Tilanne tämä: Ollaan seurusteltu kohta kaks vuotta, josta asuttu yhessä lähes vuosi. Nyt odotan vauvaa. Meillä on mennyt hyvin yleisesti tosi pitkään, mut nyt n. 1.5 kuukautta on olleet hirveitä. Mies on kyllästynyt minun masennukseeni, johon ei lääkkeet hirveästi auttaneet ja terapiankin lopettivat ajat sitten. Olen kuitenkin työkykyinen eikä masennus haittaa normaalia elämistä. Välillä pulpahtaa pintaan. Minä taas olen kyllästynyt mieheni asenteisiin juomisesta ja työstä. Juominen on hänelle kiva harrastus, jolloin vedetään pää täyteen ja menetetään muisti ja oksennellaan ja hauskaa on. Työssä ei käy, eikä tunnu nyt haluavankaan. Lupaili vaikka mitä, kun sain tietää olevani raskaana. Nyt juhannuksen myötä kaikki repesi. Olisi halunnut kavereiden kanssa kännäämään. Riideltiin eilen kamalasti, haukkui minut ties miksi ja sanoi, että anteeksi ei aio pyytää, kun suuttui minulle ihan oikeutetusti.
Ehkä hän suuttui minulle oikeutetusti, ehkä kaikki on minun vikaani. En vain enää tiedä, mitä tehdä. Olemme usein jo keskustelleet suhteen jatkosta ja koska vauva tulossa, päätetty jatkaa. Nyt vain tuntuu, etten jaksa. Mies on vihainen ja sanoo, että kaikki on tasan minun ongelmia ja sillä siisti.
Anteeksi, tämä on hirveän sekava teksti, mutta sekava on mielikin nyt. Haluaisin iloita vauvasta ja aion synnyttää ja pitää tämän vaikka yksin, mutten tiedä, mitä tehdä miehen kanssa...
Ehkä hän suuttui minulle oikeutetusti, ehkä kaikki on minun vikaani. En vain enää tiedä, mitä tehdä. Olemme usein jo keskustelleet suhteen jatkosta ja koska vauva tulossa, päätetty jatkaa. Nyt vain tuntuu, etten jaksa. Mies on vihainen ja sanoo, että kaikki on tasan minun ongelmia ja sillä siisti.
Anteeksi, tämä on hirveän sekava teksti, mutta sekava on mielikin nyt. Haluaisin iloita vauvasta ja aion synnyttää ja pitää tämän vaikka yksin, mutten tiedä, mitä tehdä miehen kanssa...
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta miehesi on aivan yhtä oikeassa kuin sinäkin... Ts. umpikujassa olette.
Koska vauva on tulossa olisi mielestäni parempi kyllä muuttaa erilleen kuin olla yhdessä.
olen jokseenkin samanaisessa tilanteessa kuin sinä.Mies juo kaikki viikonloput ja pitää sitä ihan normaalina,yhdessä olemme olleet jo kauan.Jätä se miehesi ennnen kuin on liian myöhäistä ei hän tapojaan muuta.Minäkin luulin että toinen muuttuisi lasten myötä,mutta aina vain on huonommaksi mennyt,helpompi sinun on olla vauvan kanssa kaksin,kohta sinulla on toinen huollettava vauvan lisäksi ja se on miehesi kun siihen pisteeseen tullaan!
tuo masennushan kuuluu jo hormonitoiminnan vuoksikin kuvioihin, mutta silti tuo umpikuja kannattais yrittää selvittää ettei mene kahden nuoren ja kolmannen elämä alusta asti pieleen, eli voisitko hakea jostain viisaiden apua, ja yhdessäkin vakavasti ihan...onko sulla ketään sukulaista, omaisia, joiden neuvoa vois arvostaa,,
Ikävässä tilanteessa olet. Kaiken viisain päätös kuitenkin lienee, että hankit oman asunnon. Pian sinulla on siinä pieni vauva hoidettavana ja se vaatii rutkasti voimia. Jos mies kerran vaikuttaa työnvieroksujalta ja juhliminen on kivempaa, niin paras on kun teet siirron nyt, häneltä ei varmaan pahemmin vauvanhoito apuja liikene. Jos joudut murehtimaan vielä miehenkin asioita ja vauva valvottaa, sinun voimasi loppuu alta aikayksikön. Voit varmasti luoda yksin paljon turvallisemman ja rauhallisemman kodin lapsellesi kuin kireässä yhteiselossa. On ikävää, että yksi elämän ihanimmista tapahtumista saa tällaisen varjon, mutta usko itseesi. Selviät varmasti ja apua saa aina jos tuntuu, että omat voimat ei riitä. Yritä silti iloita raskaudesta ja uudesta elämästä, tee siitä voimavara itsellesi!!
""Työssä ei käy, eikä tunnu nyt haluavankaan""
Kyllä töihin pitäisi pyrkiä, se on elämään vaihtelua. Miehesi kärsii ehkä jo, mutta ainakin myöhemmin kun muut kertovat käyvänsä töissä jne.
-----------
Juominen on suurin suhteiden rikkoja, tämä kannattaisi miehesi huomioida.
Miehesi kannattaisi myös ajatella, minkälaista elämää hän ajattelee loppuelämäksi, yksinäistä juopottelua, vai kunniallista yhteiselämää.
--------
""Nyt juhannuksen myötä kaikki repesi. Olisi halunnut kavereiden kanssa kännäämään""
Kyllä hänen olisi pitänyt olla sinun kanssasi.
Osa pojista on kyllä aina poikia, mutta jos heillä ei ole muita erityisen hyviä ominaisuuksia, (esim. hyvät ansiot)heistä tulee vähitellen yksinäisiä poikamiehiä.
-----------
""Ehkä hän suuttui minulle oikeutetusti, ehkä kaikki on minun vikaani"".
Tasapuolisuuden nimissä voisin sanoa että nainenkin osaa pahasti sanoa. Mutta jos ajattelet hänen lähtemistäsi poikaporukoihin, niin sinulla oli oikeus kieltää. SEHÄN ON RAKKAUTTA, mies vain ei ymmärrä parastaan.
---------------
Neuvojani:
Miehen pitäisi hakeutua töihin, kursseille tms., jos nyt ei ole jotain josta saa rahaa ja työn ilon.
Juominen pitäisi lopettaa, vai kuuluuko hän niihin jotka eivät pysty lopettamaan.
Minä ainakin neuvoisin keskustelemaan ja kun suututaan niin lopetetaan ja jatketaan myöhemmin.
Kannattaisi myös miettiä erästä asiaa.
Kuinka helpolla sen uuden löytää ja onko se varmaan todellisuudessa parempi.
Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän on jo pettyneitä ja joukossa niin yksinäisiä että aliottavat uuden suhteen liian helposti.
Minun kunnolliset kaverit ovat löytäneet uuden ”harkitsemisen arvoisen” kumppanin noin 3-5 vuoden kuluttua. Monella on mennyt kymmenenkin vuotta, mutta on sitten kaikki pysyneet yhdessä.
Teitäkin neuvoisi pysymään yhdessä, koska ei sitä uusia oikeasti parempia helpolla löydy.
Miehen pitäisi huomioida naisen läheisyyden ja halimisentarve.
Miehen pitäisi ymmärtää että on kunnia kun osaa pitää naisen, se on kuin leima otsassa.
Naisen ehkä pitäisi huomioida ettei uhkailisi erolla, tai muilla isoilla pahoilla sanoilla. Sillä miehen päässä on aina ajatus että kyllä nainen helpommalla miehen löytää ja saa kuin mies naisen.
Puhukaa, välillä käykää pienillä kävelylenkeillä, menkää ajoissa nukkumaan.
Sanoit ettei "sitä uusia oikeasti parempia helpolla löydy". Aina löytyy vaihtoehto, onneksi vielä on miehiä jotka tykkää käydä töissä eikä läträä viinan kanssa.
Kyllä tosiaan löytyy miehiä, mutta jos on siinä onnellisessa asemassa että on helppo löytää uusi kumppani, niin silloin tulee yksi toinen tosiasia.
Seuraavanlainen, ei osaa pysähtyä sen sopivan kumppanin luo koska vaihto on niin helppoa.
Siitä seuraa että 10-20 v. kuluttua on niitä entisiä kumppaneita jotka kertovat olevan vapaita ja pyytävät kahville.
Mutta kyllä minäkin (mies) jättäisin miehen joka käy kaveriporukoissa ryyppäämässä.
Kyllä miehen pitäisi kuunnella tyttöänsä ja jutella ja ymmärtää katsoa eteenpäin.
Ei tyttöä saa jättää kaveriporukan vuoksi. Miehen pitää aikuistua.
Olisi myös hyvä jutella miksi juo, onhan miehelläkin paineita, ym. mutta se ei oikeuta juomaan.
Juominen on väkivaltaisuuden jälkeen pahinta ja harvoin se loppuu.
Tietysti tyttö voisi aloittaa oman elämän ja vakuuttaa pojalle että hänellä ei ole uutta miestä, eikä edes hae miestä. Voisivat tavata vaikkapa päivittäin ulkona ja yrittää ymmärtää toisiaan. tms.
En kannata heti eroa, koska ei se minun, sinun ja yhteiset lapsetkaan ole hyvä vaihtoehto.
Kyllä usein lapset kärsivät, vaikka eivät sitä voikaan kenellekään tunnustaa. Heidän on pakko siinä elää, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Ja siitä seuraa että saavat sellaisen kasvatusmallin.
VIELÄ ALUN KERTAUSTA, jota haluaisin kaikille julistaa. Sain erittäin laajan rippikoulukasvatuksen, vasta yli 40 v olen ymmärtänyt sen sanoman. (en ole mitenkään uskovainen, noin yleensä)
Muistan kun pappi kertoi että nuorten käy kateeksi kauniita ja komeita kavereitaan, jotka saavat jatkuvasti uusia ystäviä. Mutta totuus on että eivät he ole mitenkään kadehdittavia, koska siitä seuraa eräänlainen paha tapa ja ongelma. He eivät osaa pysähtyä kenenkään ystäväksi.
Silloin en ymmärtänyt. koska minulla ei ollut ketään ja tunsin olevani maailman yksinäisin.
Mutta nyt kun katselen menneisyyteen ja koulukavereitani, ymmärrän.
Kaikki kauneimmat ja komeimmat ovat eronneet kerran tai kahdesti.
Yksi pari sanoi että päättivät jo ennen aviota että elävät lopunelämäänsä yhdessä, koska molemmilla on jo kolme tarinaa takanapäin. Ei se vaihtamisesta paremmaksi tule, vaikka siltä muutaman vuoden tuntuukin.
Tietysti jos sinä olet todella kasiykkönen (23), niin koko elämä on edessäpäin, älä kiiruhda uuden etsimisessä.
AJATTELEPPA TÄTÄ vaihtoehtoa, löydät ennen 30v uuden kaverin joka hyökyy lapsesi. Se yksi lapsi on aivan riittävä ja tämä on aivan hyvä vaihtoehto.
Tärkeää on että elelet asiallisesti eteenpäin, vaikka se onkin tylsää ja yksinäistä.
Kyllä tosiaan löytyy miehiä, mutta jos on siinä onnellisessa asemassa että on helppo löytää uusi kumppani, niin silloin tulee yksi toinen tosiasia.
Seuraavanlainen, ei osaa pysähtyä sen sopivan kumppanin luo koska vaihto on niin helppoa.
Siitä seuraa että 10-20 v. kuluttua on niitä entisiä kumppaneita jotka kertovat olevan vapaita ja pyytävät kahville.
Mutta kyllä minäkin (mies) jättäisin miehen joka käy kaveriporukoissa ryyppäämässä.
Kyllä miehen pitäisi kuunnella tyttöänsä ja jutella ja ymmärtää katsoa eteenpäin.
Ei tyttöä saa jättää kaveriporukan vuoksi. Miehen pitää aikuistua.
Olisi myös hyvä jutella miksi juo, onhan miehelläkin paineita, ym. mutta se ei oikeuta juomaan.
Juominen on väkivaltaisuuden jälkeen pahinta ja harvoin se loppuu.
Tietysti tyttö voisi aloittaa oman elämän ja vakuuttaa pojalle että hänellä ei ole uutta miestä, eikä edes hae miestä. Voisivat tavata vaikkapa päivittäin ulkona ja yrittää ymmärtää toisiaan. tms.
En kannata heti eroa, koska ei se minun, sinun ja yhteiset lapsetkaan ole hyvä vaihtoehto.
Kyllä usein lapset kärsivät, vaikka eivät sitä voikaan kenellekään tunnustaa. Heidän on pakko siinä elää, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Ja siitä seuraa että saavat sellaisen kasvatusmallin.
VIELÄ ALUN KERTAUSTA, jota haluaisin kaikille julistaa. Sain erittäin laajan rippikoulukasvatuksen, vasta yli 40 v olen ymmärtänyt sen sanoman. (en ole mitenkään uskovainen, noin yleensä)
Muistan kun pappi kertoi että nuorten käy kateeksi kauniita ja komeita kavereitaan, jotka saavat jatkuvasti uusia ystäviä. Mutta totuus on että eivät he ole mitenkään kadehdittavia, koska siitä seuraa eräänlainen paha tapa ja ongelma. He eivät osaa pysähtyä kenenkään ystäväksi.
Silloin en ymmärtänyt. koska minulla ei ollut ketään ja tunsin olevani maailman yksinäisin.
Mutta nyt kun katselen menneisyyteen ja koulukavereitani, ymmärrän.
Kaikki kauneimmat ja komeimmat ovat eronneet kerran tai kahdesti.
Yksi pari sanoi että päättivät jo ennen aviota että elävät lopunelämäänsä yhdessä, koska molemmilla on jo kolme tarinaa takanapäin. Ei se vaihtamisesta paremmaksi tule, vaikka siltä muutaman vuoden tuntuukin.
Tietysti jos sinä olet todella kasiykkönen (23), niin koko elämä on edessäpäin, älä kiiruhda uuden etsimisessä.
AJATTELEPPA TÄTÄ vaihtoehtoa, löydät ennen 30v uuden kaverin joka hyökyy lapsesi. Se yksi lapsi on aivan riittävä ja tämä on aivan hyvä vaihtoehto.
Tärkeää on että elelet asiallisesti eteenpäin, vaikka se onkin tylsää ja yksinäistä.
Tästä voitaneen olla montaa eri mieltä, mutta tässä ketjussahan ei ollut alkuunkaan kyse parisuhteen lopettamisesta tai miehen pistämisestä vaihtoon.
Tuollaiset vuosien tarkkuudella tehdyt laskelmoinnit siitä, milloin kannattaa/on mahdollista/todennäköistä pariutua "paremman kanssa" jättäisin omaan arvoonsa. Ei uskoisi että nelikymppinen tuollaista soopaa täällä viisautena jakelee.
Edellinen kirjoittaja toteaa: "aina löytyy vaihtoehto, onneksi vielä on miehiä jotka tykkää käydä töissä eikä läträä viinan kanssa". Lisäisin tähän vielä: Aina on vaihtoehtoja, muitakin kuin parisuhde! Puolison jättäminen "paremman toivossa" on ihan yhtä typerää kuin huonossa suhteessa sinnitteleminen verukkeella "ei se vaihtamalla parane". Loppupeleissä olennaisinta on pitää huoli itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan, oli suhteessa tai ei.
Tsemppiä ketjun aloittajalle, toivottavasti asiat järjestyvät parhain päin.