Putinilta massiivinen irtisanomisilmoitus

Kymmenet tuhannet julkisen sektorin työntekijät menettävät työnsä Venäjän tehostaessa hallintoaan.

Venäjän hallitus suunnittelee massiivisia julkisen sektorin työntekijöiden irtisanomisia, kertovat talouslehti Kommersant sekä oppositiomedia Moscow Times.

Irtisanomisten on määrä alkaa ensi vuonna.

Venäjän hallitus aloitti vuonna 2019 ”palveluoptimointiuudistukset”, joiden aikana noin kymmenen prosenttia liittovaltion työntekijöistä irtisanottiin. Samalla hallintoa tehostettiin julkisen sektorin digitalisaation avulla.

Uudistukset pantiin tauolle ensin koronaviruspandemian ja myöhemmin sotilaallisen erikoisoperaation eli Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan seurauksena.

Nyt prosessi on käynnistetty uudestaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti lokakuussa asetuksen, joka määrää liittovaltion virastot vähentämään henkilöstöä jälleen kymmenellä prosentilla vuoden 2025 heinäkuuhun mennessä.

Venäjän liittovaltion virastoissa työskentelee tällä hetkellä noin 400 000 ihmistä, mikä on Kommersantin mukaan noin 0,5 prosenttia maan koko työvoimasta.

Irtisanomiset eivät koske Venäjän Ukrainalta miehittämiä ja laittomasti itseensä liittäneitä alueita.

Eli virkamiehet laitetaan irtisanomisen jälkeen Ukrainaan korvaamaan massamenetyksiä.
6174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Heh, taitaa olla aika pientä verrattuna siihen, mitä tapahtuu pian USAssa.

Äänestä
  • Määrä taitaa olla pienempi mitä Suomessa?

    Äänestä

Putin saa noin 40 000 uutta sankaria sotaansa kynä ja korruptiolla hankittu vanha lada vaihtuu sotavarusteisiin hmm...kuuluko muuten tiltut hallinnon työntekijöihin 😉

Äänestä

Sama pitäis tehdä Nato-suomessa. Massiiviset POL-POT tyyppiset irtisanomiset julkspuolen johdon keskuudessa.

Meille NIIIN kalliit kunta "johtajat" ULOOOOOOOOOS!

Äänestä

Äärioikeistohallinto on samanlaista niin Suomessa kuin Venäjälläkin.

Purra varmaankin pian kehuu Putinia ihan avoimesti X:ssä, kuten persut ovat ylistäneet Orbaniakin.

Äänestä

Pakko myöntää että Putin on mestari.

Seuraavaksi mietimme että minkä alan.

Ehdotuksia otetaan vastaan......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kymmenet tuhannet julkisen sektorin työntekijät menettävät työnsä Venäjän tehostaessa hallintoaan.

Venäjän hallitus suunnittelee massiivisia julkisen sektorin työntekijöiden irtisanomisia, kertovat talouslehti Kommersant sekä oppositiomedia Moscow Times.

Irtisanomisten on määrä alkaa ensi vuonna.

Venäjän hallitus aloitti vuonna 2019 ”palveluoptimointiuudistukset”, joiden aikana noin kymmenen prosenttia liittovaltion työntekijöistä irtisanottiin. Samalla hallintoa tehostettiin julkisen sektorin digitalisaation avulla.

Uudistukset pantiin tauolle ensin koronaviruspandemian ja myöhemmin sotilaallisen erikoisoperaation eli Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan seurauksena.

Nyt prosessi on käynnistetty uudestaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti lokakuussa asetuksen, joka määrää liittovaltion virastot vähentämään henkilöstöä jälleen kymmenellä prosentilla vuoden 2025 heinäkuuhun mennessä.

Venäjän liittovaltion virastoissa työskentelee tällä hetkellä noin 400 000 ihmistä, mikä on Kommersantin mukaan noin 0,5 prosenttia maan koko työvoimasta.

Irtisanomiset eivät koske Venäjän Ukrainalta miehittämiä ja laittomasti itseensä liittäneitä alueita.

Eli virkamiehet laitetaan irtisanomisen jälkeen Ukrainaan korvaamaan massamenetyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu