siis ihme etujahan noi todellakin on. Sanos muita aloja millä on vastaavat edut?

    Suosittelen esim tutustumaan lääkärin ammattiin, juhannus ja joulu on ollut töitä vuosia, sekä viikottain tehdään 12 tuntisia päiviä. Eihän siitä mitään tulis, jos potilaalle sanotta, tule ylihuomenna uudestaan kun juhannus on ohi ;)

    Voisitko täsmentää mitä yhteistä on potilaalla ja paperirullalla. Tietysti saattaa tulla uusi potilas, jos jää sen rullan alle.

    Äänestä

  • esim kirjoitti:

    *Et löytänyt mitään ihme etuja.*

    Siis ihme etujahan noi todellakin on. Sanos muita aloja millä on vastaavat edut?

    Suosittelen esim tutustumaan lääkärin ammattiin, juhannus ja joulu on ollut töitä vuosia, sekä viikottain tehdään 12 tuntisia päiviä. Eihän siitä mitään tulis, jos potilaalle sanotta, tule ylihuomenna uudestaan kun juhannus on ohi ;)

    palkkauksessa nuon pitemmät työpäivät?

    Kuukausipalkkalaisella on ymmärrettävää sopia pidennetyistä päivistä tarpeenmukaan kun se huomioidaan palkassakin.

    Juhannus ja Joulu on myyty mitä siitä enää puhut.

    Äänestä

  • toki kirjoitti:

    Mitä etuja tarkoitat.

    -Kaikki tehtaan työt pitää teettää paperiliittolaisilla

    -Palkat ovat muuta teollisuutta selkeästi korkeammat (vaikka se ei tässä ole kiistakysymys)

    -Joulun ja Juhannuksen seisokit (maailmanlaajuisesti ainutlaatuiset)

    -Pikku pykliä kuten esimerkiksi:
    "Mikäli työntekijä säännöllisesti suorittaa kahta tai useampaa eri ammattiryhmässä esiintyvää työtä, maksetaan hänelle edellyttäen, että hän on vähintään kolmanneksen ajasta korkeimmin palkatun ryhmän työssä, viimeksimainitun ryhmän palkka, muuten keskipalkka."

    "Työntekijä, jonka on säännöllisenä työpäivänään osallistuttava varusmiespalveluksen edellyttämään kutsuntaan, on oikeutettu saamaan kyseisen työpäivän palkalliseksi vapaaksi."

    "Työnantaja maksaa työntekijälle reservin harjoitusten ajalta palkkaa siten, että hän saa valtion maksaman reserviläispalkan kanssa täydet palkkaedut."

    Vaikka monilla aloilla onkin samoja yksittäisiä etuja. Tai etuja jotka ovat melkein samalla tasolla. Niin paperliiton kokonaispaketti on selkeästi parhaita ellei paras.

    Ja olihan se hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Tyhmiähän olisitte toisaalta olleet jos ette olisi rahaa ottaneet vastaan. Nyt on kuitenkin ajat muuttuneet. Hupi on ohi. On aika herätä arkeen.

    Äänestä

  • Vai niin kirjoitti:

    Mihin ala suomesta häviää? Luuletko että puita aletaan kuljettamaan suomesta jonnekkin ulkomaille ei varmasti,koska kuljetus on kallista ja vaarana olisi aina että he lakkoilisivat.

    Kyllä muutaman siivoojan palkka on vielä pientä tässä touhussa. Kauanko luulet, että tällä lakon aiheuttamilla kustannuksilla olisi maksettu palkkoja?

    Ei kokonaan lähde varmasti. Alalla on liian monta syytä jäämiseen (ainakin vielä). Jokaisen yksittäisen koneen ja tehtaan kohdalla tehdään kuitenkin kannattavuuslaskelmia. Jos uuden koneen rakentaminen muualle maksaa itsensä takaisin edes 15 vuodessa, niin johan siirtyy.

    Mitä enemmän siis nyt taistellaan. Ja mitä korkeampian kustannuksia pidetään. Sitä useampi tehdas siirtyy. Onhan se kiva jäljelle jääneiden naureskella palkkapussiensa takaa. Aika monelle ko. liiton jäsenelle ennustan valitettavaa työttömyyttä seuraavan kymmenen vuoden sisään.

    Äänestä

  • Yamma kirjoitti:

    -Kaikki tehtaan työt pitää teettää paperiliittolaisilla

    -Palkat ovat muuta teollisuutta selkeästi korkeammat (vaikka se ei tässä ole kiistakysymys)

    -Joulun ja Juhannuksen seisokit (maailmanlaajuisesti ainutlaatuiset)

    -Pikku pykliä kuten esimerkiksi:
    "Mikäli työntekijä säännöllisesti suorittaa kahta tai useampaa eri ammattiryhmässä esiintyvää työtä, maksetaan hänelle edellyttäen, että hän on vähintään kolmanneksen ajasta korkeimmin palkatun ryhmän työssä, viimeksimainitun ryhmän palkka, muuten keskipalkka."

    "Työntekijä, jonka on säännöllisenä työpäivänään osallistuttava varusmiespalveluksen edellyttämään kutsuntaan, on oikeutettu saamaan kyseisen työpäivän palkalliseksi vapaaksi."

    "Työnantaja maksaa työntekijälle reservin harjoitusten ajalta palkkaa siten, että hän saa valtion maksaman reserviläispalkan kanssa täydet palkkaedut."

    Vaikka monilla aloilla onkin samoja yksittäisiä etuja. Tai etuja jotka ovat melkein samalla tasolla. Niin paperliiton kokonaispaketti on selkeästi parhaita ellei paras.

    Ja olihan se hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Tyhmiähän olisitte toisaalta olleet jos ette olisi rahaa ottaneet vastaan. Nyt on kuitenkin ajat muuttuneet. Hupi on ohi. On aika herätä arkeen.

    asioista selvää ennen kirjoittelua. Tyhmästä päästä kärsii koko suku.

    Äänestä

  • jolppinen kirjoitti:

    asioista selvää ennen kirjoittelua. Tyhmästä päästä kärsii koko suku.

    Täytyy kyllä rakastaa tuota viiltävää syväanalysiä, johon kykenit.

    Kolme ensimmäistä kohtaa itsestään selviä. Pikku pykälät suoraan paperiliiton sivulta.

    Äänestä

  • Yamma kirjoitti:

    Ei kokonaan lähde varmasti. Alalla on liian monta syytä jäämiseen (ainakin vielä). Jokaisen yksittäisen koneen ja tehtaan kohdalla tehdään kuitenkin kannattavuuslaskelmia. Jos uuden koneen rakentaminen muualle maksaa itsensä takaisin edes 15 vuodessa, niin johan siirtyy.

    Mitä enemmän siis nyt taistellaan. Ja mitä korkeampian kustannuksia pidetään. Sitä useampi tehdas siirtyy. Onhan se kiva jäljelle jääneiden naureskella palkkapussiensa takaa. Aika monelle ko. liiton jäsenelle ennustan valitettavaa työttömyyttä seuraavan kymmenen vuoden sisään.

    Kyllä se varmaan pitää paikansa, ettei tänne missään nimessä enempää voi tuotantokapasiteettä rakentaa. yksiköt vai kasvavat ja tehostuvat, siinä joutuu paperiväkikin kovaan puristukseen.

    Itseäni jurppi tämä lynkkaus meininki täällä,sillä ei tätä kaikikia voi paperiporukan niskaan kaataa.

    No toivotaan että, lakko loppuisi pian ja tulisi rauha maahan.

    Äänestä

*Mielestäni paperiväki on tullut tarpeeksi vastaan, kun suostuvat tekemään Joulun ja Juhannuksen. Tuntuu vaan ettei mikään riitä.*

Voi hellanlettas, ihanko totta, että jouluna ja juhannuksena voisi töitä tehdä?

Muilla aloilla jouluna ja juhannuksena on tehty töitä vuosia, jos lomat noille ajankohdilla sattuu niin hyvä.

Itse olen monasti vaihtanut työvuoroja jos joku on halunnut viettää lomaa juhannuksena tai jouluna jne... tänäkin vuonna olisin mieluusti ollut töissä, mutta ei onnistunut vuorojen vaihto, koska monet haluaa olla juhannuksena töissä ja lomailla vasta myöhemmin.

Äänestä

Olette syyllisiä roskaväki. Ei teitä paperiliittolaisia enään ihmisiksi viitsi kutsua.
Se ei ole paljoa, jos ihan joulun ja juhannuksen tulette vastaan hellanlettassentään. Työnantaja on joustanut huomattavasti enemmän kuin te SII HUOMATTAVASTI. J a aina roskaväki hylkää sovinnon.
Paperiliitto roskineen on yksiselitteisesti syypää piebyrittäjien ja heidän työntekijöidensä ahdinkoon. Mutta eihän se teitä paskiaisia kiinnosta.
Mädäntykää helvetissää läskinne kanssa.

Äänestä
  • En ole töissä paperitehtailla,
    heitin vain muutaman mielipiteen.
    "Roskaväkee,ei voi ihmisiksi kutsua" onko sinulla jotain henkisiä ongelmia.Tuollainen mesoaminen vie vielä ennenaikaiseen hautaan.
    Eihän tämä mikään maailmanloppu tai vaikea sairaus ole, kyllä suomi tämän kestää ja paljon muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaska kirjoitti:

Olisin halukas kuulemaan kuinka moni menisi Juhannuksen jälkeen riemuiten töihin, jos työnantaja ilmoittaisi että etuisuuksia on karsittu. Lisäksi työnantaja ilmoittaisi, jos ei kelpaa ei myöskään tarvitse tulla töihin.

Täällä lukemien tekstien peruusteella kaikki menisivät töihin ja olisivat vielä tyytyväisiä.

Mielestäni paperiväki on tullut tarpeeksi vastaan, kun suostuvat tekemään Joulun ja Juhannuksen. Tuntuu vaan ettei mikään riitä.

Ymmärrän kyllä, että täältä löytyy myös paljon ammatinharjoittajia joiten ansiot ovat kiinni paperintekemisestä. Mutta sitä en ymmärrä, että syy heitetään pelkästään paperityöntekijöiden niskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu