Paastoa joka toinen päivä

Itse syön vain joka toinen päivä eli siinä tulee paastoiltua sopivasti. Elimistö korjaa itseään aina silloin. Näin teen siis jatkuvasti en vain kuuriluonteisesti.
3479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minun mielestäni taas elimistö tarvitsee hyvää ravintoa tasaisesti joka päivä, ei liikaa eikä liian vähän. Mitään korjauspäiviä ei silloin tarvita ja ihminen voi parhaiten joka päivä.

Äänestä
  • Jatkuvasti syöminen ei tosiaan ole välttämättä hyvä. Ihmisillä on viime vuosikymmeninä vasta ollut ruokaa tarjolla ympäri vuorokauden ja diabetesluvut räjähtänyt. Ruuasta on tullut ihan muuta kuin polttoaine, se on nautinto . Ja energian kuluttaminen vähentynyt, ennen ihminen oli liikkeellä koko päivän. Elimistö ei päivän aikana käsittele kaikkea syömäänsä energiaa kun harva liikkuu enää työkseen kun fyysistä työtä enää harvempi tekee. Ihminen on aikojen kuluessa sopeutunut siihen että osan päivää paastotaan ja sitten syödään tietyn ajan kuluessa.

    Tämä on minusta ihan järkevä ajatus ja pätkäpaasto parantaa verensokeria ja verenpainetta ihan tutkitusti, yöunet paranee jne terveysvaikutusta sen laihtumisen lisäksi. Mutta että söisi vain joka toinen päivä niin itselle hankala ajatella kun ei ehkä jaksaisi kun puolet ajasta odottaisi vain syömistä. Ja olisi voimaton puolet ajasta.

    Tuollainen "suositeltava" 5-6krt päivässä syöminen jotenkin on mahdoton ajatus. Itse olen jaksanut pätkäpaastolla hyvin. Elimistö tietty tottuu kaikkeen.

    Kerrohan tänne aloittaja sitten miten sinulla meni tuon paastosi kanssa.

    Äänestä

Ei hyvä.😳

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Itse syön vain joka toinen päivä eli siinä tulee paastoiltua sopivasti. Elimistö korjaa itseään aina silloin. Näin teen siis jatkuvasti en vain kuuriluonteisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu