Miksi nainen pentulaatikossa toistuvasti kiskoo pentuja irti emon nisistä ja kaiketi mielestään asettaa pennun mieleiseensä paikkaan imemään.Miksi näin toimitaan?
Aihetta on käsitelty jo aiemmin.
Aihetta on käsitelty jo aiemmin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko nuo jonkun ylen työntekijän koirat, joita "kaupataan" tuolla tavoin?
Hän huolehtii, että jokainen pienokainen saa ravintoa.
Voisi pikkaisen selittää muillekin koiranomistajille, että millä periaatteella se oikean nisän valitseminen kullekin koiralle tehdään. Näkeekö nainen sen päälle päin, että tuosta nisästä tulee, tai että tuo yksi poloinen imee ihan tyhjää nisää.
Eihän yksittäinen koiranpentu pesueesta kuole ravinnonpuutteeseen oikeastaan koskaan, vaikka ihmishoituri ei puuttuisi imetystilanteeseen lainkaan. Kyllä ne kaikki pennut nisistä saavat juotua sen ravintonsa.
Tuntuu että omistajarouvalla on vaan kova tarve höösätä. Päästä omine käsineen telkkariin näyttämään, kuinka huolehtivainen ja osaava emäntä hän oikein onkaan.
Ei kamerasta oikein näy tarkasti liikkeet. Muistaakseni hän kertoi tästä, että pentu saattaa näykkiä sellaisesta kohdasta jossa ei ole nisää. Hän siirtää pennun oikeaan paikkaan nisän kohdalle. Näin ymmärsin.
Tuo on jo naisen logiikkaa!
Hän on selittänyt moneen kertaan että takanisistä tulee eniten maitoa. Sinne hän siirtää pienempiä pentuja. Isommalla ja pienemmällä pennulla on eroa parisataa grammaa on siinä syytä vähän tasottaa ravinnon saantia. Pennuilla on niin pienet jalat että ne kärsii jos maha painaa liikaa.
Harmi että kqikki eivät ymmärrä että kasvattaja toimii pentujen parhaaksi.
Aluksi maitoa ei tullut juuri lainkaan. Emo oli laihtunut ja rasittunut 10 pennun synnyttämisestä. Siinähän meni pari vuorokautta Pentuja piti syöttää pullolla yötä päivää. Emoa jouduttiin vielä lääkitsemään että maidontuotanto saatiin riittäväksi. 10 pennun syöttämiseen tarvitaan ihan eri määrä maitoa kuin muutamalle pennulle.
Tänään pennut saivat maistaa kiinteätä ruokaa. Se on hyvä, kun Loimun nisillä on aina ruuhkaa kun kaikki 10 hyökkäävät sinne yhtä aikaa. Onneksi silmät myös aukeavat niin että pennut löytävät paremmin vapaan nisän. Nehän umpimähkään ovat niitä hamunneet turkista kun ovat kuuroja ja sokeita