Turha niille on sanoa mitään ei ne usko kuitenkaan. Eikä tarvitsekaan kun nyt me kaikki tiedetään, millaista sekoilua sieltä olisi tullut. KamaIa on käkätyksessään seonnut entisestään. Huh, huh melkein liian jännää tämä todellisuus. Puten kaveri usa:n presidenttinä? Onneksi Trump voitti.
Mua huvittaa nämä kamaIan fanittajat.
Anonyymi-ap
5107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Punikki on kuin kanto, se ei myönnä mitään
Voisi siis kuvitella, että olisi taas neljävuotta vähän rauhallisempaa aikaa.
Kamala on out. Aivan kuin koko muijaa ei ikinä olis edes ollut, mitätön hiirulainen, seinäruusu.
Trump on tosiaan Putin kaveri.
Eniten on naurattanut Suomen Persut kun hehkuttavat Trumpin "oma maa ensin" metodia.
Sehän tarkoittaa meille huonoa. Esim pörssi yhtiöt kärsii kun Trump tulleja takoo.
Neste yhtiö tulee kärsimään pahasti kun Trump poistaa ympäristö ystävällisyyden polttoaineista. Ja Suomen veronmaksajille tulee lasku Natokiimasta kun Natomaksu nousee 2%-3%:iin. Lisää velkaa Suomelle.
Oma maa ensin toimii, jos sen saa tehdä yksin ja itse, mutta Persuille on liian vaikea ymmärtää sitä, että kun niin toimii kaikki, on se todella huonoa koko maailmalle.
Musta ne ovat ihan kamalia!