Parisuhde 55-vuotiaana

Anonyymi-ap

Mietin tässä, että vieläkö olisi mahdollista löytää hyvä parisuhde. Tilanne siis sellainen, että olen 55-vuotias nainen, enkä enää tunne mitään seksuaalista halua, enkä haluakaan haluta. En siis millään hormonihoidoilla halua "hoitaa" haluttomuutta, vaan olen itse tyytyväinen siihen, että seksielämä on minun osaltani ohi. En tiedä miten muut ikäiseni kokevat. Haluaisin siis parisuhteen ilman seksiä. Olisikohan miehiä, joilla olisi samanlaiset toiveet. Itse ajattelen, että tämä on vapauttavaa. En siis kärsi haluttomuudesta yhtään, päinvastoin. Kuitenkin kaipaisin kumppanuutta, arjen jakamista, yhdessä tekemistä ja matkustelua... Mietin, että onko minulla mitään toivoa löytää parisuhdetta, vai asennoidunko siihen, että elän loppuelämäni yksin? Olenko ihan outo vai onko muita samoin kokevia? Kyllä kai kaikki jossain vaiheessa seksin harrastamisen lopettaa, mutta ainakin naistenlehtien jutuista saa sellaisen kuvan, että ikäiseni naiset kovin hehkuttavat seksuaalisuuttaan. Minkä ikäisinä muilla kiinnostus seksiin lakkaa? Oikeasti kiinnostaisi tietää. Asiallista keskustelua aiheesta toivoisin. Kiinnostaisi kuulla sekä naisten että miesten ajatuksia ja kokemuksia.

16

930

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei taida olla ikäisiäsi seksittömään suhteeseen haluavia miehiä muualla kuin Oikeuslääketieteen laitoksen kylmiössä ja loput kahden ja puolen metrin syvyydessä.

      Saat kaikin mokomin olla haluton, mutta mitä tekee seksittömällä parisuhteella?

      Ilman seksiä ja läheisyyttä ei ole mitään suhdetta.
      Työsuhde ajaa saman asian ja siitä saa palkkaakin, saa matkustella, näkee ihmisiä ja voi jutella arkisista asioista.

      Näin se on.
      Hauskaa loppuelämää sinulle, kaikesta huolimatta.

      • Anonyymi

        Kumma kun olen naisena törmännyt moniin haluttomiin miehiin 40+ ikäluokassa. Itse haluan kyllä.


    • Anonyymi

      Voisit luonnehtia itseäsi aseksuaaliksi. Heitä on monia ja asiasta puhutaan nykyään jo avoimesti ainakin muualla kuin tuppukylillä. Luulisi olevan tuossa ikäluokassa vientiä kun noilla vuosikymmenillä monilla miehillä alkaa olla erektio-ongelmia, joten nainen joka ei heitä painosta seksiin voisi olla helpotus. Et siis ole yksi ajatustesi ja tarpeidesi kanssa.

      • Anonyymi

        Joo, ehkä olen nykyään aseksuaali, mutta en ole sitä kylläkään aiemmin ollut. Päinvastoin, seksi on ollut liiankin tärkeässä roolissa aiemmin elämässäni ja nyt on todella vapauttavaa kun en ole "viettieni vietävänä". Huh huh, niin paljon olen tehnyt vääriä valintoja elämässäni ihan seksin takia. Onneksi ei enää voisi vähempää kiinnostaa. Olisinpa ollut aina aseksuaali, niin olisi pysynyt järki päässä ja ihmissuhteet olisi rakentunut järkevällä pohjalle.


    • Anonyymi

      Olen 65 vuotias nainen. Olen ollut pitki aikoja sinkkuna, myös leskenä 8 vuotta. Silloin kun ei ole ketään ketä hellitellä, en kaipaa seksiä. Nyt on kuitenkin yllättäen pari vuotta kestänyt parisuhde, ikäiseni miehen kanssa. Emme asu yhdessä, mutta yhdessä olemme paljon, ja nautimme lähekkäin makailusta ja nulumme useimmat yöt yhdessä. Ja kyllä, seksiä on aika paljonkin. Nautin kovasti kun hän haluaa juuri minua, en kieltäydy, ja usein kun heittäytyy syleiltäväksi, alkaa myös tuntua hyvältä, jopa laukean joskus, aika yllätys aina itsellekin. En voi siis etukäteen päätellä, että ei kiinnosta, vaan heittäydyn syleilyyn ja nautin läheisyydestä. Niin kauan jatketaan, kun pystytään. Mies on muuten 30 kiloa minua kevyempi, ja 10 cm lyhyempi. Älykäs , kiltti ja sivistynyt mies. Ihanaa seuraa.

      • Anonyymi

        Oho, vaikea kuvitella omalle kohdalle, mutta voihan se olla, että jotain yllättävää tapahtuu.


      • Anonyymi

        Miten naisena reagoisit pitkään ilman seksiä eläneeseen mieheen? En ole läheskään yhtä paljoa kerennyt elämää elämään kuin sinä mutta ollut seksittömässä suhteessa ja elänyt selibaatissa jo vuosia. Mitä pidempi tauko sitä enemmän miettii että voiko olla koskaan riittävä yhdellekään naiselle kun ei ole kokemuksen tuomaa varmuutta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten naisena reagoisit pitkään ilman seksiä eläneeseen mieheen? En ole läheskään yhtä paljoa kerennyt elämää elämään kuin sinä mutta ollut seksittömässä suhteessa ja elänyt selibaatissa jo vuosia. Mitä pidempi tauko sitä enemmän miettii että voiko olla koskaan riittävä yhdellekään naiselle kun ei ole kokemuksen tuomaa varmuutta

        Juuri tämä! Nainen saa ihanan paratiisin, kun tapaa miehen jolla ei ole varmuutta tai kokemusta, jopa komplekseja tai pelkoja. Tämmöinen mies on parasta parisuhteeseen. Hän rakastaa naistaan, joka vapauttaa paineista, kompleksista ja estoista. Pieni penis ei haittaa yhtään, kun stondis on kunnossa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tämä! Nainen saa ihanan paratiisin, kun tapaa miehen jolla ei ole varmuutta tai kokemusta, jopa komplekseja tai pelkoja. Tämmöinen mies on parasta parisuhteeseen. Hän rakastaa naistaan, joka vapauttaa paineista, kompleksista ja estoista. Pieni penis ei haittaa yhtään, kun stondis on kunnossa!

        On hämmentävää lukea kuinka paljon naiset väittää että koolla ei oo väliä mutta tosielämän kokemukset on mulla päinvastasia. Yhtä lukuunottamatta kaikki naiset joista olen kiinnostunut elämäni aikana, ei niitä oo kuin muutama ollut, on arvostellut mun k*llia ja jopa käynyt niin että housut kun lähtee pois niin homma loppuu ennen kun on alkanutkaan. Ja sit kun luulin löytäneeni sopivan ihmisen niin seksi oli ensin ykspuolista mistä itse en saanut oikein mitään irti ja sen jälkeen sitä ei ole ollut ollenkaan. Tai kyllä se alkuun tyydytti molempia kunnes tapahtui jotain en tiedä mitä. Kovasti on rakkautta vakuuteltu mutta silti intohimo puuttuu. Näistä syistä siis olen tosi epävarma lähestymään yhtäkään naista elämäni aikana kun puuttuu tuo mainitsemani varmuus. Ja jos joku sitä jäi miettimään noista haukuista kun kirjotin niin keskikokoa oma meisseli mitä olen tilastoista kertovia uutisia lukenut


    • Anonyymi

      Itse olen 40v mies ja seksitön parisuhde ei kiinnostaisi ollenkaan. Mutta kyllä niitä on, joille seksi ei ole sillä tavalla tärkeää. Ei siismissään nimessä kannata luovuttaa, mutta asiasta on syytä olla avoin. Seksittömyys voi olla raskasta ja se voi muodostua ongelmaksi jos se ei ole yhteinen toive.

      • Anonyymi

        Joo, en missään nimessä halua parisuhdetta jossa toiveet ei kohtaa.


    • Anonyymi

      Olisiko sinulle ok olla parisuhteessa, jossa et harrasta seksiä miehesi kanssa, mutta hän harrastaa sitä muiden kanssa?

    • Anonyymi

      "Minkä ikäisinä muilla kiinnostus seksiin lakkaa? "

      Kaksi parisuhdettani päättyi kun avokit olivat noin 45v, siinä vaiheessa heillä alkoi elämänmuutoksen (vaihdevuodet) oireet. Ja yksi päättyi ennen elämänmuutoksen alkua, vauvakuumeen takia, rakkauselämä meni pihtailuksi kun en halunnut ryhtyä isäksi.

      Naistenlehtien hehkutussepitteillä myydään naistenlehtiä, jos kertoisivat totuuden niin konkurssi olisi edessä tuota pikaa.

      Nyt olen 67v ja toivon että kohtaan kaunottaren jonka kanssa ryhdymme leikkikavereiksi, hän on mieluiten teininainen ja ehdottomasti kaunotar. Missään tapauksessa hän ei voi olla yli 25v ikäinen kaunotar, koska siinä vaiheessa kaunotarten seksuaalisuus alkaa hiipumaan ja jo 30v ikäisenä on hiipunut tuntuvasti. Myös on niin että yli 25v kaunotar haluaa elämäänsä muun kuin pelkän leikkikaverin, mentorin ja mesenaatin.

      Tiedän yhden tapauksen jossa yli 60v mies ja nainen löysivät toisensa, kumpikaan ei kaivannut seksiä ja olivat yhdessä toista kymmentä vuotta kunnes toinen heistä kupsahti. Äärimmäisen harvinaista se kuitenkin on, julkisuuden henkilöiden, sekä oman perhe/lähipiirin perusteella. He löysivät toisensa kun olivat käyneet kirpputorin kaltaisessa tilaisuudessa, likimain samaan kellonaikaan, kerran viikossa, noin vuoden ajan. Eli lähemmäs 52 kertaa olivat nähneet/tarkastelleet toisiaan, ja sitten oli jostain asiasta virinnyt keskustelu.

    • Tottakai on mahdollista löytää sellainen parisuhde, mutta vaikeampaa se on ja tietysti kysymys kuuluu mistä olet itse valmis tinkimään (seksittömän) parisuhteen takia. Mieleeni tule jokunen vaihtoehto.

      1. Mies ei ole kovin miehekäs, eli hänellä on testosteronin taso laskenut niin paljon (tai hänellä ei ole sitä erittynytkään koskaan tarpeeksi) Tämä voi näkyä miesrintoina, leveänä lantiona-isona peppuna-kapeina hartioina, korkeana äänenä jne.

      2. Mies on niin lihava, ettei jaksa seksiä. Rasvakudos myös vähentää testosteronin eritystä.

      3. Annat miehelle luvan käydä vieraissa. Miehille seksi on useammin "vain seksiä"

      Sitten kannattaa vielä varautua vaihtoehtoon, että oikean miehen vieressä sinun rupeaakin tekemään seksiä mieli.

      • Anonyymi

        Minä hyväksyisin sen että mies voi käydä vieraissa. Mutta haluaisin sitä ennen tutustua muutamaan 60+ mieheen mieheen kunnolla, koska vasta sitten voin saada selvyyden siihen, onko todella niin ettei seksi enää ole minun juttuni. Pidän erityisesti lyhyistä tummatukkaisista miehistä! Eilen annoin tietä autoilijalle ja huomasin, että olipa mukavan näköinen mies ratissa! Hän on ollut tänään mielessä.


    • Anonyymi

      Paljon, paljon, miehiä, joilla ei edes seiso sun ikäisenä. Lääkäriin ei kehdata mennä.

      Ota joku lihava ja tupakoiva, niin ei taatusti tarvitse harrastaa seksiä enää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe