Orpo ja Purra eivät ole ikinä olleet oikeissa töissä

Sen takia luulevat että osa-aikaisien tekemisen vaikeuttaminen luo uusia vakipaikkoja kaikille työttömille vaikka yrittäjillä ei ole tarvetta uusilla 8 tuntia päivä työntekijöille. Tarkoittaa vaan että nykyiset työntekijät tekevät enemmän töitä.

Huomaa kyllä ettei niillä ole mitään kokemusta.
17145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Niin. Ei se kauppias palkkaa ketään kokoaikatöihin, jos kassaa tarvitaan iltapäivän ja alkuillan ruuhka-aikaan, kun asiakkaita on eniten.

Äänestä

Kukaan kokoomuslainen ei ole koskaan tehnyt ns ruumiillista työtä. esim. ollut itse siellä risusavotassa mitä kovasti ehdottaa työttömille.

Äänestä

Ei duunari voi päättää mistään vakituisista työsopimuksista, Itse sellaisien halusin, mutta se ei friman johdolle käynyt ja jouduin lähtemään määraikaisen työsopimuksen päätyttyä ja jouduin tyttömäksi. Eli en koe, että työttömyyteni olisi millään tapaa minun oma syy, muta näin nämä kokoomuslaiset yrittäjät väittävät vaikka eivät palkkaa työntekijöitään vakituisesti!

Äänestä
  • Kokoomus on fasisti puolue.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kokoomus on fasisti puolue.

    Kuolema Natseille!!!

    Äänestä

  • tuliko tilallesi toinen vai menikö firma odottelemaan seuraavaa työkeikkaa.

    Äänestä

Molemmat voi polkea syvälle suohon ja sen Sössö Satosen voi heittää samaan kuoppaan!!

Äänestä
  • Ensi vuonna pitkäaikaistyöttömien määrä ylittää 100 000 ihmisen rajan ja vuonna 2026 määrä jatkaa kasvuaan 112 000 ihmiseen.
    (Yle 19.11.24)

    Miten meni niinkuin omasta mielestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ensi vuonna pitkäaikaistyöttömien määrä ylittää 100 000 ihmisen rajan ja vuonna 2026 määrä jatkaa kasvuaan 112 000 ihmiseen.
    (Yle 19.11.24)

    Miten meni niinkuin omasta mielestä?

    Yrittäjillä ei näytä olevan tarvetta aina edes kokoaikaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ensi vuonna pitkäaikaistyöttömien määrä ylittää 100 000 ihmisen rajan ja vuonna 2026 määrä jatkaa kasvuaan 112 000 ihmiseen.
    (Yle 19.11.24)

    Miten meni niinkuin omasta mielestä?

    Syyskuun lopussa työ ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli kaikkiaan 493 500 työnhakijaa. tem - työllisyyskatsaus 09/24

    Kohta menee puoli milliä rikki.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Syyskuun lopussa työ ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli kaikkiaan 493 500 työnhakijaa. tem - työllisyyskatsaus 09/24

    Kohta menee puoli milliä rikki.

    Työnhakijoista oli
    - työssä olevia 111 900, joista
    - 54 300 oli kokoaikaisessa työssä,
    - 42 200 osaaikatyössä.
    Työvoimaankuulumattomia työnhakijoita oli 92 500, joista
    - 23 700 oli työllistymistä edistävässä palvelussa ja
    - 57 800 koulutuksessa.

    11 000 ei tiedetä, mitä he tekevät.

    Osa-aikatyön tekeminen ei näytä vähentyneen vielä paljon.

    "Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 9 400, mikä on 2 600 enemmän kuin vuotta aikaisemmin." Osa-aikatyössä olevia työnhakijoita oli vain 200 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ensi vuonna pitkäaikaistyöttömien määrä ylittää 100 000 ihmisen rajan ja vuonna 2026 määrä jatkaa kasvuaan 112 000 ihmiseen.
    (Yle 19.11.24)

    Miten meni niinkuin omasta mielestä?

    Sittenhän Satu-setä Satosen tavoite toteutuu virkakauden aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sittenhän Satu-setä Satosen tavoite toteutuu virkakauden aikana.

    Se on poliittiselta päätöksenteolta pohja pois ,koska kosketus arjen todellisuuteen on hävimmyt. Työpaikkoja piti tulla 100.000 uutta ,mutta ei tullut

    https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/orpon-hallitus-lupasi-100-000-uutta-tyopaikkaa-nyt-tyottomyys-kasvaa-kaikkialla-maassa-ja-jokaisessa-ikaryhmassa/

    Eläkeikää on nostettu ja ikä ihmiset eivät ole työllityneet enää aikoihin. Eläkeläis köyhyys kasvaa eikä pitkä aikais työttömät pääse eläkkeelle vaikka hyvin tiedetään että 10 vuotta työttömyydestä kärsinyt ei työllisty enää ei varsinkaan jos ikää on yli 60 vuotta.

    https://www.rapport.fi/venla-seuri/miten-kay-yli-55-vuotiaiden-tyomarkkinoilla-ikasyrjintaa-kohdannut-jopa-nelja-viidesta-tyottomasta-tyonhakijasta-2a2e0b

    Työvoima ministeri jauhaa työvoimapulasta ja uutisoidaan työttömyyden kasvuista. Erikoita on että politiikot voivat ylipäättänsä väistää vastuunsa puhumalla täyttä puppua ,ilman minkäänlaista poliittista vastuuta julkisessa mediassa .

    https://yle.fi/a/74-20125544

    Politiikka on menettänyt uskottavuutensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tässäpä näitä ehdotuksia min itse riltä.

    - TE-toimiston virkailija voisi käyttää tekoälyä työkaverina, joka hoitaisi rutiinit. Näin virkailijalle jäisi päätehtävä, joka on auttaa työnhakijoita työllistymään.
    - tulorekisterin käytön laajentaminen siten, että työnhakijan tulotiedot menisivät kaikkiin järjestelmiin automaattisesti.

    Suomessa on 46 000 työtöntä 55–64-vuotiasta työnhakijaa. Työvoiman ulkopuolella heitä on 162 000.
    (mtvuutiset 31.10.2024)

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ne puheet, mitä on esitetty ikääntyvien työllistymisestä esim. lyhyemmällä työajalla tai helpompi on tehtäviin on todella ikärasistisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ne puheet, mitä on esitetty ikääntyvien työllistymisestä esim. lyhyemmällä työajalla tai helpompi on tehtäviin on todella ikärasistisia.

    Etelä-Savossa vieraillut työ min itse teri sanoo, että Suomi "ilman muuta" tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa.(Länsi--savo 30.10.24)

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Etelä-Savossa vieraillut työ min itse teri sanoo, että Suomi "ilman muuta" tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa.(Länsi--savo 30.10.24)

    Miten niin "ilman muuta"?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sen takia luulevat että osa-aikaisien tekemisen vaikeuttaminen luo uusia vakipaikkoja kaikille työttömille vaikka yrittäjillä ei ole tarvetta uusilla 8 tuntia päivä työntekijöille. Tarkoittaa vaan että nykyiset työntekijät tekevät enemmän töitä.

Huomaa kyllä ettei niillä ole mitään kokemusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu